Minä en todellakaan suostu myöntämään että Jumalalla olisi näppinsä pelissä maailman synnyn kanssa.
Yksi kristilliseen uskoon erottamattomasti liittyvä asia on
luomisusko. Sillä tarkoitetaan sitä, että Jumalan uskotaan olevan kaiken olemassaolon perimmäinen syy.
Eri aikoina ja eri kulttuureissa painottuvat eri näkökulmat maailmaan ja sen syntymiseen. Vanhan Testamentin kirjoittajien näkökulmasta olennaista oli kysyä, kuka on luonut luonnon kaikkine ilmiöineen ja erityisesti kuka on luonut ihmisen. Tuon ajan käsitykseen "maailmankaikkeudesta" ei mahtunut sellaisia käsitteitä kuin "avaruus", "maapallon syntyminen", "alkuräjähdys" jne.
Raamatun kertomus näkyvän maailman ja ihmisen olemassaolon alkamisesta on yhdistelmä vanhaa Lähi-Idän suullista perimätietoa sekä Israelin ja Juudan kuningasajan (n. 1000-587 eKr.) oppineitten kirjallista luomistyötä. Sillä haluttiin ilmaista israelilaisten uskosta kaksi asiaa: ei pidä palvoa luonnonjumalia (aurinko, kuuta, kuvapatsaita) sillä ne ovat vain luotuja, eivät itse luojia. Toisekseen haluttiin sanoa, että ihminen on kaiken velkaa Jumalalle eikä siksi voi julistautua tästä riippumattomaksi.
Eikö sinusta ole kummallista uskoa, että hahmo, jonka olemassaoloa kukaan ei pysty todistamaan, olisi luonut maailman kuudessa päivässä? Minä en todellakaan voi uskoa tuollaiseen satuiluun. Pitäisi pyhäkoulua myöten painottaa, että näin ei todellisuudessa tapahtunut. Voi mainita että vertauskuvallinen se kertomus on.
Kertomus itsessään tarkoitettiin sanamukaiseksi: ajateltiin, että näin todella tapahtui, koska perimätieto sen suuntaista kertoo. Oman aikansa maailmankuvaan tällainen selitys sopi ongelmitta. Raamatun oman tarkoituksen kannalta ei siis ole kyse "vertauskuvasta" tai kauniista sadusta!
Valistunutta nykyajan lukijaa ei kuitenkaan sido Raamatun kirjoittajan omaan aikaansa ja kulttuuriinsa sidottu aines, eikä tämä aikasidonnaisuus tee luomiskertomusta meidän kannaltamme turhaksi ihmisten satuiluksi. Minusta ei ole järjenvastaista ajatella, että Jumala haluaa ihmisiä lähestyessään myös ilmoittaa heille olevansa heidän Luojansa ja pitävänsä heistä huolen. Tämä ilmoitus saa sitten aikaan sen, että ihmiset kertovat ja lopulta kirjoittavat sen, mikä heidän uskonsa mukaan on Jumalan ja luomakunnan suhde.
Sen takia luomiskertomuksen merkitys meille
ei ole: "Älä usko alkuräjähdykseen äläkä evoluutioon, vaan Jumalan kiireiseen viikkoon n. 6000 vuotta sitten"
vaan: "Saat luottaa siihen että olemassaolosi täällä ei ole sattuman tai kohtalon oikku, vaan Jumalan rakkauden ja huolenpidon seurausta."
Muutoin voi kyllä olla olemassa, mutta maailman luomiseen kyseinen hahmo ei kyllä liity millään lailla.
Kristinuskoa, varsinkin luterilaisuutta ja eritoten körttiläisyyttä arvostellaan joskus luomisen teologian sivuuttamisesta. Luomisen teologialla on mm. seuraavanlaisia ulottuvuuksia.
1. Jokainen ihminen, eläin, kasvi ym. on arvokas ja tietyllä tapaa "hyvä" (ei eettisessä mielessä vaan ikäänkuin "onnistunut", ruotsiksi
bra, ei
god)
Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. (1. Moos. 1:31).
Tästä seuraa ettei esim. lähimmäisenrakkaus voi rajoittua vain kristittyihin, koska ihmisen arvo ei perustu siihen että hän on lunastettu, vaan siihen että hän on luotu.
2. Luonnossa vaikuttavat lainalaisuudet ovat Jumalan säätämiä ja ihmisen pitää kunnioittaa niitä, vaikkakin hänellä on oikeus käyttää luontoa omiin tarkoituksiinsa
Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. (1. Moos. 2:15)
3. Jokaisen yksittäisen ihmisen ja Jumalan suhde on ainutlaatuinen ja persoonallinen.
Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi... (1. Moos. 1:27)
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. (Ps. 139:13)
4. Jumalan suunnitelmaan kuuluu, että ihminen toteuttaa seksuaalisuuttaan.
...mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne." (1. Moos. 1:27-28)
...mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:24)
Ehkä yksi syy siihen, ettei luomisen teologiasta puhuta paljon, on se, ettei Uusi Testamentti painota sitä millään tavalla; sitä pidetään itsestäänselvyytenä! Luomisusko kuuluu erottamattomasti kristinuskoon, muttei ole kristillisyyden erityisominaisuus. Itse asiassa luomisen teologiasta käydään kaikkein hedelmällisimmät uskontojen väliset keskustelut. Myös Jumalaan uskovien ja ateistien välillä tämä aihe on kestosuosikki!
Toinen syy miksei luomisen teologiaa pidetä yhtä paljon esillä kuin toisen ja kolmannen uskonkappaleen (lunastus ja pyhitys) asioita, on se, ettei luomisesta voi vastuullisesti puhua puhumatta syntiinlankeemuksesta. Kaikki mitä maailmassa on, ei ole luomisen perusteella
eettisesti hyvää, vaan synnin alaista. Yksi synnin seuraus on Jumalan kuvan kadottaminen ihmisessä - ei siten, että se Jumalan silmistä katoaisi, vaan ettei ihminen tunnista Jumalan työtä itsessään eikä toisissa. Jumalan kuva ihmisessä pysyy, mutta emme voi sitä nähdä!
Synnistä taas on vastuutonta puhua puhumatta armosta ja sovituksesta. Vaikka "vanha ihminen", Aadam eli "vanha aatami" on kadottanut Jumalan kuvan, hän voi löytää sen uudestaan Kristuksessa, joka on Uusi Aadam.
Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! (2. Kor. 5:17)
Siksi luomisen teologian asioita käsittelevistä puheista tulee aika pitkiä, kuten tämäkin viesti osoittaa.
---
Kootusti mielipiteeni tähän keskusteluun:
- Raamattu opettaa luomisesta oikein siinä suhteessa, mikä koskee Jumalan merkitystä ihmiselle. Valistunut ihminen voi ajatella, että Jumala loi maailman oikeasti aivan toisenlaisella tavalla.
- Jos ei usko luomiseen, siitä seuraa että Jumala on joko ihmisen ja kulttuurin tuote tai jotain alkuräjähdyksessä syntynyttä materiaalista. Kumpikin ajatus on hyväksyttävä ja sallittu, mutta kristinuskoon niitä ei mielestäni voi sovittaa.