Kirjoittaja Aihe: Armonvilaus?  (Luettu 13628 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Sanneli

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2387
Armonvilaus?
« : 05.08.06 - klo:21:37 »
Kuulostaa tosi typerältä mutta kerron silti.

Olin VI-leirillä Aholansaaressa isosena ja olimme kuuntelemassa Körttiläisyys-oppituntia, Minna Ruuttusen pitämänä. Minna sanoin jonkin ihan toisarvoisen asian, jotenkin että ei tarvitse lukea historiankirjoista, millaista herännäisyys oli parisataa vuotta sitten ja tehdä omasta elämästään samanlaista, vaan että körttiläisyys on juuri sitä mitä se on nyt, ja että se muokkautuu edelleen ihmisten sitä muokatessa. Sitä kuunnellessa jokin vaan naksahti, tuli tosi rauhallinen olo joka itse asiassa jatkuu edelleen, toista vuorokautta tapahtuneen jälkeen :shock: Kerroin sitten asiasta Minnalle, joka (luullakseni puoliksi vitsillään) sanoi sen sitten varmaan olleen sellainen armonvilaus. Kuitenkin, kahden vuoden kysymystulva "ratkesi" yhteen lauseeseen.

Älkää käsittäkö väärin, outoa tää on munki mielestä.
"Kun oma pohja vajoaa Niin armo yhä kannattaa. Sen päällä, niin kuin kallion Minulla turvapaikka on."
Parhain terveisin Sanna

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Re: Armonvilaus?
« Vastaus #1 : 06.08.06 - klo:07:03 »
Niin, sitoa ja päästää. Pappi, lähimmäinen, opettaja, vanhempi tai oma ajattelu tai rukous, so. avunpyyntö ja turvautuminen Korkeimpaan, jotakin näistä – toki aina myös Luojaa – saamme kiittää, kun koemme helpotusta vapauduttuamme taakasta. Matkanteko jatkuu keventynein askelin. Armonvilaukseksihan kokemusta myös kutsutaan.

Historian merkitys on, että se kertoo juuristamme. Historia vapauttaa elämään hetkessä kertoessaan millaista ennen oli. Nyt on nyt. Minä ajatuksineni ja tunteineni liityn jatkumoon aikojen alusta. Sisällytän tulevaisuuteen toiveita, jotka liittyvät menneisyyteen kauttani. Odotukseni pohjautuvat perimään, kuitenkin myös ainutkertaiseen luovuuteeni, so. pohdintaani, kuka minä olen, mitä minä haluan ja ennen kaikkea, mitä Kaikkivaltias tahtoo minun olevan, tekevän, ajattelevan ja tuntevan.
Sitä saamme kysyä jatkuvassa rukouksessa.


........................................................................................................................... O:)

.
Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa mies valaan vatsasta

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 690
    • Valokuvia
Armonvilaus?
« Vastaus #2 : 07.08.06 - klo:20:53 »
Itsekkin olin tänä kesänä Aholansaaressa riparilla (en kylläkään VI:llä), ja koin siellä monessakin tilanteessa Elizan kuvauksen kaltaisen rauhan tunteen. Ehkä ne oliva sellaisia armonvilauksia, en tiedä, mutta kyllä tuli hyvä olo kun tunsi että sai luottaa kaiken Herran käsiin.
Valitettavasti se tunne ei kestänyt ikuisesti vaan maailman äänet peittivät sen alleen ja olenkin etsinyt tätä armonvilausta uudestaan, veisaamalla ja kuuntelemalla Siionin  virsiä.

Lainaus
Etsin lohtua Herran tähän sydämmen murhe huoneeseen. Mistä löytäisin kerran hiukan iloa siihen mitä teen? (SV. 274:1)
Pienellä palkalla paikkaansa etsimässä

Poissa Hanna

  • armon kerjäläinen
  • Viestejä: 451
Armonvilaus?
« Vastaus #3 : 07.08.06 - klo:23:55 »
Minäkin olen tänä kesänä saanut tuntea rauhaa uskossa. En kai mitään noin vahvaa, mutta kyllä rauhaton sieluni on kokenut rauhaa esim. Paavonpirtin iltaveisuissa. Koen myös olevani Jumalaa lähellä Lintulan luostarissa ja välillä ortodoksissa (ja miksei muissakin)palveluksissa ja ylipäätään tilanteissa, joissa on mahdollisimman vähän "maailman melua". Ehkä silloin löytää jotain olennaista...?
On monta tapaa solmia kaunis kimppu ja monta tapaa elää onnellinen elämä

