Kirjoittaja Aihe: Pelastusvarmuus  (Luettu 42202 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #90 : 27.08.16 - klo:09:57 »
Helppoa tietä ei Kristus lupaa sanassaan kenellekään häneen turvaavalle, mutta kun (jos) Kristukselle kelpaan juuri tällaisena, pyhänä taikka pahana, kelpaan Kristuksen armon kautta myös Isälle; Kristillisen dogman perustavin oppi Kristuksesta on niin sanottu kaksiluonto-oppi, jonka mukaan Kristus on Jumalan ainoa Poika ja sekä todellinen ihminen että todellinen Jumala.

Kristus on tosi Jumala, koska hän on samaa olemusta (lat. essentia) kuin Isä. Kristillisen uskon mukaan Kristus ei siis kuulu luotujen olentojen joukkoon vaan on itse Jumala. Kristus on Isästä syntynyt, ei luotu (Nikean uskontunnustus). Eli jos elämme Kristuksessa, elämme valistumattoman käsitykseni mukaan myös Jumalassa.
(Paavo Ruotsalainen olisi todennäköisesti syyttänyt "aivouskosta", jolla on taipumus tehdä yksinkertaisesta monimutkaista ja usein kelvotonta). Mutta käsittääkseni "Jumalassa olemme" vain Kristuksen kautta, joka on Uuden Liiton pysyvä välimies.
 
Maailmalle nyt taas ei tahdo kelvata usein minkäänlaisena, mutta sen voi jättää omaan arvoonsa, vaikka se ei usein helppoa olekaan  :icon_rolleyes:

Jokainen Jeesukseen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Syntinen tietoisesti ja vanhurskas vasta toivossa ja siksi, että hänelle tällä hetkellä luetaan Jeesuksen pyhyys ja puhtaus. Hän on omissa silmissään ja todellisuudessa monin tavoin epävanhurskas. Mutta Kristukseen uskoessaan Jumalan silmissä hän on kuitenkin vanhurskas ja kestää Jumalan tuomiolla. Kristus peittää uskovan syntisyyden omaan puhtauteensa. Näin toivomme...

Luther sanoo tämän tilanteemme varsin suorasukaisesti Galatalaiskirjeen selityksessään: "Vanhurskaushan...on meidän ulkopuolellamme, ainoastaan jumalallisen armon ja vanhurskaaksiarvostelemisen varassa eikä meissä ole mitään muuta oleellista eikä vanhurskautta kuin mainittu heikko usko eli uskon esikoislahja, me kun olemme alkaneet omistaa Kristusta. Meihin kuitenkin tosiasiallisesti jää synti olemaan" (Luther, 282)

Tämä kahden vastakkaisen totuuden samanaikaisuus leimaa kaikkea uskon elämää. Uskova on kyllä uusi ihminen, joka on jo luotu ja samaan aikaan hänen on päivittäin pukeuduttava uuteen ihmiseensä (2 Kor 5:17). Uskova on myös vanha ihminen, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja samaan aikaan hänen on päivittäin ristiinnaulittava vanha ihmisensä (Kol 3:1-5).

Nämä päivittäiset askareet ja vanhurskaus vasta toivossa ovat körttiläisyydessä "se juttu", joka ainakin allekirjoittaneen pitää sopivan "aralla mielellä"  :icon_biggrin:

Tämä kuuluu suuresti kirkkohistorian tai oikeammin dogmihistorian puolelle.  Muistan kuinka tätä tenttiessäni mietin juuri tuota oppineisuuden syntiä ja pahetta, aivouskoa ja pään tietoa enkä osannut sitä sellaisena pitää, sen sijaan minua vapautti huomata, että monet näistä ajatuksista ovat ihmistietoa, jonka kehittäjiä kohtaan tunsin kunnioitusta. Mutta tietoisuus siitä mitä luin myös vapautti. Ellen käsittänyt kaikkea niin kuin sisältäpäin ymmärretään, niin ei se mitään. Nämä ajatukset ovat ensimmäiset kirkon opettajat hahmotelleet siinä ankarassa paineessa, jossa kristinusko koetti säilyä omana itsenään, sekoittumatta erilaisiin mysteeriuskontoihin.

