Kirjoittaja Aihe: Lapuan liike nyt  (Luettu 3234 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Lapuan liike nyt
« : 31.07.19 - klo:18:44 »
Tuntemattomien mopopoikien käytös liikutti vainajaa saattaneita Lapualla Lainaus päivän Ilta-Sanomista


”Kyllä saavat poikien kotiväet olla ylpeitä jälkikasvustaan.”
”MOPOPOJAT” ovat käsite, johon harvoin liitetään mitään erinomaista. He ovat ”the usual suspects”, kun jotain syvää porvarillista rauhaa ja sopusointua häiritsevää tapahtuu.

Lapualla Etelä-Pohjanmaalla kolmen mopopojan hieno tilannetaju ja käytös on herättänyt ihailua, ensin paikallisessa mediassa ja nyt myös sosiaalisessa mediassa, kun kirkollisen Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki jakoi Facebookissa Lapuan Sanomien tiistaisen yleisönosastokirjoituksen.

Kirjoittaja on Kurikassa asuva Katja, joka oli viime viikolla saattamassa läheistään. Autosaattue lähti Lapuan terveyskeskuksen takaa hitaasti kohti niin sanottua talvihautaa Simpsiöllä.

Vastaantulevat autoilijat tekivät kunniaa pysähtymällä. Tapa on vanha Lapualla. Aivan kaikki autoilijat eivät pysähtyneet, minkä Katja ymmärsi hyvin. Mutta: ”Erityisen hienolta tuntui, kun kolme mopopoikaa pysäyttivät ajopelinsä tien laitaan. Tämän lisäksi pojat yllättäen ottivat vielä kypärät päästä. Aivan uskomatonta!”

Katja ylistää mopopoikien pelisilmää ja tilannetajua, jollaista ”ei kaikilta aikuisiltakaan aina löydy”.

”Kyllä saavat poikien kotiväet olla ylpeitä jälkikasvustaan”, Katja kirjoittaa.

Kolmen mopopojan teko sai Katjan hyvin liikuttuneeksi. Se kantoi häntä kauniilla tavalla eteenpäin saattueen edetessä kohti määränpäätä, Simpsiötä. Katja toivoo, että vanha perinne ei katoa Lapualta.

”Se on todella kaunis ja kunnioittava tapa.”

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunnan suntio Juha Ahopelto kertoo Katjan mainitseman talvihaudan tarkoittavan Simpsiön hautausmaalla olevaa kylmiötä.

”Talvihautaan saatto” on Lapualla käsite ja tarkoittaa matkaa terveyskeskuksen kappelilta kylmiöön odottamaan varsinaista viimeistä matkaa siunauskappeliin ja Etelä-Pohjanmaan poveen.

Talvihautaan saattoon saattaa osallistua runsaasti autokuntia, sillä lähtökohtaisesti kaikki ovat tervetulleita.

Kun saatto tulee vastaan, liikenne pysähtyy.

– Tämä on aivan ainutkertaista Suomessa, sanoo Lapuan kukka ja hautauspalvelu Latva-Rasulan omistaja Tiina Joensuu.

– Liikennevalot laitetaan vilkulle keskustassa.

Joensuu ei ihmettele, että mopopojat ovat pysähtyneet ja riisuneet kypäränsä. Hänen omat poikansa olivat pieninä hoidossa terveyskeskuksen vieressä.

– Kerran pojat ottivat asennon ja lakit pois päästä ja kuulin, kun he sanoivat ”nyt tytöt hiljaa, saatto tulee”. He olivat silloin kolmen ja neljän.

– Se on niin syvällä se tapa täällä.

MUSTAA autoa ajava Pertti Latva-Rasula kertoo nähneensä useinkin mopopoikien pysähtyvän.

– Kyllä ne melkein järjestänsä pysähtyvät, osa riisuu kypärän, osa ei.

Lapualaiset autoilijat erottaa ulkopaikkakuntalaisista pysähtyminen. Pieniä peräänajoja sattuu silloin tällöin.

– Lähinnä talvikeleillä ja pimeässä, ei niitä montaa ole, pieniä peltikolareita, Latva-Rasula muistelee.

