Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Sanneli - 05.08.06 - klo:21:37
-
Kuulostaa tosi typerältä mutta kerron silti.
Olin VI-leirillä Aholansaaressa isosena ja olimme kuuntelemassa Körttiläisyys-oppituntia, Minna Ruuttusen pitämänä. Minna sanoin jonkin ihan toisarvoisen asian, jotenkin että ei tarvitse lukea historiankirjoista, millaista herännäisyys oli parisataa vuotta sitten ja tehdä omasta elämästään samanlaista, vaan että körttiläisyys on juuri sitä mitä se on nyt, ja että se muokkautuu edelleen ihmisten sitä muokatessa. Sitä kuunnellessa jokin vaan naksahti, tuli tosi rauhallinen olo joka itse asiassa jatkuu edelleen, toista vuorokautta tapahtuneen jälkeen :shock: Kerroin sitten asiasta Minnalle, joka (luullakseni puoliksi vitsillään) sanoi sen sitten varmaan olleen sellainen armonvilaus. Kuitenkin, kahden vuoden kysymystulva "ratkesi" yhteen lauseeseen.
Älkää käsittäkö väärin, outoa tää on munki mielestä.
-
Niin, sitoa ja päästää. Pappi, lähimmäinen, opettaja, vanhempi tai oma ajattelu tai rukous, so. avunpyyntö ja turvautuminen Korkeimpaan, jotakin näistä – toki aina myös Luojaa – saamme kiittää, kun koemme helpotusta vapauduttuamme taakasta. Matkanteko jatkuu keventynein askelin. Armonvilaukseksihan kokemusta myös kutsutaan.
Historian merkitys on, että se kertoo juuristamme. Historia vapauttaa elämään hetkessä kertoessaan millaista ennen oli. Nyt on nyt. Minä ajatuksineni ja tunteineni liityn jatkumoon aikojen alusta. Sisällytän tulevaisuuteen toiveita, jotka liittyvät menneisyyteen kauttani. Odotukseni pohjautuvat perimään, kuitenkin myös ainutkertaiseen luovuuteeni, so. pohdintaani, kuka minä olen, mitä minä haluan ja ennen kaikkea, mitä Kaikkivaltias tahtoo minun olevan, tekevän, ajattelevan ja tuntevan.
Sitä saamme kysyä jatkuvassa rukouksessa.
........................................................................................................................... O:)
.
-
Itsekkin olin tänä kesänä Aholansaaressa riparilla (en kylläkään VI:llä), ja koin siellä monessakin tilanteessa Elizan kuvauksen kaltaisen rauhan tunteen. Ehkä ne oliva sellaisia armonvilauksia, en tiedä, mutta kyllä tuli hyvä olo kun tunsi että sai luottaa kaiken Herran käsiin.
Valitettavasti se tunne ei kestänyt ikuisesti vaan maailman äänet peittivät sen alleen ja olenkin etsinyt tätä armonvilausta uudestaan, veisaamalla ja kuuntelemalla Siionin virsiä.
Etsin lohtua Herran tähän sydämmen murhe huoneeseen. Mistä löytäisin kerran hiukan iloa siihen mitä teen? (SV. 274:1)
-
Minäkin olen tänä kesänä saanut tuntea rauhaa uskossa. En kai mitään noin vahvaa, mutta kyllä rauhaton sieluni on kokenut rauhaa esim. Paavonpirtin iltaveisuissa. Koen myös olevani Jumalaa lähellä Lintulan luostarissa ja välillä ortodoksissa (ja miksei muissakin)palveluksissa ja ylipäätään tilanteissa, joissa on mahdollisimman vähän "maailman melua". Ehkä silloin löytää jotain olennaista...?
-
:smt051 Näitä armonvilahruksia ittekukin haluaas kokia.
Siionin virsi Jouko Mäki-Lohiluoman kynäälemänä:
Jos lienen uskoon tullutkin, nyt uskosta oon mennyt.
Kun katson silmiin itseäin,
mä vihdoin myönnän sen nyt.
Oi, kuuletko kun kyynelin
ja pakahtuvin sydämin
sua, Jeesus, rukoilen nyt.
Mun lapsellinen uskoni
ei epäilystä kestä,
vaan nähdessään sen tulevan
pois väistyy sydämestä.
Sun johdatustas epäilen,
kun teurastusta ihmisten vain katsot etkä estä.
Ja kuitenkin, ei muutakaan
nyt turvaa ole mulla,
kuin halki sotatantereen
sun ristis luokse tulla.
Niin kuolemaa mä pelkää en,
elämän iankaikkisen
kun sanat on sulla.
Suo anteeksi mun syntini,
myös suurin synneistäni:
se, etten usko kenenkään
kuulevan pyyntöäni.
