Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: myyrä - 30.12.11 - klo:00:53

Otsikko: Mietiskelyä
Kirjoitti: myyrä - 30.12.11 - klo:00:53
Kun ei tunnu kovin nukuttavan, niin kirjoitanpa tänne.

Kävin pitkästä aikaa yhdellä foorumilla ja sinnekin on avattu 27.12 presidentinvaaliketju. Se nyt ei ole kovinkaan ihmeellistä; varmaan monellakin keskustelupalstalla näinä aikoina sellainen on. Mutta aloin miettimään, kuinka paljon ajatuksia ym. esitetään tietämättään omina? Varmaan paljon. Onko uusia ja tuoreita ajatuksia enää olemassakaan? Joskus törmää jonkin "suuren" ajattelijan mietelmään tai muuhun viisauteen ja huomaa, että itsekin on ajatellut sen suuntaisesti, mutta ei ole osannut pukea sitä sanoiksi tai kirjoitukseksi.

Kolme kertaa on täällä sattunut vastaavaa omalle kohdalle. Kerran avasin visailuketjun "Tämä vai tuo, sinä valitset" tai jotain sinnepäin. Olin juuri vienyt television (rikkinäisen) kaatopaikalle ja olin pitkään ilman tv:tä. Huomasin jälkeenpäin tv:n hankittuani, että sen niminen visailu on todella menossa. Toinen kerta oli, kun esitin ylläpitäjälle musiikkiketjun jakamista kahteen osaan. Taas huomasin jälkeenpäin yhtä ortodoksista kappaletta Youtubesta linkittäessäni, että siellä kommenteissa oli esitetty myös jotain sen suuntaista. Kolmas oli yksi aforismi, jonka olemassaolosta en tiennyt mitään ja eikös sekin putkahtanut myöhemmin esille jostain jopa taisi olla vielä sanasta sanaan sama, jonka luulin keksineeni.

No tämä on vain tällaista yöhöpinää. Kaikkea sitä miettiikin?

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: seppos - 30.12.11 - klo:03:01
Vuonna 1903 Yhdysvaltain patenttiviraston johtaja ehdotti sen lopettamista kun kaikki on jo keksitty.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Töölöläinen - 08.04.13 - klo:13:14
Aamupäivällä kun kävin Narikkatorin kappelissa eli siis Kampin kappelissa.

Tuli mietiskeltyä miten ja mitä olisi minun hyvä tuoda esille körttifoorumin rekisteröitynä jäsenenä.
En voi kieltää sitä ettei körttifoorumi olisi antanut minulle paljon pohdittavaa, kasvatusta, vuorovaikutus oppia sosiaalisessa mediassa.

Mutta keskustelualueen aiheet eivät aina ole ehkä sitä mitä itse totuuden mukaisesti kaipaisin. Sitäkään en kiellä että itse tulee kyllä nostettua aika ihmeellisiä asioita esille.

Niin kuin olen monta kertaa todennut Teille ja itselleni, että uskonto, politiikka ja urheilu. Ovat aiheita jotka voivat aiheuttaa suuriakin mielipide eroja keskenämme ja hyvin usein tämä voi johtaa provosoitumiseen keskenämme.
Mietiskelyn lopputuloksen, päädyin siihen että nyt on aika panostaa laatuun omalta kohdaltani.
Mutta myös antaa ”kaikkien kukkien kukkia” körttifoorumilla eikä alkaa niittämään niitä nurin.
Itse voisin alkaa pohtia YouTuben ja jalkapallon sekä ”diipa, daapa” aiheiden vähentämistä

Katsotaan miten ukon käy.

Omasta mielestäni körttifoorumia, kaikella kunnioituksella Teitä keskustelualueelle osallistujia kohtaan. Katsoessani foorumin aiheita, on politiikalla ja ”diipa, daapa”(sää, huomenta, tänään, tämä vai tämä ja jne.) aika merkittävillä osuuksilla keskustelualueella.
Jotta en aiheuttaisi kenellekään pahaa mieltä, mietiskelyssäni. Totean lopuksi itselleni.

”Anna kaikkien kukkien kukkia”  
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Töölöläinen - 08.04.13 - klo:13:20
Yksi, yksin, yksinäisyys.

Pimeys

Pelko.

Häpeä.

Niin yksin olen

Sinun edessäsi

Niin yksin
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: juhani - 08.04.13 - klo:13:27
körttiläiset ovat eksistentialisteja...
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: vn - 08.04.13 - klo:13:57
Aamupäivällä kun kävin Narikkatorin kappelissa eli siis Kampin kappelissa.

Tuli mietiskeltyä miten ja mitä olisi minun hyvä tuoda esille körttifoorumin rekisteröitynä jäsenenä.
En voi kieltää sitä ettei körttifoorumi olisi antanut minulle paljon pohdittavaa, kasvatusta, vuorovaikutus oppia sosiaalisessa mediassa.

Mutta keskustelualueen aiheet eivät aina ole ehkä sitä mitä itse totuuden mukaisesti kaipaisin. Sitäkään en kiellä että itse tulee kyllä nostettua aika ihmeellisiä asioita esille.

Niin kuin olen monta kertaa todennut Teille ja itselleni, että uskonto, politiikka ja urheilu. Ovat aiheita jotka voivat aiheuttaa suuriakin mielipide eroja keskenämme ja hyvin usein tämä voi johtaa provosoitumiseen keskenämme.
Mietiskelyn lopputuloksen, päädyin siihen että nyt on aika panostaa laatuun omalta kohdaltani.
Mutta myös antaa ”kaikkien kukkien kukkia” körttifoorumilla eikä alkaa niittämään niitä nurin.
Itse voisin alkaa pohtia YouTuben ja jalkapallon sekä ”diipa, daapa” aiheiden vähentämistä

Katsotaan miten ukon käy.

Omasta mielestäni körttifoorumia, kaikella kunnioituksella Teitä keskustelualueelle osallistujia kohtaan. Katsoessani foorumin aiheita, on politiikalla ja ”diipa, daapa”(sää, huomenta, tänään, tämä vai tämä ja jne.) aika merkittävillä osuuksilla keskustelualueella.
Jotta en aiheuttaisi kenellekään pahaa mieltä, mietiskelyssäni. Totean lopuksi itselleni.

”Anna kaikkien kukkien kukkia”  

Hyvä veli, asiaa puhut  :eusa_angel:
Itsekin haluaisin jotain kirjoittaa maailmaa parantaakseni, mutta viisaus, taito, ymmärrys, rohkeus, uskallus
...ja välillä aikakin...puuttuu.
Suurin syy lienee kuitenkin laiskuus ja saamattomuus ja se etten uskalla laittaa itseäni likoon...
häpeän pelko...nolatuksi tulemisen pelko....
Onhan näitä, tekosyitä ja todellisia syitä...jos vähänkin kysytään lähdetkö oman mukavuusalueesi
ulkopuolelle.
Hyvää maanantaipäivää  :039:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: steal - 08.04.13 - klo:14:04
Juu hulluuta vaatii heittäytyminen.
Mutta kukaan täällä ei kyllä ole ihteensä nolannut, hyvin on kirjoittaneet immeiset.
Mutta mitä haittaa jos vähän nolaiskin ihteensä, minä teen sen monesti ja ihan tarkoituksella vielä, sen verran kaheli olen.
Mutta nuo Töölöläisen sanat aiheista pani miettimään, rustatkaapa joku niistä aloitus, minä lähen kaupalle ja isääni tervehtimään, siivoomaan, pihvinpaistoon jne..
Moro !
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Töölöläinen - 09.04.13 - klo:08:33
Tänään on Mikael Agricolan (n. 1507-1557) päivä.

