Keskustelu > Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä

Ärtyisyys

(1/7) > >>

Riitta-mummi:
Impulsiivisena saatan ärtyä hetkessä, mutta onneksi se menee yleensä pian ohi. Kun pysähtyy ajattelemaan että miksi, lauhtuminen alkaa kun huomaan että itsessäni on yleensä se vika.
Ärtymisen syyt ovat moninaiset. Yleensä sen saa aikaan toinen ihminen. Hän toimii, puhuu tai uskaltaa jopa ajatella eri tavoin kuin minä.
Eikö silloin ole hyvä mennä itseensä.
Vaatimisen Henki, sen nimen olen antanut sille pirulle joka meissä perisyntisissä asuu. Sitä tasoittamaan ja auttamaan loukkaamasta on kotikasvatuksella suuri merkitys. Kaikilla ei ole sitä, mutta kaikilla on jonkinlainen omatunto ja kaikilla on sama Vapahtaja joka päästää meidät pahasta.
Hyvä keino on pyytää apua ylhäältä, olla lähtemättä mukaan ärtyisyyteen ja vaieta.

Se mikä saa minut, tai sinut ärtymään, voi toisinpäin olla ihan hupijuttu.Mielipiteitä ja makuja on ainakin kahteen kastiin.En nyt tarkoita hämäläisittäin kastiketta, vaan ryhmittymiä jotka ovat kasvaneet erilleen kuten entinen avioeropari.

Annetaan kunkin pitää mielipiteensä, tyylinsä, ja oikeassaolemisensa rauhassa. Eihän se ole minulta pois jos sinä olet eri mieltä.

Minulla on täällä foorumilla ystävä jonka kanssa ajatuksemme eroavat aika monesti. Silti pidän hänestä oikein paljon.  Olemme toistemme lähes vastakohtia (taustat) mutta näin täydennamme mukavasti toisiamme, riitelemättä. Esimerkkina emerituspiispa John Wikström ja avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja.

Ja lopuksi: Tämä ei ole opetusta. Kunhan turisen.

Liina:
(Onko näihin päivökirjanomaisiin pohdintoihin edes soveliasta vastata? Teen sen kuitenkin; poistettakoon, jos ylitän soveliaisuuden rajan.)

Mitä pitempään olen palloa tallustellut, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että ihmisillä on erilaisia  perustemperamentteja. Jotkut ovat nopsia, jotkut hitaita, ja useimmat vaihtelevasti ja elämäntilanteesta riippuen siltä väliltä.

Itse olen joissakin jutuissa nopsa. Nuorena menetin joskus hermoni, kun joku oli hidas, kunnes tajusin, että keuhkoamiseni ei lainkaan nopeuta häntä vaan vain jumittaa entisestään.
Joissakin asioissa olen nykyään hyvin hidas.

Hyvä opettajani on ollut "italialaistyylisellä temperamentilla" varustettu ystäväni, joka sai (minulle) käsittämättömiä ja dramaattisia raivareita. Muutama vuosikymmen vieri, ennen kuin tajusin, että se on hänen tapansa olla olemassa. Hän tajuaa nykyään myös minun tapani ja loukkaantumisherkkyyteni. Pohjalla on luja ja monissa käytännön tilanteissa, vastavuoroisesti, koeteltu luottamus siihen, että kaveria ei jätetä tukaliin paikkoihin. Kinata ja känätä voidaan, ja se on virkistävää aivojumppaa.

Kunhan turisen. :)

 

Riitta-mummi:
Turina jatkukoon minun puolesta, niinhän "paremmissakin blogeissa" tapahtuu.

Luen parhaillani Eppu Nuotin 4. dekkaria ja siinä Pii Marin on lähellä omaa egoani. Juha Heino on kuin Matti. Nopea-hidas-nopea... :taistelu:
Silti vain runsas puolivuotinen ja 50-vuotinen sota on valmis.

Vanhetessa kyllä tahti hidastuu, mutta piirteet terävöityvät. Herra  armahda ! :052:

vn:
Varsin mielenkiintoinen ja läheinen aihe meille kaikille.
Tekisi mieli tähän jutustaa pitemmästikin, vaatisi hieman paneutumista.
Siinä olen Riitta-mummin ja Liinan kanssa saman todennut että tahti selkeästi vanhemmiten hidastuu,
ja sehän ei ole välttämättä huono asia ollenkaan, monessa tilanteessa niin on hyvä.
Myös on niin että jotkut piirteemme ei muutu iän myötä miksikään. Jotkut särmät hioutuu paremmiksi,
helpommiksi lähimmäisille ja itsellemme, jotkut särmät terävöityvät ja kärjistyvät ehkä huonommiksi.
Itselläni on kehdosta hautaan varmaan se piirteeni että tulen ärtyisäksi, melkein räjähdän, pienistä
vastoinkäymisistä. Sen sijaan isommat pistää polvilleen ja nöyräksi.

Leena:
Ärtyisyydestä on omakin kokemukseni, sillä jo lapsena olin ennen kohtausta väsynyt ja ärtyisä. Vaikka Riitta-mummi tietää että ärtyisyyteen saattavat johtaa muutkin kuin luonne- ja temperamenttisyyt, sitä on toisinaan vaikeata muistaa.  Eikö vain, Riitta?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu