Aamuhartaus 23

[Pena]

Onhan Herra nytkin ollut kanssamme täällä. Jos sen kiellämme, olemme aivan paatuneita ja heittiöitä. Ja niitä olemme, jos kiellämme, ettei Hän ole aina ollut mukana siellä, missä on sanaa viljelty, olipa se kotona tai seurassa. Missä on vaivatuita ihmisiä ollut, sellaisia huonoja matkamiehiä, siellä Hän on aina ilmestynyt sanansa kautta ja tuonut sinne elämää. Ja siihen saa ehdottomasti luottaa eteenkin päin, jollei vaan tahallaan lähde ryöstämään itseänsä Hänen kädestänsä pois. Ja mitä useammin saa kokea sitä, sitä enemmän alkaa luottaa Häneen. Vaikka miten itsessä on sellainen luontoperäinen synnin voima ja kiusaukset kyllä käyvät kautta ja hyvin tärkiää veisivät perässänsä, niin se Herra on kuitenkin aina auttanut ja auttaa varmasti niitä, jotka Hänelle antautuvat ja Hänen rakkautensa on meidän autuutemme perustuksena ja pohjana. Niin elävästi on sen saanut nytkin kuulla ja huomata, että Herra tarjoaa nytkin rakkauttansa auttaaksensa sellaisia, jotka ei yhtään saa itseänsä autetuksi.

Juho Malkamäki

[Pena]

Eikä sellaisen tarvitse itseänsä puolustaa. Niitä opetuslapsia, joita Kristuksella oli maan päällä, Hän itse puolusti ja piti huolta, kun syrjästä hyökättiin, ja otti hoitoonsa. Näyttipä ikäänkuin lialliseslta heidän puolustamisensa. Ja Hän on heidän edesvastaajansa Jumalan tykönä, joka vanhurskas on. Tätä apostoli toimittaa itselleen puhuessaan kilvoituksesta: "Minä ahkeroitsen suuresti, että minut Kristksessa löydettäisiin." Joka Kristuksessa löydetään, hän on uusi luontokappale. Ja jos hän syntiin lankee, on se hänelle suureksi kuormaksi.
Sen, joka Kristuksessa löydetään, on mahdotonta elääkään roskaista ja jumalatonta elämää, olkoon ken olkoon. Joka niin tekee, se ei ole silloin Kristuksessa.

Juho Malkamäki

[Pena]

Täällä on nyt koetettu pitää huolta meidän ruumiimme ravinnosta ja siihen nähden olemme tyydytettyjä. Mutta on toinen asia, johon myöskin kaipaamme jotakin enemmäm kuin sen, mitä olemme saaneet. Me toivoisimme, että Jumala lähettäisi Pyhän Henkensä armollansa aukaisemaan meidän omantuntomme ja meitä uudestaan herättämään. Sillä me tiedämme jokainen, että meillä on sielu ja sen tarvitsee tulla ravituksi ja ylläpidetyksi ja hoidetuksi Jumalan sanalla, muuten se kuolee. Ja siinä tapahtuu iankaikkinen kuolema, missä sielu synnin kautta eriää Jumalasta, ja se on kauheaa! Meidän tulisi siis välttämättä saada Pyhän Hengen armolahja, joka johtaisi tuohon sanaan niin, että me sen kautta tulisimme yhä lujemmin kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen. Sillä se sana on annettu sitä varten, että se olisi apuna eli välikappaleena, joka yhdistää Jumalan ja ihmisen.