Se antaa minulle myös mietiskelyn aihetta menneistä päivistäni. Sillä Pernajan pappilasta alkoi minun rippi matkani kohti Paavon pirttiä.

Elämä on ollut rikas ja vaan rikkaammaksi elämä muuttuu Hänen rakkautensa johdosta meitä kohtaan.

  
http://opettajatv.yle.fi/agricola
      
http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1523
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: PekkaV - 05.11.22 - klo:05:57

   Miksi unohdan? Miksi en muista? Puoli minuuttia sitten minulla oli lause, jonka aioin laittaa tähän, mutta avattuani, kun olin ensin etsinyt tämän ketjun, olin unohtanut, mitä aioin kirjoittaa. Eikä se ole vielä palautunut mieleeni.

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.11.22 - klo:09:02
Anna olla. Puristamalla et sitä saa haaviisi. Odottamatta se muistuu !

Ikääntyessä näin käy monille, minullekin. Siksi koettelen muistiani Älypään visoissa. Toisto, toisto...Kertaus on opintojen äiti, muistatko.

Minun nimi on Riitta. Sinä ole Pekka. Sen muistan aina.  :052:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: PekkaV - 07.01.23 - klo:04:23

   Ihmiskunnan ihmisyyden onni ja taakka on yhteinen.

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: vn - 09.01.23 - klo:00:10
Hyvä veli, asiaa puhut  :eusa_angel:
Itsekin haluaisin jotain kirjoittaa maailmaa parantaakseni, mutta viisaus, taito, ymmärrys, rohkeus, uskallus
...ja välillä aikakin...puuttuu.
Suurin syy lienee kuitenkin laiskuus ja saamattomuus ja se etten uskalla laittaa itseäni likoon...
häpeän pelko...nolatuksi tulemisen pelko....
Onhan näitä, tekosyitä ja todellisia syitä...jos vähänkin kysytään lähdetkö oman mukavuusalueesi
ulkopuolelle.
Hyvää maanantaipäivää  :039:


No jopas....joku täällä on lähes 10 vuotta sitten mietiskellyt jotain....jotain vastatakseen jollekin töölöläiselle, jonko kirjoitus innoitti jatkamaan.... :023:

No, täällä edelleen valvoskellen keskellä yötä...moni asia kummastuttaa pientä ikääntyvää kulkijaa...moni asia lyö ja lannistaa...joku nostaa ja kehoittaa....
Yksi Raamatunkohta kirkastuu kirkastumistaan....Herra sotii teidän puolestanne, te olkaa hiljaa.... tarkoittanee hiljentymistä rukoukseen....luopumista toivottomista
omista turhiksi osoittautuneista ponnisteluista.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: PekkaV - 27.02.23 - klo:05:19

   Jaa jaa, nääs nääs. Mitäpä tuohon kirjoittaisi. Kun ei ole asiaa, en kirjoita mitään. Jaarittelen. Nääs nimittäin, sano tampereen likka.

Harmittaa naisten kinastelu, kun en ymmärrä sitä kuin yksipuolisesti. Nimittäin koen sen kilpailuna miehistä. Omahyväistä? Eikö voisi olla niin, että kilpailisit sovussa, etkä nonsaleeraisi toista. Ei se ole minulta pois. Naisen voimavara on mahtava. Se on vain kohdennettava, ei kinaten vaan kisaten.

Ihanaa kun lapset tulevat lomalle ja me vanhukset saamme antaa parastamme, rakkauttamme ja ymmärrystämme ja läheisyyttämme. Se kantaa kuin panisi rahaa pankkiin.

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: PekkaV - 01.03.23 - klo:09:50

Ihanaa kun lapset tulevat lomalle ja me vanhukset saamme antaa parastamme, rakkauttamme ja ymmärrystämme ja läheisyyttämme. Se kantaa kuin panisi rahaa pankkiin.

    Mikä on pirteämpi kuin peipponen: uunilintu.

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 01.03.23 - klo:10:39
Siirryin taas äsken ihmettelystä mietiskelyyn. Johdatus kohtasi tässä kotona siivoojani kautta.   :eusa_pray:

https://www.youtube.com/watch?v=y_h6QecV1hQ
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Mörtti-57 - 04.07.23 - klo:22:06
"Suomalaisessa työelämässä on tapahtumassa merkittävä muutos: naiset ovat ottaneet työllisyydessä miehet kiinni.

Perinteisesti miesten työllisyys on aina ollut korkeammalla kuin naisten. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä naisten työllisyysaste on kuitenkin ohittanut miehet." https://yle.fi/a/74-20038795

Enää ei eletä aikaa, jossa naisen paikka oli hellan ja tiskipöydän välissä. Naiset ovat ohittaneet miehet jo kauan sitten kouluttautumisessa, kun tunnollisina ovat käyttäneet opiskeluaikansa miespuolisia paremmin.
Perinteiset miesten työpaikat hupenevat, kun teollisuus automatisoituu ja digitalisoituu. Vihreä siirtymäkin tulee syömään miesten työpaikkoja yhä enemmän. Naiset ovat valloittaneet palvelualat, koulut, seurakunnat ym.

Naiset näyttävät tänään kaikille tytöttelijöille pitkää nenää ja se on hienoa!  :023: :109:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: öppiäinen - 05.07.23 - klo:13:17
^ Mjoo... toisaalta onko teollisuus sittenkään niin "perinteisesti miesten ala"? Onhan siellä aina ollut naisia. Puuvillatehtaalla oli plikkansa (täällä Tampereella tulee tietysti tekstiiliteolisuus mieleen), käverini meni 15-vuotiaana lääketehtaaseen, jossa äitinsäkin oli, ja siis ihan tuotantotyössä nämä, ei missään konttorissa. 120 vuotta sitten oli raksoillakin naisia etenkin kantamassa tiiliä. Ja palvelualoilla tietysti aina.

On se tavallaan mielenkiintoista, kuinka muualla maailmassa miehet selviää ihan hyvin niistä töistä, joita meillä pidetään naisten töinä. Suomessa on poikkeuksellisen sukupuolittuneet työmarkkinat, ja ilmeisesti naisten korkea työssäkäyntiaste on tähän syynä. Aikoinaan Persiassa runous oli miesten hommaa ja naisille sopi matematiikan kaltainen näpertely (kertoi dosentti Henri Broms). Oli silti matemaatikkomiehiä ja runoilijanaisia myös.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.07.23 - klo:17:46
Tänään on huonot uutiset seuranneet toistaan.
Ensin kerrottiin nuoren ja lahjakkaan kirjalijan Miki Liukkosen kuolemasta. sitten luin Paavo Lipposen arvion Sauli Niinistön tavasta arvioida Suomea Pohjoismaana.
Vielä Wille Rydmanin nimitys huomena  Viljam Junnilan tilalle elinkeinoministeriksi.

Mietin tuota Miki Likkosta. Jo ulkomuoto kertoi että hänen mielensä oli musta. Kun kihlaus purkautui, seurasi masennus ja nyt kuolema. Arvattavasti oma ratkaisu, vaikka sitä ei ole sanottu näin.

Paavo Lipponen ei pidä Niinistön tavasta rajata Sanna Marin huipputapaamisesta.
Muutakin murinaa Mooses emeritus-pääministerinä keksii esittää.