Milloin sitten ei olla " ihmisajatusten äärellä" ?  Siinäpä kysymys.  Lutherin kollega, toinen Wittenbergin yliopiston professoreista, Andreas Karlstadtilainen päätteli että mitä vähemmän pään tietoa sitä viisaampi mieli. Hän kierteli kansan parissa tiedustelemassa vastauksia mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin ja ihmetytti väkeä.

Olen iloinen siitä että luin teologiaa, samoin olen iloinen että Nuuska tuo näitä ajatuksia tänne, olen iloinen siitä että ne Nuuskan tuomina otetaan vastaan suuttumatta.

Toisinaan joutuu kasvotuksin menneisyytensä kanssa, niin taitaa useillekin käydä ja monta kertaa. Silloin ajatus siitä, että Jumalan edessä on toisen ansioon puettuna hyväksytty vaikka maailmassa ei olisi ikinä,lohduttaa sanomattomasti. On muistot tilanteista  joissa on itse tehnyt väärin, joku joutuu vammansa tai lukeneisuuden syntinsä tähden kokemaan kenties useammin tulevansa halveksituksi ja herjatuksi, nimitellyksi ja tahallisen tuntuisesti loukatuksi. Tuossa on kaikki, mitä ihminen tarvitsee.

Entä se ihmistieto?  Ajattelen yhä, että tämän lyhyen elämän aika meidän tulisi käyttää " kilvoitteluun toinen toisemme kunnioittamisessa" . Nyt kuudenkympin kohdalla itselleni käy näin, ja tämä on totta, yhden ihmisen oivallus ei ole toista suurempi. Jos joku hedbergiläisyydessä on löytänyt armollisen Jumalan, sitten on niin, ja minä alleviivaan, en ole evankelisuuden äänitorvi saati että hyökkäisin herännäisyyttä vastaan.

Ehkä tuo kokemus jossa minulta äkisti otettiin tieto " kokonaisesta lunastuksesta" pois ja vastattiin että meistä maksettiin vain käsiraha Golgatalla ajoi ymmärtämään kuinka äärettömän lujasti olin vaikeinakin aikoina jaksanut elää ajatellessani sitä kokonaista armoa jolla pysyin jaloillani kuin peruskalliolla. Siihen ei vain mahtunut arvio ja hahmottelu kuinka sitten kun tai mitä sitten jos. Mitä sitren jos en kilvoittelekaan joka päivä? Ellen olekaan aina kiltti tyttö? Jos teen niin paljon syntiä, että Jumalan mitta tulee täyteen? Mitä jos Hän, joka ei ole ajan vanki kuten ihmislapset näkeekin etukäteen etten minä pelastu?  Kuitenkin nyt, kun tuosta on kulunut aikaa, yritän ymmärtää ortodoksista kirkkoa ja uskontulkintaa, samoin kuin yritän ymmärtää evankelisuutta ennen sen hajaannusta. 

"Ihmisajatuksesta" jollaisen esiintuomisesta minuakin on tällä foorumilla moitiskeltu, olen löytänyt erään pysyvän osan.  " Kyllähän Jeesus Kristus, mutta...." jota olen koettanut kylläkin välttää.
Ihmisen on vaikeaa, ellei mahdotonta hyväksyä Jumalan armon ehdottomuutta. Ehkä siksi, että ihminenhän ei armahda ketään.

Tuon jälkeen seuraa sitten mitä milloinkin.
Kyllähän Jeesus Kristus, mutta....
.....sinun on oltava oikeauskoisen kirkkokunnan jäsen.
....... sinun on tehtävä vapaantahdonratkaisu ja tultava uskoon.
....... sinun on koettava pelastusvarmuutta koska Raamattukin sanoo että " Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa"
.....  sinä et saa tuntea mitään varmuutta vaan sinun täytyy olla alatiellä ja muistettava olla armoa nälkimässä
..... sinun on....Sinun on.... Sinun on.....

.....................

Meille on annettu yksi ainoa kuvaus viimeisestä tuomiosta. " Minulla oli nälkä.... Jano..... Olin sairas, vankilassa, yksin, alasti..... ja te...... "

Yritän ajatella:  Hänkin, josta ei ikinä voisi kuvitella, on jotakin vailla. Minun on tainnutettava vihani pettymykseni kaunani kateuteni jotta edes haluan " pukea päälleni Kristuksen", ja siinä se solmu taitaa vastaan tullakin.

