Olin jo vähällä kertoa Maarian ja Tarmon ja Matin ja Ulpun ja Ellan kuulumiset kun huomasin, että nehän on todellisia vain minun päässäni. Tupa täynnä väkee, kysyi äiti, kun kerroin taas keskeytettynä, minkä tähden Maaria ei mennykkän kouluun... Sitten kun kerroin kuka olikaan kuka ja kuka yllärinä ei ja miten nämä lähti kerrassaan livohkaan hirviökoulusta jossa jo reksikin hirttäytyi alkoi siellä päässä väki olla ymmällä... mutta niin tapahtuu. Äitee lähinnä siitä pystytkö yhtään irrottautumaan kun tosielämässä olisi muun muassa liikkuminen.
Kyl minä nyt liikun, kovastikkin, ja joskin ruokavaliossa on säätöö ja ihmettelemistä niin minä olen niin rrrrriiivatun onnellinen. Välillä ravistelen itteni näistä eroon ja keskityn niihin balettijuttuihin ja pysyn jo hyvästi varpailla vaikka huidon käsillä miten. Yrittänen haalia kolme tuntii itelleni.
Hugeloinen raahaa tavaraa hyllyltä toiselle. Se on lystikäs; rakentaa milloin mitäkin fleecekappaleista. No minä en häiritse, mutta se on taas halukkaammin pyrkinyt sylisiiliksi.
