Yllätin itseni ja menimmekin messuun oman seurakunnan kirkkoon. Ihan ok. Kanttori soitteli vastausmusiikkeina Sibeliuksen pianosävellyksiä, joita aikanaan itsekin soittelin, ja ne valitettavasti toivat mieleen nuoruuteni soittotunnit, kun opettaja aina haukkui, kun en ollut harjoitellut läksyjä. Elin mielessäni niiden aikojen ahdistukset uudestaan aina siihen asti, kun minut erotettiin konservatoriosta... Oudon vahva voima musiikilla.
Kirkkoherra puhui kasteesta ja opetti ristinmerkin tekemistä. Sanoi, että ihan sama, kumpi olkapää ensin. Niin kai se onkin, mutta meillä lännen kirkossa kuitenkin vasen ensin. En ollut ennen tiennyt, että ristinmerkin voi lopettaa suuhun siunatakseen sanansa. Olisi kyllä meikäläiselle tarpeen, vaikka että: "Herra, pane minun suulleni vartija..."
Radiokirkko kuulutettiin autoradiossa juuri kun pääsimme kirkon lähelle parkkipaikalle. Messun toimittajan nimi kuulosti siltä, että hän lienee ollut siellä pappina jo 80-luvun alussa, kun olin Suolahdessa kesätöissä.
