Oli piispantarkastus, ensi kertaa kuulin Irja Askolan saarnaavan, hyvin pudotteli. Pysyi asiallisesti asiassa, tekstissä, ja samalla kykeni luontevasti liittämään sanat arkeen, ilman mitään preludia tyyliin "tullessani tänään kirkkoon kohtasin pienen pojan, joka itki, koska ei osannut solmia kengännauhojaan" ja mitä niitä nyt on kuultu. Malmin pieni kirkko oli aivan mahdottoman täynnä, myös musiikkisali ja seurakuntasali, jonne on seinät avattavissa.
Mietin siinä kirkon budjettia ja ankeantyhjiä pikkukirkkoja, joita Helsingissä on joka kaupunginosassa ja Malmillakin kuusi, joissa messut vietetään. Tietty se etu on että esimerkiksi siten Puksussa pitävät messun kello kaksitoista, mikä soveltuu erinomattain minulle. Siellä lisäksi suntiot leipovat! Itse! Joka sunnuntaina! Kirkkokahville pullia ja piiraita. Ilmeisesti omasta halustaan.
Mutta eipä ollut hullummaksi tuokaan, bussi kiersi keräämässä väet koko seurakunnan alueelta yhteen kirkkoon. Veisuu kuului ulos asti, kun huohotin fillarilla pihaan myöhästyneenä. Kai se tulisi pitkän päälle halvemmaksi kuin ylläpitää kaikkia niitä vajaakäyttöisiä kiinteistöjä, asia on sitten eri jos muut toimitilat ovat aivan samaa rakennusta kuin itse kirkko. Messun voisi viettää yhdessä. Ja bussikyyti auttaisi rollaattorin ja rattaiden käyttäjät paikalle.
