Kirjoittaja Aihe: Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne  (Luettu 29252 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa steal

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1603
Niin, ois kyllä pitänyt. Mutta olin silloin vielä niin lapsellinen jotta uskoin lainlaatijoihin ja heidän perinpohjaisiin tutkimuksiin ennen kuin lakiehdotukset viedään nuijittaviksi.Ehkä syy on siinä kun syntymäkodissani kunnioitettiin systeemiä kyselemättä. Lisäksi jos olisin tilannut tutkimuksen niin aika tyyristä olisi ollut se yksinään maksaa ? Kyllä lainlaatijan pitäs asiat tutkija kunnolla.
Myöhemmin olen oppinut kyseenalaistamaan ihmisten tekemiä lakeja ja päätöksiä.
Nyt kun on tullut seurattua yleensäkki uusia lakeja tai lakiehdotuksia, niin huomaa ettei niitä tosiaankaan mitkään asiantuntijat aina tee.
Torsoja lakeja on paljon ja eihän niitä edes pätevimmät tuomarit juuri sovellakkaan vaan katsovat järellisistä kohdista tuomionsa pohjan.Onneksi niin koska muuten yhteiskunta pysähtyisi koska kukaan ei enää uskaltaisi yrittää ja tehdä yleensäkkään mitään.
Asialla vaan on se paha puoli että kun tehdään paljon lakeja joissa ei ole mielekkyyttä niin kansalaisten kunnioitus lakeja kohtaan hiipuu ja tärkeätkin määräykset menettää merkityksen ihmisten silmissä, se onkin vakavempi juttu tulevaisuutta ajatellen.


Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Asialla vaan on se paha puoli että kun tehdään paljon lakeja joissa ei ole mielekkyyttä niin kansalaisten kunnioitus lakeja kohtaan hiipuu ja tärkeätkin määräykset menettää merkityksen ihmisten silmissä, se onkin vakavempi juttu tulevaisuutta ajatellen.

Asiaa puhut. Kunnat ovat vaikeuksissa lakimääräisten velvoitteiden kanssa ja lisää säädetään koko ajan. Ja sitten tehdään vielä niin juonikkaita lakeja, ettei niistä tahdo saada selvää.
Acta, non verba.

Poissa steal

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1603
Totta sanot, joo, mitähän nuille asioille vois tehä, tai miten sais asioihin edes pientä muutosta?  Kun valtio antaa rahaa kirstustaan, niin samalla se sanoo että on lainsäädäntö mitä kuntien velvollisuuksiin kuuluu.
Annetaan se mitä annetaan ja velvoitetaan kunta hoitamaan sillä lainmääräämät velvollisuudet ja kun rahat ei riitä niin jostain on tingittävä ja yleensä kohteet on ne jotka on hiljasia ja ei ole puolestapuhujia,(sairaat, lapset, vanhukset).   
Olen aina tykännyt sanonnasta "yhteiskunnan sivistys voidaan mitata sillä miten se kohtelee huonompiosaisiaan".

Töllöstä kun mollottaa asioita niin ministerit sanoo usei "se on kuntien asia ja heidän päätäntävallassa miten he verorahat käyttää". Sillä pestään kätöset.

Tilanne on vaikea ja vaikeuttuu koko ajan.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Totta sanot, joo, mitähän nuille asioille vois tehä, tai miten sais asioihin edes pientä muutosta?  Kun valtio antaa rahaa kirstustaan, niin samalla se sanoo että on lainsäädäntö mitä kuntien velvollisuuksiin kuuluu.

Taitaa olla niin, että ministerien pitäis antaa kunnille vapaus järjestää palveluita asukkaiden tarpeiden mukaan. Muuten käy niin kuin valtion talousguru Raimo Sailas kertoo Kanava-lehdessä = kuntavero nousee 26 prosenttiin v.. 2030 mennessä. Niin korkeata veroa ei kuntalainen kestä ja sitten toteutuu pako niihin kuntiin, joissa on matalampi vero.
Acta, non verba.

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Mikset tehnyt tätä ehdotusta VTT:lle tai jollekin korkeakoululle v. 2004?

Steal jo vastasikin, mutta täydennän vähän.

Ehdottamisesta ei välttämättä seuraa mitään. Tai seuraa kyllä. Jos maallikko selittää käytännöllisiä tutkimusideoitaan riittävän sinnikkäästi, hän saa kylähullun maineen, eräänlaisen stigman. Se on vaarassa tarttua niihin tutkijoihin ja viranhaltijoihin, jotka mainitsevat liian usein kyseisen "kylähullun" nimen myönteisessä tai kiinnostuneessa sävyssä. Siksi idea on syötettävä prosessiin taitavasti, välikäden kautta. Paras välikäsi on auktoriteettia omaava tutkija tai viranhaltija, jolle idea on esitely riittävin taustatiedoin ja perusteluin, mutta niin, etteivät muut näe. Idean alkuperäinen esittäjä pysyttelee koko ajan taustalla. Näin se saattaa onnistua.

Edellä oleva ei ole kuvitelmaa. Tiedossa on tapauksia.

Mt

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33728
Jos joku teistä todella aikoo ryhtyä asiassa tekoihin, tai ainakin kysymyksiin ja ehdotuksiin, kaivakaa Wikistä nimet Kari Porra(ympäristöjohtaja) ja Juha Keto (limnologi).
Lisäksi löytyy lahtelaisen Ympäristöteknologian laitoksen sivut.

Kirjoitelkaa näille.

Juha Keto sai todella saastuneen Vesijärvemme puhdistumaan pari vuosikymmentä takaperin niin että lahna kutee taas Paimelanlahdessa, kuha viihtyy Enonselällä ja rannat ovat uimakelpoisia.

Minä en ministeröistä enkä VTT:stä tiedä, mutta mainitut miehet tekoineen tunnen.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Aika hyvältähän tuo Vesijärven tilanne ainakin ympäristöviranomaisten sinilevähavaintojen perusteella näyttää - vaikka aistinvaraisten havaintojen luotettavuus ei ole tietenkään kovin hyvä. Tosin sinilevän paluuta pelätään, ks. uutinen 20.11.2009. Hoitokalastus auttaa, mutta todennäköisesti pohjasedimentissä on reippaasti kuollutta sinilevää, josta vapautuu fosforia uusien leväsukupolvien ravinnoksi vielä pitkän aikaa. Kaikin puolin kiinnostava kohde ja kiinnostavia hankkeita. Hienoa, että mittausdataa on netissä. Valitettavasti se oli niin hienosti laitettu, etten saanut aikaisempia vuosia esiin - lieneekö niitä ollenkaan.

Kiitos vinkistä, siitä on minulle hyötyä1

Mt

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33728
  Kiva!

Onko yhteyksiä sinilevän tutkijoihin? Vävy tekee sitä HY:lla Viikissä. Saat yhteyden
jos tarvitset.

Riitta
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Kyllä Facebook jää körttifoorumin rinnalla kakkoseksi! Laita nimi minulle vaikka yksityisviestinä, ei tiedä, koska sitä tarvitsen, ja pelkät tutkijoiden nimetkin tehostavat tiedonhakua netistä merkittävästi.

Mt