Kirjoittaja Aihe: Körttiläisyys ?  (Luettu 2162 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1569
Vs: Körttiläisyys ?
« Vastaus #15 : eilen kello 21:06 »
Kun Paavo meni Lustigin pippaloihin, oli siellä nimenomaan suruttomuutta kuten on tänäkin päivänä ja tämä viestiketju jo sen todeksi osoittaa ja Paavo sai puheellaan ihmiset synnintuntoon, joka aiheutti hädän ihmisissä ja kääntymisen Kristukseen.

On unohtunut ihmisiltä, että mikä on körttiläisyyden synty ja mitä se tarkoittaa, palattu Lustigin suruttomuuteen. Paavo oli aikansa Profeetta ja herätti suuret määrät nukkuvia ihmisiä raittiiseen uskoon. Olisi suuri tarve hänen kaltaiselleen Profeetalle tänäkin päivänä kun Jumalan armoa myydään alennuksella, ilman parannusta.
Onhan noista Paavon ajoista viärähtänyt jo reilu 200 vuotta ja ihmiset ovat muuttuneet sitä mukaa mitä avarammaksi tietoisuus on kasvanut. Eräs jo edesmennyt lapualainen körttiläinen kertoi toivovansa ja rukoilevansa Suomeen sitä suurta herätystä, jota Paavon aikana Suomessa koettiin.
Entisaikaan Raamatun kymmenen käskyä piti osata ja niitä kinkereillä tentattiin. Synti ja Herran pelko ahdisti ihmistä, joka asusteli pienessä savupirtissään maailmanlopun aikoja aistien. Herännäisyyden alkujuurilla Telppäsniityllä työskennellyt väki sai hurmoskokemuksen ja kovan palon etsiä pelastusta.

Jos uskonnollista herätystä ei ole aikoihin tapahtunut, niin viimeisen "herätyksen" Suomessa aiheutti turvallispolitiikka, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Suomalaiset heräsivät hakemaan turvaa puolustusliitto Naton jäsenyydestä.
Uskonasioissa jokainen on yhtä yksin, epävarma, kurja syntinen ja armon varassa kuten aina ollaan oltu.
https://www.youtube.com/watch?v=e7KFZ2iLHkI

Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa Koirannahkalakki

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 23
Vs: Körttiläisyys ?
« Vastaus #16 : tänään kello 11:37 »
Onhan noista Paavon ajoista viärähtänyt jo reilu 200 vuotta ja ihmiset ovat muuttuneet sitä mukaa mitä avarammaksi tietoisuus on kasvanut. Eräs jo edesmennyt lapualainen körttiläinen kertoi toivovansa ja rukoilevansa Suomeen sitä suurta herätystä, jota Paavon aikana Suomessa koettiin.
Entisaikaan Raamatun kymmenen käskyä piti osata ja niitä kinkereillä tentattiin. Synti ja Herran pelko ahdisti ihmistä, joka asusteli pienessä savupirtissään maailmanlopun aikoja aistien. Herännäisyyden alkujuurilla Telppäsniityllä työskennellyt väki sai hurmoskokemuksen ja kovan palon etsiä pelastusta.

Jos uskonnollista herätystä ei ole aikoihin tapahtunut, niin viimeisen "herätyksen" Suomessa aiheutti turvallispolitiikka, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Suomalaiset heräsivät hakemaan turvaa puolustusliitto Naton jäsenyydestä.
Uskonasioissa jokainen on yhtä yksin, epävarma, kurja syntinen ja armon varassa kuten aina ollaan oltu.
https://www.youtube.com/watch?v=e7KFZ2iLHkI

Jumalan Sana varoittaa meitä mukautumasta maailman mukaan sillä kaikki katoaa tyystin, mutta Jumalan Sana pysyy. Ihminen luulee olevansa nyt viisaampi kuin ennen, mutta ajatelkaa vaikka kirjoitusta ja kommunikointia tänäpänä, huomaatte, että se muistuttaa jo enenmän sitä mistä lähdettiin joskus liikkeelle eli symboleista, kuvista vrt meemit, hymiöt ja kielen typertyminen. Ihminen tulee sitä typerämmäksi, mitä enenmän ”viisastuu”. Se mitä tapahtui Jeesuksen, meidän Herramme aikana, josta saamme lukea Raamatusta niin se tapahtuu myös tänäpänä, sillä eroituksella, että materiaali ympärillä on erilainen.

