Johdatus

[Jarru]

Elämän kiemuroissa törmää tämän tästä puheeseen johdatuksesta. Usein termi nousee esiin, kun kohdataan onnea ja onnellisuutta. Pelastuessaan täpärältä kuolemalta tai parantuessaan vakavasta sairaudesta ihminen saattaa todeta, että nyt oli enkeleitä matkassa.

Ajasta ikuisuuteen siirtyneen läheiset saattavat todeta: "Oli hänen aikansa" tai "Jumala vei hänet etuajassa" ynnä muuta.

Katastrofien, sotahullutuksien ja muiden väkivaltaisuuksien seurauksena kysellään: "Miksi Jumala sallii moisen?"


Maailman tilaa seuratessa väkisinkin herää kysymys, onko minkäänlaista johdatusta olemassakaan. Vahtiiko Jumala askeliamme? Kyllähän tämä maailma lähinnä pelottavan epävarmalta ja arvaamattomalta paikalta tuntuu. Jos on enkeleitä matkassa, niin kenen matkassa?

Johdatukseen toivoni silti laittaisin. Voimme vain toivoa, että Jumala johdattaa vihreämmille nurmille, kun aika koittaa.

[Leena]

Tämä on ollut minulle joskus todella suuren luokan  kysymys. Kun oli oikein hukassa, siis ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt minne päin pitäisi suunnilleen lähteä, eli minkälaiset elämänvalinnat olisivat edes vähiten vääriä, mietin tätä enemmän kuin tosissani. Mietin tietenkin yhä, joskaan en niin tuskastuneena. Tähän kyllä linkittyy toinenkin - mikä olisi Jumalan tahto. Tahtooko Jmala minn kohdallani jotakin, jos nyt ei siitä piittaisikaan laitanko hajuherneen siemenet likoamaan tänään vai vasta viikon kuluttua.

Jouduin vielä vähän kuin vääntämään rautalangasta tätä paitsi itselleni, myös yhdelle papille, johon tutustuin ja jolta sitten lopulta tilasin audienssin kysyäkseni, mitä meidän kirkkomme tästä opettaa. Hän on tosi järkimies, ja yhäkin mailaan hänelle jos tulee kysyttävää - sillä diilillä sentään ettei tarvitse vastata ellei ehdi tai jaksa. Mutta oltiin outoja, eikä se ehkä paha ollut että jouduin tsemppaamaan   kun yritin tehdä itseäni ymmärretyksi.  Olenpahan ajatellut.

Koskeeko se johdatus, josta Raamattu puhuu, todella yksittäistä ihmistä, vai onko kyse Israelin kansalle erilaisissa tilanteissa luvattuja, sen kansan kohtaloa koskevia kysymysiä - pääsyä nyt vaikka pakkosiirtolaisuudesta tai miten kulloinkin. Käsitän että tähän oli vaikea vastata ja vastaamiseen liittyy tietty riskejäkin, se nyt oli äärivarovainen "ei pidä odottaa merkkejä ja ihmeitä", ja kun tästä selvittiin eteenpäin (ei tilauksessa) hän huomasi mistä olin syntyisin ja kysyi onko tämä viidesläisyyden vaikutsta, että siis Jmalalla on jokin ihme sunnitelma jota pitää noudattaa ja että tapahtuu hirveitä, jos nyt vaikka muuttaa tähän osoitteeseen eikä tuohon...no, ei ollut tämäkään ongelmana ja uuspietistejä olin jo juossut karkuun mutamia vuosikymmeniä.


En saanut vastausta. Sitten kun luin Tunnustuskirjoja, ja mietin että näitähän kirkon on määrä opettaa - tai näissä olevia asioita  jos nyt ei ihan joka pykälää- ajattelin että toden totta, kirkko ei oikein taida opettaa tästä mitään. Onko tämä jotenkin erityisesti nykyisen, yksilön kohtaloa korostavan kulttuurin esiin nostama uusi kysymys, joka joskus ei kerta kaikkiaan ole ollut mikään kysymys?

[seppos]

Uskon vahvasti johdatukseen, enkä alkuunkaan ymmärrä mitä varten Jumala taas noin teki, mutta kun aikaa on kulunut ja katson peiliin, niin silloin usein tajuan mitä ja miksi. On hyvä vilkaista sen purren vanavettä missä Herra meitä kuljettaa.

[sadetta]

Maailman tilaa seuratessa väkisinkin herää kysymys, onko minkäänlaista johdatusta olemassakaan. Vahtiiko Jumala askeliamme? Kyllähän tämä maailma lähinnä pelottavan epävarmalta ja arvaamattomalta paikalta tuntuu. Jos on enkeleitä matkassa, niin kenen matkassa?