Elömä on lyhyt. Nälkipä armoa niin tai näin, nälkä tulee jokaiselle. Voisiko rakkaus, se Kristuksen rakkaus, saada meissä muotoa?

Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #91 : 27.08.16 - klo:20:50 »
Pelastusvarmuus, suhteemme Jumalaan on Hänen puoleltaan annettu meille lahjaksi,
ilman vaatimuksia.
Ihmisen tunteet ja ymmärrys ei tätä aina käsitä.
Se on kuitenkin pohjalla, tai yläpuolella, suuri ja ihmeellinen ja majesteettinen asia.
Ulkopuolella ihmisen omasta ja ihmisten välisistä asioista.
Ehkä yksi haaste on se että ihmisen ollessa pieni yhtenäinen kokonaisuus,
aina ei osaa erottaa sitä että Jumalasuhde on aivan erilainen kuin ihmisten väliset suhteet.

Paikalla Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8337
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #92 : 27.08.16 - klo:22:15 »

Ihan kuin vn asian ilmaisi, mutta ihmetyttää miksi usko ahdistaa, sitoo ja on kaikinpuolin ahdistavaa useimmille, jos ei ihan kaikille, vaikka vapauteen sen tulisi johtaa ja iloisuuteen.
Isoon Hymyyn :)
Tik toc.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #93 : 28.08.16 - klo:08:50 »
Ihan kuin vn asian ilmaisi, mutta ihmetyttää miksi usko ahdistaa, sitoo ja on kaikinpuolin ahdistavaa useimmille, jos ei ihan kaikille, vaikka vapauteen sen tulisi johtaa ja iloisuuteen.
Isoon Hymyyn :)
Niin miksi?!
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #94 : 28.08.16 - klo:12:31 »
Ihan kuin vn asian ilmaisi, mutta ihmetyttää miksi usko ahdistaa, sitoo ja on kaikinpuolin ahdistavaa useimmille, jos ei ihan kaikille, vaikka vapauteen sen tulisi johtaa ja iloisuuteen.
Isoon Hymyyn :)

Mika Waltarin kirja Felix onnellinen käsittelee tätä kysymystä.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #95 : 28.08.16 - klo:12:37 »
Voiko olla että ihminen pyörii omissa pienissä ympyröissään, nähden ja kuullen
mitä ympärillä on...taloushuolia, sairautta, ihmissuhdeongelmia...ym., ym...
Jumalan lahjoittama usko on jotain muuta, aika harvoin silmin nähtävää, korvin kuultavaa...
On vaarana että meille lahjoitettu usko hukkuu jokapäiväisen elämän pyörteisiin,
vaikka sen tulisi olla perusturvamme kaiken pienen elämämme rakkauteen kätkien,
antaen turvaa, luottamusta, iloa, toivoa, elämän päämäärän, suuntaviitat.
Yksinäinen puu palaa kituen...siksi tarvitsemme uskovien yhteyttä, seurakuntayhteyttä.
 :109:

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #96 : 28.08.16 - klo:23:41 »
Voiko olla että ihminen pyörii omissa pienissä ympyröissään, nähden ja kuullen
mitä ympärillä on...taloushuolia, sairautta, ihmissuhdeongelmia...ym., ym...
Jumalan lahjoittama usko on jotain muuta, aika harvoin silmin nähtävää, korvin kuultavaa...
On vaarana että meille lahjoitettu usko hukkuu jokapäiväisen elämän pyörteisiin,
vaikka sen tulisi olla perusturvamme kaiken pienen elämämme rakkauteen kätkien,
antaen turvaa, luottamusta, iloa, toivoa, elämän päämäärän, suuntaviitat.
Yksinäinen puu palaa kituen...siksi tarvitsemme uskovien yhteyttä, seurakuntayhteyttä.
 :109:

Iloa, toivoa, elämän päämäärän. Siinä on paljon!  ehkä tuo kaikki on vaarassa kadota juuri niihin jokapäiväisen elämän pyörteisiin, ja tuo herättää joitakin uusia mietittäviä myös kilvoittelusta, sillä aikanaan saamani vastaus kilvoittelusta joka " meillä on maailmaa, Perkelettä ja omaa lihasmne vastaan" jäi kyllä koko lailla liian epämääräiseksi. Se oma liha eli oma itsekäs luonto tietty oli selvä kapitteli mutta " maailma" ja " maailmallisuus" on edustanut milloin mitäkin värikkäistä vaatteista teatteriin ja muihin maallisiin huveihin saakka.