Pysähdyttäessä ei ole tapana laittaa varoitusvilkkuja päälle.

Saattueessa eli saatossa saattaa mustan auton perässä ajaa kymmeniä, jopa yli viisikymmentä autoa, omaisia, ystäviä ja vieraampia kyläläisiä, jotka haluavat kunnioittaa vainajaa.

Autot lähtevät matkaan terveyskeskukselta, mutta jos vainaja on matkalla kauemmaksi, esimerkiksi Kauhajärven hautausmaalle, kyläläiset voivat odottaa matkan varrella liittyäkseen autoillaan saattoon.

”Mopopoijat teki miehen teon” otsikoidun Katjan kirjoituksen Facebookissa jakanut Heli Karhumäki toimi ennen Sana-lehteä Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tiedottajana. Hän on kotoisin Lapualta, ja on omien sanojensa mukaan ”kuudennen polven körtti”, – sekä myös entinen Ilta-Sanomien toimittaja.

Sanaa julkaisee Kansan Raamattuseura.
Tuomas Manninen
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Lapuan liike nyt
« Vastaus #1 : 31.07.19 - klo:21:20 »
Mopopoikien ele surusaaton saapuessa teki vaikutuksen

Tällä paikalla Luka Kojola, Iisakki Laurila ja Iiro Luoma pysähtyivät kunnioittamaan vainajaa ja suruväkeä. Kypärät ne riisuivat mopon penkille.

Lapualla ja paikoin muuallakin maaseudulla edelleen elävä tapa on pysähtyä vainajan saaton kohdalla ja ottaa lakki pois päästä. Lapualaisten mopopoikien pysähtyminen ja kypärien riisuminen liikutti suruväkeä ja yllätti monet, joille tapa on vieras.
Oli heinäkuinen torstai-ilta, kun kaverukset Iiro Luoma, Iisakki Laurila ja Luka Kojola olivat ajelemassa mopoillaan Lapuan keskustassa lähellä Alangon alueen kiertoliittymää.

Iisakki huomasi ensimmäisenä sairaalan suunnalta rauhallista vauhtia lähestyvän autosaattueen, jossa etummaisena ajoi musta vainajankuljetusauto.

Näky on Lapualla tuttu vainajan saatto, ja pojat tietävät, mitä se tarkoittaa: vainajaa kuljetetaan sairaalan kappelista Simpsiön talvihautaan odottamaan hautaan siunaamista. Talvihauta on vainajien säilytyskylmiön lapualainen nimitys. Saattoon liittyneet, mustan auton jäljessä ajavat autot ovat lähiomaisia ja ystäviä.

Pojat ovat vanhemmiltaan oppineet, miten vainajan saaton tullessa toimitaan.

- Siinä pysähdytään tien sivuun ja otetaan lakki pois päästä, kertoo Iiro.

Tässä tapauksessa pojilla olivat kypärät, joten ne nostettiin mopon istuimelle tai käsivarrelle. Sitten jäätiin kiireettömästi odottamaan, että autosaattue oli ohittanut paikan.

”Kyyneleet nousivat silmiin”
Yksi saattoon osallistuneista vainajan lähiomaisista liikuttui poikien eleestä kovasti. Kyyneleet nousivat silmiin, kun hän näki poikien vakavat kasvot ja mopon penkille nostetut kypärät.

Aiemmin Lapualla asuneena hän tunsi perinteen ja näki matkalla muidenkin ihmisten pysähtyvän tai hiljentävän vauhtiaan autoillaan tai kävellen. Erityisesti häntä kosketti se, että osanottonsa ilmaisivat nuoret mopopojat ottamalla kypäränsäkin pois päästä. Hän halusi kiittää heitä yleisönosastokirjoituksen kautta.

- Se oli sellainen ele, että tuntui palautteen antamisen paikalta. Liian paljon parjataan mopopoikia – hekin ovat kumminkin jonkun äireen poikia kaikki, hän kertoi Sanalle.

Kirjoittaja ei halua julkisuutta itselleen, ja merkitsi allekirjoitukseksi vain etunimen Katja ja paikkakuntansa Kurikan.

