Ajelin hämärän kuhjassa Zetorilla Peipporämeen palstaan. Öljysoraosuus viitosella, palstatielle käännyttäessä vaihdan neloselle. Zetori tarvitsee kovan välikaasun pienemmälle vaihteelle vaihdettaessa. Varsitie menee kolmosella tai kakkosella. Rämeelle kääntyessäni pysähdyn puusillalle ja nostan karvalakkiani vähän ylemmäs, että näköalani laajenisi. Samalla vaihdan traktorin "hitaalle perälle" ja vaihdevipu kolmoselle, niin olen valmis kiertelyyn ja kaarteluun puitten välissä. En muistanut, että olin joskus moottorikelkka-aikanani raivannut kunnollisen ajouran rämeelle. Paluuperällä aloin kaataa koivuja kuormaani. Ei oikein onnistanut, kun heti tuli konkelo, niin kaadoin kylmästi alta pois koivun, toisenkin ja lopulta minulla oli viisi koivua luokona maassa. Siinähän meni tunti ennenkuin se rytö oli selvitetty. Nakkelin puolet kyytiini ja ajoin kotiin. Kaariina niin kehui, että olin ollut ahkera ja aimoo, kun en viiraillut metsässä, ettei tarvinnut sydän syrjällä pelätä onnettomuutta. Yritin selittää, että on minulla muutama vihivarpu kuormassakin. Pyysin vaimoa joudukiksi menemään ja purkamaan pölkyt kyydistä, itse vaihdoin kuivat vaatteet. Ulkoa palatessaan vaimo jupisi, että minun vihivarvuista ei aina saa selvää, jotenkin punotti ja oli hengästyneen oloinen.
Hyvä päivä, klapeja on valmiina pilkottuna puolet tavoitteesta.