Ehkä sitä muuta mitä nyt lieneekin ja minkä erottelemisen jätän halusta vastauskirjeen kirjoittajalle edustaakin saattaa edustaa tuo mitä kuvaat edellä, huolet, surutkin, pettymykset niin itseen kuin toisiin ja joskus sellaiseen, joka vain ryhmässä muotoutuu, jonka kohdalla on vaikea edes osoittaa syyllistä vaikka kuinka kääntelisi jotta minäkö tein tässä syntiä sittenkin. Tavallaanhan silloin tilanteen hallinta olisi helpompaa; jatkossa vain toimin toisin, niin homma on hanskassa. Ei se niin olekaan.

Arjen turvattomuus, jo maassa missä kaikki on oikeastaan paremmin kuin olla saattaa, arjen julmuus ja " hyvien ihmisten" kyky tuhota, kaikki tämä vie äkkiä huomion siitä, että Jumala on hyvä.

Luther esittää, että ihmisen suurin synti on luottamuksen menetys juuri tähän, Jumala on hyvä. Siinä on paradoksia kerrakseen. Ihmismieli ajattelee, no siitä siinä tapauksessa on rangaistuksenkin oltava ankarin mahdollinen. Mutta mahtaako juuri tällä kohdin Jumalan ajatus olla korkeampi kuin taivas on maata?

Pidin kirjoituksestasi. Kiitos siitä!

Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #97 : 29.08.16 - klo:07:04 »
Olemmeko me luterilaiset taipuvaisia takertumaan Vähän katekismuksen 'taidatko sen selkiämmin sanoa?' -selityksiin, vieläpä niissä toistuvaan yhteen sanaan. Vaivaako meitä aina jossain takaraivossa: "Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme…" Miksi se rakastamisen puoli on niin vaikea ottaa todesta? Ainakin minä saan usein vaikutelman, että rakkaus on monen totisen kristityn mielessä jotain joutavaa vaaleanpunaista hömppää oikean kilvoituksen rinnalla. Kuitenkin evankeliumissa ovat nekin yksinkertaiset ilmoitukset, että Jumala on rakkaus ja rakkaus karkottaa pelon.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #98 : 29.08.16 - klo:10:46 »
Kiitos ystävät!
Joo, minua nyt koskettaa ja hoitaa tuo ajatus, että minä pienine juttuineni olen tällaisenaan
kätkettynä Jumalan Rakkauteen, olen Hänen hoidossaan.
Olen vähän sanaton, liikuttuneen kiitollinen.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #99 : 29.08.16 - klo:11:59 »
Pelastusvarmuus on Golgatalla hankittu.
Se on vahva kuin kallio, vahvempikin.
Raamattu sanoo, että näkymättömät ovat todellisempia kuin näkyväiset ja näkymättömät iankaikkisia, näkyväiset ajallisia.
Jeesukseen kannattaa luottaa.

Poissa Nuuska

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 9
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #100 : 29.08.16 - klo:15:22 »

Milloin sitten ei olla " ihmisajatusten äärellä" ?  Siinäpä kysymys.  Lutherin kollega, toinen Wittenbergin yliopiston professoreista, Andreas Karlstadtilainen päätteli että mitä vähemmän pään tietoa sitä viisaampi mieli. Hän kierteli kansan parissa tiedustelemassa vastauksia mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin ja ihmetytti väkeä.


Tuo on hyvä käytännön neuvo.

Paavo Ruotsalainen tapasi J.V. Snellmanin aikoinaan Iisalmen pappilassa. Korkeasti oppinut suurmies, joka oli jo aiemmin  Saima-lehdessään ottanut kantaa Paavoon ja mm. todennut, että "tämä on hyvin erikoinen ilmiö Suomessa", halusi ilmeisesti tehdä vaikutuksen ja haasteli pitkät pätkät Hegelin filosofiasta talonpojalle.

