Käyn minä toisinaan vilkaisemassa minkämoista kansaa ovat nämä kristityt ja mitä se on. Huojeni oikeastaan, kun perehdyin niihin tutkimuksiin, että kun joutuu irrottautumaan omastaan, tai kokee ehkä että potkaistaan pesästä, se ei olekaan niin epätavallista. Jonkin lämpöisen herttaisen oman ihannoidun ainoanoikean jälkeen seuraa useinkin juuri aika myöhällä ikää tämmöistä josta sitten tie vie kuitenkin eteenpäin. Tämä oli se Fowlerin tutkimus. Joku intoa nyt, joku tunneihminen, kuinka onnellinen hän onkaan kun ja kun, ja jotta hänen ei tarvitse totean, ettei Jumalalla ole kaksosia eikä kahta samanlaista lumihiutalettakaan. Mutta lohdutti tietää että tämä on varsin tavallista ja ainut tie siihen Docensin uskontapaan jota minä menin joskus pyytämään itselleni. Rukouksen vaarana on tunnetusti että saatetaan antaakin mitä pyysi.
.....................
Ehkä tuo uupumus ja muutama oire joista tässä nyt vaikenen kerrassaan... No voin sanoa kivuista... saa ihan sellaisenaankin aikaankin etten jaksa viitsiä nyt. Minua väsyttää ja nukkuisin mieluusti. Niin ettei tarvitsisi herätä enää. Tietenkin minä mietin sisaren tilannetta jos tästä tyhjää potkaisen, kun ei ole kuin yksi sisarus, mutta hänelle jäisi puoliso ja neljä mainiota lasta! Hyvin mainiota!
Jos nyt kysyttäisiin uskotko Jumalaan hätkähtäisin ja kysyisin että jaa minkämoiseen. Tai sanoisin että olen nyt täysin rehellinen, en tiedä. Sanoisin jotta toivoisin että Jumala olisi, muttei se ole suinkaan samaa. Ja voitaisko keskustella paremmalla ajalla.
Ja miksi en voisi olla muslimi, esimerkiksi? Mitä minä kirkossa tai kirkosta?
Täytyy katsella nyt tyyneydellä mihin tämä johtaa. En halunnut tällaista enkä tiedä miksi näin tapahtui joten en ole huolissanikaan. Siitä väkisin potkimisesta olen saanut tarpeekseni.
Enemmän kuin kirkonkäyntiä kaipaisin jonkinlaista keskustelua, aivan ryhmää, joka voisi kokoontua vaikka täällä niin minun ei tarvittisi lähteä sateessa ulos mihinkään.
en viitti kiusata peruskavereitani näillä koska he eivät halua. Mistä vaan se revittäs.