Johdatukseen toivoni silti laittaisin. Voimme vain toivoa, että Jumala johdattaa vihreämmille nurmille, kun aika koittaa.

Uskon johdatukseen, mutten siihen, että Jumala pomppisi minun tai yleisen mielipiteen mukaisesti asioita järjestelemässä. Uskon, että Hän katselee perääni. Usein kompastelen ja eksyn, toivottavasti niistä opin jotain. Aina on toivottavasti mahdollisuus palata oikealle polulle.

[Leena]

Tietty minulle on annettu järki, käyttöä varten, siitä oltiin pian yksimieliset.  Mutta entäs, jos se kompassi ei pelitä?  Kljetaan maastossa jossa on mahdotonta tietää, mikä ratkaisu olisi sinnepäinkään järkevä - ja kyse oli suurista asioista!  Muita rajalinjoja ovat lait ja asetukset, ja otetaan nyt annettuna että niitä voi noudattaa (on aikoja jolloin ne ovat ristiriidassa sen kanssa mikä on oikein, kärjekkäästi ja selvästi mutta se on eri tarina).  Sitäkin saa kuunnella mistä pitää ja mitä haluaa, jälleen olettaen että ei riistä sillä tolkuttomasti toisen omaa - taas oma suuri kysymyksensä.  

Lopulta päädyttiin kai siihen missä nyt olen: Ainakin minulle on luvattu viisautta, ja vieläpä sanottu että jos sitä puuttuu pyytäköön Jumalalta. Valinnat asetetaan eteeni, joskus täydessä pimeydessä, ja minun yksin on ne tehtävä, mietittävä ja vaivattava päätäni, ja kannettava niistä vastuu.  

Kun sanon että olen tässä nyt, en sano pysähtyneeni tähän.

MIhin tämä ajatus on minut vienyt? Ensin tuntui että vain lohduttomaan yksinäisyyteen ja neuvottomuuteen, jossa Jumala ei välitä detaljeista - on suurten linjojen maalari ja minä olen liian olematon edes huomattavaksi...ihan totta. Sitten ajattelin että niinpä, no, ehkä to koskee uskonelämää... johdatusta Taivaaseen... mutta olin juuri saanut selväksi sen ettei minulla oikein mitään erillistä "uskonelämää" kai ole...koko elämä on sitä sitten...

Jumalassa riippumiseen se kyllä vei. Ehkä en ajattele tuota tuossa muodossa enää,  vaan jotenkin toisin, tosin en väsy kuulemaan toisten ajatuksia. Täydessä mielipuolisen tuntuisessa järjettömyydessä, jossa ei ole "järkeviä" ratkaisuia, on Jumala joka jakaa sen pimeän, ymmälläänolon, sen kuinka väsyttävää se on,  eikä muuta ole...tämä on jonkinlaista päivittäistä käden ojentamista pimeään, aamun pyyntöä joka usein yrittää Isä Medän-rukouksen pyyntöä Jumalan tahdon tapahtumisesta, se on alkanut kai sitten korvata pyyntöä johdatuksesta... Auta minua tänään, ja jos vaiks voisi tapahtua jotain sinnepäin mitä Sinä tahdot. Jäi niistä keskusteluista perinnöksi, luulen...no, ja älkäämme unohtako dosentti Bonhoefferia!

[seppos]

Tietty minulle on annettu järki, käyttöä varten, siitä oltiin pian yksimieliset.  Mutta entäs, jos se kompassi ei pelitä?  Kljetaan maastossa jossa on mahdotonta tietää, mikä ratkaisu olisi sinnepäinkään järkevä - ja kyse oli suurista asioista!  Muita rajalinjoja ovat lait ja asetukset, ja otetaan nyt annettuna että niitä voi noudattaa (on aikoja jolloin ne ovat ristiriidassa sen kanssa mikä on oikein, kärjekkäästi ja selvästi mutta se on eri tarina).  Sitäkin saa kuunnella mistä pitää ja mitä haluaa, jälleen olettaen että ei riistä sillä tolkuttomasti toisen omaa - taas oma suuri kysymyksensä.  

Lopulta päädyttiin kai siihen missä nyt olen: Ainakin minulle on luvattu viisautta, ja vieläpä sanottu että jos sitä puuttuu pyytäköön Jumalalta. Valinnat asetetaan eteeni, joskus täydessä pimeydessä, ja minun yksin on ne tehtävä, mietittävä ja vaivattava päätäni, ja kannettava niistä vastuu.  

