Aamuhartaus 23

[Pena]

Tällaista se on ollut ja tulee olemaan vastakin. Ei kenekään edestä niin tarvitsisi rukoilla kuin pappien ja opettajien. Sitähän apostoli Paavalikin hyvin kipeästi pyyti: rukoilkaa, että minulle annettaisiin, etten minä, joka muille saarnaan, itse tulisi hyljätyksi. Ja kun se Väkevä, Haarniskoitu sitten tulee ja ottaa aseet pois siltä toiselta väkevältä, niin ihmisessä tapahtuu herätys. Ja kenen kautta se Jumalan armotyö ihmisessä tapahtuu, se välikappale tulee sille heränneelle sielulle äärettömän rakkaaksi, niin rakkaaksi, että sitä joutuu usein kantamaan Herran eteen esirukouksissa.

Juho Malkamäki

[Pena]

Missä Jumalan pyhää sanaa viljellään, missä on niitä ihmisiä yhdessä, jotka sitä keskenänsä harjoittavat, siellä on itse Jumala läsnä. Mutta jos kristityn ihmisen täytyy mennä pakosta tai vapaasta tahdosta sellaiseen seuraan, joka ei häntä viihdytä ja jossa häntä pilkataan, hänen on mahdotonta siellä kauan olla. Mutta jos on oltava, niin hänellä on raskas tunto.
Mutta kun hän saa seurustella Jumalan kanssa, niin hän omistaa Herran antamia ihmeellisiä armolahjoja: sellaisen hengen, joka häntä opettaa, ja synteinanteeksisaamisen lahjan. Hän antautuu Herralle sellaisena syntisenä kuin hän on, niinkuin tämä morsian on antanut itsensä tälle yljälle aivan kaikkinensa, semmoisenaan. Tällaista saa syntinenkin tehdä. Mutta hänen on mahdoton löytää Kristusta, jollei hän anna itseänsä sanan alle ja ristin tielle ja seuraa Kristusta. Täytyy ottaa itsellensä pilkkaa ja häpeää ja tulla paljon huonommaksi kuin siihen asti on ollut muiden mielestä ja omastakin mielestä.

Juho Malkamäki

[Riitta-mummi]

VK  311a Jo joudu, mun sieluni, heräämähän

https://www.youtube.com/watch?v=5wrEAmS0vXU
1.
Jo joudu, mun sieluni, heräämähän
ja Jumalan Karitsaa kiittämähän.
Hän avasi tien pyhän Jumalan luo
ja pelastusarmonsa sinulle suo.

2.
Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi
ja aina vain katselet puutteitasi,
kun Jumalan Karitsaa katsella saa,
myös sinua verellään puhdistavaa?

3.
Nyt usko ja luota jo Vapahtajaan
ja heittäydy armoa rukoilemaan
ja köyhänä kaikkine synteinesi
vie Herralle vaivattu sydämesi.

4.
Et itsessäs olekaan mahdollinen,
vaan Jeesus on laupias, voimallinen.
Näin heikkona kiirehdi Jeesuksen luo,
hän haavoistaan lääkettä tunnolle suo.

5.
Vaan miksi nyt pelkäät ja piileskelet
ja Herrasi kasvoja vain pakenet?
Hän saapui myös sinua puhdistamaan
ja Jumalan kaupunkiin johdattamaan.

6.
Oi kuinka se riemuitsee autuudestaan,
ken uskossa yhdistyy Vapahtajaan,
saa Herralta vaatteeksi vanhurskauden
ja ikuisen armon ja ystävyyden.

7.
On täällä nyt taistelu, kilvoitus, työ,
vaan siellä on päiväksi muuttunut yö,
kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi
ja veisata iäti kiitostasi.




Matti Paavola 1847. Uud. Wilhelmi Malmivaara 1893. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Rudolf Lagi 1868.

[Pena]

Ja sentähden, kun täytyy niin paljon menettää omasta lihallisesta mielestänsä, on ääretön armo, kun saa puhua Jumalan rakkaudesta, vaikka löytää itsestänsä niin vähän vastarakkautta. Sillä tuo Jumalan rakkaus on sellaista, että se vaatii aatamista syntyneen ihmisen lihallisen mielen turmelemista ja alaspainamista, vaatii sen ristiinnaulitsemista himojen ja halujen kanssa. Jumalan rakkaus Kristuksessa ei ole niin pintapuolista, että sitä saa vain ihailla, vaan se rakkaus rupeaa ihmisen vanhaa ihmistä turmelemaan.

