Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 20.02.14 - klo:10:09

Otsikko: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 20.02.14 - klo:10:09
Eräs työkaverini sai minut ymmärtämään nettimainonnan edut ja tehokkuuden.
Aiemmin pidin sitä alueena, johon on turha lähteä.
Esim. Googlen kautta saa erilaisia mainoksia määriteltynä niin, että ne näkyvät google-hakujen yhteydessä tiettyinä ajankohtina, tietyilla paikkakunnilla, silloin, kun ennalta määrättyjä hakusanoja käyttää jne.
Voi esim. keskittää kampanjan vaikkapa Mikkeliä ympäröivälle alueelle 50 km säteellä.

Kun joku tekee google-haun, siellä hakutulosten vieressä voisi hyvin olla esim. tällainen pieni teksti:
"Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. - Jeesus, Jumalan Poika -".
Jos joku sitten klikkaa tekstiä, pääsisi hän jollekin sivulle, jossa on lyhyt päivän sana pidemmän raamatuntekstin muodossa.
Se, että joku linkkiä klikkaisi, ei ole itsetarkoitus, vaan tarkoitus olisi se, että linkin yhteydessä oleva teksti luettaisiin.
Nettimainonnan kautta saavutetaan suuria ihmismääriä varsin edulliseen hintaan.

Olen innostunut tästä mainoskanavasta.
Aika tosin on rajallinen.

Olisitko sinä kiinnostunut ryhtyä kehittämään tätä asiaa kanssani eteenpäin.
Kuvio menisi siten, että loisit Raamattuinfo ry:lle käyttäjätunnuksen ja hoitaisit mainostekstin kirjoittamisen, valitsisit maantieteelliset alueet, jossa mainos näkyy jne. Eli hoitaisit tätä käytännön puolta. Se vaatisi alussa muutaman tunnin aikaa netin kautta tutustumista nettimainonnan harjoittamiseen. Esim. Googlella on hyvät ja selkeät ohjeet. Homma ei ole vaikea.
Yhdessä voisimme valita mainosteksteihin sellaiset raamatuntekstit, joista pidämme.
Minä järjestän tavittavan rahoituksen.

Tavoitteeni olisi luoda uusi kustannustehokas kanava, jossa raamtuntekstit olisivat esillä sellaisinaan, ilman tekstin tulkintaa.
Raamattuinfo ry:n toimenkuva on pitää raamatuntekstejä esillä siellä, missä ihmisetkin ovat.
Toimenkuvaan kuuluu myös se, että yhdistys ei ota kantaa tekstin selitykseen, josta johtuen yhdistyksen nimissä ei kerrota, mitä testi tarkoittaa.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: vasara - 20.02.14 - klo:10:21
 Moi Kyösti, kuinka ikkunamainoksesi nykyään toimivat? :icon_rolleyes: Ei oleb ollut pitkään aikaan niillä kaduilla, joilla ovat.
 En avaa nettimainoksia, en tykkää yhdenkään kaupallisen toimijan fb mainoksista, joten en ryhdy asiamieheksi, enkä omaa tarvittavia taitojakaan...
 :039:Terveisin vasara... :icon_lol:
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 20.02.14 - klo:10:28
Sellainen idea oli, jolla voisi jopa rahoittaa toimintaa, olisi, että jos joku klikkaa raamatuntekstiä, johtaisi se verkkosivulle, jossa lyhyesti kerrottaisiin, että Raamattuinfo ry on toiminnan takana ja sen jälkeen olisi epälukuinen määrä sponsoreita, joiden linkit ja ehkä lyhyet kuvaukset olisivat näkyvillä. Sponsoriksi sopii hyvin eri seurakunnat, kristilliset yhteisöt, suurin osa yksityisistä ihmisistä, erilaiset keskustelufoorumit, kute esim Körttifoorumi voisi tätä kautta saada uusia keskustelijoita.

Mitä enemmän saa myydyksi mainostilaa tällaiselta verkkosivuilta eri toimijoille, sitä enemmän raamatuntekstit pääsisivät eille verkossa.
Yhteisöille voisi myydä esim. 10 eurolla (miksei pienemmälläkin tai suuremmalla) kuukaudeksi esilläoloa tällaisella paikalla.
Tällainen piristäisi eri yhteisöjen verkkosivujen liikennettä mukavasti.

Googlen kanssa voi tehdä sopimuksen esim. siten, että vain klikkauksista maksetaan, ei siitä, että joku näkee mainoksen ja lukee sen, joka ennestäänkin tuo tällaiselle toiminnalle suurta yleisöä edulliseen hintaan.