Kirjoitus julkaistiin Lapuan Sanomissa, josta se levisi monien tietoon Lapualla asuvan Sanan päätoimittajan Heli Karhumäen jakaman postauksen kautta. Ilta-Sanomien toimittaja Tuomas Manninen huomasi postauksen ja teki aiheesta oman uutisen, johon haastatteli saattoperinteestä laajemmin myös Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan suntiota ja paikallista hautaustoimistoyrittäjää.

Uutinen ponnahti useaksi tunniksi Ilta-Sanomien luetuimmaksi jutuksi ja valtakunnallisesti huomatuksi tapaukseksi. Runsaat palautteet ja kommentit kertoivat, että poikien käytös oli tehnyt vaikutuksen lukemattomiin ihmisiin. Eräs yrittäjä aivan eri puolelta Suomea halusi kiittää poikia myös konkreettisesti pienellä muistamisella, ja pyysi Karhumäen apua poikien löytämiseen.

Saattoperinnettä vielä maaseudulla
Surusaaton kohdalla hiljentyminen tunnetaan vanhana hyvänä tapana muuallakin kuin Lapualla, erityisesti maaseutupaikkakunnilla eri puolilla Suomea. Mainintoja surusaaton kunnioittamisesta pysähtymällä tuli Heli Karhumäen Facebook-seinälle Lapuan lähipitäjien lisäksi muun muassa Vetelistä, Hämeenkoskelta, Töysästä ja Kokemäeltä. Nimityksiä ovat myös hautajaissaatto tai surusaatto.

Lapualla vainajan saatto on kuitenkin niin vakiintunut perinne, että kuolinuutisen tultua ystävät alkavat ilman muuta kysellä, milloin on saatto. Saatosta ei ilmoiteta lehdessä, vaan sana kiertää suusta suuhun lähiomaisilta sukulaisille ja ystäville. Nykyisin jotkut ilmoittavat siitä Facebookissa.

Liikennevalot asetetaan Lapualla vilkuttamaan keltaista saaton lähtiessä liikkeelle sairaalan kappelista ja kirkonkellot säädetään soittamaan saattokelloja saaton ohittaessa tuomiokirkon ja tapulin. Usein saatto ajaa matkalla vainajan kotitalon kautta ja pysähtyy hetkeksi sen kohdalle.

Saaton saavuttua talvihaudalle arkku siirretään sen kylmätilaan hautajaisiin saakka. Lähiomaiset asettuvat talvihaudan edustalle ja saattoon osallistuneet käyvät esittämässä heille osanottonsa kätellen ja halaten.

”Pysähdytään, vaikka olisi kiire”
Sana löysi kirjoituksessa mainitut pojat Facebookin kautta tiedustelemalla ja kutsui heidät pieneen haastatteluun. Heidän ikäluokassaan tapa on aivan tunnettu, ja he tietävät kaveriensakin toimivan tilanteessa samoin.

Pojat ovat oppineet tavan vanhemmiltaan. Nämä ovat kertoneet, mistä on kysymys, ja näyttäneet myös itse mallia saaton osuessa kohdalle.

- Saatto osuu kohdalle muutaman kerran vuodessa. Kyllä siinä pysähdytään aina, vaikka olisi itsellä kiire jonnekin. Sen verran ehtii aina odottaa, sanoo Iiro Luoma.

Pojat ovat nähneet useiden kymmenien autojen saattoja, joiden hidas ohiajo voi kestää useita minuutteja.

- Helposti yli 50 autoa, sanoi Luka.

Saatto alkaa kappelissa
Pojista jokainen on myös itse ollut saattojoukossa. Luka muistaa, miten hienolta tuntuu katsoa autosta, kun ihmiset pysähtyvät tien vierille kunnioittamaan vainajaa.

Iisakki oli juuri edellisellä viikolla itse isänsä tädin saatossa.

- Katsoin ajaessamme ihmisiä, jotka pysähtyivät tien sivuun, ja se tuntui hyvältä.

Pojat tietävät, että tapa on Lapualla erityisen vahva. Autosaattue on perinteen näkyvä osa, mutta tilaisuus alkaa jo sairaalan kappelissa. Siellä pidetään hartaushetki, jossa jätetään jäähyväiset vainajalle.

