Pitääkö Foorumilla varoa sanojaan?

[Pena]

Välillä mielenkiintoinenkin keskustelu kuihtuu varovaisen sovinnaisuuden hyminään. Miksi? Leijuuko yllämme 'valvovan isonveljen' varjo vai arastelemmeko toistemme reaktioita? Emmekö tiedä riittävän tarkasti soveliaan keskustelun sääntöjä?

[Pirska]

Jos käy välillä semmoisella sivustolla, jossa juuri kukaan ei varo sanojaan, niin ei sitä viitsi kovin kauaa lukea. Hyvin nopeasti semmoinen menee suoranaiseksi loanheitoksi. Eli vastaus otsikon kysymykseen: Kyllä pitää.

Jos tuo 'valvova isoveli' tarkoittaa sepposta, niin enpä osaa häntä pahemmin pelätä. Sen verran lupsakalta hän vaikuttaa.

Myönnän, että jonkun verran olen oppinut arastelemaan toisten reaktioita. Luulen taas, että täällä on paljon semmoisia, jotka arastelevat toisten reaktioita paljon enemmän kuin minä. Joidenkin foorumilaisten mielipiteistä saa yksityisviesteillä paljon selvemmän kuvan kuin yleisessä keskustelussa.

Itse toivoisin, että mielipiteitä ei tarvitsisi muuttaa toisten painostuksesta. Siinä jää helposti puun ja kuoren väliin, kun jokaista pitäisi myötäillä. Haluaisin myös, että henkilöt ja asiat pysyisivät erillään. Ei tarvitse olla riidoissa toisen kanssa, vaikka ei ajattelekaan asioista samalla tavalla. Semmoinen asia olisi myös hyvä tiedostaa, että joku voi vitsailla asiasta, joka on jollekulle toiselle tosi arka asia. Jos tämmöisen asian ennakoi kaikilta osin, niin on täysin mahdotonta vitsailla ihan mistään. Kannattaa siksi ajatella, että jonkun vitsailu ei todellakaan tarkoita minua, vaan se on ihan yleisellä tasolla. Ei todellakaan kannata ottaa itseensä semmoista, mikä on kirjoitettu ihan yleiseksi asiaksi.

[PekkaV]

Kellä aarre on, hän aarteen kätkeköön.
Koettuani tämän yhteisön arvokkaaksi, tahdon vaalia löytämääni aarretta, mikä itse kullakin ilmenee eri tavalla. Toisesta toisen reaktiot syystäkin näyttäytyvät hyssyttelynä.
Kaikki maksaa. Silmitön rehellisyys, so. uhkarohkeus on tyhmyyttä.
Aika aikaa kutakin.
Kyllä Pena taas on oikealla asialla ehdottomasti. Ainoan runokokoelmani nimiehdotus oli Irti kaikesta, kohti ydintä. Siitä on aikaa 40 vuotta. Olen kypsynyt. Penalla on vielä virtaa.

Terveisin

häävieras Sambian Lusakassa

[Riitta-mummi]

Niinhän se on kuin Penakin on havainnut. Kuten kotona, koulussa tai työpaikallakin, niin foorumillakin on porukka riitelyn jälkeen kuin "siivilleen saanut". Pölinä ja asiallisempikin keskustelu vaikenee.
Leenan tapauksen jälkeen luin foorumin säännöt jälleen kerran, mutta ne pitäisi tarkastaa useamminkin, sillä taas huomasin parin kohdan kolauttavan omaatuntoani. Niin, että anteeksi jos olen tyhmyyttäni jotakuta loukannut.

Omista ja perheeni asioista olen alusta asti kertonut kun minulla on "tekijänoikeus" ja salaisuuksista en huutele.

Ei vaihtoehtojen tarvitse olla täysi korrektius taikka sekamelska ilman ääriä. Sääntojä pitää yrittää noudattaa, mutta persoonan sopii kukkia.
Tämä on minun mielipiteeni. Sitä ei tuttujen kesken tarvinne joka kerran kirjoittaa.

Tutumpien kesken (vuosien kokemus ja tutustuminen) ei niin tule mielipahaa kun tyyli tunnetaan.

Mikähän olisi paras tapa puhdistaa ilmapiiriä. Onko kenellä viisastenkivi?

