Minulla on aina, siis ihan lapsesta asti, ollut huono nimimuisti. Yhdistän sen lukivikaani. En tiedä pitääkö paikkansa. Nimien oppimisessa olen käyttänyt mielikuvatekniikkaa. Esimerkiksi ensi kertaa samalla Lähetysjuhlamatkalla tapaamani Jarmo Piispasen nimen opin niin, että ajattelin etunimeksi sopivan paremmin Tarmon ja sitten kuvittelin hänelle piispanhiipan päähän. Siis ensitutustumisella opin hänen nimensä.
Samaa tekniikkaa käytä joskus lyhyelle ostoslistalle. Teen hassuja yhdistelmiä: kaurapuuro ketsuppisilmällä ja juotavaksi asitanpesuaineella terästettyä kevytmaitoa. Tällä listalla muistan ostaa kaurahiutaleita, ketsuppia, astianpesuainetta ja maitoa.
Riitta-mummin mainitsemat tuoksut saattavat tuoda mieleen jonkun tietyn asian. Sikaarin tai AIV-rehun tuoksu tuovat mieleen joulun.
Lapsuudesta ja nuoruudesta muistan parhaiten hetkiä ja tapahtumia, joista on valokuvia albuumissa. Kun niitä on usein katsellut, muistot ovat kertautuneet niin usein, että muistijälki on vahvistunut. Eräältä lapinretkeltä tuli vielä kirjoitettua päiväkirjaa. Sen lukemisen ja kuvien selaamisen ansiosta, muistan nytkin monta juttua. Retkestä on aikaa jo 41 vuotta.
Muistia kannattaa harjoituttaa, mutta toisaalta ei kannata liikaa kuormittaa. Unohtaminen on ihana asia, vaikka aika usein se harmittaa ja teettää ylimääräistä työtä. Tänäänkin pääsin sanomasta, että joudan kyllä eläkkeelle, kun taas oli unohtunut jokin asia tehdä.