Ilta-Sanomissa on juttu, jossa saattohoitokodin hoitaja kertoo kokemuksistaan:
Toisaalta moni vielä hetki sitten tärkeänä pidetty asia ei enää tunnukaan tärkeältä, kun elinaikaa on jäljellä enää vähän. Yksi tällainen teema näyttää olevan työelämä, Flinkkilä kertoo.
En ole onnistunut työelämässä, mikä on harmittanut. On tuntunut, että on jäänyt lahjat vaille käyttöä. Mutta tuo on helpottavaa lukea. Ehkäpä pitää panostaa loppuelämä vähemmän opiskeluun ja työllistymisyrityksiin ja enemmän ihmisiin, tai ainakaan ensinmainittua ei tehdä jälkimmäisen kustannuksella.
Olen kyllä saman sisällön lukenut ennenkin ja muilta hoitajilta, papeilta ym., mutta ei ole tullut mieleen että se olisi ohje minullekin.
Työelämässä minkä olen saanut olla niin yhden sellaisen lahjan olen itsestäni löytänyt josta en ennen tiennyt, eli olen malttanut kuunnella asiakasta ja tehdä mitä hän haluaa. Ja jos se, mitä asiakas selittää, on ollut epäselvää, olen heti huomannut etten ymmärrä, ja olen osannut kysyä oikeat kysymykset, jolla juttu selviää. Ja sitten olen saanut kiitosta siitä, että osaan selittää asiat ymmärrettävästi ja niin ettei kuulijalle jää "olinpa tyhmä" -fiilis. Mutta tämä ei tunnu toimivan kokouksissa, vaan vain kahdenkeskisessä keskustelussa. Tuo ei ole meille nörteille ihan tyypillinen piirre. Koetan nyt markkinoida itseäni sillä, ja keskittyä hakemaan tehtäviä joissa sitä voisi tehdä. Harmi kun firmat eivät tunnu tajuavan, että tarvitsisivat juuri tuota. Ja sitten ei uskota, että tuollainen "humanisti" voi olla täysin looginen matemaatikko samalla.
Ei varmaan täällä jankkaamisestani uskoisi, että töissä toimin noin.
Aihe: Ura (Luettu 63961 kertaa)