Joku keskustelijoista kyseli minulta ryhmäpaineesta. Halusin perehtyä ja kertailla ennen kuin vastaan, no, nyt olen ehtinyt ja on ajan rako kirjoittaa.
..............................................
Aivan tuolla nimellä ei mitään ryhmäilmiötä kuvata, sinnepäin kyllä, ja tässä on: "Ryhmäpaineeksi" voidaan nimittää etenkin muotoutuvan ryhmän kokemaa voimakasta me-henkeä, joka sisältää intensiivistä yhteenkuuluvuutta, ja ilman muuta myös oman porukan kokemista muita paremmaksi. Sitä tarvitaan, muutoin ryhmä huonosti motoutuu, ei oikein pysty sopimaan "meidän omista pelisäännöistä" ja "meidän tavasta toimia/ajatella/tehdä työtä".
Tällaisia "alkutilanteita" on ryhmän elinkaaressa muitakin kuin perustettaessa sitä, esimerkiksi sitä tarvitaan monien uusien jäsenten liittyessä siihen, tai ulkoisten mutosten paineessa. Fiilistely, voimakaskin, on näissä vaiheissa terveeksi katsottava ilmiö ryhmälle tärkeää, mutta voi sitä joka siinä vaiheessa kysyy oikeastaan mitään - se on oitis kyseenalaistamista, ja kysyjä, kyseenalaistaja tai arvostelija saa kyllä pakata kamppeensa. Ryhmä odottaa tällöin johtajalta paljon, ja johtajalle tämä vaihe on hyvin haasteellinen luotsattava. Ihannointi ei saisi nousta hattuun sillä pienessäkin pettymyksessä ihailu kääntyy nopeasti vastakohdakseen, ja ryhmä valitsee ohi linjaorganisaation ja sopimusten uuden idealisoidun johtajan, lähinnä hegemoniajohtajan, ja tarjokkaaksi asettuu usein ryhmän häiriintynein.
Myöhemmin terveesti toimiva ryhmä kykenee luopumaan tästä "we are the best" -asenteesta. Se jää enintään leikiksi. Ryhmä näkee oman toimintansa arvon mtta antaa arvon toisillekin. Kysyminen ei enää tunnu uhalta, jopa arvostelua jaksetaan kuunnella, ja asialliseen kritiikkiin vastataan asiallisella keskustelulla, ei kovin impulsiivisesti ja räjähtäen, vaan tyylillä "pitääpä miettiä, kiitos kun kerroit".
Asiallinen ja epäasiallinen kritiikki alkavat erottua toisistaan, epäasiallista on jatkuva nalkutus asioista joihin usein on saatu jo vastaus, nälvivä suhtatuminen ylipäätään kaikkeen mitä ryhmä tekee tai arvostaa, usein havaittava tarkoitushakuinen loukkaaminen, joka on tavallisesti myös henkilöön menevää, tai henkilökohtaista ja haetun ilkeää. Asiallinen kritiikkki on harvoin ilkeää, ainakin se pitäisi osata esittää sanojaan valiten ja kunnioittaen ryhmän periaatteita.
Kyseessä on siis niin sanottu defenssi eli puolustusmekanismi, jota tarvitaan muototuvan ryhmän suojaksi, mutta näistähän tulisi voida luopua. Milloin tällainen defenssi jää "päälle", muovaa jo pysyvästi ryhmän käsitystä itsestään, se köyhdyttää ja kuihduttaa ryhmän toimintaa, ja kielii siitä että jokin on hullusti. Ryhmä on tällöin jostakin ahdistunut, taantunut eikä kykene perustehtäväänsä, siihen minkä tähden se koottiin.