Antaa nyt Joulun valon kirkastaa ja lämmittää mielämme!                                                 
                                                                                                                               

[Jampe]

Minun mielestä täällä vähän liikaakin pyydellään anteeksi  mielipiteitään ja olemassaoloaan, johtuneeko sitten siitä että on uskonnollista porukkaa, ikäänkuin varmistukseksi vielä etten nyt vaan olisi sattunut mielipiteilläni tai olemassaolollani ketään loukkaamaan...  Olen jonkun verran ollut mukana esim. johonkin harrastuksiin liittyvissä keskusteluissa netissä niin ei siellä minusta arkailla niin auheasti niinkun ei tosielämässäkään. (täällä netissähän tämä on vain tällaista p*skanjauhamista ja ajankulua jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa)

Kyllähän sitä ihmiset on eri mieltä yhdestä sun toisesta, se nyt vaan on niin.  Ja hyvät keskustelutavat tietysti on hyvä muistaa ja yrittää käyttäytyä netissä samoin kuin käyttäytyisi kasvotustenkin.  Kaikista ei tarvitse eikä voikaan pitää koska se olisi teeskentelemistä, kaikkien kanssa ei myöskään tarvitse olla yhtä mieltä. Omia ajatuksiaan ei tarvitse peitellä eikä arkailla.  Tämähän pitäisi olla ihmisen normaalia elämää?

Mutta sanottakoon se että täällä on kyllä minusta aika suhteellisen järkevää ja jalat maassa olevaa porukkaa ja tämä palsta toimii minusta hyvin.  Toisinajattelijat on keskustelun suola, niitä ei pidä poistaa eikä vaikenemalla kummeksua.

Kaiken kaikkiaan minusta täällä ei tarvitse mitenkään erityisesti varoa sanojaan ja tätä palstaa moderoidaan ihan hyvin. Jos joku on aivan kauhean herkkä "loukkaantumaan" toisten mielipiteistä niin siinäkin asiassa voisi katsoa joskus peiliin ihan samoin kuin siinä toisessakin puolessa samaa kolikkoa.

[juhani]

Minulla on loistava ja salainen nimimerkki. Ei ainakaan minun tarvitse varoa sanoja eikä ajatuksia.

[Jampe]

Mutta se se vasta on kamalaa kun oikein tyhmä ihminen pitää itseään viisaana!  Olin anopin luona kahvia ryystämässä kerran ja politiikkastahan siinä puhuttiin...  oltiin yhtä mieltä ja eri mieltä ja kun lopuksi lähdin pois niin anoppi tokaisi että "kyllä sinäkin vielä rupeat SMP:tä äänestämään kun sulle ensin vähän tulee järkeä päähän..."

Siinä jo rupesi silmä kiertämään huoneen hyllyjä että millä minä tuon könttään, mutta hetken päästä sitä taas suli , -onhan se minun anoppi sentään...


-ai niin; -tuo unohtui: 

[Atanasia]

Juu, olis kyllä hyvä kohtuullisessa määrin varoa sanomisiaan.

Siis ei niinkään sitä mitä sanoo,
vaan miten sanoo.

[Leena]

Minä pelkään hillittömästi yhtä asiaa: Että saan hämärätilan. On käynyt ilmi että ainakin kerran olen kirjoittanut epileptisessä hämärätilassa. Mahdollisesti kahdesti on käynyt niin. Usein minulle huomautetaan lempeästi, etten voi mennä "sairauteni taakse piiloon" ja "sen varjolla sanoa mitä huvittaa". 

Asia on täsmälleen päinvastoin. Olen näihin vuosiin yrittänyt salata sitä, ja keksinyt mitä ihmeellisimpiä selityksiä.  "Joo... niin joo... mä aina niinkun silleen suutun siitä asiasta... anteeksi, joo, pitäis hillitä kyllä olet oikeassa, anteeksi, pitää tehdä parannusta..."  "Tota, niin, ai, jaa joo, niin, mä tosiaan raivostuin (mistä puhutaan?) meni niinsanoakseni kuppi nurin (voi kun tietäisi mistä on kysymys että osaisi valehdella uskottavasti)

Ja sitten  Miten minä muistaisin, mistä minä "suutun"?  mistä minulla taas pitikään "mennä kuppi nurin"?  Kauheaa, jos minä muistankin väärin sen mistä minä "aina raivostun".  Mitähän minä olen kertonut... voi kun joku selittäisi.  Miten minä viimeksi valehtelin tämän? Se on kinkkisintä, sillä tämä on ainut elämänalue jolla valehtelen, enkä ikinä muista mitä valehtelin viimeksi!

