Minä en koe luopumista luovuttamisena. Enkä siis vaikeana. Olen pala palalta terveyden menettämisessä harjaantunut tähän 'lajiin'. Ja kun olen ottanut asenteen etten pidä enää mistään kiinni, on ollutkin aika mukavaa.
Kivuista luopuisin mieluiten, sillä nyt tuntuu niiiiiin ihmeen mukavalta kun mistään ei kivitä eikä kiristä.
Aivan merkityksettömiksi ovat käyneet monet ennen kovin tärkeät naiselliset jutut.
Vaatteet, tukka, korut. Vain ruoka on tärkeä, ehkä tärkeämpikin kuin ennen.
Satsaan siihen, terveyden takia.
Ihmisistä meidän on luopuminen, mutta siihenkin alan tottua. Ainakin siksi kun luen kuolinilmoituksista yhä enemmän itseäni nuorempien kuolemista.
Liisa-neitiä, ja Leena- ystävää kaipaan kyllä valtavasti. Jälleennäkemisen toivossa suostun odottamaan sitäkin.
