Ite koen, että suomalaisten helmasynti on ennemminkin liika nöyristely ja itsesäälissä/itseinhossa kieriskely kuin ylenpalttinen rehentely. Itse ainakin osaan tuon itseinhon "jalon taidon" sen verran hyvin, että syyllistyn asioista, joista miun olis syytä vihon viimeiseksi syyllistyä ja koska olen kova syyllistymään, hamstraan itselleni niin paljon puuhaa, tekemistä ja menemistä, että uuvutan itseni aivan totaalisesti. Ja lopulta en suoriudu enää mistään, koska olen liian uupunut edes hengittämään kunnolla. Vihdoin olen alkanut oivaltaa mistä kiikastaa...olen ajattelija, innovatiivinen ratkaisujen keksijä ja ennen kaikkea sosiaalisesti lahjakas diplomaatti. Havainnoin ympäristöäni kaiken aikaa tahtomattani niin tarkasti ja kriittisesti, että mikäli en anna itselleni aikaa ajatella, en pian kykene suoriutumaan mistään. Sitten syyllistän itseäni siitä, että olen laiska, tyhmä ja kerrassaan saamaton vätys. Ou jee. Ei ole hyvä tämä.
Armo. Siinäpä vasta läksy opittavaksi. Ilman armoa, kun mikään suoritus tai teko ei paina yhtikäs mitään. Ja joku viisas on joskus sanonut sen äärimmäisen totuudellisen ajatuksen, että ihminen kykenee olemaan toiselle aidosti armelias vasta kun on oppinut olemaan itselleen armelias.
