Kaidalla tiellä on omat taistelunsa.
Minulla on sellainen aavistus, että taisteluja siellä aiheuttavat maalliset ilot ja surut, hyvät ja huonot maalliseen elämään kuuluvat asiat.
Se, mistä ihminen oikeasti on kiinnostunut, sitä hän ajattelee, sen parissa touhuaa ja elää. Jos ihminen on paljon vaikkapa pianon soittamisesta kiinnostunut, hän sitä harrastaa, puhuu siitä ja asia on jatkuvasti hänen mielessään.
Joku on kiinnostunut jostain muusta hyvästä Jumalan meille antamasta lahjasta ja tätä asia täyttää hänen elämänsä ja ajatuksensa.
Tämänhän me tiedämme, että näin ihminen toimii: sitä, mitä hän on täynnä, sitä hän myös ajattelee.
Jätän lukijoiden arvosteltavaksi seuraavan väitteen, koskien kaitaa tietä:
Jumala ei kiellä ihmiseltä hyviä maallisia iloja.
Kaidan tien kulkija ei kuitenkaan juurkikaan (jos ollenkaan) käytä "hyväkseen" näitä maallisia iloja, vaan hänen katseensa on ristiinnaulitussa Kristuksessa, joka kärsi hänen syntiensä vuoksi. Tämä kulkija pyrkii enemmän ja enemmän juurtumaan Kristukseen ja tähän sovituksen salaisuuteen, joka juuri on sitä salattua viisautta, jota ei kaidan tien ulkopuolella voida oppia.
Kaidan tien kulkijalla ei ole aikaa nauttia niistä sallituista maallisista iloista, koska tämä kristillisen uskon ydin vie hänen aikansa.
Aikaa ei myös jää lopunaikojen pähkäilyihin, ei siihen, milloin maailma on luotu yms. tärkeisiin asioihin, joista Raamattu puhuu.
Kaidan tien kulkija huomaa oman synbtisyytensä etupäässä siinä, että ajatukset koko ajan karkaavat pois ristiinnaulitun Kristuksen seurasta kaikkeen muuhun ja sen tähden kulkija monesti kylmin, tympääntyneisyyttä täynnä olevan sydämen kanssa huutaa avuksi Jeesusta ja pyytää päästä syvemmälle Kristuksen tuntemiseen ja hänen sovituskuolemansa ymmärtämiseen.
NE silloin tällöin saadut armon vilahdukset korvaavat moninkertaisesti sen, mitä muut ihmiset saavat maallisista riennoista.
Näistä syistä johtuen kaidan tien kulkija välttelee maallisia kulttuurinautintoja ja muita iloja, eivätkä ne hänestä mitään iloja oikeasti olekaan.