Juho Malkamäki

[Pena]

Jumalan sanalla on omituinen vaikutus. Kun se alkaa koskettaa ihmisen omaatuntoon, niin sillä herää suuri epäilys omasta, sisällisestä tilastansa ja hän joutuu kysymään: Minkälainen minun suhteeni Jumalaan mahtaa olla? Ja kun se rupeaa ikävöimään itsessänsä hengellistä elämää, niin se raukka huomaa itsensä heräämättömäksi, huomaa sen, ettei Jumalan sana ole saanut tehdä tehtäväänsä. Siitä tulee paino yhä suuremmaksi ja herää kysymys: Miten pääsisin siihen asiaan niin kiinni, että voisin olla Kristuksen ruumiin elävä jäsen, joka täällä ajassa jo tulisi olla? Sillä kaikki, jotka iankaikkisen elämän perivät, ne ovat jo täällä Kristuksen ruumiin eläviä jäseniä ja Kristus on heidän päänsä ja johtajansa. Mutta tätä ei vielä huomaa olevansa, niin on kaipio ja ikävä sen perään.
Tätä mieltä ei ihminen voi itse ottaa, hänen täytyy saada se ylhäältä.

Juho Malkamäki

[Pena]

Toivoisi sitä toisinaan, että voi, kun Jumala saisi sen tehdyksi, mitä Hän tehdä tahtoo, mutta näkee samalla, kuinka ihminen on olentonsa puolesta heikko siihen pääsemään. Mitä siinä on valittamista, jos ovi suljetaan - onhan se niin luonnollista tällaiselle - niin äärettömän paljon kuin saikin sanan kuulossa olla. Herra kyllä koetti saada elämän tielle, mutta sittenkin on tällainen keskentekoinen raukka. Mutta jollei se tällaisena puolinaisena armahda ja korjaa, niin jään oven taa. Voi jos tuo virsi, jonka äsken veisasitte, saisi pitää meissä häämieltä ja että Kristus saisi olla joka ainoan Mestarina!

Ei mikään niin voi huvittaa,
Iloa muust' en oikein saa,
Ei autuutt' ole suurempaa
Kuin minkä Jeesus lahjoittaa.

Juho Malkamäki

[Pena]

Nyt tarvittaisiin saada kolmannen persoonan, Pyhän Hengen, apua, joka meille kirkastaisi Kristusta. Ilman sitä emme Kristusta ollenkaan omaksemme saa. Sillä vaikka ihmiselle kuinka sanottaisiin ja käskettäisiin: usko Kristukseen, mene Hänen tykönsä, katsele Häntä, niin ei hän sitä tee, ei tee. Hän pysyy auttamattomasti kylmänä ja kuivana, niinkuin kuiva puu. Mutta kun Pyhä Henki pääsee hänelle Kristusta kirkastamaan ja tekemään hänet todella Kristusta tarvitsevaksi, vasta silloin Kristus pääsee hänelle todella auttajaksi. Sentähden Jumalan työ on niin tavattoman kallista ihmiselle, että hän pääsisi tuntemaan Kristusta ja olemaan Hänessä.

Juho Malkamäki

[Pena]

Mutta se työ, jota Pyhä Henki ihmisessä tekee, on häneltä itseltä salattua, on piilossa. Voi, kun siinä tulee kummia eteen sille ihmiselle, joka on Pyhän Hengen käsissä! Vaikka hän olisi ollut kaikista parhain ihminen maan päällä muiden mielestä: rakastanut lähimmäistänsä niin paljon kuin tässä elämässä mahdollista on, katunut syntejänsä sen verran kuin Pyhä Henki siihen apuansa antoi, tehnyt parannusta, ja uskonut niin, kun Kristus on sille elävästi kirkastunut, niin nämä harjoitukset ovat hänelle aivan pimeässä. Hän ei ollenkaan tunne niitä tehneensä. Hän on vain syntisraukka siinäkin, vieläpä monta kertaa suuren epätoivon alta koettaa huutaa, että jollei Herra sulasta armostansa anna syntejäni anteeksi, niin olen hukassa.

