Kälyni on lampuri ja meillä on kolme lampaantaljaa tuoleissa. Istun niissä aika harvoin, eikä villa ole paljasihokosketuksessa minuun eli ongelmia ei ole. En ole mitenkään tietoisesti kokeillut, mutta en ole havainnut ongelmia.
Ajattelin vain, kun olen itse joskus aivan kammonnut villaisia vaatteita. Sitten huomasin, että lampaantalja, vaikka on samaa villaa, ei ärsytä yhtään. Kuulinkin jostain, että villassa se ärsytys on lähinnä mekaanista ärsytystä eikä niinkään allergista. Samoin esimerkiksi Ruskovillan merinolampaan villasta tehdyt tuotteet eivät ärsytä ollenkaan. Merinovilla on paljon hienompaa kuin karkea suomenlampaan villa. Suomenlampaan taljassa villa ei ärsytä, koska sitä ei ole leikattu poikki. Nimimerkillä kokemusta on.
Harja-rikkalapio päällisinpuoliseen siivoukseen ja imuri parempaan siivoukseen.
Pelkkä kermavaahto vai rahkaan sekoitettu kermavaahto?