Juho Malkamäki

[Pena]

Apostoli sanoo, että avioliitolla on suuri hengellinen salaisuus. Siinä kuvastuu se kihlaus, millä Kristus on kihlattu Hänen seurakuntansa kanssa. Ja se ihminen, joka elää sellaisessa toivossa, mistä eilen illalla puhuttiin, että saisi olla Jeesuksen morsian, hän on Kristukselle kihlattu. Hän on sen kihlaama, joka syntistä omaksensa halajaa.

Juho Malkamäki

[Pena]

Mutta niinkuin kihlatut odottavat hääpäivänsä tuloa, ettei heidän enää tarvitsisi olla niin etäällä toisistansa, ja odottavat hetkeä, jolloin saisivat antautua kokonaan toisillensa, ettei tarvitsisi enää olla alituisessa kirjevaihdossa, kun eivät saa nähdä toisiansa, niin mekin olemme puhuneet tänä aamuna noiden virtten kautta Yljällemme, kuinka meidän asiamme nyt ovat

Juho Malkamäki

[Pena]

Kihlauksessa Herran kanssa on omituista, että siinä puhutaan suoraan asiansa, niinkuin ne ovat. Sitä voi tulla kiusatuksi tekemään eroakin kihlatustansa, vietellyksi hänestä ja yhtäkaikki se ystävä on niin yksinkertainen sille kihlatullensa Herralle, että se puhuu aivan suoraan tämänkin asian, että olen kylmentynyt ja aina ja aina olen joutumassa sinusta kauas. Se on sitten siinä vielä merkillistä, että tämä Ylkä säälii häntä, välit tulevat vaan aina läheisemmiksi, eikä Ylkä ollenkaan halaja sitä, ettei tuo morsian puhuisi tilaansa suoraan, vaan päinvastoin iloitsee, kun se lausuu mielensä.

Juho Malkamäki

[Pena]

Kun tällainen on suhde syntisen ja Kristuksen välillä, silloin ei pääse monta päivää kulumaan ilman Kristusta. Kaikki päivät vietetään silloin Hänen kanssaan. Hengellisesti on suhde sellainen, että Kristus, Ylkä, tarvitsee juuri sellaista morsianta, josta Hänellä on kärsimistä ja jonka Hänen on omalla kunniallansa peitettävä. Eikä siinä kihlauksessa jää piiloon mitään sellaista, jota kihlatut eivät toisistansa tietäisi. Mutta Ylkä ottaa morsiamensa itselleen aivan sellaisena kuin hän silloin on. Mutta tätä ei tapahtuisi, jollei olisi rakkautta. Ilman sitä ei liittoa synny. Ei Kristus saa yhtään syntistä itsellensä kihlatuksi muuten kuin sen kautta, että syntisessä on ruvennut syntymään rakkautta Häneen.

Juho Malkamäki

[Pena]

Jumala on suuresta armosta antanut meille ikävän peräänsä. Siitä ei pääse mihinkään. Jos sen kieltää, niin kieltää Jumalan Hengen. Mutta täällä niin alituisesti tahraantuu ja joutuu pois siitä Herrasta mieli ja ajatus, sillä vihollinen ei sallisi yhdellekään meistä sitä ääretöntä armoa, että tuo sana saisi meissä hedelmää tehdä.

Juho Malkamäki

[Pena]