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1561
Armonvilaus?
« Vastaus #4 : 11.08.06 - klo:23:55 »
:smt051 Näitä armonvilahruksia ittekukin haluaas kokia.
Siionin virsi Jouko Mäki-Lohiluoman kynäälemänä:

Jos lienen uskoon tullutkin, nyt uskosta oon mennyt.
Kun katson silmiin itseäin,
mä vihdoin myönnän sen nyt.
Oi, kuuletko kun kyynelin
ja pakahtuvin sydämin
sua, Jeesus, rukoilen nyt.

Mun lapsellinen uskoni
ei epäilystä kestä,
vaan nähdessään sen tulevan
pois väistyy sydämestä.
Sun johdatustas epäilen,
kun teurastusta ihmisten vain katsot etkä estä.

Ja kuitenkin, ei muutakaan
nyt turvaa ole mulla,
kuin halki sotatantereen
sun ristis luokse tulla.
Niin kuolemaa mä pelkää en,
elämän iankaikkisen
kun sanat on sulla.

Suo anteeksi mun syntini,
myös suurin synneistäni:
se, etten usko kenenkään
kuulevan pyyntöäni.
Mut vaikket totta olisikaan,
sun helmaas, Jeesus, tarraan vaan
kuolemanhädässäni.

Oi, vielä kerran armahda
mua toivotonta lasta
ja pelasta mun toivoni
laivastaan hukkuvasta.
Jos rakkauteni kadotin,
jos vaikka kuolee uskokin,
en lakkaa toivomasta.
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa mies valaan vatsasta

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 690
    • Valokuvia
Armonvilaus?
« Vastaus #5 : 12.08.06 - klo:14:08 »
Myös Löyttyn Jaska on kirjotellu samasta aiheesta Siionin virsiin.

Lainaus käyttäjältä: "Löyttyn Jaska"
Ikävissään nyt veisaan, ilman toivoa orja Baabelin. Vaikka apua ei saa, eikä näy tietä, laulaa kuitenkin. Virsi siionin riittä. Kelpaa armosta edes vilaus. Vielä en osaa kiittää, sydämestä kun nousee valitus. Kyllä syntinenkin veisata saa, huutaa avuksensa vapahtajaa. Siksi laulan siksi veisaan.
Pienellä palkalla paikkaansa etsimässä

Poissa Juho A.

  • veisaa: "...Armahda heikkoa ja kurjaa.."
  • Viestejä: 239
    • http://www.juhoasikainen.pp.fi
Armonvilaus?
« Vastaus #6 : 26.10.06 - klo:17:03 »
Eräs nimeltä mainitsematon entinen aholansaaren toiminanjohtaja määritteli armovilausta näin uskonnontunnillaan Varkauden lukiossa:

"Joskus elämässä tulee hyviä hetkiä ja tuntuu kuin kaikki olisi hyvin, oikein ja onnellisesti. Näitä voi olla vaikka jos kävelette kauppakatua alas uuden tyttölystävän kanssa käsi kädessä, tai voittaa muut pojat mopolla ajolla. (sitten vakavoituen) Oman lapsen ensimäinen syliin nosto on yksi noista hetkistäni."

Tunnilla ei tullut sanallakaan armonvilaus esiin terminä, mutta silti olen Paasosen Jannen kanssa tästä samaa mieltä.