Mut vaikket totta olisikaan,
sun helmaas, Jeesus, tarraan vaan
kuolemanhädässäni.
Oi, vielä kerran armahda
mua toivotonta lasta
ja pelasta mun toivoni
laivastaan hukkuvasta.
Jos rakkauteni kadotin,
jos vaikka kuolee uskokin,
en lakkaa toivomasta.
-
Myös Löyttyn Jaska on kirjotellu samasta aiheesta Siionin virsiin.
Ikävissään nyt veisaan, ilman toivoa orja Baabelin. Vaikka apua ei saa, eikä näy tietä, laulaa kuitenkin. Virsi siionin riittä. Kelpaa armosta edes vilaus. Vielä en osaa kiittää, sydämestä kun nousee valitus. Kyllä syntinenkin veisata saa, huutaa avuksensa vapahtajaa. Siksi laulan siksi veisaan.
-
Eräs nimeltä mainitsematon entinen aholansaaren toiminanjohtaja määritteli armovilausta näin uskonnontunnillaan Varkauden lukiossa:
"Joskus elämässä tulee hyviä hetkiä ja tuntuu kuin kaikki olisi hyvin, oikein ja onnellisesti. Näitä voi olla vaikka jos kävelette kauppakatua alas uuden tyttölystävän kanssa käsi kädessä, tai voittaa muut pojat mopolla ajolla. (sitten vakavoituen) Oman lapsen ensimäinen syliin nosto on yksi noista hetkistäni."
Tunnilla ei tullut sanallakaan armonvilaus esiin terminä, mutta silti olen Paasosen Jannen kanssa tästä samaa mieltä.
Joskus pystyy unohtamaan elon katkeran synkkyyden.
-
Armonvilaus!? Nopeasti sanottuna se on huumorin, vilpittömän ystävällisyyden ja oivalluksen rakastava silmänisku tai sana, jossa on vähintäänkin kaikuja ja vivahduksia 2000 vuoden takaa.
-
Siinä on ollut paljon arkipäiväisempää kuin nk. hurkaat ajattelee. Minä liikun juuri näissä kysymyksissä kuin kalistajakin. :wink: Hyvät sanat ja ajatukset.
-
Armonvilaus? Ihan uusi termi minulle :) Meillä päin käytetään tuosta rauhantunteesta nimityksiä: Pyhän Hengen kosketus (kun se on hetkellinen) ja Hengen hedelmä (pysyvänä. Rauha on raamatun mukaan Hengen hedelmä).
Rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, anteeksiantavaisuus, ystävällisyys, laupeus. Nuo ainakin ovat Hengen hedelmiä, kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle! :)
Tuleehan niitä erämaakausia mutta nyt yli puoli vuotta elänyt täynnä tuota yliluonnollista, olosuhteiden ylittävää rauhaa ja muita hedelmiä.
Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle, lihaantulleelle Herrallemme siitä että te veljet ja sisaret olette saaneet myöskin noita "armonvilauksia" Jumalan sanan ja siionin virsienkin yhteydessä!
Siunausta rakkaat veljet ja sisaret Kristuksessa Jeesuksessa!! :)
-
Muistui että tämä eräs körttien ikioma ilmiö on ollut pienen keskustelun aiheena täällä vuosia sitten.
Se tuli mieleen hetki sitten kun ykskaks´yllättäen tuli valtavan auvoisa olo. Siinä vain lepäilin tv-tuolissa vailla erikoisempia tunteita, ajatuksia. En pohtinut, en rukoillut. En muista mitä telkkari lähetti, en oikeastaan muista mitään muuta kuin sen olotilan tunnun.
Olin lämmössä, sylissä, olo oli pehmeä, mihinkään ei koskenut eikä mitään paikkaa kiristänyt. Olin tajuissani enkä torkkunut. Olin tietoinen ajasta ja paikasta, mutta kaikki oli hyvin ihmeellistä, rauhaisaa.
Oliko se nyt se a r m o n v i l a u s ? Olen kokenut suuria ilon ja onnen hetkiä ja pitänyt niitä niinä vilauksina. Tämä oli erilainen . Jos muistan vielä miltä tuntui synnytyspolttojen helpotettua lapsen synnyttyä, ja kaikki oli hyvin, ja sain levätä, tämä kai oli samantapaista.
-
Armonvilauksen olen kuullut mainittavan pari kertaa herättäjäjuhlien seurapuhujilta, se on varmaankin hengellinen kokemus. Enkelikokemuksen olen saanut kokea?
-
On tämä sana mainittu täälläkin, mutta kokemuksien kuvaus ei ole tuttu.
Itse en tähän vaikuttanut mitenkään, kuten sanoin en rukoillut tms. Enkä tätä voi verrata muutamiin ns. hengellisiin kokemuksiini Jumalan yhteydessä, jolloin nimenomaan olen yhteydessä Häneen.