Syy on jossakin määrin epäselvä.Olen tietysti vähän väsynyt selittämään, ja tuohan se valheelta kuulostaa että oli sairauskohtaus. Ihmisten joukossa pitäisi olla jossakin määrin johdonmukainen, ja on niin paljon tavallisempaa että suuttui nyt vain, kuin ettei muistaisi koko riidasta mitään. Lisäksi: Me ymmärrämme toisiamme koska meillä on tietyt samat lajityypilliset kokemukset, vaikkei ole kokenut kaikkea, voi ainakin kuvitella jotain. Mutta ellei ole kokenut ikinä hämärätilaa, sitä on kohtuutonta vaatia ymmärtämään. Ymmärtäminen ei ole mahdollista. Auttaa, jos lähipiirissä jollakulla on juuri tämäntyypin oireita. Sitä kun on kuuttatoista sorttia, sitä, joka on "itsestään tullutta" tai "syntymästä ollutta" epilepsiaa, kuten minun on.
......................................................
Pyryharakka kirjoitti minulle suurenmoisen kirjeen, kun pyytelin taas kerran anteeksi. Hän kirjoitti: Vain syntejä pyydetään anteeksi. Olenko minä nyt pyytämässä anteeksi jotakin muuta? 
Kyllä olen. Minä en ole pyytämässä ollenkaan anteeksi tiettyä asiaa --- minä en ole uskaltanut kysyä:  Saanko yrittää olla joukossanne, vaikka tuon uusiminen mitä tapahtui hiljakkoin, on mahdollista? Sitä en uskalla nimen omaan sanoa.  Mutta nyt kun sain sanotuksi, oloni helpotti. Tietyt riskitekijät on karsittu, eli pahin, työ. Mutten uskalla luvata mitään. Se ei ole minun luvattavissani.
..........................................................

Kysymys on vakava.  Mnä en oikeastaan ole altis suuttumaan.  Suutun hitaasti, ja olen pikemmin pitkävihainen, eli itseni kanssa on tehtävä tuolla kohdin työtä. Järkytyin pois tolaltani, kun tutkin kyseisen ketjun. Niin tyypillinen: Mitä tekemistä on väsymyksellä koko ketjun teeman kanssa? Ei niin mitään. Ja "nukahtanut" työssä --- loistavaa itsepetosta yhä. Sitten, kuin salamana, käsittämätön raivonpurkaus jota en tunnista omakseni.  Lisäksi olo ei edes ole vihainen, vaan tuskainen, syvästi masentunut ja sietämätön, myös fyysisesti --- siihen ei valitettavasti ole hoitoa, se on resistentti diapam-tyyppisille -- sellaista näkee.  Se kestää muutamia päiviä. 

Olen juuri itse sen kannalla, että kukin valitkoon avoimuutensa asteen itse. Mutta kunnioittakoon toisia ja heidän vakaumustaan. Eli: Ole kaikin mokomin oma itsesi, mutta älä käyttäydy sopimattomasti! Kun keskustellaan, ollaan silloinkin "kaksin Kristuksen kanssa".
.................................................................
Yksityisposti on mainio kanava pyytää anteeksi, jos on tunne että nyt loukkasin. Samoin olen käyttänyt sitä jos olen itse pahoittanut mieleni.  Itse foorumikirjoittelua oikein harjoittelen, teen tietyt tehtävät joka päivä, jotta omaksuisin oikean tavan. Ne lähtevät tietylle luottohenkilölle. Sitten tutkin ketjuja, mutta olen vasta edennyt tähän ns kakkostehtävään... jos kuka tahtoo nähdä sen ohjelman, niin ilmoittakaa, Leena toimittaa... "Katuwaisen syntisen huoneentaulu" lähtee paluupostissa, sillä minulle tämä on suuri kysymys.  Siis, että jos joku tahtoo nähdä miten itse yritän.  Te olette käsittämättömän rakkaita minulle, joka ikinen.  Teidän menettämisenne olisi murheen aihe, mutta tavallaan olen jättänyt tämän Sepon asiaksi ja sitäkin enemmän: Sanonut: Tapahtukoon Sinun tahtosi.   Jos en voi olla täällä, sitten en. Kiitos siitä ajasta jonka sain.

