^Ihan minun ihmisen näkövinkkelistä on päivänselvää, etten itse voi päättää, mihin asioihin uskon. Ainakin jos rehellinen olen. En minä voi päättää uskoa, että kaapissani on pullaa, kun tiedän ettei ole. Tai kun tällä hetkellä en tiedä, onko nettipankkiini tullut laskuja maksettavaksi, en voi vain päättää uskoa että ei niitä siellä ole. Jotkut kyllä saattavat tällaisessa itsepetoksessa olla taitavampia.
Tuossa lainaamassani tekstissä väitetään Lutherin ajatelleen uskomiskehotuksista näin:
Luther tekee eron käskyn ja kuvausta vastaavien sanojen välillä. Vain silloin kun Jumalan sana kuvaa jotain, niin se tarkoittaa, että ihminen pystyy tekemään sen vapaasti, mutta silloin kun Jumala käskee, niin se ei tarkoita, että ihminen pystyisi tekemään sen. Käsky on annettu sen tähden, että ihminen näkisi puutteensa ja nöyrtyisi parannukseen. Näin käsky ’rakasta Jumalaa koko sydämestäsi’ paljastaa rakkaudettoman sydämen, käsky ’usko’ paljastaa epäuskon ja niin edelleen.
Ihmisen kuuluu katsoa sitä siitä näkövinkkelistä, joka ihmiselle on annettu.
Ihmisen kannalta uskon lahjan saaminen saattaa välillä tuntua jopa verille asti menevänä taisteluna, etsimisenä, rukoilemisena, eli valtavan raskaalta toiminnalta.
Jos ihminen karjalaisenkyöstillä on ollut noin, niin mikä hän silti on sanomaan, että muilla kuuluu olla samoin?
Minusta ihminen Lutherin toisenlainen näkövinkkeli on kanssa ihan hyvä, ja itselleni hyvinkin vapahtava.