“Työ philosophit tiettä saman selevän Roamatusta ko sika pottuhalameesta” kuului Paavon vastaus Snellmannille  :icon_biggrin:

Jo Sokrates kyseenalaisti ihmisten totunnaiset käsitykset ja pyrki kyselemällä löytämään määritelmiä erilaisille käsitteille, kuten hyve ja oikeudenmukaisuus, eli metodi on hyvin vanha. Filosofia kuitenkin törmää lopulta aina ennemmin tai myöhemmin seinään, ja esimerkiksi Kantin sinällään hyvä Kategorinen Imperatiivi joutuu perustelemaan itsensä itsellään; sille, miksi ihmisen pitäisi eettisesti oikein elää, puhdas filosofia ei anna vastausta.

Samoin voi käydä usein "aivu-uskon" (tuo oli se Paavon käyttämä alkuperäisasu, kun asian tarkistin) kanssa, ja kun eksegetiikka on Raamatun historiallista selittämistä osana oman aikansa kulttuuriympäristöä, kysymys kuuluu: "Mitä teksti tarkoitti omassa historiallisessa tilanteessa ja mitä kirjoittajat sillä alun perin tarkoittivat?"
Hermeneutiikalla taas viitataan eksegetiikassa tämän historiallisen merkityksen pohdintaan nykypäivän kannalta ja kysymys kuuluu: "Mitä sama teksti merkitsee nykypäivän ihmiselle?"

Ehkä tuo hermeneuttinen kysymys pitäisi useammin kysyä ihmisiltä itseltään eikä tarjota valmista teologista selitystä; "Mitä tämä ja tämä teksti merkitsee sinulle tässä ja nyt". Toisaalta jokainen Raamattua lukeva kyllä joutuu tuon kysymyksen itselleen esittämään, tietoisesti tai tiedostamattomasti, emme ole robotteja, ja myös tulkinnoissamme on eroja.

Usko, uskonto ja uskonnollisuus eivät ole synonyymeja, ja itse olen pyrkinyt uskoni pitämään tuossa "petäjävapriikin mallissa", eli mahdollisimman yksinkertaisena; toivossa luotan siihen, että Isälle ja Kristukselle kelpaan tällaisenaan, ilman sen syvempää "aivu-uskoa". Toki oman uskontoni juurista ja vaiheista olen kiinnostunut, mutta yritän olla sekoittamatta uskoani uskontohistoriaan. Toisaalta joskus joutuu jotakin tarkistamaan vähän syvemmältäkin  :102:

Teologisia kysymyksiä on toki kirkkojen jo organisaatioina edelleen pohdittava ja myös niitä kulttuurin muuttuessa päivitettävä. Tällöin taas kyse on uskonnosta (uskomusjärjestelmästä) ja onpa joku eksegetiikasta käyttänyt nimitystä "Raamatun ruumiinavaus".
Kun teologitkin ovat vain ihmisiä, joskus tulos on hyvä, joskus ei, mutta ei kai siinä auta kuin seurata ohjetta "Pidä se, mikä on hyvää" ja luopua muusta. Ihmisen ymmärrys kun on rajallinen, ja olen joskus verrannut sitä spektrin havaitsemiseen; näemme valon aaltopituudet ja kuulemme pienen osan äänistä, mutta suurin osa kokonaisuudesta on havaintokykymme ulkopuolella ilman apuvälineitä.

Usein yksinkertainen on myös kaunista ja toimivaa; Aku Räty tiivisti joskus körttiläisen uskon toteamalla, että "Katot Kristukseen kun suoroo lautoo pitkin". Isoisäni yksi ohjenuora taas oli "Opinkappaleista elekee riiellä".

