Malla, tuli mieleen, kun itte olen niin turhan impulsiivinen, että tännekkin ja muutenkin teen ensin tai kirjoitan ja mietin huomenna, että hiomme kyllä särmiämme, mutta toisaalta loukkaamme toisiamme joskin kovastikkin toisinaan.
Mua, niinku risoo, kun taas oli tälläinen päivä että olin vihainen, ku ampiainen.
Ei paloakaan syytä, tiedän, että jos oon vihainen ja kärsimätön, niin se on merkki, et jotain hyvää on tulossa.
Joskus nuoruudessani järjestelin hengellisiä kokouksia. Heh,, on ihan tosi vaikka oonki ihan viisveisaaja. Muistan vaan, että kun Ylivainiolle tai jollekkin isolle hengelliselle profeetalle tehtiib kokouksia oltiin kireitä koko ajan ja vihaisia ja tuli tölväistyä lähimmäisilleen.
No se siksi, mut jotenkin oon oppinut, et kun on vihainen ja kireä, niin tulisi ottaa extraa rauhallisemmin ja laskea kymmenyksiin useammin.
Kaikki se menee ohi, ihmettelen mistä se tulee, kun oon ihan kiltti ihminen noin yleensä
Paits ehkä lähimmäisistäni.
Siis niinku asiaan, hiomisesta, mua ihan helputisti itkettää, kun tää edellä kerrottu vihaisuus joskus purkautuu lähimmäisiin, jotka ei oo sitä ansainneet.
Kerran yksi tyttö kassalla myi jotakin ja jotenkin sanoin kovasti, et mitä hoota, tai jotain kovasti sille ja tyttö alkoi itkeä. Silloin ajattelin, et Markku mitä sä teet. ittekkään et oo täydellinen ja teet virheitä kokoajan.
Vieläkin kaduttaa ja niin haluaisin mennä pyytämään tytöltä anteeksi purkaustanni.
Oivavoivavoioi
