Kulttuurierot

[Riitta-mummi]

Kun lähes päivittäin uutisissa esitetään islamilaisiin kohdistunutta väkivaltaa, sotatointa. Tänään on Jemenistä kuultu viimeöisistä pommituksista. Sillä koetetaan saada islamistit lopettamaan laivoihin kohdistuneet huthsi-terroristiset hyökkäykset.

Tuo oli aloitus pohdintaan joka on seuraava: Onkohan islamilaisissa maissa koulutettuja ammattivalittajia. Näin olen alkanut ajatella kun haastatteluissa löytyy äänekäs, nopeasanainen ja korkea-ääninen ihminen, mies tai nainenkin. Vuosien aikana olen etenkin näitä 'itkijänaisia' seurannut. Sama tyyli on kaikilla, sanoja ei yleensä suomenneta , mutta niitä on pitkä rimpsu.
Eli , kuuluko tämä kulttuuriin ? Tarkoitan Lähi-idän maita. Aasiasta en ole samaa huomannut.

Toinen huomio on että pikkupojat ovat aina paikalla kun jotakin pahaa tapahtuu. Varmistetaanko näin koston kierteen jatkuvuus ?

[Pena]

Kuuluuhan karjalaisuuteenkin itkjänaiset. Heidän roolinsa on toki hyvin erilainen, eivät ryntää kaduille valittamaan. Tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa ilmaistaan niin ilo kuin surukin julkisemmin. Kimeä riemuhuuto: "Lilililili!" lienee myös tuttu.

[Riitta-mummi]

Samat miul kij mieles ko näist halusin puhhuu. LarinParaske on kait kuulusin karjalainen, tai inkeriäinen itkijä.

Mut sitte nää kimakal äänel 'lillittävät'  musliminaiset. Hyö innostuut vähä er asjoist ja eri tavall. Miust hyö on huutaissaan vihasii.

Suru / viha, onk nää sammaa juurta ?

Myö herkät karjalaiset käytettii itkijöit saajaksemme yhteisen itkun. Se helpottaa.

Ehkä huutaminen, lilittäminen, kivien heitteleminenkin helpottaa.
 Auttaakö Israelia tää mieltön ihmissin tappaminen. Jos tää on suunnitelma, se on murhasuunnitelma.
Sitä nyt Haagis alkaavat pohtii.

[öppiäinen]

Eipä kimeä äänekkyys mikään muslimien juttu ole. Illalla katselin YouTube-videoita Kenian bukusujen ympärileikkausjuhlista. Kova oli kimitys, vaikkeivät muslimeja olekaan. (Paitsi operaation kohteena olevan pojan piti pysyä hiirenhiljaa ja näin osoittaa urheutensa.) Hindujenkin riiteissä voi äänenkäyttö olla melkoista: https://www.youtube.com/watch?v=F6EuVzTijzQ

Meillä vain on totuttu olemaan niin hiljaisia. Ehkä hiljaisia kulttuureja on muutama muuallankin?

Hesarissa oli tänään hyvä artikkeli kotouttamisesta, tai sen puutteesta. Iranilainen Hamide Sedaghat muutti Suomeen kolme vuotta sitten, kun sai täältä opiskelupaikan. Ei häntä mitenkään yritetty kotouttaa. Yrityksen ja erehdyksen menetelmällä oppi (sallimmeko ne erehdykset?), ja sitten ihan sattumalta kuuli vinkkejä, joista voisi olla apua. Olen vähän arvellut, että noin se voi olla. Ja myös, ettemme oikein edes tiedä, missä niitä kulttuurieroja on.

Tässä vielä linkki juttuun. Vaatii käyttäjätunnukset, toki, mikä on harmi kun on niin valistavaa luettavaa: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010065995.html

Lainaan jutusta yhden virkkeen ja lihavoin kiinnostavan termin: "Nyt tiedän, että vaikka suomalaiset eivät ehkä kommunikoi yhtä nopeasti kuin minä ja muut kollektivististen kulttuurien edustajat, he voivat silti olla seurallisia."

Osaammeko Suomessa edes ajatella, että (suurin?) osa maailman ihmisistä elää tuollaisessa kollektivistisessa kulttuurissa ja käyttäytyy sen mukaan, mutta me emme? Ja miten tämä vaikuttaa viestintään, siihen mitä pidetään sopivana, jne. (Totta kai yksilöllisiä eroja voi kulttuurien sisälläkin olla.)

[öppiäinen]

Itkuvirsistä pidin lukiossa esitelmän. Tai oikeastaan ryhmätyöhän sen piti olla, mutta jäi enimmäkseen minulle. (Se katkesi kyynelet silmissä nauramiseen, kun kukaan ei pystynyt lausumaan sanaa osmoinnybläinen.)

