Jumala! Minua nolottaa. Näin julkisesti jutella Sinulle. Mutta minkäs teet. Ei tässä nyt ole muutakaan kiinnostavaa.
Nimittäin nolottaa turvautua Sinuun kuin lapsi äitiinsä tai isäänsä!? Tai eihän se ole noloa. Mutta kun lapsi kasvaa teini-ikään, sitten alkaa hävettää; että kyllä minä itsekin pärjään.
Nyt aikuisena kyllä helposti nolottaa turvautua mihin tahansa kuin lapsi. Puolisoonsakaan, vaikka suhde olisi kuinka lämmin, ei varauksetta turvaudu aina.
Siispä. Kun nyt kirjoitan ja puhun sinulle tämän körttifoorumialustan kautta, olen varautunut. Olen epätietoinen, koska haluan tässä foorumissa, joka on minulle ollut vuodesta 2005 hyvin tärkeä, toisaalta antaa kaikkeni, koska se on on antanut minulle kaiken ja tässä samalla lukijoille, antaa. Mutta siinä ja tässä alkaa tökkiä. Mikä se on? Itsesensuuria?
Tiedän että vaikka kuinka henkilökohtainen teksti, se ei vastaanottajalle ole hävettävä, vaan juuri kirjoittajan henkilökohtaisuuden vuoksi se tulee lähelle ja koskettaa lukijaa. Se on ehto.
Mutta kuinka paljon vaiko kaikki on viisasta antaa itsestään? Voiko antaa kaiken? Voiko antaa kaikkensa? Kaikkensa ja kaiken ovat eri asia. Toisaalta "kaiken" tarkoittaa oikeastaan "kaikkensa", sillä itsestään ei pysty antamaan kuin minkä pystyy! Kun antaa kaikkensa, antaa kaiken. Kun antaa kaiken, antaa kaikkensa. Globaalisti ei voi antaa kaikkea.
Tästä pääsenkin rukoukseen Jumala! Lopeta sodat, nälänhädät ja sairaudet. Suo Tahtosi olla lopettaa kaikki kärsimys maailmasta. Anna ilon ja rauhan vallita.
Kuule rukoukseni. Amen
