Kirjoittaja Aihe: Minkälainen kritiikki on rakentavaa?  (Luettu 20356 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Lars Mikael

  • Vieras
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« : 08.02.07 - klo:16:10 »
Opistoaikanani Raudaskylän Kristillisellä Opistolla Aku Räty vieraili muutaman kerran käyden tervehtimässä meitä herännäiskotien nuoria ja kyselemässä kuulumisiamme. Hän korosti usein viitaten Jeesuksen vertaukseen vehnästä ja rikkaviljasta (Matt. 13:24-30) tätä ajatusta: Antakaa juolavehnän kasvaa vehnän seassa. Teidän tehtävänne ei ole nyhtää sitä pois, se tehtävä kuuluu Jumalalle. - Itse olen huonosti tuota ohjetta noudattanut.

Tänä päivänä media ylläpitää monesti kyseenalaista keskustelua kirkon nykytilasta. Negatiiviset asiat tuodaan esille niitä paisuttaen ja väärin arvioiden. Hyvät asiat jäävat unohduksiin.

En ole voinut välttyä - lukiessani körttifoorumia ja muita kirjoituksia - siltä huomiolta, että puutumme helposti mielipiteissämme eri herätysliikkeiden ja vapaiden suuntien opillisiin painotuksiin ja muihin niille ominaisiin tunnusmerkkeihin. Onko oikein ja rakentavaa, koko kirkon ja herännäisyyden kannalta, ruotia toisia kristittyjä niiden tosista ja epätosista heikkouksista?

Olisiko meidän, itseni mukaan lukien, tehtävä tässä asiassa nyt sitä kirjoituksissa esiin otettua parannusta ja jätettävä tämä asia Jumalan hoidettavaksi? Koska omassa vaelluksessa ei aina ole kehumista eikä ylpeilyn aihetta, ei ole hyvä uskonasioissa käydä muita tuomitsemaan.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #1 : 08.02.07 - klo:20:27 »
Mikään kritiikki ei rakenna. Usein on hyvä ehdottaa miten asian voisi tehdä paremmin, mutta kritiikki siinä yhteydessä on turhaa. Nälvimistä ja muita sen sukulaisia on siinäkin varottava sillä neuvottava on usein herkistetyllä mielellä.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #2 : 08.02.07 - klo:20:31 »
Tuosta olen ihan samaa mieltä, että liian helposti tuomitsemme muita. Kukaan meistä ei voi olla varma, että on täysin oikeassa, niin on sääli, että tälläkin foorumilla on sitten väliin tuomittu kaikki konservatiivit, helluntailaiset, liberaalit, mormonit ja milloin mitkäkin. Siis sellaiset, joista itse on eri mieltä. Minä mukaan lukien olen tullut harrastaneeksi tätä pahaa tapaa.

Siis itse ajattelen niin, että minulla on oma käsitykseni maailmasta. Se on siis mielestäni oikea käsitys...mutta pätee vain minun maailmassani... Ymmärtänette, mitä ajan takaa. Jokaisella on siis oma, aina hiukan erilainen kuin muilla, käsityksensä maailmasta, ja se käsitys on omasta mielestä se oikea. Kukaan ei voi kuitenkaan tietää varmaksi olevansa oikeassa.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #3 : 08.02.07 - klo:20:37 »
Lainaus käyttäjältä: "seppos"
Mikään kritiikki ei rakenna. Usein on hyvä ehdottaa miten asian voisi tehdä paremmin, mutta kritiikki siinä yhteydessä on turhaa.


Se on vähän, että miten kritiikin sanana ymmärtää. Itse ajattelen, että on olemassa rakentavaa kritikkiä. Siis se on juuri sitä, mitä seppos mainitsit, että sanotaan, mikä meni pieleen tai siis minkä voisi tehdä paremmin. Juuri se osuus on kritiikissä se tärkein. Hengellistä sovellusta en osaa nyt tähän hätään sanoa, pitäisi miettiä asiaa ensin. Ehkä se olisi sitä, että mietittäisiin väliin yhteisiäkin puolia.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Lars Mikael

  • Vieras
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #4 : 09.02.07 - klo:07:54 »
Juuri näin Johannes. Oman mielipiteensä saa esittää, mutta mielellään rakentavassa hengessä. Siinä ei mielestäni saisi olla halveksuntaa tai vihjailevia muotoja, kuten esim. viidennestä herätysliikkeestä viime aikaisissa kirjoituksissa käytettyä slangisanaksi luokiteltavaa "vitoset". Mututieto (minusta tuntuu) ei ole aina faktaa. Paljon tässä maailmassa ja hengellisissä piireissä on juuri tätä mutu- tai toisen käden tietoa. Kullakin meistä on tunnetusti se oma totuutemme. Meidän kannattaisi kuitenkin pyrkiä harkitsemaan ennen totuutemme julkituomista muitakin totuuksia ja varsinkin sitä kaipaamaamme tai hakemaamme oikea totuutta. Sen oikean etsimisessä tuleekin juuri ne vaikeudet ja haasteet, joita on hankalaa kohdalleen myöntää, kun on itse mielestään löytänyt vain sen yhden ja ainoan oikean totuuden.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Re: Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #5 : 09.02.07 - klo:13:36 »
Lainaus käyttäjältä: "Lars Mikael"
Juuri näin Johannes. Oman mielipiteensä saa esittää, mutta mielellään rakentavassa hengessä.


Elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa sallitaan kaikenlainen
kritiikki. Mielestäni vaatimukset rakentavasta kritiikistä edustavat pyrkimyksiä rajoittaa kansalaisten ilmaisuvapautta.
Acta, non verba.