Suomalaiset sivistyneistöpiirien ylioppilaat kun karjalassa kävivät itkuvirsiäkin keräämässä, niin kauhistelivat sitä meininkiä, kuinka yhden eukon perässä rupeaa koko naisväki vollottamaan.

Miehet saa karjua urheilukatsomossa. Suomalaiset selostajat hehkuttaa liikaa, ovat tunteellisia. Eurosportin analyyttiset britit miellyttävät minua.

[Riitta-mummi]

Ko mie oon ehta karjalainen ja Matti taas sataprosenttinen hämäläinen, nii tiijetään tok mitä on kultturerot.

Vanha viisaus kuuluu: Karjalaiset hautajaiset on niin kuin hämäläisten häät.
On kokemusta molemmista, ja näin se männöö.

Kun hämäläiset ovat juoneet ensin sahtia, alkavat äänet koveta ja jutut suurentua.

Karjalaiset tunteellisina pyyhkivät silmiään nauraessaan, halailevat toisiaan ja itkettävät morsianta. Niin ainakin muinoisissa valkjärveläisissä häissä. Minä olen puolestani pitänyt niistä esitelmä koulussa. Isästä oli hyvä apu. Hän kertoi kuokkijoista ja taposta eräissä häissä. Sulhanen tapettiin. Sopii ajatella kuka oli tappaja. Morsiamen entinen sulhanen toisesta kylästä.
Tarina ei kerro ryöstettiinkö samalla se morsian. Sitä taas tapahtui Lähi-Idän kulttureissa. Muisteelen ainakin kirjojen kertoneen siitä.

Kunnia ja sen pettäminen on monissa maissa edelleen kunniamurhan syy.

Suvussa on tapahtunut tappo, tapattaminen Sisällissodan aikana. Kateellinen naapuri  nimesi naapurinsa, suuren perheen isän, punaisten agitaattoriksi. Mies ammuttiin Jämsässä ja eski jäi suuren lapsilauman huoltajaksi. nuorin oli vielä syntymätön silloin.
Kateuden aihe oli hieno hevonen !

[öppiäinen]

^ Onhan se avioituminen naiselle ollut iso elämänmuutos. Joutui siirtymään lapsuudenkodista anopin vallan alaisuuteen. Ei ollut tapana elellä sinkkuna omillaan siinä välissä.

Siinäpä Vienan Karjalassa miniä kumartaa anopilleen: https://finna.fi/Record/museovirasto.618AADBEE57B5514DA2074DFDF0943D2

[Riitta-mummi]

Vanha äiti , oli matriarkka jota kaikki kunnioittivat ja tottelivat. Vienaisissa 'bomba-taloissa saattoi elää kolme, jopa neljäkin perhettä lapsineen ja karjoineen.
Oli siinä vanhalla emnällä vahtimista.

Perhe ja suku olivat kaikkikaikessa, niin töissä kuin kylätappeluissa. Omien puolta oltiin aina.

Afrikassa on ollut pitkään saman tapaista. Varmaan muuallakin missä yhdessä asumisesta on turvaa ja apua työssä.

Me eurooppalaiset emme enää suosi sukuyhteisöä. Italiassa pojat ovat pitkään äitisidoksissa. Mamma mia !

[öppiäinen]

Me eurooppalaiset emme enää suosi sukuyhteisöä. Italiassa pojat ovat pitkään äitisidoksissa. Mamma mia !

Euroopassa taitaa olla eroja tuon suvun suosimisen suhteen. Etelämpänä se on edelleen voimakkaampaa. Ihmetellään, miksi suomalaiset nuoret muuttavat kotoaan viimeistään kaksikymppisenä. Miksei siellä voi asua kunnes avioituu? Miksi kukaan haluaisi asua yksin? Perhe kasvattaa, myös lapset vanhempiaan, ja jollei muuta perhettä löydä, pitää mennä luostariin veljien tai sisarten kasvatettavaksi.

Meillä taivasteltiin, kun Kreikan talouskriisin aikaan sanottiin, että siellä naimaton tytär perii isänsä eläkkeen tämän kuoltua. No tietenkin - kukas siitä tyttärestä muuten huolta pitäisi? (Älkää uskoko tämän perusteella, että siellä oikeasti olil noin. En tiedä. Ihan mahdollista kyllä.)

[Riitta-mummi]

Vanhempien kodin nuorena jättäminen on sekä-että-kysymys. Toisilla on valmius lähteä, toisilla ei. Tytöt ovat tuossa 18-20-vuotiaina paremmin itsenäistyneitä ja pärjääviä. Ainakin jos äidit ovat, kuten niillä usein on tapana, hemmoitelleet poikansa.