Siionin virret 89

3. Ah, usko ja luota jo Jeesuksehen
ja käy Herran eteen kuin kerjäläinen
ja heittäy helmaansa puutoksines
ja anna sun sydämes Jeesukselles.

Matti Paavola rukoilevaissaarnaaja

[Leena]

Uskon vahvasti johdatukseen, enkä alkuunkaan ymmärrä mitä varten Jumala taas noin teki, mutta kun aikaa on kulunut ja katson peiliin, niin silloin usein tajuan mitä ja miksi. On hyvä vilkaista en purren vanavettä missä Herra meitä kuljettaa.

Soli körttipappi, ja vanhasta körttisuvusta...kovasti uskoi Jumalaan...

No. Itse toivoisin että keskustelu tästä vielä jatkuisi, jos nyt kiinnostuneita löytyy, niin pitkään mietin yksinäni tätä. Viimeinen mitä sain siitä papista puserretuksi  - kun tivasin sen johdatuksen perään, toivoen sitä niin hartaasti kun tuntui silloin ääritrvattomalta mutenkin,  lopulta kuin se olisi hänen luvattavissaan - oli, että useimpia kuljetetaan melko lailla pimeässä. Ja kun yhä jankutin, hän totesi että valintamme teemme itse, mutta toivottavasti hänen puheestaan nyt ei sellaista käsitystä saa, että Jumala ei niihin voisi puuttua , kuin isä puuttu lapsensa touhuamiseen nähdessään sen menevän liian vaaralliseksi. "Tähän saakka, ei edemmäksi". 

.

[Leena]

Tätä olen paljon ajatellut, sillä usein kai ihmiset kysyvät tätä jossakin elämän vaikeassa kohdassa. On huomattavasti helpompaa ottaa vaikea vastaan Jumalan kädestä, kuin sattuman oikusta lähteneenä, sillä silloin sillä on mieli. En tiedä, osaanko oikein ilmaista mitä tarkoitan seuraavalla. Olin itse tottunut ajattelemaan, että uskossa ehkä sittenkin olisi jokin oma osuus, jokin tuollainen  "anna sun sydämes Jeesukselles" ja ellei uskoa johdatukseen tässä pimeydessä ole, olen langennut. Vaikka ensimmäinen ei olisi totta, saattaa toinen tietysti joka tapauksessa olla. En kuitenkaan muuta halunnut kuin uskoa. Eikä uskoa ollut. Ei epäuskoakaan - Jumala oli kyllä hyvin todellinen. No, niinkuin sanoin, en osaa selittää...

Yhtä kaikki: Sekavassa ja hämmentävässä tilanteessa usko on lahja ja sen voi saada vain lahjaksi. Ehkä joku saa lahjaksi lujan uskon siihen että Jumala johdattaa.  .

Kuinkahan hurjasti nyt tulee köniin. En tiedä uskallanko edes tätä sanoa, mutta silloin näin, ettei sitä uskoa johdatukseen vain välttämättä anneta vaikka kärtän kuinka. Enkä voinut päättää että nyt uskon niin tai nyt uskon näin. Ja törmäsin pappiin joka ensi töikseen hätäili että alan kai sitten elää peukalopaikkojen mukaan, ta muuta höperöä.  

Jäin itse asiassa myöhempinä vuosina kysymään, voiko Jumala ottaa tuonkin turvaa antavan ajatuksen pois: Tämä oli johdatusta, tai edes "tämä oli minun tahtoni". Se tapahti, mitä tapahti. Ja...? Minun on siihen suhtaduttava jollakin tavalla. Se jää Jmalalle, ja jää myös kysymys, kinka tahdot minn tähän suhtautuvan, mitä tekevän, mitä ajattelevan?.

Silloinkin jää jotakin, jää Jumala itse. Ei uskoa siihen että Jumala kyllä tekee sitä ja tekee tätä, vaan, että Hän on, ja kantaa tätä hämmennystä ja ymmälläänoloa, kunnes taas näen selkeämmin, jos sellainen aika annetaan. MIkään ei ole selvää - ei edes se että näkisin mitään johdatusta edes myöhemmin.

Lähellä kuolemaa, kun en oikein kyennyt ponnistelemaan sellaisen kanssa mikä ei yleensä vaadi ponnistelua, sama pappi sanoi minulle, kun olin hyvin paniikissa pelastuksestani: "Koska hän riippuu minssa kiinni, minä pelastan hänet". SAnoin, etten jaksa edes sitä, jolloin hän sanoi, että tämä saattaa siinä tapauksessa auttaa: "" Se ainoastaan auttoikin, tositilanteessa tuosta ei voi pudota minnekään... siitä saakka olen inhonnt niitä jumalankämmenellävirsiä, joita perheeni suosii yli kaiken...kämmeneltä voi pudota, kämmenestä ei, ainakaan jos on siihen kaiverrettu.