Eikö persuilla ollut ketään muuta laittaa Junnilan tilalle ? Vai onko tämä nimitys näpäytys kokoomukselle.
Onko puolueella ketään jolla on 'puhtaat jauhot pussissa', pohdin.

Nyt kun kaikki vanhat tekemiset tongitaan, on Antti Lindmankin vedetty esiin naamio kasvoillaan ja värikuulakivääri käsissään. Yksi veitikka tekee Hail-tervehdyksen. Polttari-hauskuuttako lienee.  :018:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 05.07.23 - klo:18:11
Paavo Lipponen ei pidä Niinistön tavasta rajata Sanna Marin huipputapaamisesta.

Jos kyse on Bidenin vierailusta, niin vaikka en ole kovin aktiivisesti lehtiä selaillut, niin voin sanoa, että Sanna Marinista ei tämän vierailun yhteydessä ole edes keskusteltu.
Sannalla on varmaan paljon mielekkäitä tehtäviä, mutta tämä ei ole yksi niistä.
En ole Lippostakaan kuullut, mutta varmasti hän ei ole tuollaista puhunut, tuskin se on tullut hänen mieleensäkään.

Mitä Niinistön tulee, niin ilman muuta Sannaa ei kutsuta tuohon vierailuun, ei minuakaan hän kutsu.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.07.23 - klo:18:37
Lipposen kirjoitus oli Maaseudun tulevaisuudessa ! Sieltä sen on IS näin kopioinut:

Lipponen pitää virheellisenä sitä, että Helsingissä pidetyt valtionjohtajien väliset tapaamiset on rinnastettu Eurooppa-neuvoston kokouksiin, joissa kutakin jäsenmaata edustaa vain yksi henkilö.

– Mikään säännös ei estä presidenttiä kutsumasta pääministeriä linnaan Bidenin ja pohjoismaisten kollegojen seuraan. Hän voi tehdä sen isännän oikeudella, Lipponen kirjoittaa.

Lipposen mukaan Niinistön rajatessa pääministerin tapaamisten ulkopuolelle ”presidentti kuuluttaa Suomen olevan pohjoismainen poikkeus”. Hänen mukaansa tämä on askel autoritäärisempään suuntaan.

– Pääministeri on yhteistoiminnan toinen osapuoli, joka vastaa kaikesta eduskunnalle.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 05.07.23 - klo:19:00
Tuossa on kyse Petteri Orposta, ei Sanna Marinista.
Niinistö on kommentoinut asiaa, kannattaa etsiä kommentti jostain, niin ymmärtää, mistä on kyse.

Suomi on tosiaankin pohjoismaiden poikkeus, koska Suomi on tasavalta, muut kuningaskuntia.

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: öppiäinen - 05.07.23 - klo:19:16
Eikö persuilla ollut ketään muuta laittaa Junnilan tilalle ? Vai onko tämä nimitys näpäytys kokoomukselle.
Onko puolueella ketään jolla on 'puhtaat jauhot pussissa', pohdin.

Tämä on näpäytys kokoomukselle, oikein tarkoituksellinen sellainen.

Esimerkiksi Sami Saviosta (https://fi.wikipedia.org/wiki/Sami_Savio) en muista kuulleeni mitään pahaa.

Mutta joka puolueessa on myös omat sisäiset jakolinjansa, ja eri ryhmittymiä on miellytettävä.

On kyllä myös arveltu, että Purra oikeasti haluaisikin viedä puolueensa oppositioon, mutta se pitää saada näyttämään siltä että muut savustivat perussuomalaiset ulos.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.07.23 - klo:21:02
Tuossa on kyse Petteri Orposta, ei Sanna Marinista.
Niinistö on kommentoinut asiaa, kannattaa etsiä kommentti jostain, niin ymmärtää, mistä on kyse.

Suomi on tosiaankin pohjoismaiden poikkeus, koska Suomi on tasavalta, muut kuningaskuntia.

Kyllä Sanna Marinkin Lipposen kirjoituksessa mainittiin. Se oli kopiointini edelleä, näin:

Kirjoituksessa esitetään kummastelua siitä, miksi presidentti Niinistö järjesti Helsingissä kokouksen, johon kutsuttiin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin lisäksi pohjoismaiden pääministerit Sanna Marinia lukuun ottamatta.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 05.07.23 - klo:21:04
Tässä ISn teksti kokonaisena:

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699788.html
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 05.07.23 - klo:21:07
Kyllä Sanna Marinkin Lipposen kirjoituksessa mainittiin. Se oli kopiointini edelleä, näin:

Kaiketikin ymmärsin väärin, mitä tarkoitit.
Pahoitteluni anteeksipyynnön kera.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Mörtti-57 - 10.07.23 - klo:10:16
Ylen kulttuuriykkönen: "Herännäisyys eli körttiläisyys on muuttunut IKL-tukijasta kirkon liberaaleimman siiven liikkeeksi
Lähetys alkaa klo 15.02
Ohjelma on tulossa kuunneltavaksi klo 16.30"
https://areena.yle.fi/podcastit/1-65842643?fbclid=IwAR0fm-lN39YU8mgLy8ptYxWEHeZtqeMEWGrdM0T05lmNBccysKd5FfyWDaQ

Onhan se näin, että vakava ja tumman värinen körttikansa on vuosikymmenten myötä muuttunut monenkirjavaksi ihmisjoukoksi, joka uskoo, että Isämme talossa on monta huonetta. :109: 

Tie, totuus ja elämä
»Älkää antako sydämenne järkkyä. Luottakaa Jumalaan ja luottakaa minuun.
Isäni talossa on monta huonetta. En kai minä muuten sanoisi, että menen laittamaan teille asunnon valmiiksi.

Tätä körttifoorumiakin on arvosteltu, että "tämä alusta on viherpunaisten soluttama", mutta onko siinä jotain pahaa ja väärää, kun erilaiset ihmiset aatteineen uskaltavat tulla herätysliikkeeseen, joka puolustaa arkaa ja ikävöivää uskoa, jossa Kristuksen ja ihmisen väliin ei aseteta mitään? Armo kuuluu kaikille.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: PekkaV - 10.07.23 - klo:10:45

   Viherpunaisten solutus on totta, koska me 60-70 -lukujen poliittis-aktiivit olemme palanneet isien tykö turhauduttuamme vallankumouksen epäonnistumiseen. Olemme nyt kotona ja tähyilemme uutta tulevaisuutta varmemmalla pohjalla, jos mahdollista. Yrittänyttä ei laiteta, mutta nytpä laitettiin - pienelle paikalle, ja tässä ollaan. Herra armahda!

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 10.07.23 - klo:11:32
Kristus ei tullut huolehtimaan kauppataseesta tai korkopolitiikasta.
Hän äänestäisi vihervassareita jos olisi nyt täällä. Hänen aatteensa oli jopa lähellä kommunismia, yhteisiä omistuksia ja yhteistä jakamista.

Kommunisteille kelpasi aate mutta ei Kristus.
, Sydän on vasemmalla, oli hyvä vaalilause männävuosina.

Körttiläisyys on armoa armon päälle !
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: luterilainen - 10.07.23 - klo:12:57
Kristus ei tullut huolehtimaan kauppataseesta tai korkopolitiikasta.

Hän äänestäisi vihervassareita jos olisi nyt täällä. Hänen aatteensa oli jopa lähellä kommunismia, yhteisiä omistuksia ja yhteistä jakamista.