Usko on aina yksilön henkilökohtainen suhde yläkertaan, ja ainakin itselleni, mitä simppelimpi, sitä parempi. Uskonnollisuus taas tahtoo usein olla asia, joka helposti tulkitaan "lain alle" (vauhko sieluntuskainen ei siitä parane, jos niskaan tulee tulta ja tulikiveä), ja ehkä tämä sinänsä useinmmiten väärä käsitys (toki uskonnollisuuttakin on monta sorttia) sitten tekee uskonnosta ja uskosta helposti ahdistavan asian; uskonnollisuus voi vaatia sitä ja tätä, kun taas esimerkiksi meikäläisen usko ei oikeastaan muuta kuin halua ottaa lahja vastaan ja sitä "sisäistä tuntoa" ;-) 

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #101 : 29.08.16 - klo:16:51 »
Pidän sanonnasta 'tämä Raamatun kohta kirkastui minulle'. Raamatun tutkiminen kristikunnan tai vaikkapa kulttuurin yleisestä näkökulmasta on vähän eri asia kuin sen merkitys yksityiselle kristitylle. Pidän tällaista 'kirkastumista' Pyhän Hengen työnä ja usein vain yhdelle ihmiselle tarkoitettuna oivalluksena. Tuo yksi ihminen voi toki kutsumuksensa mukaan jakaa löytönsä muiden kanssa.

Poissa Nuuska

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 9
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #102 : 29.08.16 - klo:20:08 »
Pidän sanonnasta 'tämä Raamatun kohta kirkastui minulle'. Raamatun tutkiminen kristikunnan tai vaikkapa kulttuurin yleisestä näkökulmasta on vähän eri asia kuin sen merkitys yksityiselle kristitylle. Pidän tällaista 'kirkastumista' Pyhän Hengen työnä ja usein vain yhdelle ihmiselle tarkoitettuna oivalluksena. Tuo yksi ihminen voi toki kutsumuksensa mukaan jakaa löytönsä muiden kanssa.

 :023:

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #103 : 03.09.16 - klo:10:41 »
Pidän sanonnasta 'tämä Raamatun kohta kirkastui minulle'. Raamatun tutkiminen kristikunnan tai vaikkapa kulttuurin yleisestä näkökulmasta on vähän eri asia kuin sen merkitys yksityiselle kristitylle. Pidän tällaista 'kirkastumista' Pyhän Hengen työnä ja usein vain yhdelle ihmiselle tarkoitettuna oivalluksena. Tuo yksi ihminen voi toki kutsumuksensa mukaan jakaa löytönsä muiden kanssa.

Kiitos Pena. Tosin arvelen, että kaikki Raamatun äärellä tehty työ saattaa merkitä suuria monelle, muuten jokainen saarna valmistettaisiin täydellisen turhaan. Minua auttoi selkeyteen myös yliopistoteologia, ehkä siellä muutama vastaan tullut teologi ja oivaltaja. Tälläkään kohdalla ei ole tarpeen,  ehkei hyväkään jäädä vaeltamaan yksin.

Andreas Karlstadtilainen, poloinen,  ei saanut lukutaidottomalta kansalta vastausta, hän menetti mielensä tyyneyden lopullisesti ja taisi päättää päivänsä ajan psykiatrisesssa parantolassa.

Ajatus siitä, että yhden ihmisen " pään viisaus" olisi jumalallisempi kuin toisen, on varsin vaarallinen. Meitä on kielketty pitämästä muita jumalia. Joskus saattaa kiihkeästikin taittaa peistä omansa puolesta;  se menee ohi, ellei, jää juuri uskonkehityksessään ihmissanoista riippuvaiseksi ja lopulta jää se " petäjävapriikin koulu" itseltään käymättä. Jos pelkää filosofeja ja teologeja siinä ajatuksessa että " yksinkertainen usko menee" on jo kääntynyt Jumalasta jonnekin joka todella menee. 

Viidesläisellä koriseudulla varoteltiin teologipoikia viipymästä tiedekunnassa liikoja aikoja, ettei " usko mene siinä saatanan synagogassa" ettei käy kuten sen ja sen joka " aloityi Hengessä ja lopetti Helsingissä" .  Kun Helsingistä sitren palattiin, oltiin sen puolentoista vuoden kuluttua yhä samoja seurakuntanuoria ja eväät papinvirassa äkkiä syöty.

