Tulin tänne haeskelemaan sitä sinistä hymiötä kun pomppii, :26:.
Olihan hyvä ketju.
On jotakin uutta tässä näitä mietiskellessä löytynyt: Enhän minä ole Jumalan kanssa nokikkain - siinä on välimies, Jeesus Kristus, huh. Ehkä vähän vieras - mtta kun lupasi niin pysyykin kai.
Uskon määräkin tulee kuin Löytyn laulussa erämaan hiekkaan, versoo lahjana, ja sitä kai sitten vain herää katsomaan: Että tuollaista - kukas sen on istuttanut kun en minä?
Luin jonkin erikoisen heränneen kommentin rukouksesta mistä lie: Tänään on annettu tämän verran rukousta. Edes sitä ei puserrettu itsestä. Ei muuta -- kuin jotta siinähän kaiken saa Jumalalta.
Mutta jokin saisi olla kestopyyntö ja se on: Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella. Siinä se olisi identiteettikin. Ei ihminen ja kristitty, vaan kristitty ihminen. Toivoisin toisten tähden.
Mutta jännite jää. Harva voinee pudottaa pois tuon "ihminen" tuosta ja sanoa vain olevansa "kristitty". olisi kyllä siistiä - mutten uskalla ainakaan minä, rehellisyyden nimissä.