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Re: Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #6 : 09.02.07 - klo:18:39 »
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Mielestäni vaatimukset rakentavasta kritiikistä edustavat pyrkimyksiä rajoittaa kansalaisten ilmaisuvapautta.


Minä taas olen rauhanomaisten keinojen kannalla. Anarkia ja kaikenlainen sekasorto ei mielestäni ole kovin kristillistä.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa C-kortti

  • "Silmäisi eteen, Jeesus..."
  • Viestejä: 105
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #7 : 12.02.07 - klo:21:37 »
Lainaus käyttäjältä: "seppos"
Mikään kritiikki ei rakenna.


Tässä esimerkki julkisesta kritiikistä, joka koitui Jeesuksen seuraajien parhaaksi:

11. Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten
kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
12. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän
syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois
ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,
13. ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset,
niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
14. Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin
totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka
olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä
pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"
15. Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä;
16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista,
vaan uskon kautta Jeesuksen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet
Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen
eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
Totuuden Henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa.
Virsi 484

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #8 : 12.02.07 - klo:22:31 »
Lainaus käyttäjältä: "C-kortti"
Lainaus käyttäjältä: "seppos"
Mikään kritiikki ei rakenna.


Tässä esimerkki julkisesta kritiikistä, joka koitui Jeesuksen seuraajien parhaaksi:

11. Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten
kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.
12. Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän
syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois
ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,
13. ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset,
niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.
14. Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin
totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka
olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä
pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"
15. Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä;
16. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista,
vaan uskon kautta Jeesuksen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet
Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen
eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.


Minusta tuossa oli kyse nuhtelusta eikä kritiikistä. Toisekseen siinä oli myös neuvo kuinka sen voisi tehdä paremmin. Ne neuvot ovat arvokkaita.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Juho A.

  • veisaa: "...Armahda heikkoa ja kurjaa.."
  • Viestejä: 239
    • http://www.juhoasikainen.pp.fi
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #9 : 13.02.07 - klo:22:47 »
Terve eli ns. rakentava kritiikki on minusta elinehto kaikentasoiselle oppimiselle.
Jos lapsi epäonnistuu jossain, pitää kertoa missä meni pieleen ja miten onnistuisi. Jos tässä vaiheessa vain kritisoi eikä anna "oikeampaa omaa mielipidettä" (joka ei tietenkään ole absoluuttinen), niin syntyy pelko toimintojen epäonnistumisesta.
Me olemme kaikki aina nuiden lapsien asemassa.

Rakentava kritiikki on palautetta ja apua toisille, miten ehkä kannattaisi toimia.
Pelkkä kritiikki on omanmielipiteen ylentämistä muita paremmiksi.
Rooliinsa tykästynyt taivaanrannanmaalari

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #10 : 14.02.07 - klo:07:02 »
Sopivasti rakentavaa kritiikkiä kohdannut ihminen kehittää myös toimivan itsekritiikin. Siitä on paljon hyötyä. Jää moni moka tekemättä ja saattaa edistyä kypsymisessään. Liiallinen itsekriitisyys on tosin paha jarru.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #11 : 14.02.07 - klo:09:08 »
Lainaus käyttäjältä: "Juho A."
Terve eli ns. rakentava kritiikki on minusta elinehto kaikentasoiselle oppimiselle.
Jos lapsi epäonnistuu jossain, pitää kertoa missä meni pieleen ja miten onnistuisi. Jos tässä vaiheessa vain kritisoi eikä anna "oikeampaa omaa mielipidettä" (joka ei tietenkään ole absoluuttinen), niin syntyy pelko toimintojen epäonnistumisesta.
Me olemme kaikki aina nuiden lapsien asemassa.

Rakentava kritiikki on palautetta ja apua toisille, miten ehkä kannattaisi toimia.
Pelkkä kritiikki on omanmielipiteen ylentämistä muita paremmiksi.


Meillä on pieni eriymmärrys sanassa kritiikki. Kritiikki sisältää moitetta ja se ei ole tarpeellista. Ehdotus siitä miten voisi tehdä paremmin on erittäin terveelistä ja rakentavaa. Se kehittää, jos ei ole pelkkää omakehua.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #12 : 14.02.07 - klo:11:34 »
Pitääkö hakea sivistyssanakirja jostain? Minä olen kritiikillä ymmärtänyt arviointia, jossa huolellisen pohdinnan jälkeen lausutaan niin kehut kuin moitteetkin. Ei kriittisyyskään ole ilkeyttä, vaan asioiden perinpohjaista tutkailua ennen kuin kannatetaan tai vastustetaan jotain. Kritiikittömyys on herkkäuskoisuutta.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #13 : 14.02.07 - klo:11:36 »
Lainaus käyttäjältä: "Juho A."
Terve eli ns. rakentava kritiikki on minusta elinehto kaikentasoiselle oppimiselle.


Jos vaatimus terveestä ja rakentavasta kritiikistä rajoittaa kritiikin mahdollisuuksia.
Acta, non verba.

Poissa Salis

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4426
  • Körtti
Re: Minkälainen kritiikki on rakentavaa?
« Vastaus #14 : 14.02.07 - klo:11:37 »
Lainaus käyttäjältä: "Johannes"
Lainaus käyttäjältä: "Salis"
Mielestäni vaatimukset rakentavasta kritiikistä edustavat pyrkimyksiä rajoittaa kansalaisten ilmaisuvapautta.


Minä taas olen rauhanomaisten keinojen kannalla. Anarkia ja kaikenlainen sekasorto ei mielestäni ole kovin kristillistä.


Vaadinko kenties anarkiaa ja sekasortoa. Vaadin vaan kansalaisten oikeutta saada vapaasti kritisoida eikä rajoittaa kritiikkiä ns. rakentavaan kritiikkiin.
Acta, non verba.