Eräs työyhteisökouluttaja opetti minulle sitä, ettei pidä liikaa pelätä toisen loukkaamista. Jos toinen loukkaantuu jostani, mitä hänelle sanon. Pitää minun miettiä, sanoinko sen rakentavasti vai loukkaavasti. Minun tulee opetella ilmaisemaan asioita rakentavasti ja ystävällisessä hengessä. Loukkaantuneen osapuolen tehtävä on miettiä, miksi hän loukkantui. Jokaisella näet on elämän varrelta kokemuksia, mitkä saattavat olla mielessä painamassa ja mihin ihan asiallinenkin huomautus osuu kipeästi. Vanhat asiat saavat sanotusta kimmoketta ja ne paisuvat sellaiseksi, miksi niitä ei ole tarkoitettu.
Siis jos sellaisesta sanomisesta / kirjoittamiesesta, millä et ole pyrkinyt loukkaamaan tai mitätöimään toista, saat aikaan toisen loukkaantumisen, et sinä ole vastuussa loukkaantumisesta vaan loukkaantuja itse.
Niin se on.
Kerran keskellä työn touhua työkaveri kysyi jotain, ja muuhun keskittyneenä ilmeisesti ärjäisin vastauksen. No hän tietysti ihmettelemään, että ei olis tarvinnu noin vihaisesti, jo on kumma. Hätkähdin vähän, mutta sitten pyysin anteeksi ja olin tyytyväinen, ettei hän jättänyt asiaa sikseen, vaan huomautti äänensävystäni. Lienee paha tapa tai sitten hetkellinen stressitilanne, että on niin keskittynyt omaan tekemiseensä ja olemiseensa, ettei jaksa/osaa olla ystävällinen 'häiritsijälle'.
Kimurantteja tämmöiset keskinäiseen vuorovaikutukseen liittyvät asiat. Jos vaan voisikin aina selvittää loukkaukset ja väärinymmärrykset toisen osapuolen kanssa. Siis puhua asiat selviksi. Mutta joskus se on ihan hirveän vaikeaa. Kai sitä haavoittuu niin helposti. Ja pelkää. Minusta 'ilmanpuhdistuskeskustelun' jälkeen on paljon helpompi jatkaa elämää, on yksi turha murhe pois ja paljon kevyempi hengittää.
Joskus ajatusmaailmat ovat niin kaukana toisistaan, että viisainta on todeta tilanne syyttelyn ja kaivelun sijaan ja jatkaa eri suuntiin. Tai samaan suuntaan, jos kumpikin näkemys mahtuu mukaan.
Minusta on hyvä, jos täälläkin voi sanoa asiansa muissakin kuin ah-niin-aurinkoisissa tunnelmissa. Aina ei päivä paista oikeassa elämässä, joten ei sitä tekohymyä tarvitse tännekään vaatia ja tunkea. Ja kaikkeahan ei tarvitse lukea. Erilaisuus on rikkaus, vaikka se kuinka välillä ärsyttäisi. Olemme samanarvoisia hienouksinemme ja huonouksinemme Jumalan edessä. Mikä minä olen sanomaan, että tuo ei kelpaa minun seuraani tai peräti meidän joukkoomme, heittäkää ulos.
Niin kauan kuin on elämää, niin kauan on mahdollisuus oppia. Minä haluan oppia lisää inhimillisyydestä. Emme varmasti pysty hyväksymään kaikkea, mutta jos voisimme suvaita erilaisia näkemyksiä ja tapoja olla olemassa myös täällä. Tämähän on pelkkä keskustelufoorumi. Jotain yhteistä, paljon erilaisuutta. Minulle ei ole tähän mennessä kertaakaan tullut mieleen, että täältä pitäisi heittää joku ulos (ihan ihme uskonkäsitysten tuputtajat on asia erikseen). Keskinäiset kahinat voisi(ko)
sopia keskenään tai sitten vaan todeta ja hyväksyä näkemysten erilaisuus.
Hyvä, että foorumi tarjoaa mahdollisuuden kohdata ihmisiä ja ajatuksia, kuluttaa joutavaa aikaa, löytää uutta tai vanhaa mutta ajankohtaista. Ikävää, jos foorumi lyö lyttyyn.
SV 183
1. Suo, Jeesus, hellä mieli
ja ystäväisi kieli
alati ollaksemme
lohduksi toisillemme.
2. Pois ota mestarointi
ja tuomitseva sointi
minunkin äänestäni,
ylhäinen ystäväni.
3. On väsynyttä monta,
heikkoa, toivotonta,
ihmisten sanat kovat
kun heitä lyöneet ovat.
4. Lohduttajamme hyvä,
suo rauha enentyvä.
Sen virrata suo meihin
ja meistä uupuneihin.
Jaakko Haavio