Jos matkatoimistot, pikavippiyritykset ja muut toimijat ovat netissä, miksei netin omistaja, Jumala, voisi olla siellä myös näkyvällä tavalla läsnä oman Sanansa kautta.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: vn - 20.02.14 - klo:10:32
No jopas, vaikuttaa siltä että Kyösti olet eräänlainen tienraivaaja näillä alueilla.  :023:
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 20.02.14 - klo:10:35
Moi Kyösti, kuinka ikkunamainoksesi nykyään toimivat? :icon_rolleyes: Ei oleb ollut pitkään aikaan niillä kaduilla, joilla ovat.
 En avaa nettimainoksia, en tykkää yhdenkään kaupallisen toimijan fb mainoksista, joten en ryhdy asiamieheksi, enkä omaa tarvittavia taitojakaan...
 :039:Terveisin vasara... :icon_lol:

Ikkunalla on ollut Raamattua jo useamman vuoden ajan, ja on edelleen.
Raamattuinfo ry:n kampanjoista lisätietoa täällä:
http://www.raamattu.info/uutiset/

Se olisi vieläkin edullisempaa mainontaa, jos ihmiset vain lukisivat tekstin Googlessa, mutta eivät kovin usein tekstin yhteydessä olevaa linkkiä klikkaisi. Ei tarvitsisi maksaa klikkauksista, mutta teksti on kuitenkin tullut luettua. Tässä toiminnassa linkin likkaaminen ei itse asialle toisi juurikaan mitään lisäarvoa. Linkki kuitenkin pitää olla, mikäli laskutusperusteena käytetään linkin klikkaamista.
Tässä ei ole kyseessä kaupallinen toiminta, koska ei ole tarkoitus myydä mitään, ei kertoa kenellekään, mitä heidän pitää tehdä eikä edes kertoa, mitä raamatunteksti tarkoittaa. Tavoitteena on raamtuntekstien esilläpito.

Tähän ehdottamaani toimeen tarvitaan toimiva nettiyhteys ja se, että ymmärtää jotain sellaista kieltä, jota Google mainontaan opastamisessa käyttää. Esim. Suomen kieli on yksi tällaisista kielistä. Kolmas vaatimus on se, että omaa riittävän motivaation. Muuta ei tarvita. Tällaiset asiat on tehty niin helpoiksi, että kuka tahansa pystyy tällaista toimea harrastamaan. Sen lisäksi uudelle mainostajalle on ilmainen puhelinnumero, josta voi kysyä suomen kielellä, jos ei halua lukea suomenkielisiä ohjeita.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 20.02.14 - klo:10:40
Vn,
esim. tuo sinun tekstisi lopussa oleva raamatunteksti tuntuisi olevan eräs monista hyvistä teksteistä nykyajan verkkoon.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: vn - 20.02.14 - klo:10:52
Ilman muuta, näin näen ja koen.
Ymmärrän niin että välineitä, mahdollisuuksia, työkaluja on, varmaan helppokäyttöisiä ja ymmärrettäviä.
Mutta, mutta:
Onko tässä oma saamattomuus, velttous, kaavoihin kangistuminen, vanhanaikaisuus, muutosvastarinta.
Aika jännä tilanne:
Tekniikka kehittynyt, tarjoaa käyttömahdollisuuksia jne.
Yksittäinen ihminen miettii mitä voisi tehdä, esim. Jumalan valtakunnan työn hyväksi jne.
Välistä tuntuu puuttuvan joku palikka?
Mikä on tämän puuttuvan palikan, puuttuvien palikoiden nimi?
Jos mietin omalta kohdaltani:
Ikä, ajanpuute, hoksaamattomuus jne.
Taitavat olla tekosyitä?
Muutaman kerran olen ollut mukana ikäihmisten IT-kursseilla kansalaisopistossa intoa puhkuen.
Taidatte arvata mitä on tapahtunut, tai siis, ei ole tapahtunut, kurssin jälkeen?

Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 20.02.14 - klo:11:54
Mikä on tämän puuttuvan palikan, puuttuvien palikoiden nimi?

Väittäisin, että se on motivaatio.
Jokaisella on motivaatiota johonkin, kulla mihinkin.