Mutta tunnustan pelkääväni koko ajan. Siinä määrin, että itse mietin vakavasti, onko ihan järkevää rasittaa pelolla itseään.  Eräs ortodoksi-isä sanoi minulle kerran: Sairaus on ankara opettaja.  Niin on. Nyt kysytään myös, onko minun sairauteni tarkoitettu teidän opettajaksenne? Onko mahdolliosesti niin, että myös tässä saisi tapahtua, että kaikki käännetään parhaaksi niille, jotka rakastavat Jumalaa?  Oma perheeni on sen kokenut.  Avuttomuus on tuonut jokaisen lähemmäs Jumalaa, joka on perheenjäsen...  tytöt, äkkiä nyt Ehtoolliselle, hopi hopi. Kristus on kattanut pöydän, eipäs temppuilla.  Ehkä joku löytää selityksen läheisensä sairaudelle - minä olen lääkäri ja voin kertoa. Ehkä joku huomaa, että sittenkin kestää yllättävän paljon outoja hyökkäyksiä, kunhan, ja se nyt on kohtuullista,l tietää syyn?  Ehkä joku huomaa: Okei. Näkyy saaneen aika paljon, mutta paljon vietiinkin... mitähän sinä Jumala tarkoitit?  Ehkä joku löytää lohdutuksen omaan elämäntuskaansa.  Ehkä Körttifoorumi onkin siitä erikoinen, että se on ystäväkansan näköinen. Tuo on heikko jäsen, ja pyysi tukea... miten se menikään... heihei. Kolmas viesti Leenalta! Samana päivänä! Sepolle tiedoksi, niin pannaan kirjoitusmahdollisuus poikki... viisi päivää, no, onhan se pitkästi, mutta on sitten ne saumanvarat. 
............................................................................
Mutta jos koetaan toisin, niin kerron vain: Se ei olisi ensimmäinen kerta elämässäni joskin tästä virtuaalisesta ei ole kokemuksia... Jumala on lohduttanut minua niin, että olen harvinaisen huoleton, yleensä hyväntuulinen enkä mistään katkera. Te jäisitte rakkaaksi ja kauniiksi muistoksi, kuten on jäänyt työelämä, aikanaan puoliso ja unelma omasta perheestä, muutama ystävä.  Kaikki on hyvin. Kaikki, miten tahdottekin.

[Leena]

Johan minä taisin kirjoittaa niin että kukaan ei jaksa lukea, mutta eräs seikka mietityttää.  Olisikohan hyväksi, jos saa seuraamuksen, aika tarkoin tietää, mikä se on?  Eli minä käsitin kohdaltani että kyseessä on lopullinen bannaus, ja jos niin on, se oikeastaan kai täytyisi lukea ihan niillä sanoilla.

Käsitän senkertaisen, koska en jälkikäteen edes itse tunnistanut kirjoittamaani omakseni ja reagoinnin ylläpidon taholta on ollut pakko olla hyvin nopeaa.  Mutta yleisesti ottaen on varmaan hyväksi että ihminen täsmällisesti tietää kohtalonsa,eli: Et saa enää kirjoittaa tälle foorumille  milloinkaan/vuoteen/kuukauteen/viikkoon.  Samoin, jos tulee lukemisen esto. 

Pahinta on epätietoisuus. Tietty oma tilanteeni on poikkeuksellinen, muttei mahdottoman harvinainen.  Tämä on yleinen sairaus. Samoin diabeetikko saattaa toimia vastaavalla tavalla, jos ja kun verensokeri heittelee.  Kilpirauhasen liikatoimita, joka joskus käy  erittäin yleistä vajaatoimintaa edellä  tuottaa tämmöisiä. Ylläpidon ei tarvitse osata lääketiedettä tietystikään, mutta mietin, että juuri sellaiset henkilöt jotka eivät itse valitse tilaa jossa kirjoittavat, ovat muutoinkin aika tavalla epätietoisuuden edessä, ja se koskee koko elämää. Sitä toivoisi, ettei kenenkään kuormaa kasvatettaisi entisestään.   Eli hyvin selvin sanoin, on oma toivomukseni.