Kommunisteille kelpasi aate mutta ei Kristus.
, Sydän on vasemmalla, oli hyvä vaalilause männävuosina.

Körttiläisyys on armoa armon päälle !
Aamen! Körttiläisyys on armoa armon päälle. Mutta oliko Kristus sosialidemokraatti, mikä on yhtä kuin kansallissosialismi ja Vasemmistoliitto sekä kommunismi. Äänestäisikö Hän todella vihervassareita, jos olisi nyt täällä? Mikä oli Hänen suhtautumisena yksityisomistamiseen? Onko mielestänne Raamatussa merkkejä sosialismista, vai onko Raamatussa myös yksityisomaisuus noteerattu?  :017:

Mielestäni Raamatun mukaan Kristus ei määrännyt millainen yhteiskuntajärjestyksen tulisi olla. Omistamiseen Hän antoi ohjeita, mutta tässäkin kohdin tulee lähimmäisenrakkauden olla se, joka sitä Pyhän Hengen voimassa ja johdatuksessa ohjaa.  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Pena - 10.07.23 - klo:18:56
Aamen! Körttiläisyys on armoa armon päälle. Mutta oliko Kristus sosialidemokraatti, mikä on yhtä kuin kansallissosialismi ja Vasemmistoliitto sekä kommunismi. Äänestäisikö Hän todella vihervassareita, jos olisi nyt täällä? Mikä oli Hänen suhtautumisena yksityisomistamiseen? Onko mielestänne Raamatussa merkkejä sosialismista, vai onko Raamatussa myös yksityisomaisuus noteerattu?

Kylläpä läiskit vastuuttomasti noita yhtäläisyysmerkkejä! Unohdit Kokoomuksen, joka oli aikoinaan Kansallinen kokoomus.

Alkuseurakunnassa kerrotaan, että sen talous perustui täydelliseen yhteisomistukseen. Olisikohan Marx napannut kommunismin ihanteen Apostolien teoista? Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla. Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: luterilainen - 11.07.23 - klo:00:04
Alkuseurakunnassa kerrotaan, että sen talous perustui täydelliseen yhteisomistukseen. Olisikohan Marx napannut kommunismin ihanteen Apostolien teoista? Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä. Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla. Ei myöskään ollut heidän seassaan ketään puutteenalaista; sillä kaikki, joilla oli maatiloja tai taloja, myivät ne ja toivat myytyjen hinnan ja panivat apostolien jalkojen juureen; ja jokaiselle jaettiin sen mukaan, kuin hän tarvitsi.
Eikö Ananiaksen ja Safiran tapaus osoita, että he olisivat voineet pitää omaisuutensa “Tilahan oli sinun, kun et vielä ollut myynyt sitä, ja sinun olivat myös ne rahat, kun sen myit” (Ap. t. 5:4)?  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Pena - 11.07.23 - klo:06:28
Eikö Ananiaksen ja Safiran tapaus osoita, että he olisivat voineet pitää omaisuutensa?

Yhteisomistukseen ei siis ketään pakotettu. Tuon avioparin synti ei siis ollut yksityinen omaisuus vaan teeskentely ja salaaminen.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: PekkaV - 07.12.23 - klo:05:33

   Se on sirkusosio. Leipäosio on vakava. Kumpiakin tarvitaan.

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Mörtti-57 - 21.12.23 - klo:18:50

Liityin körttifoorumiin 18.03.06 - klo:21:14 ja viestejä olen tällänny tänne 17 vuoden aikana 1506 :017:
Juttuja käyn melkein päivittäin lukemassa, mutta kirjoiteltua tuloo harvakseen.

Monet teistä ovat ahkeria kirjoittajia, kun esim. luterilainen on noin neljässä vuodessa kirjoitellut tänne 4651 kertaa. :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: PekkaV - 29.01.24 - klo:07:16

   Ihminen, joka tyynesti suhtautuu yksityiskohtiin.

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Mörtti-57 - 07.02.24 - klo:13:42
Nämä maan hiljaiset ja heikoimmat mietityttää ja huolettaa poliittisten ja yleisten arvojen vain koventuessa. Ihmisen arvoa mitataan yhä enemmän vain rahassa ja tämän arvoasteikon alapäässä olevat saavat kokea olevansa pohjasakkaa.
Nuorena tuli itsekkin koettua arvottomuutta ja epäkelpoisuutta, kun kaikki "palikat" olivat kateissa. Joskus haaveilin, että tulisipa sota, niin minäkin kelpaisin edes sotaan.
Keskikoulun jälkeen "välivuosia" kului kahdeksan aputyömiehenä rakennustyömailla. 18 v. vapaaehtoisena kävin armeijan ja siellä huomasin, että jotkut armeijakaverit hakivat vielä kouluun, kun lukivat teknilliseen kouluun pyrkivän opasta. Siitä jäi mieleeni, että jospa minäkin voisin vielä hankkia oikean ammatin. Erään työttömyystalven ja kevään aikana minäkin luin tekun pääsyopasta ja pyrin kouluun rkm-linjalle ja vielä pääsinkin.
Olihan se haasteellista aloittaa koulunkäynti 23 vuotiaana, kun viimeksi koulunpenkillä istumisesta oli kulunut melkein vuosikymmen.

Nykyisin tuntuu olevan vielä vaikeampaa sopeutua yhteiskuntaan, kun kouluttamattomille ei ole enää juuri minkäänlaisia työpaikkoja aloitella elämäänsä. Yleinen suvaitsemattomuus on monen kohtalona. Jos jää yhteisönsä ylkopuolelle ilman hyväksyntää, niin vaikea sitä on mihinkään ponnistaa ilman tukea.
Minusta on aika sydämetöntä, kun lievästi kehitysvammainen kaveri Eino siirrettiin edunvalvojansa toimesta kotimaisemistaan asumaan 300km:n päähän Pohjois-Pohjanmaalle. Eino ei saanut edes etukäteen nähdä asuntoaan ja uutta asuinkuntaansa. On ollut surkea lukea Einon pahaa oloa uudessa paikassa, kun tuettua työtä ja mitään tekemistä juuri ole. Hän tuntee olevansa siellä elinkautisvankina ja liian kaukana iäkkäästä äidistään, sukulaisistaan ja ystävistään.

Monesti on ollut mielessä eräs körttifoorumitapaamisista tutuksi tullut nuorimies, kun kuulin joku vuosi sitten hänen siirtyneen ajasta ikuisuuteen.
Tämä hieno ja fiksu nuorimies uskalsi kertoa körttifoorumissa tulleensa "kaapista ulos" vaikka kovin arkana ja syrjäänvetäytyvänä muistan hänet foorumitapaamisista. Olihan se järkytys kuulla, kun juuri matematiikanopettajaksi valmistunutta kaveria ei enää ole.

Täytyy arvostaa Pekka Haavistoa äänelläni, kun hän on uskaltanut lähteä arvostettuna poliitikkona jo kolmasti presidentivaalien ehdokkaaksi ja kuullut usein kommenttia, että aivan hyvä presidentti olis, mutta tuon "ominaisuuden" vuoksi en häntä äänestä.
Sunnuntai-iltana sitten selviää, että valitseeko äänestävä kansa uudeksi presidentiksi Natohaukan vai Rauhankyyhkyn?
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 07.02.24 - klo:14:41
Kiitos ystävämme Mörtti lämminhenkisestä kirjoituksesta meidän kouluja käymättömien puolesta.