- Joskus arkku on auki, että voi vielä viimeisen kerran nähdä vainajan, Iisakki kertoo.

- Sitten puhutaan muutama sana ja veisataan virsiä.

Perinne pitää pintansa
Saattoperinnettä on joskus kritisoitu siitä, että se pysäyttää liikenteen ja voi aiheuttaa vaaratilanteita. Jotkut ovat julkisestikin vaatineet tavasta luopumista. Lapualla ei kuitenkaan näy vähäisintäkään merkkiä, että tapa olisi hiipumassa.

Poikien mielestä vetoaminen liikenneturvallisuuteen on liioiteltua.

- Tämä on hieno tapa. Ei siitä pidä luopua, Iiro toteaa, ja muut ovat samaa mieltä.

Samaa mieltä olivat kymmenet somessa kommentoineet lapualaiset. Perinne opetetaan lapsille pienestä pitäen. Lapualainen Leena Jänikselä kertoi seuraavaa.

- Minua kosketti viime kesänä Liuhtarin urheilukentällä pelatussa pesäpallo-ottelussa, kun kesken kaiken peli vihellettiin poikki ja kaikki kääntyivät seuraamaan vainajan saattoa. Kenttä sijaitsee juuri sairaalanmäen alapuolella, josta saatto lähtee. Kyseessä oli noin 10-vuotiaiden tyttöjen peli. Näin oli tytöille opetettu
.

Lähde Sana-lehti
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Lapuan liike nyt
« Vastaus #2 : 01.08.19 - klo:09:37 »
Asian saama myönteinen julkisuus hämmästyttää. Tässä tänäinen Ilta-Sanomat

Mopopoikien upea käytös kerää kiitostataustalla perilapualainen tapa: ”Ulkopaikkakuntalaiset monesti ihailevat”

Mopopoikien tyylikäs käytös kerää kehuja.
LAPUALAISET mopopojat osoittivat esimerkillistä käytöstä viime viikolla osoittamalla kunniaa vainajan autosaattueelle. Lapuan Sanomiin kirjoittanut Katja ihasteli, kun kolme mopopoikaa pysäytti ajopelin tien laitaan, vaikka moni autoilijakin ajoi ohi.

”Erityisen hienolta tuntui, kun kolme mopopoikaa pysäyttivät ajopelinsä tien laitaan. Tämän lisäksi pojat yllättäen ottivat vielä kypärät päästä. Aivan uskomatonta!”, Katja kirjoitti.
Mopopoikien käytös liikutti vainajaa saattaneita Lapualla – IS tavoitti Iisakin, Iiron ja Lukan: ”Vanhemmat ovat opettaneet meille, miten käyttäydytään”
Taustalla on vanha lapualainen tapa, jonka paikalliset tuntevat hyvin.

KAPPELIN PIHA Lapuan terveyskeskuksen takana täyttyy autoista keskiviikkoiltana kello 17.30 aikaan. Hautaustoimistourakoitsija Pertti Latva-Rasula on peruuttanut mustan auton kappelin ovelle ja kiinnittänyt keulaan Suomen lipun. Hän vikaisee kelloon. Puolen tunnin kuluttua alkaa hartaushetki, minkä jälkeen lähiomaiset ja muu saattoväki lähtevät saattamaan vainajaa Simpsiön talvihautaan odottamaan myöhemmin järjestettäviä hautajaisia.

Letkassa on noin 40 autoa: vainajan tuttuja ja oman kylän asukkaita.

Saattue kulkee hiljaa ja arvokkaasti mustan auton perässä.

Kulkue kääntyy liikenneympyrästä kohti Lapuan keskustaa. Liikennevalot vilkkuvat ja kirkonkellot alkavat soittonsa.

– Saatto on aina koskettava näky. Kyyneleet tulevat silmiin joka kerta, kertoo hautaustoimisto- ja kukkakauppayrittäjä Tiina Joensuu, joka on sitonut myös tälle saattoväelle monia surunvalittelukimppuja.


Pentti Haukkala ottaa lakin pois päästään, kun saatto ajaa ohi. (KUVA: PIRJO LATVA-MANTILA)

Kun kulkue on saapunut määränpäähän ja arkku on siirretty talvihaudaksi kutsutun rakennuksen kylmiöön, on saattovirren sekä lohdutusten, halausten ja kukkasten vuoro.

Lapualainen Pentti Haukkala on käymässä hautausmaalla, kun horisonttiin ilmestyy musta auto perässään pitkä autoletka. Hän ottaa lakin pois päästään, kuten hyviin tapoihin kuuluu.

Haukkala on lukenut lehdestä, että Hellanmaassa on kuollut mies. Tästä saatosta hän ei tiennyt, mutta on kyllä osallistunut lukemattomia kertoja saattoihin. Perinne on siis tuttu.

– Kun joku kuolee, naapurit alkavat soitella toisilleen ja kysellä, koska on saatto. Sana kulkee, ja ihmiset kokoontuvat sairaalan kappelille, jossa pidetään rukoushetki ja veisataan yksi tai kaksi virttä. Lähiomaiset ovat siinä arkun ympärillä ja muut ihmiset toisessa huoneessa.

Saatto on yhteisön viimeinen kunnianosoitus vainajalle.

Saattoväkeä on sitä enemmän, mitä tunnetummasta henkilöstä on kysymys. Myös nuorten vainajien saatoissa on nähty pitkiä saattoletkoja: autoja voi olla jopa satoja.

Haukkalan mukaan saattuetta kunnioitetaan aina parhaalla mahdollisella tavalla.


Kypärät päästäTällä paikalla Luka Kojola, Iisakki Laurila ja Iiro Luoma pysähtyivät kunnioittamaan vainajaa ja suruväkeä Lapualla. Kypärät he riisuivat mopon penkille. (KUVA: HELI KARHUMÄKI)

– Autot, pyöräilijät, mopoilijat ja jalankulkijat pysähtyvät ja ottavat lakit pois päästä.

– Kun omaa isääni tuotiin talvihautaan, istuin siinä ensimmäisessä autossa ja näin, kun isä ja poika olivat pellolla keräämässä olkipaaleja ja pysähtyivät tekemään kunniaa. Kyllä sellainen tuntuu omaisesta mukavalta.

Lapualla on välillä keskusteltu siitäkin, pitäisikö saattokulkueista luopua liikenneturvallisuuden nimissä. Tapa on kuitenkin koettu niin arvokkaaksi, että siitä on haluttu pitää kiinni.

– Onhan tämä hieno paikallinen tapa. Ulkopaikkakuntalaiset tätä monesti ihailevat, sanoo Haukkala.

Pirjo Latva-Mantila, Lapua
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Lapuan liike nyt
« Vastaus #3 : 01.08.19 - klo:17:56 »


 Noin se on tavannut olla, iätajat, Lapualla! Lakki on ollut kourassa, jalat ja muu kroppa liikkumatta ruumissaaton seuraajalla silloin kun musta auto kuljettaa nahkapuvun jo
 käytöstä jättänyttä talvihautaan, ruumishuoneelle. :kahvi:

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Lapuan liike nyt
« Vastaus #4 : 01.08.19 - klo:18:01 »



   Koska tuo tässä ketjussa mainittu lapualaistapa on ollut liki iankaikkisesti mainitulla paikkakunnalla täyttä totta ja käytäntöä niin ketjun otsikon voisi vaihtaa siten, että myös otsikossa näkyisi selkeästi se ettei mistään uudesta asiasta ole kyse.  :kahvi:

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Lapuan liike nyt
« Vastaus #5 : 02.08.19 - klo:09:51 »
Alahärmässäkin viedään vainaja "talvihautaan" so kylmälaitehuoneeseen, mikä Härmässä on keskellä vanhan puolen hautausmaata. En tiedä perinnettä, että millainen joukko on vainajaa kuljettamassa entisessä syntymäpitäjässäni talvihautaan. Saman joen varrellahan asutaan. Jos körttisyys on syynä Lapuan perinteeseen, niin ymmärrän hyvin asian. Kaunis tapa, joka nuorille mopopijille on hyvin opetettu.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Lapuan liike nyt
« Vastaus #6 : 18.10.19 - klo:13:48 »
Seinäjoen kaupunginteatterissä esitetään Lapualaisopperan uutta sovitusta, joka kertoo Lapuan liikkeen nousun, uhon ja tuhon. Esitykset 12.12.2019 saakka.