[Leena]

Kuitenkin tuo, mitä uskallan omistaa itselleni, on ylipäänsä aihe jonka ilmestymisestä foorumille ilahduin. Älä, Seppos, vielä veisaa puhetta päättyneeksi!

[Salis]

Kuinkahan hurjasti nyt tulee köniin. En tiedä uskallanko edes tätä sanoa, mutta silloin näin, ettei sitä uskoa johdatukseen vain välttämättä anneta vaikka kärtän kuinka. Enkä voinut päättää että nyt uskon niin tai nyt uskon näin. Ja törmäsin pappiin joka ensi töikseen hätäili että alan kai sitten elää peukalopaikkojen mukaan, ta muuta höperöä.

Sana johdatus on lähtöisin latinan verbistä pro - videre, katsoa etukäteen. Jumalan johdatus tarkoittaa, että hän katsoo elämän kulkuasi etukäteen ja antaa reittivalintoja. Johdatusta lienee vaikeaa tunnistaa, mutta kun ihminen katsoo elämäänsä taaksepäin,  hän huomaa, että johdatusta on ollut. Englannissa providence tarkoittaa johdatusta, mutta provide tarkoittaa toimittamista, varaamista, tarjoamista, elättämistä. Provide-verbi oikeastaan tarkoittaa sitä, mitä JUmala tekee johdatuksen yhteydessä. Hän varaa ja tarjoaa ihmisille mahdollisuuksia.

[Riitta-mummi]

   

    Jos viidesläisten porukoissa pyörimisestä jotakin tuntuvaa jäi "käteen", se on usko johdatukseen. Ei täysin niin kuin he opettivat, merkkejä seuraten, mutta se uimapatjavertaus on toiminut. "Elä hötkyile!"

Juuri niinkuin sepposkin sanoi, taaksepäin katsomalla huomaan kuinka totta se on.

Työ-elämän sotkiessa kuvioita ei kaikkea jaksanut ajatella tältä kannalta. Mutta nyt vapaana niistä vaivoista, hiljentyessä ja usein yöllä valvoessa asiat näyttäytyvät siinä mittakaavassa jossa minä itse en ole mitään. Tai vain pelinappula meidän perheen ja suvun shakkilaudalla.

Vaikka olen kuinka tehokas organisaattori ja toimija, on viisas neuvo itselleni kaiken touhun keskellä :Tapahtukoon sinun tahtosi. Ja kyllä olen nähnyt sen tapahtuvan.

Siis. Minulla on elämässäni johdattaja ja johdatuksessa on helpompi edetä kuin omissa töissä.

[Leena]

Saattaa olla että puhumme hieman eri asioista, ja tilannetta tarkistettaessa huomaisimme, että toisaalta - toisaalta, olemmekin kaikesta yhtä mieltä. Se, että joutuu vaeltamaan pimeässä, ei tarkoita sitä, ettei Jumala siellä taluttaisi.

Bonhoeffer uskoi jos kuka, mutta tähän hän suhtatui varovaisesti - omissa mietteissäni on takuulla kaikuja paitsi keskusteluista sen viisaan papin kanssa, myös häneltä. Hän näki vaaraksi sen että ihminen mahdollisesti vetäytyy vastuusta ja vetoaa Jumalan johdatukseen, kun omat oivallukset loppuvat. Tekee hökeltäen jonkin ratkaisun nyt vaan tai ylipäätään nimittää kohtaloaan Jumalan johdatukseksi, vaikka sotkisi itse asiansa.  Silloin toteutuu ainakin unelmssa kun antiikin näytelmissä se, että Jumala tulee koneesta- Deus ex Machina"  ja ratkaisee arvoituksen ja selvittää ongelman, josta ihminen ei enää pysty/jaksa/halua kantaa vastuuta. "Omaan ymmärrykseen nojaten, erehtymisen uhalla" hän sitten paineli eteenpäin, ja no niin, päätyi hirteen. Mutta jos kaiken aikaa Herransa kanssa seurustelee kuten hän, niin Herralla arvattavasti on jokin vaikutus siihen mitä siellä ymmärryksen sisällä liikkuu, ja siten kirkko on keskellä kylää, ja Jumala paikalla kaiken aikaa, ja johdatus saa tapahtua siinä, hämmennyksessä, vaikka erehtyisikin, sillä silloin paha saa kääntyä hyväksi.  Ehkä hän ei sitä hyvää saanut kokea, mutta lukemattomat muut, jotka näkivät hänen(kin) kohtalossaan valon loistavan kirkkaimmin siellä missä on pimeintä.