Ennenhän ei ollut lainkaan erikoista että oli vain kansakoulutodistus, jos sitäkään. Kuitenkin lähes jokainen löysi työtä tai tehtävää itsensä tai myös perheensä elämiseen. Yhteiskunta oli silloin sellainen että ruumillista työtä tehtiin paljon.

Kouluttutuneet, alkaen ylioppilaista olivat ne harvemmat joille elämän olisi luullut antavan enemmän eväitä ollakseen kelpo kansalaisia. Useimmat olivatkin, mutta muunlaistakin oli.

Onko ihmisarvo siis kiinni oppiarvoista. Nyt vaalikampanjoissa nousee esiin Alex Stubb´n professorius vs. Pekka Haaviston ollessa  v a i n  ylioppilas.

Minä olen löyänyt työtä ja toimintaa vaikka olen vain keskikoulun käynyt.
Etsivänä ja uteliaana olen löytänyt ' oman maailmani' ja olen myös saanut elää hyvää perhe-elämää jo neljän sukupolven mummina.

Meidän sukua on monipuolisesti kohdanneet myös sairaudet, kehitysvammat, alkoholismi ja myös itsemurhat. Kaikella on tarkoitksensa , niin kovalta kun tuntuu näin sanoa.

Elämä kantaa. Meille on annettu myös vastuu kantaa läheisiämme, myös muualla maailmassa.

Vasta vanhana alkaa näkyä elämän koko kaari kaikkine väreineen. Se on värikäs kuin sateenkaari ukkospilven jälkeen. Jumala armahtaa, niin hän on luvannut.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 07.02.24 - klo:16:10
Ongelma tosiaan on meissä jokaisessa oleva itsekkyys.
Emme auta riittävästi.

Tästä johtuen tarvitaan veroja. Verot ovat pakkokeinoin otettua rahaa.
Niiltä, joilla on enemmän, otetaan enemmän, niiltä, joilla on vähemmän, nyhdetään pakolla vähemmän euroja.
Tällaiseen meillä on yleinen hyväksyntä, nähdään, että niin on hyvä.

Sitä pohdin, että missä menee raja, jonka yli ei pidä mennä?
Eli missä on raja, jolloin pakkotoimiin hoidetussa tulonsiirroissa rikkailta köyhille mennään kohtuuttomuuksiin?

Osaako joku vastata?

Tilanne on se, että jokainen haluaisi omalle kohdalleen pienemmät verot ja suuremmat ilmaiset lahjat yhteisestä kassasta.

Ehkä se on oikein, mitä kansa kollektiivisesti päättää eduskunnan välityksellä?
Eduskuntahan se lait säätää meillä, ei kukaan muu.

Minä saatan maksaa veroja enemmän, kuin joku toinen.
Onko oikein, että minulle ja minunlaisilleni ollaan vihaisia, kun haluamme pohtia kohtuusasioita tältä kannalta?

Kerro minulle, mitä minä olen sinulle velkaa?
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 07.02.24 - klo:16:40
Presidentti Sauli Niinistö sanoi muutaman lyhyen ajatuksen lehdistön haastattelutilaisuudessa viimeisia kertojaan presidenttinä.

Hän vastasi mm. että pitää sitoutua tiukasti tehtyihin päätöksiin. Tarkoitti eduskuntaa, mutta minä vertasin sitä aviolupaukseen. Kun olemme Jumalan kasvojen alla ja seurakuntalaisten kuullen luvanneet kantaa yhteistä kuosmaa niin hyvimä kuin vaikeina aikoina, niin siinä on n e u v o  josta voi ottaa mallia .

Nykymeno on vaan sellaista ettei lupauksia pidetä, ei liitoissa eikä hallituksissa.

Vaikka kuinka kipeää tekee, on jatkettava ja jaksettava sovitulla tavalla.
Kynenemmekä tähän suomalaisina.  :017:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 07.02.24 - klo:16:52
Nykymeno on vaan sellaista ettei lupauksia pidetä, ei liitoissa eikä hallituksissa.

Mikä on suurin tai yksi suurista asioista, joissa hallitus on pettänyt lupauksensa?
Itselleni ei heti tule mieleen mitään, joka voidaan katsoa lupausten rikkomiseksi.
Nyt ehkä opin sinulta uutta, kun kerrot.

Minusta vaan näyttää siltä, että jotkut ovat vihaisia juuri siksi, että hallitus juuri pyrkii pitämään lupauksensa.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 07.02.24 - klo:17:23
Riitalle vielä sellainen kysymys, että olisitko iloinen, jos hallitus pitäisi kaikki lupauksensa eikä rikkoisi yhtään lupaustaan?

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 07.02.24 - klo:17:49
Vaalilupauksia oli monenlaisia, houkuttimia. Nyt ne perutaan, eikä kyetä talouden hoitoon, saati pitää Suomi nousuun !

Tuo kysymys  on asiaton.Miksi olisin iloinen ? Toki asioiden muuttuessa hallituksen pitää kyetä mukautua muutoksiin
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 07.02.24 - klo:17:58

Tuo kysymys  on asiaton.Miksi olisin iloinen ? Toki asioiden muuttuessa hallituksen pitää kyetä mukautua muutoksiin

Ajattelin, että koska olit pettynyt siihen, että hallitus on rikkonut lupauksiaan, niin kysyin, koska hallitus ei ilmeisesti todellisuudessa ole vielä rikkonut yhtään lupaustaan.

Ymmärtääkseni hallitukset Suomessa eivät juurikaan lupauksiaan riko ja tämä on seikka, joka aiheuttaa joskus närää.

Vaalilupausasiaa olen jo monta kertaa yrittänyt täällä selittää, että mistä siinä on kyse ja ei näytä vieläkään menneen perille.
Mutta tällä kertaa lyhyesti ilman perusteluja: rikkomisväitteet ovat paisuteltua huuhaata, jota opposition edustajat sina väittävät, riippumatta siitä, kuka on oppositiossa.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Pena - 07.02.24 - klo:19:30
Hallitushan ei tietenkään ole tehnyt ainuttakaan vaalilupausta. Eduskuntavaalit käytiin eri puolueiden vaaliohjelmien perusteella. Hallitus koottiin vasta vaalien jälkeen. Siinä yhteydessä laadittiin hyvin näyttävästi hallitusohjelma, josta nyt sanotaan, että se muka on vaalien tulos. Sitä voidaan kuitenkin tarkastella niin, että verrataan sen tavoitteita eri hallituspuolueiden vaaleissa lausuttuihin lupauksiin.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 07.02.24 - klo:20:21
Hallituspuolueet pitävät ns  vaalilupauksiaan oppositiopuolueita paremmin.
Eli oppositiopuolueet rikkovat ns vaalilupauksiaan hallituspuolueita enemmän.
Tämä on hyvä muistaa.

Opposition on vaikeampi toteuttaa ns vaalilupauksiaan verrattuna hallituspuolueisiin.
Eivätkä hallituspuolueetkaan saa kaikkia tavoitteitaan läpi.

Kun keskitytään hallituspuolueiden ns vaalilupausrikkomuksiin helposti unohtuu, että oppositio joutuu rikkomaan vieläkin enemmän ns lupauksiaan.


Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Pena - 08.02.24 - klo:07:22
Hallituspuolueet pitävät ns  vaalilupauksiaan oppositiopuolueita paremmin.

