Ilmeisesti joutunut ottamaan kantaa useammankin kristityn tekemisiin.
Hänhän on vankilassa psykiatrina mitä olen ymmärtänyt.
Varmaan siinä tulee synkäksi ja maailman kuva taitanee olla aika pessimistinen ja usko ihmiseen aika heikko.
Vuosi - pari sitten lukaisin pikapikaa läpi Lauerman haastattelun jostain "kunnon" lehdestä (tyyliin Suomen Kuvalehti, valitettavasti en muista tarkemmin mistä), ja siitä sain vähän toisenlaisen käsityksen, nimittäin myötätuntoisen ja myös toiveikkaan. En sitä juttua nyt löydä mutta
tässä toinen. Kiireisille poimin siitä yhden lauseen:
”Valtaosaa potilaista voi auttaa, ja heillä on mahdollisuus parempaan elämään".
Itsekin mietin joskus psykiatrin ja psykiatrisen sairaanhoitajan työtä siltä kantilta, että eikö se tunnu toivottomalta, kun samalla potilaalla sairaalajaksot toistuvat ja toistuvat eikä mitään paranemista tapahtu. (Työssäni sairaalanörttinä aina toisinaan laadin listauksia potilaista ja heidän hoitojaksoistaan, tämä siihen ajatukset johti.) Mutta yhtenä yönä tänä vuonna jotenkin valaistuin ja ajattelin että se nyt vain on joidenkin elämää, että välillä eletään kotona ja väillä sairaalassa, ja että yhdessä elämme ja jotkut välillä tarvitsevat tuonlaatuista kantoapua, ei se sen kummempaa. Ettei lääkäri tai hoitaja ole työssään epäonnistunut, jos sama potilas tulee uudelleen hoitoon, vaan - tekee vain työtään, mahdollistaa potilaalle hänen elämänsä. Vaikea kuvata tämän oivalluksen sisältöä paremmin.
Minä nyt olen ihan terve (paitsi päästäni varmasti en) joten minulla ei oikein olisi kanttia sanoa näin, mutta mietin olisiko (vaika rukouksella saavutettavaa) ihmeparanemista suurempi ihme, jos löytyy ympäristö jossa saa olla ja osallistua kaikkine sairauksineen ja vikoineen.
Lauermahan on kirjoittanut myös vääristyneestä uskonnollisuudesta teoksessaan
Usko, toivo ja huijaus. Itse en ole lukenut, mutta taisin vilkaista muutaman jakson sen pohjalta tehtyä TV-sarjaa. Tämä näin ikään kuin paluuna ketjun alkuperäiseen aihepiiriin.