Sitä kai itse kukin toivoo...saada olla sekä hyvinä että pahoina päivinä Jumalan seurassa...

[Leena]

En osaa sanoa, pitäisikö tästä jo aloittaa uusi ketju vai meneekö tämän perässä.  Olen alkanut kysellä itseltäni, mitä me odotamme saavamme kun pyydämme Jumalalta uskon lahjaa?

Mitä kylkiäisiä tai no, jonkinlaisia "nopean tilaajan etuja" siihen odotukseen kytketään?  Itse rippikouluikäisenä oletin ilman muuta että johdatus tulee ainakin.  Se kuului esitettyyn tarjoukseen (viitoslainen rippikoululeiri).

Jossakin sanottiin että varhaiskirkon kristittyjä olisi kiinnostanut lunastus kuoleman vallasta, ja toiseksi ympäristöön olisi vedonnut kristittyjen keskinäinen rakkaus ja huolenpito.  Syntien anteeksianto tietysti niinikään, joskin syntikäsitys oli vähäsen toinen etenkin juutalaisuudessa.

Olen miettinyt, riittävätkö nämä, vai olenko alkanut itse tilailla jotakin mitä ei ole luvattu. En tiedä. En ole kenties edes ajatellut, luulen, että nyt täytyy.

[Salis]

Hän näki vaaraksi sen että ihminen mahdollisesti vetäytyy vastuusta ja vetoaa Jumalan johdatukseen, kun omat oivallukset loppuvat. Tekee hökeltäen jonkin ratkaisun nyt vaan tai ylipäätään nimittää kohtaloaan Jumalan johdatukseksi, vaikka sotkisi itse asiansa.  Silloin toteutuu ainakin unelmssa kun antiikin näytelmissä se, että Jumala tulee koneesta- Deus ex Machina"  ja ratkaisee arvoituksen ja selvittää ongelman, josta ihminen ei enää pysty/jaksa/halua kantaa vastuuta.

Henkilökohtaisen vastuun ottaminen omasta elämästään, lähimmäisistä ja työstä, on haaste nykyajan ihmisille. Tuntuu, että monet toivovat "jonkun muun" ottavan vastuun. Niinpä valtiota tai kuntaa syytetään monista sellaisista asioista, jotka kuuluvat henkilökohtaisen vastuun ottamisen piiriin. Jos ihminen tuhoaa elämänsä alkoholilla tai huumeilla, on hänen ymmärrettävä, että kysymys on hänen omasta valinnastaan. Tai jos hän jättää opiskelematta ammatin, pitää ymmärtää, että työttömyys ja köyhyys ovat seurausta hänen tekemistään valinnoista. On helpompi syyttää muita kuin itseään. Jumalan johdatusta voisi olla se, että ihminen - ylitsepääsemättömistä vaikauksista huolimatta - saavuttaa mahdottomana pitämänsä asian.

[seppos]

Henkilökohtaisen vastuun ottaminen omasta elämästään, lähimmäisistä ja työstä, on haaste nykyajan ihmisille. Tuntuu, että monet toivovat "jonkun muun" ottavan vastuun. Niinpä valtiota tai kuntaa syytetään monista sellaisista asioista, jotka kuuluvat henkilökohtaisen vastuun ottamisen piiriin. Jos ihminen tuhoaa elämänsä alkoholilla tai huumeilla, on hänen ymmärrettävä, että kysymys on hänen omasta valinnastaan. Tai jos hän jättää opiskelematta ammatin, pitää ymmärtää, että työttömyys ja köyhyys ovat seurausta hänen tekemistään valinnoista. On helpompi syyttää muita kuin itseään. Jumalan johdatusta voisi olla se, että ihminen - ylitsepääsemättömistä vaikauksista huolimatta - saavuttaa mahdottomana pitämänsä asian.

Vastuusta vetäytyminen on vastuutonta. Minusta jokaisen meistä tulee yrittää parhaansa, kantaa vastuunsa ja luottaa, että sitä tehdessä Jumala vaikuttaa asioiden kulkuun. Läheskään aina ei saa sitä mitä haluaa, vaan vasta myöhemmin aukeaa, että sai parempaa. Emme suinkaan aina ymmärrä omaa etuamme pidemmällä ajalla, mutta silti aina kannatta yrittää, ja luottaa johdatukseen. Asioilla on tapana kääntyä parhain päin.