Lopulta jokainen joutuu hellittämään tällaisen ajalsi annetun taluttajan kädestä ja jatkamaan matkaa yksin.
« Viimeksi muokattu: 03.09.16 - klo:10:53 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11590
Vs: Pelastusvarmuus
« Vastaus #104 : 03.09.16 - klo:11:09 »
Kiitos Pena. Tosin arvelen, että kaikki Raamatun äärellä tehty työ saattaa merkitä suuria monelle, muuten jokainen saarna valmistettaisiin täydellisen turhaan. Minua auttoi selkeyteen myös yliopistoteologia, ehkä siellä muutama vastaan tullut teologi ja oivaltaja. Tälläkään kohdalla ei ole tarpeen,  ehkei hyväkään jäädä vaeltamaan yksin.

Andreas Karlstadtilainen, poloinen,  ei saanut lukutaidottomalta kansalta vastausta, hän menetti mielensä tyyneyden lopullisesti ja taisi päättää päivänsä ajan psykiatrisesssa parantolassa.

Ajatus siitä, että yhden ihmisen " pään viisaus" olisi jumalallisempi kuin toisen, on varsin vaarallinen. Meitä on kielketty pitämästä muita jumalia. Joskus saattaa kiihkeästikin taittaa peistä omansa puolesta;  se menee ohi, ellei, jää juuri uskonkehityksessään ihmissanoista riippuvaiseksi ja lopulta jää se " petäjävapriikin koulu" itseltään käymättä. Jos pelkää filosofeja ja teologeja siinä ajatuksessa että " yksinkertainen usko menee" on jo kääntynyt Jumalasta jonnekin joka todella menee. 

Viidesläisellä koriseudulla varoteltiin teologipoikia viipymästä tiedekunnassa liikoja aikoja, ettei " usko mene siinä saatanan synagogassa" ettei käy kuten sen ja sen joka " aloityi Hengessä ja lopetti Helsingissä" .  Kun Helsingistä sitren palattiin, oltiin sen puolentoista vuoden kuluttua yhä samoja seurakuntanuoria ja eväät papinvirassa äkkiä syöty.

Lopulta jokainen joutuu hellittämään tällaisen ajalsi annetun taluttajan kädestä ja jatkamaan matkaa yksin.

No nyt tästä jäi kuitenkin kirjoitusvirheet korjaamatta ja viimeisestä virkkeestä tarkentamatta: 

Saattaa saada ajaksi innoittajan, sananselittäjän, kuten mitä ilmeisimmin Paavo Ruotsalainen on Nuuskalle. Tai Dietrich Bonhoeffer on ollut minulle. Itse olin etsinyt neljä vuosikymmentä jotakin selkeyttä niin Raamattuun kuin sen ymmärrykseen, sillä jokainen meistä taitaa lukea sitä hieman eri tavoin.

Jo mummoikään ehtineenä osasin aavistaa, että tärkeäkin ajallinen ohjaaja ajan saatossa otetaan pois, jotta kävisi kuin Kirkastusvuorella opetuslapsille:  He näkivät Mooseksen ja Elian, kaksi suurta Israelin kansan opettajaa, ja oman opettajansa hahmoltaan muuttuneena.

Opettajan löytäminen muistuttaa tällaista kirkastusvuorikokemusta, ja Pietarin tavoin sille olisi oitis pystyttämässä majaa myös vierailijoille. Mutta kun Jumala puhui, vieraat olivat poissa ja pelästyneiden oppilaiden kohottaessa katseensa he eivät nähneet ketään toista, vain Jeesuksen yksinänsä.

Tällä on minulle merkitys, tai sanoisinko, tämä kohta kuuluu niihin " kirkastuneisiin" . Pykäsin majaa Bonhoefferille kyllä, ja jotenkin tiesin kaiken aikaa että teen jotakin jonka varmastikin saan anteeksi, ihminen kun olen, ja varmasti sille johdettuna viety oppimaan,  mutta rakennusmaalta on lähteminen. Jumala ei riuhtaise ketään väkivalloin niin luulen, Hän meidät sinne veikin ja muistaa mitä tekoa me olemme,  mutta ihmisen itsensä hän vie näkemään Jeesuksen yksinänsä.

Aawekörtti  :026:  kyllä palaa ottamaan kantaa Leenan salasana on hänellä  varastettuna , kun Leena nukkuu.
« Viimeksi muokattu: 03.09.16 - klo:11:14 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.