Minua kiinnostaisi laajentaa tätä johonkin yleisempään pohdintaan siitä, mitä ystävyys on, mitä siltä itse kukin odottaa, millainen kanssakäyminen ystävien kanssa on tyydyttävää, millaisia ongelmia voi tulla, jos odotukset ovat erilaisia. Voihan se olla muutakin kuin väärät puheenaiheet.
Aloita vaikka itse.
Sellainen kokemus kyllä on, että alkujaan käsitetään väärin tuo toinen ja sitten suututaan kun se ei olekaan semmoinen kuin minä halusin. Sellainen johtaa jokseenkin yhtä suureen ja usein vähän pelottavaan dramatiikkaan kuin aviokriisit. Mutta tällöin taustalla on juuri se " ystävyys ensi silmäyksellä" eli tyyliin " olet juuri kuin" yleensä, kuin minä. Ja kirjoitanpa, vaikka maailma repeis, että tämmöistä nimittää itsetunnon kehityksen vaurioitten tutkija Heinz Kohut " peilitransferenssiksi".
Jokaiseen ihmissuhteeseen valutetaan jotakin menneistä kokemuksista, eli sitä semmoinen tarkoittaa. Se transferenssi. Tuollainen henkilö näkee itsensä jokaisessa vastaantulijoissa ja ihastuu tuttuuden tunteeseen.
Tätä on kaikilla ja jokaisessa ystävyyssuhteessakin, niin vain on. Paljossako etsitään sitten niitä, jotka kiltisti suostuvat peilaamaan omaa itseä? Hiipuvatko välit jos sanoo, ei heihei, en minä ajattele niin?
Tai ei minusta tunnu tuolta?
Mallalla oli täällä aivan loisto sitaatti hiljakkoin: jos kerron toiselle huolistani en odota että hän ratkaisee ne, vaan osoitan, kuinka suuresti häneen luotan" .
Siinä on jo jotakin, jota kai siihen ystävyyteen punoutuu pikku hiljaa myös, puhuttiin tai ei