[Pena]

Milloin olen itse saanut napakimmin nenälleni? Tulee mieleen lähinnä väärin arvioituja tyylilajin ja huumorin valintoja. Minun mielestäni kärkevästi kirjoittanut ei olekaan sietänyt minun piikittelyäni. Hauskaksi tarkoitettu sanaleikki onkin ymmärretty ylimieliseksi diivailuksi. Kasvotusten tavatessa voi nähdä toisen ilmeistä, mihin suuntaan kannattaa jutustelua viedä, mutta kirjaimien rivejä katsellen se on vaikeampaa, vaikka hymiöitäkin vilisisi.

[Jampe]

Niinhän se on, me ei ymmärretä aina toistemme pilkkeitä silmäkulmassa, mutta kyllä minä sanosin että joka Penan kanssa joutuu "riitoihin", saa kyllä katsella itsestään vikaa!  (ei ollut irvailua vaan tosissaan kirjoitettu)

-En käsitä ketä sinä olisit voinut loukata?

[Leena]

Milloin olen itse saanut napakimmin nenälleni? Tulee mieleen lähinnä väärin arvioituja tyylilajin ja huumorin valintoja. Minun mielestäni kärkevästi kirjoittanut ei olekaan sietänyt minun piikittelyäni. Hauskaksi tarkoitettu sanaleikki onkin ymmärretty ylimieliseksi diivailuksi. Kasvotusten tavatessa voi nähdä toisen ilmeistä, mihin suuntaan kannattaa jutustelua viedä, mutta kirjaimien rivejä katsellen se on vaikeampaa, vaikka hymiöitäkin vilisisi.

No, kyllä saa sanoa jotta...
Siis, yksi yhteen samaa mieltä Jampen kanssa. Kirjaimellisesti.

Minä voin lopettaa eikä foorumi siinä lopulta mitään menetä, tai yrittää ruveta niin asialliseksi kuin osaan jos minun annetaan ylipäänsä jatkaa, muistakaa, ei ole pakkko, eli tiedoksi ylläpidolle saa minusta sen todella laittaa ja jos joku olisi laittanut niin aivan todella, uutta putkeen jos siltä tuntuu...  

mutta jos keksii Penan teksteistä syyn suuttua niin kyllä vähän ihmettelen... Tietty jos on kauhean huono päivä, niin että potkaisee koiraa ensi työkseen kotiin palattuaan, miksei, mutta muulla motiivilla...  Muistakaa että on olemassa "Katuwaisen Syntisen Huoneentaulu".  Mutta patentti on minun... se on minun ja Dosentin... Dosentti ehkä ei ennätä näyttäytyä... perustaa oman blogin nähkääs... mt hänelle neuvoi...  tarttee siinä vähän neuvoa vaikkei ole ollut omaa. Eikä, huh, tulekaan. Dosentin on toista. On kuuluisa, rakastettu, ja kaiken huipuksi kummitus.

[Pyryharakka]

Minusta on upeaa, että rohkenit Leena kirjoittaa tuosta hämärätilasta. Tässä asiassa ei tieto lisää tuskaa, vaan päin vastoin. Yleensäkin ihmisten mahdollinen outo käytös on paljon helpompi sietää, jos tietää mistä se johtuu.

Eräs työyhteisökouluttaja opetti minulle sitä, ettei pidä liikaa pelätä toisen loukkaamista. Jos toinen loukkaantuu jostani, mitä hänelle sanon. Pitää minun miettiä, sanoinko sen rakentavasti vai loukkaavasti. Minun tulee opetella ilmaisemaan asioita rakentavasti ja ystävällisessä hengessä. Loukkaantuneen osapuolen tehtävä on miettiä, miksi hän loukkantui. Jokaisella näet on elämän varrelta kokemuksia, mitkä saattavat olla mielessä painamassa ja mihin ihan asiallinenkin huomautus osuu kipeästi. Vanhat asiat saavat sanotusta kimmoketta ja ne paisuvat sellaiseksi, miksi niitä ei ole tarkoitettu.
Siis jos sellaisesta sanomisesta / kirjoittamiesesta, millä et ole pyrkinyt loukkaamaan tai mitätöimään toista, saat aikaan toisen loukkaantumisen, et sinä ole vastuussa loukkaantumisesta vaan loukkaantuja itse.

Miten näistä lauseista tulee niin moinmutkaisia. 

[Leena]

Kiitos. Eihän siitä olisi mitään tullut ilman sinua.  Toisekseen, olin itse lopullisen kyllästynyt siihen, että esitän tervettä joka vain saa raivareita.  Kukaan ei jaksa loputtomiin muistella, mitä viimeksi valehteli. Kolmanneksi, tämä ammatti ja tuo sairaus eivät luonnu ollenkaan.  Totuus on, että diagnoosi saatiin niin myöhään, että olin ihan päästäni pyörällä --- mutta kun oikeastaan vain yksi ihminen teki minulle selväksi, mitä hämärätilan aikana tapahtuu, enkä itse muista niistä mitään, uskoin itsekin olevani "kauhean kiivas".  Tämä tapahtui, kun olin jo tauottanut työn,  ja siis muualla.  Vääntänyt neurologille rautalangasta, että oireiden aikana tapahtuu jotakin, josta en ole perillä eikä saisi.   
.........................................
Muistan kun kysyin analyysitunnilla, mikä minä sitten olen jos en ole vihainen ihminen, kuinka analyytikkoni nauroi perusteellisesti,  eivätkä he erityisesti naura.  Silloin petti pokka.
.........................................

Mutta hätkähdin kyllä toista kysymystä. On tietenkin mukava havaita ettei täältä löydy tolkuttomasti hämärätilaketjuja. Auraoireisuutta on, ne ovat mielestäni muuten ok, mutta kyllä minä yleensä kirjoitan vähän selkeämmin.
................................................
Kysyisin teitä asiaa jota olen miettinyt tässä koko päivän, mitä nyt kävin kaverin synttäreillä joilla kukaan ei ollut kuullut     Bonhoefferista ja eräs erehtyi kysymään. 
..............................................

- Huomasin etteihän "minussa ole sen kummemmin vikaa kuin muissakaan" - erinomainen lähtökohta tehdä parannusta, eikö totta.  Sivuöydös tavallaan mutta hätkähdin kyllä.  Niin minä varmaan sanoisin viimeisellä tuomiollakin. Olen nyt rehellisesti puhuen ymmälläni, ja jos jollakin on älykäs neuvo niin saisi tulla.  Tietty on riittänyt huolta tuosta epilepsiasta ja sen sosiaalisista vaikutuksista, mutta muutoin olen ollut huoleton, ja ajatuksissani on ollut lähinnä jokin että tulisi  "katsoa Kristukseen". Mutta miksi?  Sama teologi neuvoi joskus myöhemmin käymään päivänsä läpi käyttäen kymmentä käskyä tai ns kuolemansyntejä "peilinään". Kun ehdotus tuli satuin olemaan henkitoreissani joten ei se ollut ajankohtainen, myöhemmin minä mietin että mitäs ihmeen omatekoista rustailua tämä on --- kai minusta lopulta tulee niin hyvä että en edes tarvitse vapahtajaa.  Kuitenkaan tuo ketjujen tutkiminen ei ole siitä kaukana, ja vaikka lähtökohta oli foorumikirjoittelu, niin totta alkaa ajatella myös kirjoittelijaa. Siis itseään. Ja löytää itsestään tuon vähän ärtyneen "enhän minä muita pahempi ole" -- kuukaas minä pelästyin vähän.

...........................................................

Kyllä minä sen kirjoittelupuolen aion siis joka tapauksessa katsoa. ( Minun käy sääli tiettyä... avustajaparkaa)  .  Mutta teettekö te muut - tai pitäisittekö hyvänä tällä tavoin tutkia itseä, että joka ilta tai miksei viikko, peiliksi käskyjä ja omia rikkomuksia  tutuksi niin?  Se kuulostaa juuri omavanhurskaudelta, mutta onko se --- ajattelen, että jos näkisi itsensä peilistä, kai näkisi, mihin sitä lunastajaa tarvitaan, ja  siitä "Kristukseen katsomisesta" tulisi muutakin kuin hokemaa. 

Jaa-a. Nyt on Leena vasta tosissaan neuvoton.  Eihän pienten lasten vanhemmat voi organisoida mitään jokailtaisia tuollaisia menoja... eikä sellaisella nyt pitäisi väsyttää itseään siis, ei sairaana eikä väsyneenä ... masentuneena juttu heti poikki... eli onko tuo yksin edes turvallista.  Kuitenkaan en siitä pääse että meitä ei aiheetta kehoiteta tutkimaan itseämme. 
Ja tuo on pakosta se syy --- sitten tietää mihin lunastajaa tarvitaan... no... järkyttyyhän sitä joskus itseään muutoinkin... ääh.  En osaa selittää. Miten te toimitte?