Juho Malkamäki

[Pena]

Ja voi ihmettä. minkä äärettömän suurtyön Herra tekee siinä ihmiselle, kun Hän ottaa omaksensa kaiken sen onnettomuuden, mitä lankeemus on tuottanut ja uhkaa vielä tuottaa, kun syntinen ihminen epäuskossa itsensä tahraa. Aivan kuin ihmnen ei olisi ikinä syntiä tehnytkään! Kristus panee itsensä siinä syntisen tilalle. Hän se on, joka on pahan tehnyt. Hän antaa oman viattomuutensa syntisraukan puolesta, ja niin Jumala katsoo Häntä syyllisenä, eikä syntistä, jota katsella saisi. Tämä on niin suuri armo syntiselle, että jos hän sitä jo tässä elämässä oikein katsella saisi, niin hän ei sitä kestäisi.

Juho Malkamäki

[Pena]

Mutta siinä on sitten paljon kuluttamista, kun ihminen on parannuksen tielle joutnut ja armon Hengelle antautunut. On niin vaikeaa luopua kaikesta, mikä on esteenä tämän ansaitsemattoman, ihan lahjaksi saadun armon vastaanottamiselle. Ihmiselle se onkin mahdotonta, mutta Jumalalle ei. Jumala voi Pyhän Henkensä niin levittää, että siinä tulee miljoonia ihmisiä aivan alastomiksi, sellaisiksi, jotka Kristuksen vanhurskaus sitten saa peittää ja joiden synnit Hän ottaa omiksi synneikseen. Ja jokainen, joka tämän ymmärtää ja sitä vähäki aavistaa, hänen sydämensä vapisee siitä pelosta, ettei vaan itse estäisi Herran työtä, ettei vain itseänsä hyväilisi ja turvautuisi omiin meininkeihinsä.

Juho Malkamäki

[Pena]

Eikös näin ole? Silloin hän jo pelkää sitä kaikkein suurinta pahaa, että hän omalla vanhurskaudellaan ja hyvyydellään tukkii tien iankaikkiseen elämään. Ja minä olen huomannut, että samalla kertaa kun näin on, niin valvovassa ihmisessä on herännyt mitä suurinta kiusaa ja pelkoa siitä, ettei hän vain tahallansa tahraisi itseänsä, eikä polkisi Jumalan käskyjä, ja tällä lailla estäisi Jumalan armotyötä. Voi, voi, kun on hyvä, että tätä pelkoa on, se on pyhintä armoa, mitä olla voi!

Juho Malkamäki

[Pena]

Ja se on vielä viime hetkelläkin pelkona, ettei vain pilkkaisi sen Herran vanhurskautta, joka yksin vaan kestää Jumalan edessä. Mutta ei hän Herran Henkeä silloin murheelliseksi tee, kun hän tällaisella mielellä on, se on mahdotonta. Herra pitää sen varan, että hän Kristuksessa vapahdetaan. - Mutta nukkuvalla tunnolla olevan ihmisen suusta ei koskaan kuule sitä valitusta, että se pelkäisi olevansa esteenä Jumalan työlle. Ja siltä on niin, että hänen parannuksensa on omasta mielestä paljon parempaa kuin niiden, jotka valvovat.

Juho Malkamäki

[Pena]

Pimeydenruhtinas tietää kaikkein selvimmästi sen, millä syntisen saa Herran kihloista popis. Jos kristitty kääntyy pois, niin se on kaikkein hauskinta sille. Se panee kaikkensa alttiiksi, jotta vain saisi hänet pois Jumalan käsistä. Sillä se tietää että syntinen ei ole enää silloin Herran oma, kun hän saa sen vietellyksi.
No kuinka me nyt sitten jokainen tietäisimme sen, että perkele on niin viekas ja kavala, ettei Poika saisi meitä vapaiksi tehdä? Siihen me tarvitsemme ehdottomasti Jumalan viisautta ja suurta armoa. Sitä elämän Herra lupasikin opetuslapsilleen, kun sanoi lähettävänsä Pyhän Hengen, joka johdattaa heitä kaikkeen totuuteen. Mutta ei siinä vielä ole kylläksi vaikka sanasta tämä tieto onkin. Tieto on kyllä tarpeellista ja täytyyhän sen tämän sanan valon aikana, mikä meillä on, tietää, millä Jumalan edessä kestetään. Voi kun me tämän niin hyvin tiedämme, Jumalan sanan perustuksella - mutta on niin vaikeaa saada se todeksi omalla kohdallansa, saada antaa Jumalan Hengen synnyttää tosi tarvetta, niin suurta ikävää ja halua ja kaipiota Herran perään, että kuiva sanan tieto muuttuisi eläväksi haluksi, eikä olisi enää kuollutta tietoa.

