Iäisyytt' kohden vain
Päivämme kiiruhtain
Yks toisen jälkeen lentää.
Mun elinaikan' rientää,
Vaan minä jään ain' tähän
Tilaani entisehen.
Ah, nyt taas havaitsen
Mun murheekseni sen,
Ett' tämä päivä päättyy
Ja hävetä mun täytyy,
Kun suur' on pahuuteni
Ja parannuksen' pieni!
Karitsa laupiain,
Tilani tähden tain
Nyt häpeen suurest' sangen,
Sun etees maahan lankeen,
Tuon tämän pyynnön sulle:
Anteeksi anna mulle!
Katkaise sitehen',
Kuin saavat aikaan sen,
Etten voi tykös tulla,
Vaan turhuudessa olla,
Jot' on mun mielessäni
Ja liikkuu kielelläni!
Siit' syntikuormasta
Minua pelasta,
Jonk' tuon sun etees jälleen
Ja itse vedin päällen',
Enemmän päiväll' tällä
Taas sitä lisäämällä.
Upota rikoksen'
Syvähän merehen,
Niin että päivää sitä,
Jon' olen tehnyt niitä
Iäti seuraisivat,
Sen kanssa katoisivat!
Johan Kahl
231Kuin lintu lentäen
1. Kuin lintu lentäen
myös aika ihmisen
päivästä toiseen liitää,
päin iäisyyttä kiitää,
vaan minä synteineni
jähmetyn paikoilleni.
2. Nyt jälleen huomaan sen
ja myönnän häveten:
keralla päivieni
saa valtaa kylmyyteni.
Käy yötä kohti tieni,
vaan parannus on pieni.
3. Nyt, Jeesus, tunnustan
syntini painavan.
Katsellen haavojasi,
muistaen kokemasi,
anteeksi pyytämässä
taas kerran olen tässä.
4. Armosi meri on
avara, rannaton.
Päiväni virheet heitä
sen syvyyksiin, ja peitä
yön tullen rauhallasi.
Suo lepo lapsenasi.
Johan Kahl 1745, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, M. Nuorva 2016