Joskus pystyy unohtamaan elon katkeran synkkyyden.
Rooliinsa tykästynyt taivaanrannanmaalari

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Armonvilaus!?
« Vastaus #7 : 07.11.06 - klo:12:02 »
Armonvilaus!? Nopeasti sanottuna se on huumorin, vilpittömän ystävällisyyden ja oivalluksen rakastava silmänisku tai sana, jossa on vähintäänkin kaikuja ja vivahduksia 2000 vuoden takaa.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Armonvilaus?
« Vastaus #8 : 09.11.06 - klo:23:56 »
Siinä on ollut paljon arkipäiväisempää kuin nk. hurkaat ajattelee. Minä liikun juuri näissä kysymyksissä kuin kalistajakin. :wink: Hyvät sanat ja ajatukset.
wilhelmi niskasen jäljillä

uskova

  • Vieras
Armonvilaus?
« Vastaus #9 : 11.11.06 - klo:21:42 »
Armonvilaus? Ihan uusi termi minulle :) Meillä päin käytetään tuosta rauhantunteesta nimityksiä: Pyhän Hengen kosketus (kun se on hetkellinen) ja Hengen hedelmä (pysyvänä. Rauha on raamatun mukaan Hengen hedelmä).

Rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, anteeksiantavaisuus, ystävällisyys, laupeus. Nuo ainakin ovat Hengen hedelmiä, kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle! :)

Tuleehan niitä erämaakausia mutta nyt yli puoli vuotta elänyt täynnä tuota yliluonnollista, olosuhteiden ylittävää rauhaa ja muita hedelmiä.

Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle, lihaantulleelle Herrallemme siitä että te veljet ja sisaret olette saaneet myöskin noita "armonvilauksia" Jumalan sanan ja siionin virsienkin yhteydessä!

Siunausta rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa Jeesuksessa!! :)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Armonvilaus?
« Vastaus #10 : 07.02.18 - klo:19:15 »
Muistui että tämä eräs körttien ikioma ilmiö on ollut pienen keskustelun aiheena täällä vuosia sitten.
Se tuli mieleen  hetki sitten kun ykskaks´yllättäen tuli valtavan auvoisa olo. Siinä vain lepäilin tv-tuolissa vailla erikoisempia tunteita, ajatuksia. En pohtinut, en rukoillut. En muista mitä telkkari lähetti, en oikeastaan muista mitään muuta kuin sen olotilan tunnun.

Olin lämmössä, sylissä, olo oli pehmeä, mihinkään ei koskenut eikä mitään paikkaa  kiristänyt. Olin tajuissani enkä torkkunut. Olin tietoinen ajasta ja paikasta, mutta kaikki oli hyvin ihmeellistä, rauhaisaa.

Oliko se nyt se   a r m o n v i l a u s  ?  Olen kokenut suuria ilon ja onnen hetkiä ja pitänyt niitä niinä vilauksina. Tämä oli erilainen . Jos muistan vielä miltä tuntui synnytyspolttojen helpotettua lapsen synnyttyä, ja kaikki oli hyvin, ja sain levätä, tämä kai oli samantapaista.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Armonvilaus?
« Vastaus #11 : 07.02.18 - klo:19:38 »
Armonvilauksen olen kuullut mainittavan pari kertaa herättäjäjuhlien seurapuhujilta, se on varmaankin hengellinen kokemus. Enkelikokemuksen olen saanut kokea?

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Armonvilaus?
« Vastaus #12 : 07.02.18 - klo:19:47 »
On tämä sana mainittu täälläkin, mutta kokemuksien kuvaus ei ole tuttu.

Itse en tähän vaikuttanut mitenkään, kuten sanoin en rukoillut tms. Enkä tätä voi verrata muutamiin ns. hengellisiin kokemuksiini Jumalan yhteydessä, jolloin nimenomaan olen yhteydessä Häneen.

Joku luonnonhelmassa koettu kaunis maisema tai valo ovat sinnepäin.
Jäin miettimään annettiinko esimakua taivaallisesta autuudesta. 
Siinä tapauksessa , siellä on ihanaa.  :eusa_angel:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Armonvilaus?
« Vastaus #13 : 08.02.18 - klo:10:00 »
Herra hoitaa ja siunaa meitä jatkuvasti, itse koemme sitä hetkittäin.   :109:

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Armonvilaus?
« Vastaus #14 : 08.02.18 - klo:13:00 »
Näin Körttisanakirja sen ilmaisee:

Armon vilaus
”Tarkoittaa samaa kuin Kristuksen sisällinen tunteminen, tuntuva armo, kointähden koitto, aamunsarastus, Hengen sinetti ja Hengen todistus.” (Jaakko Elenius)

Niitä hetkiä elämässä, jolloin voi voimakkaimmin tuntea armon, toivon ja elämän ilon todellisuuden.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)