Minun oli kohdattava ihminen, joka mitätöi herännäisyyden. Minun tuli jakaa hänen hengellinen maailmansa - eikä se olisi ollut minulle ongelma. Minun olisi tullut kantaa hänen kuormaansa, eikä se olisiu ollut ongelma. Minun olisi tullut kestää hänen jatkuvasti suriseva puheensa, ja sen olisin kestänyt, jos olisin saanut edes joskus ollla vaiti, vain keskellä äänettömyyttä ja levätä.
Mutta heränäisyys "ei voinut vähempää kiinnostaa". Ainuttakaan Siionin virttä hän ei pyytänyt lukemaankaan, jotta olisi kuullut mistä niissä puhutaan. H'n nauroi vasten kasvoja, kun kysyin, kiinnostaisiko häntä osallistua Herättäjäjuhlille.
Ja huomasin sen olevan minulle liikaa.
Vasta sillä hetkellä ymmärsin, kuinka käsittämättömän rakkaaksi tämä vaeltajien joukko on minulle tullut. Vasta silloin ymmärsin, kuinka ikävöin niitä virsiä, joista moni on lapsuudesta tuttu.... ei sillä mentaliteetilla, että "oi muistatko vielä sen virren...plaaplaaplaa" kuten hän kommentoi. Ei, vaan itse sanojen takia.
Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella. Ah, herää sydämeni uskomaan, toivomaan. Anna toivon kantaa meitä yli öittemme synkkyyden.
Ja sitä minä en olisikaan enää jaksanut.
