Keskustelu > Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä

Minun armossani on Sinulle kylliksi

(1/9) > >>

1944:
Aistini ovat pikkuhiljaa vapautumassa stressitilasta, johon Ruutin kuolema minut suisti. En ole vapaa kaunaisista tunteistani virkavaltaa kohtaan vieläkään, mutta se on minun syntielämääni. Pitää vain luottaa ja rukoilla, että tunteistani vapaaksi pääsen. Ei saisi lehtien lööppejä lukea, sillä jos niissä esitetään virassaan hairahtuneita virkamiehiä, niin oma vaivani pullahtaa taas elämäänsä elämään. Koettu, todellinen tai kuviteltu, epäoikeudenmukaisuus vaivaa. Olen Lahden poliisiin ollut yhteydessä sattumoisin, ja nyt juuri siinä poliisipiirissä komisariot "pelaavat" menestyksellisesti liikennekameroiden kanssa. Heillä on tietotaito. Korkea-arvoiset poliisikomentajat ovat taas lööpeissä, eikä ole kauankaan, kun ylin syyttäjä joutui jättämään paikkansa, kun luuli olevansa riippumaton. Kihlakuntien syyttäjissä, koska ovat elinikäisissä viroissaan, on samaa arvelemaani megalomaanista käyttäytymistä. Heistä joku pystyy kirjoittamaan valtakunnansyyttäjän virastoon, että "ei kaikkea tarvitse tutkia". Substanssiasioissa he voivat vuosien saatossa muuttua aikalailla sisäsiittoisesti ajattelevaksi joukoksi.
Raamattua lukemalla ihminen voi saada, jos on vähänkään uskoa, apua, että et ole yksin. Jos on ensin saanut paljon ja siitä sitten osa otetaan äkisti pois, niin siihen on vielä "armonripaus jäänyt", mikä kyllä riittää, kun kipujesi jälkeen asian oivallat. Mutta ensin on pelättävä, että kauppareissulla et pääse tutkivia silmiä pakoon, sekin on hyvä tunnistaa omaksi viakseen. Armo kantaa.

Riitta-mummi:
Minä kannoin  jopa seitsemän vuotta valtavaa katkeruutta ja pettymystä vääryydestä ja valheesta joka minuun kohdistui.

Ainoastaan sillä tavoin kun olen viestittänyt Herran edessä ' syntisen kaivon tyhjentämisestä' olen vähin erin siitä päässyt irrottautumaan. En omasta voimakkaasta siivoustyöstä, vaan Armosta, minäkin.

Puhuin omista väärintekemisistä, ja rukoilin anteeksiantoa hänelle joka minua niin syvästi loukkasi. Pääsin p a h a s ta, mutta se muistaa kyllä minut.

Minulle tahtoo ajoittain nousta kaikki vanha viha vaivaamaan jos kuulen muutamien merkittävien paikkakuntien nimet. Koetan olla kuin niitä ei olisikaan, en muistele enkä niitten nimiä mainitse.
 
Kaikkea tätä kokemaamme hyödyntää Saatana vetääkseen meitä pois Kristuksen veren turvasta.
Kova on kilvoitus elämän tiellä.

malla:
Luin.
En osaa oikein kommentoida.
Mutta monenlaista mahtuu ihmisen elämään.
Joskus ajattelee, että liiankin monenlaista.
Ihminen kuitenkin jotenkin -sanon jotenkin- selviää, ajan kanssa tai sanotaanko, että oppii elämään "kipeän asian, kipeiden asioiden kanssa"
Tai edes jotenkin "sietämään"
Arpikudosta se voi kasvattaa...ja joskus haavat ja haavautumat aristavat ja itkettää.
Mutta ... kun minä olen heikko, olen minä väkevä...jokin tälläinen ajatus nousee Raamatusta.
Se tuntuu paradoksilta, mutta saattaa siinä olla perää, ja on varmaankin kun se Sanaan on laitettu.
Kristus, Vapahtaja on väkevä kun ihminen on "heikoimmillaan"...ja joskus tuntuu kuin voimat tyystin uupuisivat.
Mutta.
Elämä.

Eläytyminen.
Samaistuminen.
Myötäeläminen.

Ja kun ei jaksa ajatella päivääkään, niin silloin tunti kerrallaan...tai minuutti minuutilta.
Totean, että hengitän, siis olen vielä täällä.

No, nämä voi tuntua sanahelinältä.
Mutta jotain olen itse elänyt läpi...polvet ruvella ja sydän karrella.
Mutta uskon, että joku on minua kantanut.
Isä taivaan ja Vapahtaja.
Ja ehkä joku aina joskus on lähettänyt huokaisun ylös päin minunkin puolestani.

Aika auttaa ja sanotaan, että se parantaa haavoja.
Mutta kyllä se arpikudos taitaa säilyä.

Anteeksi, kun käytin paljon sanoja.

En oikein osaa sanoa mitään "merkittävää" lyhyesti ja ytimekkäästi.

Jokaista foorumilaista Vapahtaja siunatkoon.
Erilaisissa elämän tilanteissa.

Tätä taisin miettiä kirjoittaessani.


2.Korinttolaiskirje:
12:9   Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.


En ehkä täysin voi tuotakaan Sananpaikkaa ymmärtää, mutta se muistui mieleeni.

Kaikkea taivaan Isän hyvyyttä, jokaiselle mittatilaustyönä Taivaan varastohuoneista ja oikealla ajoituksella...Hän tietää ajat ja kaiken paremmin kuin minä.

malla:
Äsken laitoin alkuun näin:

"En osaa oikein kommentoida."

Mutta sitten jokin ajatussuman poikanen pääsi  minussa vallalleen.

Suru, kipu, menetys, tuska ym...se on tuskallista ja raastavaa.

Ja edelleen anteeksi paljot sanani.
Pitäisi oppia ilmaisemaan ytimekkäämmin ajatuksiani.

vn:
Olen hengessä mukana...rukoillen, siunaten....en osaa lisätä mitään...ei ole nyt sanoja....
Luin kiitollisena kaikki mitä kirjoititte...siis kiitollisena siitä että saan olla tässä mukana,
edes lukemassa...

On teillä vuosien varrella ollut kaikenlaista!
Herra on kantanut ja auttanut...vaikeimpina aikoina hiekkaan jäi vain Jeesuksen jalanjäljet!

 :eusa_pray: :eusa_pray: :eusa_pray:

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu