Aholansaaren luostarimeininki on sikälikin luterilaista, että parinmuodostus tai vähintään kesäheilastelu on vilkasta. Mutta niinhän meillä ajatellaan, ettei seksielämä ole hengellisestä elämästä pois, vaan kaikki elämä on elämää itseään.
Jos Suomessa olisi toisenlainen alkoholikulttuuri kuin tämä nykyinen kaksinaismoralistinen - toisaalta tiukan kauhisteleva, toisaalta päätöntä örveltämistä ihannoiva - niin jonkinlainen herännäisjuoma toisi varmasti tuloja liikkeelle. Olen leikitellyt ajatuksella herättäjäjuhlien kaljateltasta, kun joltinenkin osa seuravieraista kerran joka tapauksessa menee istumaan paikalliseen ja päivittämään ystävyyttä niiden hengetovereiden kanssa, joita tavataan kenties vain kerran vuodessa. Ne baarit, joihin körttikansa juhlien lauantai-iltana konserttien jälkeen kokoontuu, ovat ääriään myöten täynnä ja tuovat omistajilleen hyvän liksan. Myös pöydissä käytävä Herännäisyys tänään -katsaus on tärkeää ja mielenkiintoista. Niinpä omalle olutteltalle olisi tilausta. Pohjalaiset osaisivat varmaankin panna hyvää perinneolutta, ja teltta saisi aueta vasta iltamyöhällä ja luonnollisesti olla K-18. Tuoppi voisi maksaa kuusikin euroa, jotta saataisiin mahdollisimman hyvä tuotto.
Vakavasti puhuen, en haluaisi olla rohkaisemassa herännyttä kansaa yhtään rankempaan alkoholinkäyttöön, vaikka tuopin ääressä rentoutuminen on itsellänikin sydntä lähellä (tai ehkä juuri siksi). Mutta ehkä sitten joskus, jos opimme eurooppalaiset juomatavat.
Kysymys herännäisyyden opetuksellisesta tehtävästä on vaikea. Rippikouluopetus on hienoa ja laadukasta, mutta kun on koetettu järjestää "jatkoriparia" aikuista uskoa varten, ei osanottajia ole tullut riittävästi (muistanko oikein, että takavuosina oli tällaista kokeilua?). Yhdistys on kustantanut hienoja kirjoja (myös vaikeatajuisia, mutta ne ovat laadukkaita ja niitäkin tarvitaan), kuten vaikkapa Maan ja taivaan välissä. Upeaa herännäishenkistä hartauskirjoitusta, ehkä sitä opetustakin, samalta tasolta. Mutta niiden markkinointi on nykyajan kirjatulvassa vaikeaa. Uskon että H-Y ottaa kiitoksella vastaan rakentavia ideoita ja vapaaehtoisia keksimään, miten herännäisyyttä saataisiin tunnetummaksi ja herännäisyyden korostuksia näkyvämmäksi yhteiskunnassa ja mediassa - ja siten evankeliumia niille, jotka ovat pettyneet muiden suuntausten julistukseen tai eivät ole löytäneet omaa paikkaansa ja tapaansa uskoa niiden piiristä.
Reijo Ylimyksen tyylistä hartauskirjallisuutta, kaunistelematonta ja rohkeaa, rakkaudellista ja yksinkertaista, tarvittaisiin kovasti. Kuka kirjoittaisi, kuka markkinoisi? Myös fiksut, herännäisyyttä sympatiseeraavat julkkikset toisivat näkyvyyttä mediassa.
Uskon, että tulevaisuuden työ on ehdottomasti talkootyötä ja vapaaehtoista oman osaamisen laittamista liikkeen käyttöön. Siihen päin täytyy kirkonkin mennä, kun määrärahat vähenevät ja työntekijöitä on yhä vähemmän. Minusta yhteistyön suuntaan meneminen olisi suotavaakin, demokraattisempaa. Seurakunnan työntekijät voisivat olla enemmän koordinaattoreita. Alpo Järvi on H-Y:ssä tällainen touhumies, suuri idolini, mitä organisointiin ja talkooväen motivointiin tulee. Ajatelkaapa samanlaista, aikaansaavaa talkootyötä muillakin toiminnan osa-alueilla. Ja paljonhan sitä onkin jo - isostoiminta on Suomen suurin vapaaehtoistyön muoto.
Kotiseurojen perinne on hiipumassa, se on äärettömän surullista. Miten saataisiin elvytettyä pienimuotoista, epämuodollista seuraperinnettä, jossa tarjoilu olisi nyyttikestimeiningillä eikä yhtään pakotettua pappia puhumassa. Vain ihmsiä, pieniä ja ujojakin, ensimmäistä kertaa pitämässä seurapuhettaan, turvassa ystävien keskellä. Tällainen tunnelma saisi ihmiset avaamaan kotiensa ovet seuroille jälleen. Niin uskon. Mitä voisimme tehdä? Mitä minä voisin tehdä?
