Jos kantasuomalainen murhaa tai raiskaa on tuomi tulossa. Jos se tehdään porukalla, on tuomion koventamisperuste. Mutta kuningaskansalaisille ei mitään, päätä silitetään ja terapeutti kyssyy, Onko sinulla millainen olo ? Suomi aloittaa näiden Isiksen riveistä suomeen palanneiden hyysäämisen, eli tukemisen, niin rahallisesti, kuin henkisestikin.
Perusteluna terapialle kerrotaan, että he ovat kokeneet siellä traumaattisia tapahtumia ? Totta, mutta omasta halustaan ja itse aiheuttaen !
Kuinka valtio voi tuolla perusteella tukea raakoja terroristeja, koska, eikö nyt pitäisi miettiä sitä, että kuinka traumaattisia tilanteita he ovat aiheuttaneet niille, joita vastaan ovat ampuneet, taistelleet, tappaneet, tai suoraan sanottuna raaasti kiduttaneet ja jopa päät katkoneet !
Uskoisin, että näillä hengissä selvinneillä ja tapettujen perheenjäsenillä niitä traumoja on, eikä näillä murhaajilla !
En hyväksy laisinkaan apua näille Isiksen joukoissa taistelleille, pois maasta ja piste !