Siinä, mitä on veisattu ja kohta ensi virressä, sanottiin Herralle, kuinka voi olla lyhyt tämä aika ja valitettiin sitä, kuinka raukka tahdon vain entiselleni jäädä. Mutta siinä tulee kuitenkin jäädyksi Herran eteen sellaisena kuin ollaan tietäen, että vihollinen ei voita, ei myöskään oma sydän eikä maailma. Ja sentähden kun tämä astuu ymmärryksen silmäin eteen, että aika voi olla lyhyt ja asiat eivät ole vielä sellaiset kuin olla tulisi, siinä ei ole muuta neuvoa kuin koettaa pitkittää Jumalan kasvojen edessä aina ja aina siinä toivossa, että Hän auttaa. Ja kun vielä haudassa makaavan opettajan ääni kuuluu näin elävästi, kun Kristuksen ääretön rakkaus kuvataan ihmisen silmäin eteen, kun tätä sanaa ei ole Herra vielä ottanut meiltä pois, niin onhan meillä täysi syy elävästi toivoa, että Hän jaksaa meitä kantaa sylissänsä niinkuin lasta. Ja jos ajattelemme, missä asemassa ja millä kannalla nyt olemme kukin, niin meidän täytyy sanoa: me olemme sittenkin eksyneitä ja tarvitsemme alituisesti Hyvää Paimenta vetämään meitä siihen laumaan, johon Hän vetää tahtoo.

Juho Malkamäki

[Riitta-mummi]

Ja kun vielä haudassa makaavan opettajan ääni kuuluu näin elävästi,

Tätä en nyt millään saa ymmärrykseen. Eihän Kristus meille haudasta puhu, hän elää !

Se mikä hänessä on ( oli ) ihmistä kyllä kävi haudassa, jopa Tuonelassa, mutta nousi pian ylös. Herrana hän elää ja vaikuttaa uskovilleen.

[Pena]

Ja kun vielä haudassa makaavan opettajan ääni kuuluu näin elävästi,

Tätä en nyt millään saa ymmärrykseen. Eihän Kristus meille haudasta puhu, hän elää!

Oletan, että Juho Malkamäki viittaa ennen puhetta veisattuun Siionin virteen - mahdollisesti noihin aikoihin kuolleen Vilhelmi Malmivaaran sepittämään.

[Riitta-mummi]

 

[Pena]

Iäisyytt' kohden vain
Päivämme kiiruhtain
Yks toisen jälkeen lentää.
Mun elinaikan' rientää,
Vaan minä jään ain' tähän
Tilaani entisehen.

Ah, nyt taas havaitsen
Mun murheekseni sen,
Ett' tämä päivä päättyy
Ja hävetä mun täytyy,
Kun suur' on pahuuteni
Ja parannuksen' pieni!

Karitsa laupiain,
Tilani tähden tain
Nyt häpeen suurest' sangen,
Sun etees maahan lankeen,
Tuon tämän pyynnön sulle:
Anteeksi anna mulle!

Katkaise sitehen',
Kuin saavat aikaan sen,
Etten voi tykös tulla,
Vaan turhuudessa olla,
Jot' on mun mielessäni
Ja liikkuu kielelläni!

Siit' syntikuormasta
Minua pelasta,
Jonk' tuon sun etees jälleen
Ja itse vedin päällen',
Enemmän päiväll' tällä
Taas sitä lisäämällä.

Upota rikoksen'
Syvähän merehen,
Niin että päivää sitä,
Jon' olen tehnyt niitä
Iäti seuraisivat,
Sen kanssa katoisivat!

Johan Kahl

231Kuin lintu lentäen

1. Kuin lintu lentäen
myös aika ihmisen
päivästä toiseen liitää,
päin iäisyyttä kiitää,
vaan minä synteineni
jähmetyn paikoilleni.

2. Nyt jälleen huomaan sen
ja myönnän häveten:
keralla päivieni
saa valtaa kylmyyteni.
Käy yötä kohti tieni,
vaan parannus on pieni.

3. Nyt, Jeesus, tunnustan
syntini painavan.
Katsellen haavojasi,
muistaen kokemasi,
anteeksi pyytämässä
taas kerran olen tässä.

4. Armosi meri on
avara, rannaton.
Päiväni virheet heitä
sen syvyyksiin, ja peitä
yön tullen rauhallasi.
Suo lepo lapsenasi.

Johan Kahl 1745, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, M. Nuorva 2016

[Pena]

Mihinkä muuhun olisi syytä meillä, tämän talon isännällä ja koko väellä, kuin Herran kiitokseen siitä, että Hän on jaksanut hoitaa, aina vienyt sanansa ääreen, muistuttanut ja nuhdellut niinkuin isä ja äiti lastansa, milloin sitä on tarvinnut ja lohduttanut murheen aikana. Sillä ei Herran käsiin ikään kukaan näänny.

Juho Malkamäki