Mietin jo olisiko aloittaa tunnetopic, edellinen sai toisiin mietteisiin. Esimies oli käynyt yksikössä kysymässä mikä siinä' Leenassa nyt yhtäkkiä on vikana - vastassa eeehehei... eihän me... mehän vaan... siis ihan oikeeasti...
nyt minä kelpaankin - se ei ole totta. Se ei ole totta. He pelkäävät sanoa sen niin korkealle taholle. Vähän katkeroittaa.
Kävin kaupassa ja muistelin joskus kuultua laulua:
Synnin yön ja kärsimykset voittaa ristin rakkaus.
Sydämissä särkyneissä syttyy toivo, uskallus.
Moni tuttu on ihmetellyt sitä, miten minä aina "putoan jaloilleni". Tunnespesialistimme Jampe nyt varmaan selittää: Minun mieleeni tuli, että jos olen kristitty, ei minulta oteta pois mitään mikä ei tapahtuisi muillekin yhtä ,mahdollisesti. Mutta minua auttaa käsittelemään tunteita tietty monipuolinen Raamatun ohje samastua Jeesukseen. Seurata häntä ilman värinöitä.
Olisko mitään.
Se mihin ihmiset tavallisesti solmuuntuvat, ovat tunteet: Viha, raivostuminen, minä-en-siedä, yrjöt, ennen muuta katkeruus. Viha ja katkeruus yhteen linkitettynä.
Heitetään nyt psykiatri kehiin vielä kerran: Niiden kanssa ihminen ei oikein selviä. Musiikkipuolelta tunnen tyyppejä jotka käyvät kunnianloukkoausoikeudenkäyhntejä tapahtumista vuodelta 1984! On menneet osakkeet, veneet, mökit, kun on palkattu asianajaja toisensa jälkeen. Kun totesin että tarkoituksenm ukaista olisi rauhoittua, niin ne oli kai sitten "tunteita" - tarkouitus oli esittää että jarrutetaanpas nyt kokonaan... mutta ehkä hän kertoo, miten nyt sitten olen kristitty ilman tunteita? Ihminen jolta puuttuu kokonaan tämä psyykkisen elämä'n elementti, on usein varsin vaikeasti häiriintynyt. On täysin luonnollista olla nyt sekä harmissaan - mikä juttu tuo on, että ei uskalleta sanoa samaa ylilääkärille kuin minulle soittaa kotiin - suutyuksissaan - ja silti, totuus on tämä, minut on nostanut joka kerran jaloilleni se ristin rakkaus, joka myös velvoittaa. Toisaalla puhutaan pelastumisen hyväksi tehtävistä teoista. Eiköhän anteeksianto ole varsin tärkeä. Siihenkin linkittyy erinäisiä tunteita. Tärkein ja suurin on samastuminen, pyyntö, että itse osaisi nyt rakastaa, kuten itseä on rakastettu. Hirrrrmuisen suuri kutsumus värinän kera? Höpön höpön. Ei tässä huushollissa ainakaan. Yritys selvitä kuiville taaas kerran, meno huomenna idioottiin tilanteeseen joo me tarkotettiin muttei me tasrkotettu - siis mitä? Tiedän jo: Saamaan haukut siitä että "kantelin esimiestasolle".No että pomo saa tiietää? Kun määräyskirjat kirjoittaa se pomo... Ja sitten taas soittamaanm pomolle sillä minun kanssani ei voi pelata kuin avointa peliä.
Jampe - miten tässä oltaisiin oltu ilman tunteita? Nyt en enää käsitä. Joo olen itkenyt!!! HIRRRVEÄÄ!!!!!