Oppositioon päätyneet puolueet eivät saa toteutetuksi tavoitteitaan, kun niille ei ole riittävää kannatusta eduskunnan äänestyksissä. Se ei kuitenkaan ole lupausten pettämistä. Tavoitteiden puolesta tehdään usein pitkäjänteistä työtä yli vaalikausien. Satu Hassi totesi taannoisessa haastattelussa, että ne Vihreiden tavoitteet, joille jopa naureskeltiin hänen poliittisen uransa alkuvaiheissa, ovat nyt joko toteutuneita tai useimpien muiden puolueiden tavoitteissa.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 08.02.24 - klo:07:32
Oppositioon päätyneet puolueet eivät saa toteutetuksi tavoitteitaan, kun niille ei ole riittävää kannatusta eduskunnan äänestyksissä. Se ei kuitenkaan ole lupausten pettämistä. Tavoitteiden puolesta tehdään usein pitkäjänteistä työtä yli vaalikausien.

OK.
Vihervasemmiston lupausten toteuttamatta jättäminen ei ole lupausten pettämistä ja syy on eduskunnan. Itseasiassa heillä ei ole edes lupauksia, vaan tavoitteita.

Keskustaoikeiston tavoitteiden toteuttamatta jääminen on lupausten pettämistä, jokainen siihen ryhmään kuuluva puolue pettää suuren määrän lupauksiaan.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Mörtti-57 - 08.02.24 - klo:07:39
OK.
Vihervasemmiston lupausten toteuttamatta jättäminen ei ole lupausten pettämistä ja syy on eduskunnan. Itseasiassa heillä ei ole edes lupauksia, vaan tavoitteita.

Keskustaoikeiston tavoitteiden toteuttamatta jääminen on lupausten pettämistä, jokainen siihen ryhmään kuuluva puolue pettää suuren määrän lupauksiaan.
Jos katsoo edellisen hallituspuolueiden tekemiä vaalilupauksia ja niiden viemistä hallitusohjelmaan, niin aika hyvin tekivät mitä lupasivat.
Kyöstillä on aika valikoiva muisti koneälyineen. :017:
"Vaalilupausten tutkimukseen on olemassa vakiintuneet menetelmänsä. Pidämme vaalilupauksena sellaista sitoumusta jonkin toimenpiteen suorittamiseen tai lopputuloksen saavuttamiseen, joka on kirjattu puolueen vaaliohjelmaan, ja jonka toteutuminen on selvästi todennettavissa."
 https://politiikasta.fi/kriisien-keskella-myos-vaalilupauksia-on-lunastettu/
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: öppiäinen - 08.02.24 - klo:08:08
Tilanne on se, että jokainen haluaisi omalle kohdalleen pienemmät verot

Ei ole se tilanne.

Kun vielä sain olla palkkatöissä, olisin mielestäni voinut maksaa veroja enemmänkin. En minä niitä koskaan ole kironnut. Tiedän, etten ole ainoa. Pistin sitten säästöön. Onpa nyt ollut millä elellä, ilman tulonsiirtojakin, mutta kohta mulla loppuu rahat ja joudutte elättämään.

Mahdatko tulkita vihaisuudeksi sen, että kanssasi ollaan eri mieltä?

Veroista maksetaan paljon muutakin kuin tulonsiirtoja.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Pena - 08.02.24 - klo:08:54
Veroista maksetaan paljon muutakin kuin tulonsiirtoja.

Olen koko ikäni 'elänyt veronmaksajien rahoilla', kun olen tehnyt työtä kolulaitoksen palveluksessa. Palkkani olen ansainnut kasvattamalla uusia veroa maksavia kansalaisia. Tiedän siis hyvin, ettei verotus ole riistämistä vaan yhteisen vastuun kantamista.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Mörtti-57 - 08.02.24 - klo:09:03
Rikas mies jos oisin.. Jos sellaisen maallinen onni olisi osakseni tullut, niin mielläni veroja maksaisin tuloistani, kuten aina olen tehnyt.
 ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.”
Keisarilla eli Suomen valtiolla ei mene nyt hyvin, kun veroja vältellään ja jotkut jättävät jopa Isänmaansa veroja vältelläkseen.

"1960-luvun lopun laulu 20 rikkaasta perheestä kaipaa päivitystä Suomessa.
Kun laulu tehtiin, Suomessa elettiin laajasti sekä tulojen että verojen kasvun aikaa. Tuloja myös jaettiin enemmän rikkailta köyhemmille."
https://yle.fi/a/3-11048840
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 08.02.24 - klo:09:44
Jos turvaa vain koneälyyn, oma ajattelukyky ja muistikin huononee.

Ylen aamussa oli asiantuntija kertomassa koneälystä, mutta ei osannut vastata toimittajan kysymykseen, unohti.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 08.02.24 - klo:10:02
Jos turvaa vain koneälyyn, oma ajattelukyky ja muistikin huononee.

Ylen aamussa oli asiantuntija kertomassa koneälystä, mutta ei osannut vastata toimittajan kysymykseen, unohti.

Eräässä suorassa radiohaastattelussa kerroin jotain ja unohdin toimittajan kysymyksen ja kysyin sitten, että ”mikä se kysymys olikaan”.
No, kysymys toistettiin  minulle.
En silloin ollut vielä käyttänyt ChatGPTtä.
Unohdukset tuskin ovat tekoälyn syytä.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 08.02.24 - klo:10:09
Eivät täysin. Keskittymättömyys  ja stressi on sitä suuremmassa määrin.

Koulutulosten heikkeneminen johtuu paljolti liiasta apuvälineiden käytöstä. Jos lisäksi ollaan liian paljonälylaitteiden parissa, muisti huononee.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: öppiäinen - 08.02.24 - klo:13:22
Koulutulosten heikkeneminen johtuu paljolti liiasta apuvälineiden käytöstä. Jos lisäksi ollaan liian paljonälylaitteiden parissa, muisti huononee.

Kirjoitustaito on myös muistin apuväline. Ehkä sen opettaminen pitäisi kieltää...

Eiköhän ne tulosten heikkenemiset ole ihan muusta seurausta. Kun tulee apuvälineitä, niitä pitää opettaa käyttämään järkevästi. Joskus piti opettaa, ettei kaikki ole totta mitä sanomalehdessä lukee, tai kirjaston kirjassa. Sitten, ettei kaikki ole totta mitä hakukoneella löytää tai mitä Wikipediassa lukee. ChatGPT:n vastaukset seuraavana kohteiksi.

Kyllä se jotain osaa ja on joissakin asioissa ihan pätevä. Ohjelmoinnissa on ollut avuksi, eilen viimeksi käytin. Mutta kuten joitakin aikoja sitten osoitin, jopa yksinkertaisissa laskutoimituksissa saattaa haksahtaa. Ja toistaa ihmisten ennakkoluuloja totuuksina.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 08.02.24 - klo:13:34
Kirjoitin sen mitä olen kuullut uutissa, siis on MUTUA.

Mutta tuo on mielenkiintoista jos muisti paranee kirjoittaen. Tätähän minä en tiennyt, mutta aavistelen että kohdallani se pätee.

Ennen kuin aloitin foorumilla kirjoittelun, en ollut sen kummempi muistaja, mutta nyt olen ikäluokassani aika hyvä siinä. Luulin sen johtuvan Älypään avusta. Sitä kun pelaan ja siinä yhteydessä paljon googlaan ja tänne niistä kerron on muisti parantunut.

Vanhat asiat, kansakoulussa opitut esimerkiksi tulee helposti mieleen kysyttäessä. Ennen kuin aloin muistipelaamisen saatoin saman tien unohtaa oikean vastauksen. Nyt se painuu selvästi mieleen ja nousee esiin kun osuu seuraavan kerran kysymyksessä.