Joku luonnonhelmassa koettu kaunis maisema tai valo ovat sinnepäin.
Jäin miettimään annettiinko esimakua taivaallisesta autuudesta.
Siinä tapauksessa , siellä on ihanaa. :eusa_angel:
-
Herra hoitaa ja siunaa meitä jatkuvasti, itse koemme sitä hetkittäin. :109:
-
Näin Körttisanakirja sen ilmaisee:
Armon vilaus
”Tarkoittaa samaa kuin Kristuksen sisällinen tunteminen, tuntuva armo, kointähden koitto, aamunsarastus, Hengen sinetti ja Hengen todistus.” (Jaakko Elenius)
Niitä hetkiä elämässä, jolloin voi voimakkaimmin tuntea armon, toivon ja elämän ilon todellisuuden.
-
:eusa_angel: :039:
-
Moi! Paikalla olen taas. :039:
Mikä se tuolla hymiöiden takana vilahtelee?Hyppiikö muillakin HY:n mymiön takana toinen joka näkyy puolittain ?
...
Jatkuvaa armossaeloa ei ainakaan minun elämäni ole ollut, eikä ole. Mutta tyytymällä olevaisiin, pyyhkiytyy monet harmitukset tiehensä. Ja se ei ole minun ' aatamilleni' ollut ominaista. Enemminkin tosikkona ja pessimistinä ennen oleilin, mutta kun Iso Armollinen tuli tuttavaksi, alkoi Hän huojentaa taakkaani.
-
:eusa_angel:
Moi !
Joo, muutamana päivänä silloin tällöin on ollut mullakin muutama "hyppivä hymiö"
Armo on jotain niin hyvää ja käsittämätöntä, etten lakkaa sitä ihmettelemästä.
Vilauksia - kuin liian hyvää ollakseen totta.
-
Olen ymmärtänyt armonvilauksen tavallaan vaihtoehdoksi valtaville hurmoksellisille kokemuksille, jotka saattavat olla yhtä hyvin eksytystä kuin Hengen työtä.
-
Armo ja laupeus tavallaan aina yllättävät.
-
Armo yllättää vilahtamalla kesken arkisen oleilun. Ilman että pidän harartaushetkeä se yllättää ihmeellisellä lämmöllä ja hyvänolon tunteella, johon ei muita mukavia ja iloisia hetkiä voi rinnastaa. Se vaan on.
Enää minun ei tarvitse olla ' tiukkaan napitettu uskovainen', jollaiseksi kopioituneena en armoa tuntenut enkä antanut.
Silloin oli uskovan moralistin ominaisuudessa saarnattava parannusta puolisolle ja lapsillekin mikäli satuin saamaan ne kuulolle.
Ei niin tiukkaan 'rokkiin' pukeutunutta Jeesuskaan uskaltanut tulla puhuttelemaan.
Lakikirja oli ainoa 'armoväline' jonka tunsin.
Tämä on edelleen monen luuloa oikeasta uskosta.
-
Noin se menee. :039:
Mutta minua väsyttää jo, päivään on mahtunut paljon asioita ja muuta toimintaa.
Hyvää yötä Foorumi & Foorumin väki.
Levollisia yöunia.
-zzzz-
Huomenna aamusta terveydenhoitajalle käynti.
Ja kylmä yö kaiketi tulossa.
-Mutta.... -zzzz- :015:
-
Samoin kyllä ymmärrän ja koen.
En vaan osaa selkeästi näistä armon kokemiseen liittyvistä asioista kertoa.
Siunausta ja hyvää yötä myöskin! :109: :039:
Ja pakkasissa selviämistä!
-
Armon vilaukset antavat toivoa eteen päin.
Ne ovat moninaiset ja ihanat, silloin kun niitä saa kokea, kokonaisvalataisesti hyväksyttynä oloa.
Se on aivan ihmeellistä.
-
Aamen! :eusa_pray:
-
Armonvilaukset ovat Jumalan tervehdyksiä, hetkittäin koettavia.
Ne ovat "taivaan mannaa" ja "viiriäisiä" kuin ainakin aikoinaan erämaavaelluksella oli ravinto taattu ja kun napisivat joka päiväisestä mannasta niin Jumala lähetti tuulen joka toi leiriin viiriäisiä vaihteluksi ruokaan.
Tai kuin korpit jotka toivat Elialle Keritin purolle nokassaan lihan palasia.
Ajatella, että Jumala valitsi tehtävään raatolinnun, eikö olisi ollut "suloisempaa" jos valkoinen joutsen tai merikotka olisi pitänyt huolta profeetasta.
Jumalalla on monenlaista tehtävää ja monenlaisia virantoimittajia asialla.