Tarkennan sen verran taikavarpukirjoitustani, että tuossa tapauksessa ei ole kyse veden etsimisestä vaan enkeleiden, voimaeläinten ja muiden voimahahmojen kutsumisesta. Sillä varvulla tehdään jotain temppuja ja sitten tapahtuu jotain. Anteeksi, jos joku loukkaantuu tästä, mutta mielestäni se on vähintään kummallista. Enkä haluaisi tällaista tapahtuvan seurakunnassani (viittaan aloitukseen).
Leena, minulla on ollut "herkkä" mummi ja on "herkkä" sisko. Kun asuimme vielä kotona, hermoistuin usein siskoni vilkkaaseen unielämään. Se ei todellakaan ole mitään perinteistä unissa kävelyä vaan aivan outoa touhua. En osaa sitä selittää. Olen ajatellut, että unissa hillumisella ja migreenillä voisi olla jokin yhteys.
Mummini sai etiäisiä ja oli hyvin herkkä aistimaan asioita. Siskollani on tätä samaa. Esimerkiksi mummi näki unen ukkini ja oman sisarensa miehen kuolemasta. Kuolivat siten, että heidän kuolemiensa välillä oli pari viikkoa. Unessa mummi näki nämä kaksi miestä kävelemässä hiukan peräkkäin. Juttelivat toisilleen. Ukki oli siinä unessa sanonut tälle toiselle miehelle, että menen vaan edeltä, lepään tässä hetken. Ukki jäi siihen istumaan, toinen jatkoi matkaa. Mummi kertoi tästä unesta meille, kuten kaikista muistakin unistaan. Kysyi vielä naurahtaen, että mihin mahtoivat miehet niin hyvällä mielellä matkata. Meni muutama päivä ja mummini siskon mies kuoli ja siitä kaksi viikkoa kuoli ukkini. Ehkä siinä tuli vastaus siitä, mihin miehet olivat menossa? Kuolemat eivät olleet mitenkään päivänselvästi ennakoitavissa.
Mutta jatkaakseni vielä alkuperäiseen kysymykseen liittyen: Mitä nämä ovat nämä reikihoidot ja muut? Huuhaata? Onko niitä syytä vierastaa?