Maailma pyörii näinkin hyvin, koska eri ihmisillä on erilaisiin asioihin kohdistuvat motivaatiot, joku ajaa autoa, joku viljelee peltoa jne.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: vasara - 20.02.14 - klo:17:27
 Joku ei pelaa ainuttakaan peliä, mutta klikkaa auki maailmankartan sieltä tai täältä ja katsoo miltä mikin lähetysasema, maailman äärissä näyttää ja lähettää rukouksen siellä olevien tuttujen ja tuntemattomien puolesta. :039: Paljon mielenkiintoisempaa, kuin räiskintä, ainakin eräälle foorumien selaajalle.
 Muuten kertokaapa yksikin kristillinen järjestö tai yksityine3n seurakunta, jonka nettisivut ovat ajantasaiset?   :icon_wink: Voisivat olla myös kiinnostavasti tehdyt... :039:
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 20.02.14 - klo:22:56
Hauska juttu sattui tänä aamuna. Nousin ylös ennen klo 6:ta ja avasin radion kuunnellakseni, josko vielä tulee Raamattuinfo ry:n raamatunlauseita. Lähes heti, kun avasin radion, sieltä tuli reilun 10 sekunnin pituinen raamatunlause. Sen jälkeen suljin radion. Radio ehti olla auki ehkä reilut 20 sekuntia tai ehkä jopa alle 20 sekuntia.
Jännää on, jos joku muu olisi avannut radion ja sieltä olisi heti tullut raamatunteksti.
Varmaan näin on monelle käynytkin, koska eihän ihmiset avaa radiota samaan aikaan kaikki.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 21.02.14 - klo:08:51
Pieni ehkä lähes turha korjaus edelliseen.
Toki pienehkö aika meni myös siihen yllä ilmoittamani lisäksi, kun sain surffattua sille oikealle radiokanavalle, koska radio ei avattaessa ollut halutulla kanavalla.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 28.02.14 - klo:07:51
Näillä näkymin tämä nettimainosasia pääsee lähitulevaisuudessa alkamaan.

Olisi mukava laajentaa tätä raamatuntekstiradiossa-toimintaa jossain vaiheessa:
http://www.raamattu.info/raamatuntekstit-radio-novassa-ja-radio-nrjssa/

Pyrin pitäytyään periaatteessa, että mitään toimintaa ei aloiteta sokkona, eli ei toimita siten, että ostataan jostain mainostilaa ja sitten vain uskotaan, että kaikki toimii. Minulla on mielestäni hyvät perustelut tällaiselle suhtautumistavalle.
Radiotoiminnan laajentaminen vaatii mm. sellaisia resursseja, että tarvitaan henkilöitä, jotka nauhoittavat radiosta sen ajan, milloin mainoksia sieltä tulee.
Nauhoittamiseen tarvitaan tietokone ja eräs netistä helposti saatava ohjelma. Tarvitaan toki myös radio ja johto radiosta tietokoneelle.
Äänityssysteemi ei ole vaikea rakentaa.
Jos motivoidut siitä, että raamatuntekstejä saadaan enemmän radioon, niin tässä olisi sinulla mahdollisuus osallistua toiminnan laajentamiseen.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 07.03.14 - klo:04:54
Raamatuntekstikampanja Googlen hakusivuilla on alkanut. Illan ja yön aikana mainos on näytetty yli 2500 kertaa. Mainoksen näyttökertojen lisäämisen eteen voi vielä tehdä paljon. Olen vasta aloittelija tällä saralla. Tuleepahan taasen uusi asia opittua. Nettimainonta on mielenkiintoinen ala.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 07.03.14 - klo:04:56
Korjaus: piti sanomani, että yli 2200 (ei 2500)
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: 1944 - 07.03.14 - klo:11:52
 :039: luin ja kuittasin.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: malla - 07.03.14 - klo:14:50
 :eusa_angel:

Samoin minä luin ja kuittasin.

Kyöstillä taitaa olla oikein visio asian suhteen.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 14.03.14 - klo:06:26
Viime lauantaina raamatuntekstimainoksia näytettiin Googlen hakupalvelussa yli 18 000 kertaa,  luku oli lähempänä 19000:ta kuin 18000.
Kokeilen eri systeemejä ja pyrin löytämään kustannustehokkaita vaihtoehtoja näyttökertojen ja hinnan suhteen.
Veikkaan, että kun viime viikolla aloitin, niin tähän mennessä näyttökertoja on ollut vähintäänkin vajaat 40 000.
Tarkat luvut eri päiviltä eri hakusanoille on saatavilla Googlen palvelusta helposti.

Ensimmäinen googlemainos oli seuraavan sisältöinen:
Otsikkona "Jos Jonkun On Jano"
Seuraavalla rivillä: raamattu.info
Kahdella viimeisellä rivillä oli teksti: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luoknseni ja juokoon.-Jeesus-"

Googlessa olevat mainokset mielestäni luetaan kohtuu huolellisesti, koska tilannehan on se, että kun ihminen hakee jotain googlesta, niin hänen tarkoituksensa on silloin suht.koht. huolellisesti katsoa, mitä hakutulokset tuottivat.