Kun puhuu parannuksesta ja synnistä niin alkaa hirmuinen älämölö ympärillä, niin alkoi silloinkin ja jos Jeesus tulisi nyt kuin silloin niin Hänet tapettaisiin uudestaan sillä kansa joka pimeydessä vaeltaa, ei siedä Valoa.

Natosta sen verran, että Israelilaiset juhlivat kerran katoillaan, syöden, juoden, naiden ja huusivat rauha, rauha, vaikka väkevä armeija oli muurien ulkopuolella tulossa kylään. He luottivat muuriin, joka oli niin vahva, että ei sitä ihminen kyennyt läpäisemään heidän mielestään ja kuinkas kävikään.

Nyt on sama tilanne eli meno on pahempaa kuin Sodomassa ja meillä on ”muuri”, jota natoksi kutsutaan ja kuten vanhassa Testamentissa oli esikuvana asiat lihassa niin nyt on meidän ”muuri” hengessä ja se ”muuri” on vain ja ainoastaan perkeleen illuusio.

Jumala tulee käyttämään Venäjää ruoskana Sodomaa vastaan ja kohta meillä ei ole kiveä kiven päällä, sitten alkaa ehkä se herätys kun ihmisiltä on viety kaikki, mihin turvautua lihassa.

Tälläkin forumilla kun lukee viestittelyä niin ei uskoisi, että puhumme siitä körttiläisyydestä, jota Paavo Ruotsalainen edusti. Maailma kiinnostaa niin kovasti, istutaan terasseilla ja ihastellaan maailmaa ja sen hyveitä, mutta parannuksesta ei puhuta mitään sillä ei pimeys Valoa tarvitse, siinähän näkyisi tahrat vaatteissa.

Kirjoittaja ei etsi omaa kunniaa vaan Lähettäjänsä kunniaa sillä kirjoittaja on saastainen syntinen, jossa ei ole mitään hyvää ja on ansainnut vain menolipun helvettiin.

Rakas Isä Jumala, Herra Sebaot, kuule sinun rakkaan Poikasi, Herramme Kristus Jeesuksen tähden minua köyhää syntistä ja avaa tämän viestin lukijain sydämet näkemään oma syntisyytensä ja kääntymään Sinun Poikasi, Jeesuksen puoleen, armoa anomaan ja tunnustamaan syntinsä, ettei heidän kalliit sielunsa joutuisi kadotukseen sillä Sinä et tahdo yhdenkään sielun hukkuvan, amen.
Matteuksen 24
42. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33860
Vs: Körttiläisyys ?
« Vastaus #17 : tänään kello 14:11 »
Jeesuksen aikana älämölöä pitivät aunoastaa farisealaiset papit.

Tänään tuli hyvä ja rakkaudellinen Jumalanpalvelus Espoon Karakirkosta tv;ssä.
Siinä asetettiin vaakakuppehin rakkaus ja raha.

Se on samaa tänään. Rakkaus on joidenkin fundamentalistien mielestä paha, raha ei.

Ne jotka seuraavat Kristusta, rakastavat lähimmäistään, eivät tuomitse, eivätkä opeta omaa oppiaan.

Ai, että hymiötkin on syntiä !   :117: :061: :049: :052: :056: :057: :059:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22132
Vs: Körttiläisyys ?
« Vastaus #18 : tänään kello 17:47 »
Pitää taas heittäytyä inhottavaksi opettajaksi. Fariseukset eivät olleet pappeja vaan oppineita. Papit kuuluivat saddukeuksiin. Näin on ainakin minulle opetettu.