Historia tulee kiinnostavaksi silloin kun sen tapahtumat ovat kohdanneet omia läheisiä ihmisiä.
...
Olen tietystä syystä muistanut pienen asian omasta, ei niin hirveän vanhasta , elästäni. Sen saattavat toisetkin iäkkäämmät nais-ihmiset muistaa, mutta nuoremmilla ei ole aavistustaan mitä tehtiin kun vietiin sukat silmukoitavaiksi.
Siihen aikaan kun mummo oli nuori, olivat nailonsukat arvokkaita ja niitä ei ostettu jokaisena palkkapäivänä kuten nykyisiä sukkahousuja.
Vaan kun sukkaan tuli silmäpako, ja niitähän tuli väkisinkin jos ohut sukka osui vaikka johonkin tikkuun, joka repäisi reijän. Siitä lähti silmäpako. Se saattoi kulkea pitkän matkan. jopa alhaalta ylös asti, tai toisin päin. Nämä sukat eivät olleet sukkahousun mallia, vaan reiteen ulottuvat jotka kiinnitettiin korsettiin.
Siis, jos sattui silmäpako,
mikä neuvoksi ?. Kaupungeissa ainakin oli naisten alusvaateliikkeitä jossa ikkunassa saattoi olla pieni ilmoitus: Sukkien silmukointia tai Sukkien silmäpakoja korjataan. Ei se ilmaista ollut, mutta paljon halvempaa kuin uuden sukkaparin hankinta.
Silloin korjattiin vatteita. Paikattiin , ommeltiin nappeja ja tehtiin napinläpiä, äytettiin kanttinauhaa liinavatteiden valmistuksessa ja kuminauhaa etenkin alushousujen vyötärön paikallaan pysymiseksi. Vielä varhemmin lasten sukat pysyivät kiinni liivissä, ja sukat ilman 'makkaroita' kun sukka kiinnitettiin sen reijästä liivin nappiin.
Voi, näitä muistoja alkaa nousta iltahämärässä. Nimittäin näitä askareita tehtiin kotona iltapuhteella . Äidi opettivat tyttäriä, ja taisi olla poikiakin joilta paidan napin ompeleminen sujui.
Mitään ei helposti heitetty pois, vaan kierrätettiin. Viimeiseksi vaate-materiaali pääryi matonkuteiksi. Kodeissa käytettiin enimmäkseen räsymattoja.