Juho Malkamäki

[Pena]

Mutta siinä Jumalan työn alla oltua saadaan sitten taivaassa ihmetellä sitä Kristuksen rakkautta mitä Hän Pyhän Hengen kautta on lupauksensa mukaan tehnyt opettaessaan koko totuuden, mitä autuuteen tarvitaan, kun saadaan nähdä oikein sen olennollisuuden syvyys. Siellä se nähdään paljon paremmin kuin täällä. Ja sentähden heidän sydämestänsä nousee siellä niin vilpitön kiitos Herralle, kun näkevät kuinka kurjasta tilasta Jumala on heidät Henkensä kauta nostanut ja nyt tänne kaikista onnetomuuksista selvittänyt.
Ja hyvä on saada tuntea tätä armoa jo täälläkin, vaikka vielä ollaankin sellaisessa tilassa kuin apostoli sanoo ettei ole vielä ilmestynyt miksi me tulemme, ei ole vielä nähtävänä, vaan toivottavana ja uskottavana.

Juho Malkamäki

[Pena]

Tavallisesti niillä ihmisillä, jotka ajattelevat vain tätä elämää, on ainoastaan yhdenlaista huolta itsestänsä ja perheestänsä, kaikkein eniten huolta vain siitä, kuinka heidän lapsistansa tulisi kunniallisia kansalaisia. Ja sellaisten vanhempien lapsilleen antama koulusivistyskin tarkoittaa vain sitä, että sen kautta olisi taloudellinen tila perustettu. Mieli on silloin tyytyväinen, kun siinä menestyy, kun lapset edistyvät koulussa, vaurastuvat ja kasvavat täällä kunniallisiksi ihmisiksi.
Tätä kaikkea on Jumalan sanastakin elävällä ihmisellä. Ei häneltäkään ole tämä puoli syrjässä. Mutta siinä on toinen asia sen ohella. Jos hänen elämänsä on todella Jumalan sanan kalliolle perustettu, niin hänellä on toinenkin tehtävä kuin ajallinen, ja se on huolestuttavampi ja raskaampi. Sillä hänen tulee katsoa ei vain tämän ajan rajan sisäpuolelle, vaan ylemmä, sen ulkopuolelle, tulevaisuuteen. Kyllä häntäkin se miellyttää, että lapsista tulee kunniallisia ihmisiä; mutta jos nuo lapset, joita hän on vaivalla kasvattanut ja hoitanut, ovat vailla jumalanpelkoa ja heidän pyrintönsä kohdistuvat ainoastaan tähän elämään, niin tämä tuottaa hänelle mitä raskainta huolta.

Juho Malkamäki

[Pena]

Sillä noita ylhäisiä tavaroita ei ollenkaan korvaa nämä ajalliset, olkoon elämä kuinka onnellista tahansa. Ja kun hänellä on niin selvä tieto ajallisen elämän lyhykäisyydestä ja iankaikkisuuden pituudesta, niin hän käsittää, ettei ole yhdentekevää, minkälainen se iankaikkisuus on, ei yhdentekevää, onko Jumalan ystävä vai vihollinen; ja vaikka saa lapset näin kauas viedyksi kuin tämänkin pariskunnan*, niin jää vielä huoli jälelle, eikä saa sitä pois.

Juho Malkamäki

*varmaankin seuratalon isäntäväki