Niin se voi olla.
Tosin minusta tuntuu, että kun lapsiani odotin, synnytin ja kasvatin, elin silloin elämäni onnellisinta, täyteläisintä aikaa.
Mutta tämä mummous, mummius on toisella tavalla täyteläistä, elämää on elettynä jo itsellä jonniin verran ja asioista ajattelee kuitenkin edelleenkin monista siis, samalla tavalla kuin aiemminkin, ihmisenä en kai ole kovinkaan paljon muuttunut, mutta elämä on tuonut erilaisia, syvempiä värejä kuin mitä nuoruudessa oli, silloin oli "pastellimmat värit" nyt jo monenmoisia, monenlaisia värejä ja elämänkokemustakin karttunut kun vuosia olen itse varttunut.
Lapset ovat ihania ja lastenlapsia seuraa vielä kuin koko ajan ihmetellen.
Ja samalla ihmettelee, kuinka nopeasti omat lapset kasvoivatkaan, varttuivat itse vanhemmiksi.
Tuntuu joskus, että juurihan vasta itse pidin omia lapsiani sylissä ja luin heille...leikin heidän kanssaan ensin lattialla..sitten kasvettuaan erilaisia leikkejä.
Tuo laulu on kaunis, jonka mainitsit.