Siipiä on koeteltava, ja useimmilla ne kantavatkin. Kyllä vanhemmat yleensä tietävät kuka lapsista kykenee tulemaan toimeen ilman vanhempien ainaista läsnäoloa.

Matti on rippikoulun käytyään ollut opin tiellä toisilla paikkakunnilla. Minä muutin Kärkölästä Lahteen 19-vuotiaana kun olin kulkenut, ja kyllästynyt, täällä töissä pari vuotta.

Samaa tapaa ovat noudattaneet tyttäremme kuten heidänkin lapsensa. Ei kenellekään ole jäänyt 'peräkamatinpoikaa tai -tyttöä'.

Olemme kohtalaisesti saaneet elettyä ja hoidettua asiamme ja jälkeläisemme.

Toisenlaistakin olen nähnyt. Yksi tädeistäni 'sitoi esiliinansa nauhoihin' nuorimman lapsensa koska kolme vanhempaa olivat varhain itsenäistyneet. Siinä oli käydä huonosti kotiin jääneelle. Sitten täti kuoli n. 56-vuotiaana ja kun esiliinan nauha katkesi, lapsi löysi vihdoin kaipaamansa oman elämän ja kumppanin.

[Pena]

Afrikassa on ollut pitkään saman tapaista. Varmaan muuallakin missä yhdessä asumisesta on turvaa ja apua työssä.

Tunnen oikeastaan vain pohjoisnamibialaista kulttuuria. Siellä sukuun kuulutaan perinteisesti vain äidin kautta. Isä kuuluu eri sukuun. Enot, äidinäiti ja mahdollisesti isoeno päättävät suvun asioista. Tämä ei oikeastaan ole matriarkaalisuutta, mutta toki matrilineaalisuutta. Niin kutsuttu 'morsiamen hinta', jota joskus kummastellaan, on oikeastaan vaimon suvulle maksettu takuusumma, varmistus siitä, että nainen päätyy vakavaraiseen talouteen. Huonosti kohdeltu vaimo saattoi tietääkseni jättää miehensä palata oman sukunsa pariin.

[Viisveisaaja]

Kuuluuhan karjalaisuuteenkin itkjänaiset. Heidän roolinsa on toki hyvin erilainen, eivät ryntää kaduille valittamaan. Tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa ilmaistaan niin ilo kuin surukin julkisemmin. Kimeä riemuhuuto: "Lilililili!" lienee myös tuttu.

Mun työpaikalla on itkijämies ainakin, no kolmen miehen firma.
Yksi ottaa kaiken niin kovin raskaasti, siis vastoinkäymiset. Kauhea itku jos joku ei ihan niin kuin pitää.

Kuitenkin mulle nämä kulttuurierot tai törmäilyt on tuttuja ja itse koettuja kovasti.

Kaverini kun tuli öö Thaimaa kai no kuitenkin missä tsunami oli ja hän tyttöystävänsä lääkäri kanssa siellä ja tuli rannalla tuhansia mustia kelluvia ruumiita vastaan kun he aloittivat avustustyöt. Siis tyttöfrensi oli lekuri ja he olivat toisella puolella oliko niemeä tai jossain, mutta tulivat ekana sinne. Kaverini no sanotaan nimi Per Rosenberg, niin sai Halosen presidentiltä kunniakirjan, no mutta pariskunta tuli Suomeen ja täällä oli kauhea haloo olikohan jostain naapurisodasta, voinee ne olla raskaita en sitä sano, mutta kaverini sanoi, että ihan turhista paljon täällä valitetaan.

Itselleni tämä ettei tervehditä ja moikata harmittaa kokoajan Suomessa. Tanskassa bussipysäkille mennessä kaikki sanoo hyvää humenta tuntui miltä tuntui, Ranskassa jos joku ajaa kolarin, niin kaikki tulee ympärille ja alkaa halailla toisilleen ja kolarinajajat pussailee toisiaan poskille.

Monessa erilaisessa kulttuurissa eläneeni, niin suomalaisten kylmä suhtautuminen ja analyyttisyys kun jotain taphtuu peloittaa joskus. Ymmärrän kyllä, että suomalaisten selviytymisen kysymys joten on olla cool tragedian keskellä ja valmistella puollustusta ja hyökkäystä. Suomnihan on kasvanut keskellä sotia.

[öppiäinen]

Suomnihan on kasvanut keskellä sotia.

Ei voi selittää, koska onhan muuallakin sodittu. Meillä vaan historiasta puhuminen ja myös historianopetus koulussa keskittyy niihin oman maan sotiin, niin tulee se vaikutelma, että täällä jotenkin erityisen paljon olisi. Mutta eihän se ole totta. Katso vaikka Saksan historiaa, siellä sitä vasta sodittu onkin. Tai Ranskan nuo lounaisosat. Tanskakin saanut osansa.