Kauhean itsekeskeistä. En ymmärrä, miksi Jumala vaatisi tuollaista itseensä käpertyjmistä jonkinmoisena pelastumisen ehtona.
Kyllä sitä varmaan itsekeskeiseksi toiminnaksi voi kutsua, koskeehan se ihmistä itseään.
Ihmisen omat henkilökohtaiset tarpeethan määrittelevät paljolti ihmisen toimintaa.
Mitä kovempi jano, sitä enemmän ihminen haluaa vettä, jotta saisi tarpeensa täyttymään. Itsekeskeistä, mutta minkäs teet, kun on jano.
Jollain on jokin sairaus, tai joku haluaa sairauksia välttää pyrkimällä vähäsuolaiseen elämään. Ihminen haluaa pidentää elämäänsä terveillä elintavoilla. Tämä on itsekeskeistä.
Joku toinen haluaa nauttia elämästä siten, että käyttää paljon suolaa tai ei juokaan vettä, vaan käyttää runsaasti vähemmän terveellisiä juomia. Tämäkin on itsekeskeistä.
Jollain on hätä sielunsa asioista ja hän pyrkii huutamaan avuksi Herran nimeä niin usein, kuin vain muistaa. Ja itsensä takia hän sen tekee. Joku toinen taasen haluaa elää niin, että Jumala ei häntä häiritse ja hän haluaa olla erossa Jumalasta. Itsekeskeistä tämäkin. Joku auttaa lähimmäistään, koska hänellä on paha mieli siitä, että lähimmäinen kärsii. Ettei vain tässäkin olisi ensisijaisena asiana itsekeskeinen ajatus, koska auttamatta jättäminen toisi tälle auttajalle kärsimystä.
Joku on valmis vaikka henkensä antamaan omien rakkaittensa puolesta, mutta tuntemattomien ja kaukana asuvien puolesta hän ei olisi valmis sitä tekemään. Tämä menee myös termin "itsekeskeisyys" alle.
Itsensä tutkiminen ja omien todellisten motiivien katseleminen on myös itsekeskeistä, mutta sangen hyödyllistä.
Ihminen on täynnä itsekeskeisyyttä. Osa itsekeskeisyydestä vain on hyödyllistä ja tarkoituksenmukaista, osa luonnotonta ja tuhoisaa.
On itsekeskeisyyttä, joka kantaa vain tämän elämän tarpeisiin. On myös itsekeskeisyyttä, joka suuntautuu ikuista elämää kohden. On paljon tärkeitä asioita, kauaskantoiset ovat kuitenkin lyhytkantoisia tärkeämpiä.
Paavon ajan herännäisyydelle on tunnusomaista se, että iankaikkisen elämän asiat, sielun autuuteen liittyvät asiat olivat tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Heti sen jälkeen sitten tuli maalliset asiat. Maallisiakin asioita priorisoitiin eri tavalla, kuin he asioita priorisoivat, joita Paavo ja kumppanit kutsuivat suruttomiksi.
Nykyajan körttiläisyydelle maalliset asiat priorisoidaan pääosin hengellisten edelle, vaikka kaikkea hengellisyyttä ei kuitenkaan ole romukoppaan heitetty: nykykörttiläisyydessä on luultavasti monia samoja virsiä, joita on laulettu jo Paavon aikaan, vaikka virsien merkitys ei luultavasti aivan niin merkittävä enää ole, kuin silloin ennen.
Paavon aikana ns. suruttomien keskuudessa aivan rehellisin mielin nähtiin asia niin, että körttiläiset käpertyvät itseensä ja siten yrittävät pelastustaan ansaita. Ja ainahan langenneessa ihmisluonnossa asuu tuo pelastuksen ansaintapuoli, vaikka miten körttiläisiä oltaisiinkin oltu. Vaan kun siinä on myös se suuri tarve, joka syntyy sielun autuuden kaipuusta, niin sitä pohjaa vasten on helpompi ymmärtää tätä Jumalan suuntaan tapahtuvaa pyrkimystä, siitäkin huolimatta, vaikka ei se pyrkiminen monestikaan mitään lasten leikkiä ole.
Näin siis Paavon ajan heränneet.
