Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: öppiäinen - 13.12.19 - klo:16:39
-
Jumalan vihasta puhutaan paljon, ja Jumalan rakkaudestakin toisinaan, vaikka vähemmän.
Mutta entäs suru? Jotenkin sitä kuvittelisi, että jos lapsi tekee pahojaan, vakavaakin, niin ei vanhemmalla viha olisi se päällimmäinen tunne, vaan suru ja ehkä hätäkin sen puolesta. No, mitäpä minä tietäisin kun olen lapseton.
Mutta taitaa olla peräti epäkristillinen ajatus?
Vaikka kyllä joistakin Vanhan Testamentin teksteistä sellaistakin löytää - hieman. Ja sitten oli se kanaemovertaus; ehkä siinäkin on surua.
Viha vain tuntuu niin pienen ja pikkumaisen ihmisen tunteelta, ja kostonhimo. Sellaiselta, jota minä voin tuntea kun kuulen jostakin vääryydestä, ja ehkäpä erityisesti silloin kun vääryyteen on syyllistynyt joku jota en tunne ja joka ei ole minulle millään lailla läheinen. Sellaistahan helpompi vihata on. Kai sitä silloin voi toivoa että voi kun Jumalakin vihaisi tuollaista roistoa.
-
:102:
Se kohta Raamatusta välillä vie itteni jotenkin uunoksi Jumalan edessä.
Jumalan hulluus on enempi kuin ihmisen suurinkaan viisaus ?
No miten Jumalasta voi sitten tietää mitään?
Onneksi jossain kohdassa, Jeesus ilmensi Jumalaa maan päällä.
Silloinhan Jumalasta saa jonkinlaisen kuvan.
Parhaan kuvan kai Jumalasta saa vuosien vaelluksen jälkeen taaksepäin katsoessa, Hän varjeli tossa ja esti ton ja tollaista sattui ja se olikin hyväksi.
Antoi elämääni nämä ja nämä ihmiset.
Jotenkin Jumalan tunteminen on elämän mittainen projekti jossa ei tulla tuntemaan kuitenkaan kuin pilkun verran Hänestä.
-
Eikö Jeesus itkenyt Jerusalemia ja myös Lasaruksen haudalla ?
Olen nähnyt muutamia perheitä joissa Jumala on kostanut isien pahat teot myös seuraaville sukupolville.
Onko se siis jälkeentulevien 'kohtalo' ? Eivätkö esirukoukset voi sitä katkaista ? Vai eikö näissä perheissä ole niitä ollut.
Jumalan rakkautta olen nähnyt p a l j o n. Esimerkkejä en luettele.
Vielä tuosta surusta: Koska meissä on Jumalan henki, luotuina saatu ja kasteesa vahvistettu, on mielestäni meidänkin suru Jumalan surua. Niin hän sen kokee, lapsensa surun, ja auttaa tavallaan ja ajallaan.
-
Sääli. Onko se sairautta vai tunne?
Minun mielestäni tunne.
Jeesus, Jumalan 2. persoona, tunsi sääliä.
-
Sääli. Onko se sairautta vai tunne?
Minun mielestäni tunne.
Jeesus, Jumalan 2. persoona, tunsi sääliä.
Samaa mieltä.
-
Olikohan Konstah Pylkkönen, kun totesi, että rakkaus on kuin joisi A kaljaa tyhjään vatsaan ?
Voi olla, että oli joku muu kansamme filosofi.
Minusta Konstant totesi myös, että tulee sellainen höntti tyhmä olo ?
-
Jumalan tunteista kerran kuulin , olikohan Kallion kappelissa, et kun Jeesus kiipesi öljymäkeä totes.
Hitto kun lipsuu.
-
Veli VV meille Jumala lienee salainen iso Herra, joka ei ole virkaintoinen ja armahtaa muukalaisen. :039:
Muuta ei taida minun kilvoittelusta tulla.
-
Vatsaus 1944 tai jokunen vuosi taaksepäin.
Siis niinkuin.
Jumalan tuntemisestaoli joku juttu, mut se meni.
Kun ei nyt taas ajatus kulje.
Just valitin, et tää dementiya on tulossa ja olossa.
Oli joku timangi ajatus, nyt paussen ja fundeeraan.
No joo, se oli niinku niin, että olen niinku useasti bamissut ihmisten kaa.
Ihan ties mistä luokasta talouden mukaan, niin vaikka he kuten me kördet, niin eivät omasta uskostaan kersku.
Niin jengi on sanonut, että kun on ollut vaikeaa ja mennyt yksin kirkkoon hiljentynyt tai ihan itsekseen ollut ja ajatellut.
Äh puhelin soi.
Siis, et kun olen ollut hiljaa Jumalani edessä joskus pidemmänkin aikaa ja tuskaillut, niin sen jälkeen tullut tunto olo, et kaikki järjestyy.
Saman itse kokenut yks ja monta kertaa.
-
Valvominen on kurjaa, koska omat hunttailut eivät johda juuri mihinkään. Olen taas miettinyt esikoiseni asioita, että missä meni väärin. Edempänä kirjoitin mielipiteenäni Jumalan olevan muukalaiselle armelias. Sanomiseni on liian yksioikoinen, sillä pitäisi osata rukoilla uudelleen ja uudelleen, että pystyisin irroittamaan tyttäreni ison telttavaatteen alle, jossa ei ole vilua eikä pahaa paahdettakaan. Ja osaisin odottaa tyynesti jälleennäkemisen hetkeä.