Molemmat koen huviksi ja hyödyksi, pelaamisen ja kirjoittamisen. Kun liikunta on rajoitteinen, niin näissäpä se ei ole !
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: öppiäinen - 08.02.24 - klo:14:13
Mutta tuo on mielenkiintoista jos muisti paranee kirjoittaen. Tätähän minä en tiennyt, mutta aavistelen että kohdallani se pätee.

Tarkoitin, että luku- ja kirjoitustaito on muistin apuväline siinä kuin älylaitteetkin.

Ruotsin kurssilla tässä olen, melkein-vanhoilla päivilläni vielä. Kyllä meille opetetaan sähköisten sanakirjojen käyttöä, Wordin kielentarkastustyökaluja ym. apuvälineitä.  Eli mieten hyödyntää sähköisiä apuvälineitä, kun ei vain muista, onko tiskiharja en- vai ett-sukuinen.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Viisveisaaja - 08.02.24 - klo:16:52
Verojahan ei makseta vapaasta tahdosta, vaan ne otetaan palkasta sinulta kysymättä.

No jos eletään valtiossa Suomi, niin sen lakien ja vaateiden mukaan e on mentävä  maksan kyllä veroja murisen kyllä kasti.
Siis en siitä että verojaa maksan, mutta sitä miten niitä verorahoja käytetään.

Tottakai jokainen voi jäädä työttömäksi ja ansaitsee verorahoista tulleesta kassasta osansa.
No sitten on porukkaa, kun ei halua tehdä työtä, heitä pitää elättää. Isopalkkaisia pitää elättää. Kansaedustuslaitosta pitää elättää se on tuskallista.

Sitten on sairaita, vanhuksia ja muita kun ei saa työtä ja ei pysty työhön, tottakai heillekkin kuuluu osansa verorahoista.

Systeemi nyt on tälläinen sen mukaan mennään, mutta kaikkea ei minusta tarvitse hyväksyä ja muutosta tulee yrittää.

Kuitenkin turhaan musiikkiin, kulttuuriin ja vaikka urheiluun ihan liikaa haaskataan rahaa, vaikka jokusen ropon ne muista maista saavat lypsettyä Suomeen konserteillaan, mutta se on pois muiden maiden tyhmiltä, kun makselee turhista huveista.Urheilusta sun muusta.

Maailmassa on niin paljoon rahaa ja ruokaa, että kenenkään ei tulisi nähdä nälkää tai olla asunnoton, mutta kun verorahat laitetaan turhiin juttuihin.

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: PekkaV - 11.02.24 - klo:05:05

   Jaajaa. Kyl tää maaliman meno on ... on se ... on tämä ... tällasta. Mikäpä tässä. Sotakiihko painaa. Mikähän prosessi sekin on ... että yllytetään sotimaan, kannustetaan varustautumaan, varautumaan.
   Hyi, että ihmisen pitää. Toista ihmistä! Lähimmäistä, kaukaista. Epäillä, vihata. Eikö se jo riitä! Eikö ole vihattu tarpeeksi. Olisko aika vaihtaa rakkauteen?! MITÄ !? Kuuluuko! Näkyykö! Ymmärretty!? ETTÄ  RAUHAA VAIN RAUHAA !
   Ai, että on jo. Missä on missä ei. Kaikkialla ei ole. Sodan pelkoa ainakin on liikaa. Syyt pelätä on poistettava. NYT !

Rauhaa rauhaa

Upottava suo

Kiinteä maa. Taivas sees. Aurinko. Totuus kaunis. Lempi, rakkaus, ystävä, onni, kärsivällisyys, yritys ymmärtää ja ymmärtää ja rakastaa - ei koskaan liikaa. Lisää ja lisää rakkautta, eikä milloinkaan liikaa. Suggestoidumme hyvyyteen ja kauneuteen avoimin mielin ja sydämin. Asennoidumme positiivisesti. Vältämme vääryyden. Katsomme, mikä on kielteisyyden syy, ja eliminoimme sen myönteisyydellä.

   Kun olin tietämätön rakkaudesta
minulla oli tapana
laulaa siitä lauluja.
Mutta kun opin tuntemaan rakkauden,
sanat suussani
olivat vain pelkkä hengähdys
ja ääni rinnassani muuttui syväksi hiljaisuudeksi.

                                                        Gibran
https://tahmatassukka.wordpress.com/2008/04/21/kahlil-gibranin-runoja/

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Mörtti-57 - 12.02.24 - klo:19:12
Nykyisin tuntuu olevan vielä vaikeampaa sopeutua yhteiskuntaan, kun kouluttamattomille ei ole enää juuri minkäänlaisia työpaikkoja aloitella elämäänsä. Yleinen suvaitsemattomuus on monen kohtalona. Jos jää yhteisönsä ylkopuolelle ilman hyväksyntää, niin vaikea sitä on mihinkään ponnistaa ilman tukea.
Minusta on aika sydämetöntä, kun lievästi kehitysvammainen kaveri Eino siirrettiin edunvalvojansa toimesta kotimaisemistaan asumaan 300km:n päähän Pohjois-Pohjanmaalle. Eino ei saanut edes etukäteen nähdä asuntoaan ja uutta asuinkuntaansa. On ollut surkea lukea Einon pahaa oloa uudessa paikassa, kun tuettua työtä ja mitään tekemistä juuri ole. Hän tuntee olevansa siellä elinkautisvankina ja liian kaukana iäkkäästä äidistään, sukulaisistaan ja ystävistään.
Vaikka nämä kovat pakkaset pakottaa pysyttelemään sisätiloissa ja luterialaisen kirjoitukset yleensä masentaa, niin tänään sain Einolta mukavia uutisia. :109:
Olen joskus koittanut Einon masennusta lievittää, että voihan se tulevaisuus tuoda hänelle vaikka mitä mukavia yllätyksiä. Yhtäkkiä elämään voi tulla tupsahtaa naisystäväkin ja elämä maistuisi paljon paremmalta.

Tänään Eino kirjoitti löytäneensä netistä naisystävän, joka on myös lievästi kehitysvammainen.  :055: '
https://youtu.be/WWP80rXP4cM?si=YobUF8EWZT5mQ7cS
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: luterilainen - 12.02.24 - klo:23:14
Vaikka nämä kovat pakkaset pakottaa pysyttelemään sisätiloissa
Suomalaista karpaasia ei kovat pakkaset pakota pysymään sisätiloissa vaan aivan päinvastoin, sillä mitä enemmän lunta ja kovempi pakkanen, niin aina parempi ulkoilusää ja iltapäivällä pulahdin avantoon kylmän veden syleilyyn uimaan. Tietenkin riisuudun ja pukeudun aina avantouintipaikan kylmyydessä enkä käytä lämmitettyä pukuhuonetta, koska kylmyys vain piristää karpaasia ja tulee ihanan raikas olo koko loppupäiväksi. :)

Tähän sopiikin hyvin laulu “Pakkanen” https://www.youtube.com/watch?v=guvlJdKvdxU  :eusa_clap:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Pena - 13.02.24 - klo:08:07
Tietenkin riisuudun ja pukeudun aina avantouintipaikan kylmyydessä enkä käytä lämmitettyä pukuhuonetta, koska kylmyys vain piristää karpaasia ja tulee ihanan raikas olo koko loppupäiväksi.

