Olin eilen ystäväni hautajaisissa, jotka hän oli itse aika pitkälle suunnitellut valmiiksi. Se tuntui hyvältä, koska omaisten taakka monien asioiden kanssa oli ihan tarpeeksi suuri ilman hautajaisvirsien ja -ohjelman miettimistäkin. Kun tapasin ystäväni viimeisen kerran muutamaan viikkoa ennen hänen kuolemaansa, hän kertoi, millaisia ajatuksia hänellä on hautajaisjärjestelyistä. Samalla sain itse henkilökohtaisesti kutsun hautajaisiin - päivä vain oli silloin vielä avoin. Hautajaiset olivat ystäväni näköiset, ja niin piti ollakin. Muistojuhlan ohjelma tuntui hänen viimeiseltä vilkutukseltaan meille kaikille.
Kristityn ihmisen hautajaisissa on hyvä olla. Kaipauksen ja kyyneleiden lisäksi mukana on vahva ylösnousemuksen toivo. Ei tarvitse olla epätoivoinen eikä lohduton, vaikka ikävöikin ja itkeekin. Virsi 309 tuntui eilen hienolta valinnalta siunaustilaisuuden alussa.
Minulla on monia lempihautajaisvirsiä. Jos saisin ne kaikki valita, niin siellä veisattaisiin tosi pitkään! (Eihän se olisi mahdollista, ainakaan kappelissa, koska seuraava siunaaminen alkaisi varmaan jo viimeistään 45 min. kuluttua. Pitäisiköhän ehdottaa varattavaksi jokin syrjäinen kirkko ja arkipäivä...) Lopullinen virsivalinta varmaan riippuisi kuitenkin olosuhteista, joiden keskellä hautaan siunaaminen on tullut ajankohtaiseksi. Ja jos omaisilla olisi painava syy tehdä toisin kuin toivon, tehkööt sitten.
Sitä olen viime viikkoina miettinyt, mahtaako vainaja nähdä jostakin toisesta todellisuudesta omat hautajaisensa, vai siirtyykö hän suoraan ylösnousemuksen aamuun, jota odottamaan hänet siunataan. Mitä ajattelette? Tai katsooko joku jopa tietävänsä asian?