Sellainen ajatus tuli eilen, että raamatuntekstejähän voisi laittaa myös erilaisille kriisialueille, jossa ihmiset ovat keskimääräistä huolestuneimpia. Esim. KRimin alueelle voisi kohdistaa venäjänkielisiä ja ukrainankielisiä tekstejä Googlen hakupalvelun kautta. Luultavasti sielläkin käytetään googlea. Esim: "Älköön sydämenne olko levoton........".

Kerran olin allapäin bussissa matkustaessani. Kuljettajan selän takana oli juliste, jossa oli Jeesus Kristus allekirjoittajana ja teksti oli tällainen: "Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon". Koin kuuluvani kohderyhmään ja tuo teksti antoi vähän kannustusta. Vaikka olinkin osatekijänä siihen, että tuo teksti oli esillä, kuuluin myös siihen kohderyhmään, jota varten tuokin teksti oli omalla paikallaan.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 15.03.14 - klo:00:36
Tällä hetkellä tilanne on se, että raamatuntekstimainos on näytetty Googlen hakupalvelussa pikkiriikkisen yli 66 000 kertaa. Tekstejä tällä hetkellä on 13 erilaista.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 16.03.14 - klo:08:15
Eilen, illalla taikka yöllä - kuitenkin eilisvuorokauden aikana myöhään saavutettiin 100 000 näyttökerran raja.

Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 07.04.14 - klo:05:41
Liekö ketään kiinnostavan, mutta eilen tuli miljoona raamatuntekstin näyttökertaa Googlen hakupalvelusmainostiloissa täyteen.
 Aikaa siihen kului vähän reilu kuukausi.

 Raamatussa sanotaan, että "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille ihmisille". Nykyään tilanne on muuttunut sellaiseksi, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus halutessaan mennä kaikkeen maailmaan ja saarnata evankeliumia kaikkialla. Ja se on nykyään niin helppoa, että sen voi tehdä vaikka kotisohvalla. Ei tarvitse kuin käyttää muutama tunti aikaa Googlen (tai jonkun muun hakupalvelun) mainostamispalveluun tutustumiseen ja sitten vain valita se kieli/valtakunta, johon haluaa evankeliumia viedä ja muutama muu kohtuudella hoidettava asia.
 Yhden kahvilakäynnin hinnalla saa vietyä Kristuksen evankeliumia muutamille tuhansille ihmisille oman itsensä lisäksi. Googlella on tarkat tilastot siitä, kuinka monta kertaa mainos on näytetty minäkin päivänä ja kuinka kalliiksi se tuli.
 Ja mikäs sen parempaa evankeliumia, kuin Jeesuksen lausumat sanat?

 Kaikkeen maailmaan evankeliumin kanssa meneminen ei ole enää mahdollisuuksista tai rahasta kiinni.
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: vn - 07.04.14 - klo:16:28
Kiva kuulla...vaikken mistään mitään tiedä enkä ymmärrä...onnittelun paikka, luulisin... :eusa_pray: :eusa_clap: :eusa_angel:
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: Leena - 14.04.14 - klo:12:07
En osaa mitään taitoa.  Sen myönnän että toisinaan kaipaisin kristillistä kanavaa joka ei olisi ihan teeveeseiska.  Siis yhteen koottuna sellaisia kuin hyvät raamattuluennot, erilaiset dialogit, vähän kuin Kari Kuulan saitti jolta saa hyviä vastauksia, ja miksi ei videoita ja vaikka kielitunteja, siis UT:n kreikkaa ja mahdollisuus tenttiin eli kesäyliopistoon ei tarvisi mennä kun ei taaskaan taida päästä...  Sillai minä joskus ajattelen.   :icon_eek:
Otsikko: Vs: Raamatuntekstinettimainokset
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 02.12.14 - klo:07:04
Aikaa on kulunut ja nyt tilanne on se, että Googlen myymillä mainospaikoilla raamatuntekstejä on näytetty Raamattuinfo ry:n nimissä vajaa 63 miljoonaa kertaa. Suurin osa Suomessa, mutta kampanja laajennuttua muutamilla eri kielillä tekstejä on näytetty lähes jokaisessa maassa.
Marraskuussa keskeytin kampanjoinnin veroasioihin tulleen muutoksen tähden. Kun saan aikaiseksi, tarkoitus on selvittää kuinka tästä lähtien ALV asiat tulee hoitaa. Jos toiminta olisi kaupallista, olisi ALV asian hoitaminen varsin selkeää. Kyseessä on kuitenkin ei-kaupallinen toiminta, ja minun pitää selvittää kelle ALV tässä tapauksessa tulee maksaa. Luultavasti ALV:n tilityspaikka muuttuu siitä, mikä se aikaisemmin oli.

http://www.raamattu.info/raamatunteksteja-googlen-hakupalvelussa-olevien-mainosten-joukkoon/