Miksi suotta pukeutua tai edes kuivata itseään. Märkänä ja alastomana pakkanen tuntuu entistäkin raikkaammalta ja piristävämmältä.  :003:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Mörtti-57 - 13.02.24 - klo:08:52
Suomalaista karpaasia ei kovat pakkaset pakota pysymään sisätiloissa vaan aivan päinvastoin, sillä mitä enemmän lunta ja kovempi pakkanen, niin aina parempi ulkoilusää ja iltapäivällä pulahdin avantoon kylmän veden syleilyyn uimaan.
Minä teen kovilla pakkasella ulkona vain pakollisia töitä kuten lämmityspuiden kantoja ym. ja jätän pakkasessa fiilistelyt "karpaaseille".
Kun on 47 vuoden työhistoriani aikana ollut pääosin ulkotöissä, niin pakkasessa työskentely sen vaikutuksineen ovat ikävän tuttuja. Raudankin totesin pakkasella muuttuvan kovin hauraaksi, kun eräänä talvena väänsin 35mm paksuisen rautakangen poikki. Pakkasessa kun tekee pitkään töitä, niin leukaperätkin menee niin kohmeeseen, että työkaverin kanssa puhuminenkin alkaa olla vaikeaa. Kun on ollut ulkona 8 tunnin työpäivän, niin sulattelu lievästä hypotermiasta kestää tunteja ja ulos ei yhtään tee mieli mennä vaikka emäntä lenkkiseuraksi kuinka kaipaas. :icon_wink:
Tämäkin on pakkasesta johtuva fakta: "Vuosittain 2 500–3 500 suomalaista kuolee ennenaikaisesti kylmänä vuodenaikana."
https://www.hs.fi/tiede/art-2000005073763.html
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 13.02.24 - klo:11:41
Pakkasella myös kieli tarttuu helposti metalliseen infrastruktuuriin ulkona.
Sinällään tarttuminen ei ole ongelma.
Hankalaa on tilanne, kun vetää kielen pois ja tietysti ei sekään olisi kivaa, jos joku ulkopuolinen taho näkisi kun kieli on tarttunut kiinni.
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: luterilainen - 13.02.24 - klo:14:48
Miksi suotta pukeutua tai edes kuivata itseään. Märkänä ja alastomana pakkanen tuntuu entistäkin raikkaammalta ja piristävämmältä.  :003:
Korjaan sen verran, että riisuudun ja pukeudun avantouintipaikan pukuhuoneen eteisen kylmällä puolella. Itse laskeutuminen rappusilta avantoon kylmän veden syleilyyn vaatii omavoimaisuutta, sillä se ei tunnu mukavalta vaan kirpaisee avantouinnin ollessa shokkihoitoa tälle syntiselle liharuumiille ja mielelle nolla asteisen kylmän veden purskauttaessa aivojen välittäjäaineet liikkeelle. Myös kortisolin eli stressihormonin tuotanto vähenee. Endorfiinit eli mielihyvähormonit hyrskähtävät vauhtiin ja olo rentoutuu ja virkistyy. Tänäänkin poljin aamulla pyörällä kirpeässä pakkassäässä uimaan avantoon. :)

Lue lisää aiheesta:

https://yle.fi/a/74-20022064

https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/22423982.2022.2111789

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Pena - 13.02.24 - klo:14:57
Tänäänkin poljin aamulla pyörällä kirpeässä pakkassäässä uimaan avantoon.

Saitko fillarisi heti takaisin kuiville vai jäätkö odottamaan kevättä ja jäiden sulamista?
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 13.02.24 - klo:15:33
Rollaatorista irtosi eturengas kun olimme lähdössä kirjastoon. Matti oli sitä mieltä että se ei kestä pakkasia. Siinä on ripustuksena muovia ja se halkesi.

Jätimme sen siihen oven viereen ja siinä se oli kun palattiin. Ei ollut kelvannut kenellekään.
Piti soittamani Apuvälinejakeluun, mutta myöhästyin neljä minuuttia. Yritän huomena uudelleen. Onneksi Matilla on uudempi ja parempi rolla johon siirsin ostoskorin omastani.

Tänään oli kolmas kerta kun epäonni kohtasi. Taitaa olla Me Murphyn nimipäinä tämä 13.2. Ei vaan, Sulon ja Sulhon päivä on.

Huomena on timanttihääpäivämme. Kaikki hankinnat on tehty kahden hengen aterialle. Vietämme sen yhtä vaatimattomasti kuin hääpäivämme 60 vuotta sitten.

Ei vastaanottoa.  :003:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Mörtti-57 - 13.02.24 - klo:19:37

Huomena on timanttihääpäivämme. Kaikki hankinnat on tehty kahden hengen aterialle. Vietämme sen yhtä vaatimattomasti kuin hääpäivämme 60 vuotta sitten.
Paljon Onnea Riitta-mummi ja Matti! :109:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: öppiäinen - 13.02.24 - klo:22:54
Huomena on timanttihääpäivämme. Kaikki hankinnat on tehty kahden hengen aterialle. Vietämme sen yhtä vaatimattomasti kuin hääpäivämme 60 vuotta sitten.

Ei vastaanottoa.  :003:

Ei vastaanottoa, mutta vatsaanotto, nimittäin sen aterian! Olisipa sattunut Sulhon päiväksi, olisi sopinut, mutta ehkä seuraava päivä sopii paremmin, kun sulhosta on kehkeytynyt pitkän linjan ukkomies.

Onnea jatkoonkin!
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 14.02.24 - klo:07:24
Kiitämme onnitteluista.

Samalla toivotan Hyvää Ystävänpäivää
Foorumin lukijoille ja kirjoittajille ! :054:

 :049: :049: :049:
Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: PekkaV - 15.02.24 - klo:05:11

 
   Mi-mi-et-et-es-es-ke-ke-ly-ly-ä-ä-ä
En tavoita muuta kuin tämän hetken ja aamun, mitä on tuleva. Mietiskely ei ole arkipäivää. Se on syvempää, aineettomampaa ja yleispätevämpää. Latteudet ovat poissa. Se on tuoretta.
   Mie, minä. Karjalainen sanoo mie. Karjalainen alkaa aina mietiskelyllä. Mie on sitä itseään, ja kuitenkin laajenee kattamaan kaiken, kaiken mitä on. Nimittäin ei ole muuta kuin tämä, mikä on nyt.
   Sanomattomuuden sanominen on avantgardea. Avantgarde on ennenkokemattomuutta, tuoretta. Se on luovuutta, pyrkimystä uudistaa, karistaa menneisyyden kahle ja kurottaa kohti taivasta. Vanhan kuoleminen antaa tilaa, mahdollisuuden uudelle.
   Menneisyydestä ponnistaminen, nyt kasvu ja avoinna tulevaan.

Otsikko: Vs: Mietiskelyä
Kirjoitti: Riitta-mummi - 15.02.24 - klo:07:35
Pekka, pelastit päiväni. Mie on sirunen Jumalasta. Hänen nimensä on Minä ole. Mie olen mie.

Mietiskely on pelastanut minut. Olen puhelevainen ihminen, mutta puheliaista ei pidetä. Kun mietiskelen puhun itseni kanssa, ja on siinä jotain muutakin, suurempaa.

Mietiskely syntyy uteliaisuudesta. Uteliaisuutta ei suvaita, mutta kun utelee lehdistä, kirjoista, netistä saa haluamansa.

Mutta, mistä kiinnostus on kotoisin. Luonteista, suvuista, yksinäisyydestä.

Jäisinmielelläni tähän, mutta nyt velvollisuus kutsuu.