Mietin vakavammin Riitta-mummin kysymyksiä. Erityisesti sitä, missä määrin kansanluonteesta puhuminen on uskottavaa, sain siitä itse kerran noottia. Lopputulos kuitenkin oli, että hallintatavalla on merkitystä.
Kulttuurinen perimä, ilmeisesti geeniperimä vielä suuremmassa määrin, jakaa ainakin Italian keskeltä kahtipoikki. Se maa tosin on vain vähän Suomea vanhempi sellaisenaan.
En oikein usko hyve-pahe-akselistoihin tässä. Toisinaan "hyvä ihminen saatetaan ajaa hirvittäviin tekiihin, tekoihin, jotka murtavat hänet" tarinan mukaan isä Tomasz Zalevski sanoi nuorelle Karol Wojtylalle. Toisinaan minä nimittäin ihmettelen Cosa Nostraa ja sitä katolilaista hurskautta. En tiedä onko mafioson pojan kohtalona päätyä mafiosoksi ja soisin minua tässä valistettavan.
Olen alkanut tuohon ylpeysvaaraan suhtautua kyllä niin että sen kokonaan sivuutan. Nöyryyttä heijastelee usein terve itsetunto, silloin ei ole tarpeen osoittaa kenellekään omaa loistavuuttaan, ei välitä asemasta eikä tarkkailla että onko se p''u taas siinä menny ja ostaa täräyttäny uudemman auton kuin minun. Etenkään, kun sen puhutun nöyryyden vastinparina esiintyikin urheus, olkoon vaikka kuinka lapsellinen lähde, oliko sitten syntitesti peräti. Viis kummastakaan. On monta asiaa joista saa olla stolt över.