Arvo Salon ja Kaj Chydeniuksen vuonna 1966 kantaesityksensä saanut legendaarinen musiikkinäytelmä nähdään nyt ensimmäistä kertaa. https://www.youtube.com/watch?v=KHZyzIlygf8
« Viimeksi muokattu: 18.10.19 - klo:13:53 kirjoittanut luterilainen »

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Lapuan liike nyt
« Vastaus #7 : 18.10.19 - klo:14:36 »
Seinäjoen kaupunginteatterissä esitetään Lapualaisopperan uutta sovitusta, joka kertoo Lapuan liikkeen nousun, uhon ja tuhon. Esitykset 12.12.2019 saakka.

Arvo Salon ja Kaj Chydeniuksen vuonna 1966 kantaesityksensä saanut legendaarinen musiikkinäytelmä nähdään nyt ensimmäistä kertaa. https://www.youtube.com/watch?v=KHZyzIlygf8

Miten niin e n s i m m ä i s t ä? Paitsi vuonna 1966 Helsingissä Loiri ja muut lauloivat lujaa, niin 2000-luvun alussa  voimakkaan itsetunnon ihanasti omaavat  la p u a l a i s e t tekivät  tuon Lapualaisoopperan itse, pääosin omin voimin, mutta Chydeniuksen ja Salon saattelemina. Itse asiassa Arvo Salo oli kukitettavana ensi-illassa. Lapualaisista näyttämöllä oli itse legendaarinen, kai noin 70 elokuvan, Esko Nikkari ja myös muiden muassa Juha Hietala, körttisuvun kasvatti. :kahvi:

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Lapuan liike nyt
« Vastaus #8 : 18.10.19 - klo:14:59 »
Chydenius oli tuota tehdessää yhdessä Kaisa Korhosen kanssa. Kaisa oli körttirovasti Kusti Korhosen tytär. Kaisan äiti (os. Korhonen) kulki körtissä), muuta kuoli 1971 herättäjäjuhlilta palatessan kolarissa ruotsalaisen auton tullessa väärää puolta vastaan. Autoa ajoi silloin Kaisan veli Jaakko (teol yo) joka kuoli myös. Kaisan kotona oli seitsemän lasta. Tunsin hyvin Jaakon ja Jussin Kaisan veljistä.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4783
Vs: Lapuan liike nyt
« Vastaus #9 : 18.10.19 - klo:15:35 »
Miten niin e n s i m m ä i s t ä? Paitsi vuonna 1966 Helsingissä Loiri ja muut lauloivat lujaa, niin 2000-luvun alussa  voimakkaan itsetunnon ihanasti omaavat  la p u a l a i s e t tekivät  tuon Lapualaisoopperan itse, pääosin omin voimin, mutta Chydeniuksen ja Salon saattelemina. Itse asiassa Arvo Salo oli kukitettavana ensi-illassa. Lapualaisista näyttämöllä oli itse legendaarinen, kai noin 70 elokuvan, Esko Nikkari ja myös muiden muassa Juha Hietala, körttisuvun kasvatti. :kahvi:
Seinäjoen kaupunginteatterissä esitetään Lapualaisopperan uutta sovitusta.  :kahvi:

Jumalauta! Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata Jumalaa! Me teemme aina niin kuin tahdomme tuo vahva tahto ohjaa askeleemme. Kun väkivaltaa tahdomme, niin teemme ja aina teemme juuri niin kuin tahdomme. :kahvi:

Me emme tee mitä emme tahdo (Lapualaisooppera 1966) https://www.youtube.com/watch?v=pAb7jWCYM1Y

Kosolan tulolaulu Lapualaisoopperasta  https://www.youtube.com/watch?v=pAb7jWCYM1Y
« Viimeksi muokattu: 18.10.19 - klo:15:40 kirjoittanut luterilainen »