Johdatus

[sadetta]

Vastuusta vetäytyminen on vastuutonta. Minusta jokaisen meistä tulee yrittää parhaansa, kantaa vastuunsa ja luottaa, että sitä tehdessä Jumala vaikuttaa asioiden kulkuun. Läheskään aina ei saa sitä mitä haluaa, vaan vasta myöhemmin aukeaa, että sai parempaa. Emme suinkaan aina ymmärrä omaa etuamme pidemmällä ajalla, mutta silti aina kannatta yrittää, ja luottaa johdatukseen. Asioilla on tapana kääntyä parhain päin.

  Tässä on hyvin tiivistettynä oma näkemykseni.

[Leena]

Vastuusta vetäytyminen on vastuutonta. Minusta jokaisen meistä tulee yrittää parhaansa, kantaa vastuunsa ja luottaa, että sitä tehdessä Jumala vaikuttaa asioiden kulkuun. Läheskään aina ei saa sitä mitä haluaa, vaan vasta myöhemmin aukeaa, että sai parempaa. Emme suinkaan aina ymmärrä omaa etuamme pidemmällä ajalla, mutta silti aina kannatta yrittää, ja luottaa johdatukseen. Asioilla on tapana kääntyä parhain päin.

Näin. Ja sittenkin on vielä eräs "toisaalta" - vähintään. Maailmassa ei aina tapahdu Jumalan tahto. Kenties jokin sellainen voi olla "parempaa", että luottamus kasvaisi, vaikka asiat näyttäisivät menevän huonompaan suuntaan. Inhimillisesti arvioiden "parempaa" ei ehkä saa. Sairaudet etenevät, köyhyys ja yksinäisyys usein niiden myötä. Vaikeat ihmissuhteet eivät korjaannu.

Näyttää siltä että asioilla ei olekaan taipumusta aina korjautua tai kääntyä hyvin päin. Kerran kätensä polttanut taitaa pelätä tulta. Jaakobista kerrotaan että jäi ontuvaksi kamppailtaan Jumalan kanssa..kai hänen sitten silti täytyi niin tehdä.

Kyselin mitä toivoisi uskon sisältävän.
Luulen että moni toivoo ja kaipaa turvallisuutta. Taidan kokeilla kuin kepillä jäätä: Missä muodossa ja miten turvallisuus löytyy? Jos elämä ei muutu, muutunko minä? Jos asiat menevät vain hullummin, voiko mahdollisesti käydä niin, että Jumalan avulla voin kasvaa kestämään?

Jumala tietää tästä - monelle on riittänyt jo tämä. Samarian mies päivystää Jerikon tien varrella.

[Jarru]

Kyselin mitä toivoisi uskon sisältävän.
Luulen että moni toivoo ja kaipaa turvallisuutta. Taidan kokeilla kuin kepillä jäätä: Missä muodossa ja miten turvallisuus löytyy? Jos elämä ei muutu, muutunko minä? Jos asiat menevät vain hullummin, voiko mahdollisesti käydä niin, että Jumalan avulla voin kasvaa kestämään?

Sanoisin, että juuri noin voi mahdollisesti käydä . Kyllä näissä asioisssa epävarmuutta riittää, mutta itselleni usko onkin ennen kaikkea toivoa.

[Leena]

Ei kovinkaan vieras ajatus. Usko on sen todellisutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä (Hepr.11:1) . Ja niinpä: Ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys attaa selvytymään koetuksesta ja koetuksesta selvytyminen antaa toivoa, eikä toivo ole turha... (Gal 5: 2-5) löytyy varmaan lisää vaikka miten.  
"Kärsimys ei ole vaarallista" sanoi eräs hurripappi. En tiedä. Väistämätöntä se näyttää olevan, eikä ihmiskonstein kaikkea poisteta, hyvä jos voi lievittää. Kyllä se voi vaaralliseksikin muuttua, jos ei sen kantamiseen ole voimia tai jää avutta. Harva vain hyviä päiviä näkee, edes hyvinvoinnissa.

Toisaalta tällä alueella tulisi liikkua varovaisesti. Ihmisten pelottelu ja inhottavuuksien maalailu ei mitään edusta, etenkin kun elettävänä ei ole muuta kuin tämä päivä.  Siihen keskittyminen ja luottamus Isään joka kääntää kaiken parhaaksi on hyvää kuultavaa, eikä kai etäällä siitä mitä todella on luvattu. Siinä on turvallisuuden perusta.

Pidin kovasti Mannermaan kirjasta "Kaksi rakkautta", jossa hän kuvaa Lutherin uskontulkintaa, "kaksikätistä Jumalaa" joka oikealla kädellään tukee, vahvistaa ja lohduttaa, vasemmalla lyö, satuttaa ja pelästyttää. Tarkoitus on kai sama kuin kuvanveistäjällä, saada muodottomasta möhkäleestä näköinen.  Se on muutenkin hyvä kirja, varmaan monelle tuttu. Ellei niin kannattaa lukea.

[Pyryharakka]

Minäkin uskon sekä henkilökohtaiseen että kansakuntien johdatukseen. Saattanee johtua siitä viidesläisestä taustastani, mutta myös eletystä elämästä.

Selvimmältä johdatus näytti ammatinvalintakohdassa. Olin koulun päättyessä hyvin ymmälläni siitä, mihin minusta olisi. En ole lukuihmisiä opiskelumielessä. Osasyynä lukivikani. Parhaiten menestyin käsitöissä, kotitaloudessa ja biologiassa. Sitten siskoni sai syötetyksi päähäni, että olisin oivallinen sairaanhoitaja. Aloin hakea sairaanhoito- ja diakoniaoppilaitoksiin. Testeissä minut todettiin ammattiin soveltuvaksi, mutta todistuksen ja pääsykokeen pisteet ei riittäneet. Hakijoita oli alalle silloin paljon. Sitten tuli muitakin hassuja esteitä pyrkimisessä. Ovet alkoi juuttua kiinni edessäni.
Rukoilin ja ihmettelin Herralle, että mikäs nyt eteen. Sitten sain uuden ehdotuksen ja sain mielestäni merkin. Hain toiseen suuntaan ja yllättäen ovet oli sepposen selällään heti ja suoraan aina ensimmäiseen työpaikkaan asti. Pääsin heti harjoitteluun, pääsin alan arvostetuimpaan oppilaitokseen ja ensimmäisenä sen koulun valmistuvista, sain työpaikan, johon minua odotettiin heti koulun loputtua.
Parin vuoden työn jälkeen menin naimisiin. Pääsin maalaistaloon emännäksi. Täällä olen saanut tehdä käsitöitä, leipoa, laittaa ruokaa ja hoidella kasvimaata ja seurailla luontoa.
Minä kutsun tätä johdatukseksi.