Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Kummajainen - 02.06.10 - klo:16:41
-
Hei kaikille, :039:
olen uusi täällä ja tulin foorumille ihan kysymyksen kanssa. Sisälläni asuu pieni, mutta vahva körtti, joka on tahtomattaan joutunut karismaattisten liikkeiden ristituleen. Pitkä tarina, hyvin pitkä tarina!
Oikeastaan kaipaisin apuanne (tai ehkä ennemmin peiliä, jolla tätä asiaa laittaa järjestykseen) erääseen ystävyyssuhteen kynnyskysymykseksi nousseeseen asiaan. Hyvä, pitkän matkan rinnallani kulkenut ystävä, on löytänyt hengellisen kotinsa erään karismaattisen seurakunnan kainalosta. Ei siinä mitään, hyvä niin. Ja koska toinen hyvä ystäväni on ikänsä ollut toisen karismaattisen liikkeen edustaja, on ristituli valmis.
Ongelmaksi alkavat muodostua ns. näkemyserot. Suurimpana nyt viime aikoina rukousklinikkatoiminta, johon molemmat näistä ystävistäni yrittää saada minua mukaan. He ovat käyneet erilaisia koulutuksia, jotka liittyvät toimintaan ja haluaisi, että minäkin menisin mukaan. En kyseenalaista rukouksen voimaa. Miksi itsekään rukoilisin, jos en uskoisi siihen, että Isä taivaassa sanani ja ajatukseni kuulee? Ajatus klinikasta kuitenkin tuntuu minulle liian kliiniseltä.
Tunteeko täällä palstalla olijoista kukaan rukousklinikkatoimintaa? Kaipaisin nyt sellaista "körttinäkökulmaa" asiaan. Kiva, jos jaksatte kommentoida!
Tämä nyt hyvin tiiviisti ja varsin aukollisesti. Tarina on hyvin pitkä ja monisäikeinen, joten tiivistystä oli tehtävä. :023:
Kummajainen -kahden maan kansalainen
-
Voi hurja. Saat varmasti vastauksia paremmin körteiltä tai kuinka sanoisin - olen näitä edellisellä pysäkillä junaan nousseita tms. koska juuret olisivat liikkeessä jonka näkemyksiä en voi jakaa. He siis paremmin k. toivottavat varmaan tervetulleeksi, kun minä en löydä sitä kylttiä hymiöistä.
Mutta kyllä teki mielenikin kuulla lisää. Meneekö teiltä välit katkolle, jos sanot tyynesti että kiitos mutta ei kiitos, puhttaisko välillä muusta? Tai alkaako keittää vähitellen itselläsi, jos joudut kuulemaan hurmioitunutta julistusta siitä kuinka heillä nyt ja siellä vain? Tai tleeko tuosta yksinkertaisesti surullinen ja yksinäinen olo - niinkuin tulee, jos kaverit eivät enää jaa sinun kanssasi mitään tai sinä vain et voi jakaa heidän kanssaan heidän juttujaan?
Näille annetaan noita terveydenhuollosta lainattuja nimiä osittain kyllä - anteeksi vain - markkinahenkisesti, en väitä että pahaa tarkoittaen, mtta klinikkahan on paikka jossa hoidetaan vauriot kuntoon ja ulos kävelee terve ihminen, tyyliä tämä. Kyllä minun mieleeni tulee että kyse on tästä taas. Tule meille niin et ikinä kadu. Luota meihin, me hoidamme hengellisen elämäsi kuntoon.
Mutta kun ihminen ei näitä säädä, ei kerta kaikkiaan. Kaikki tulee yläkerrasta, kaikki! Muu on manipulaatiota, joka kyllä saa tunne-elämän liikenteeseen, mutta mitä tekemistä sillä on uskon kanssa jos se veturina toimii? Itselleni markkinoitiin kuukausi stiten väkevin sanoin jotakin superretriittiä jota varten olisi pitänyt matkustaa Norjaan (ja osata kieltä oletan) - lue ketju ihmeellisiä seikkailuja jos kiinnostaa. Kysyin itsekin täältä kun täällä on viisaita ihmisiä, kuulet heiltä lisää varmasti, mutta lopputulos oli että jäin kotiin kunnostamaan terassiani ja siivoamaan kaappejani ja uskomaan että Jumala tasan sen antaa mitä tarvitsen vaikka en etsi sitä sen kummemmin ihmisjoukoista, tunnepitoisista tilaisuuksista kuin mekaanisesta mielen manipuloinnistakaan. Lueskelen Raamattua, veisailen eli harjoittelen noita Siionin virsiä, ja jankutan Jumalalle asioista jotka minä siis joka tapauksessa ymmärrän Häntä paremmin...ja rähjään täällä... Hyvä tulee. Hiljaa, siis.
Kiva kun tulit!!! :026:
-
Hei kaikille, :039:
olen uusi täällä ja tulin foorumille ihan kysymyksen kanssa. Sisälläni asuu pieni, mutta vahva körtti, joka on tahtomattaan joutunut karismaattisten liikkeiden ristituleen. Pitkä tarina, hyvin pitkä tarina!
Oikeastaan kaipaisin apuanne (tai ehkä ennemmin peiliä, jolla tätä asiaa laittaa järjestykseen) erääseen ystävyyssuhteen kynnyskysymykseksi nousseeseen asiaan. Hyvä, pitkän matkan rinnallani kulkenut ystävä, on löytänyt hengellisen kotinsa erään karismaattisen seurakunnan kainalosta. Ei siinä mitään, hyvä niin. Ja koska toinen hyvä ystäväni on ikänsä ollut toisen karismaattisen liikkeen edustaja, on ristituli valmis.
Ongelmaksi alkavat muodostua ns. näkemyserot. Suurimpana nyt viime aikoina rukousklinikkatoiminta, johon molemmat näistä ystävistäni yrittää saada minua mukaan. He ovat käyneet erilaisia koulutuksia, jotka liittyvät toimintaan ja haluaisi, että minäkin menisin mukaan. En kyseenalaista rukouksen voimaa. Miksi itsekään rukoilisin, jos en uskoisi siihen, että Isä taivaassa sanani ja ajatukseni kuulee? Ajatus klinikasta kuitenkin tuntuu minulle liian kliiniseltä.
Tunteeko täällä palstalla olijoista kukaan rukousklinikkatoimintaa? Kaipaisin nyt sellaista "körttinäkökulmaa" asiaan. Kiva, jos jaksatte kommentoida!
Tämä nyt hyvin tiiviisti ja varsin aukollisesti. Tarina on hyvin pitkä ja monisäikeinen, joten tiivistystä oli tehtävä. :023:
Kummajainen -kahden maan kansalainen
Et ole mikään kummajainen. Tuo on valitettavan tavallista. Siinä yritetään päästä hyvillä töillä taivaaseen. Minusta on hyvä alkaa siitä, mitä Jeesus itse opetti rukoilemisesta. Klinikoista hän ei tiennyt mitään eikä ehdottanut sellaisen perustamista. Toisekseen meidän kaikkien rukoukset ovat yhtä arvokkaita eikä ole ketään etuoikeutettua ja muita parempaa rukoilijaa. Kaikilla meillä on suora yhteys Jumalaan eikä siihen tarvita välimiestä, joita on ylenpalttisesti tarjolla.
Karismaatikot uskovat tekoihin, joiden arvon Jeesus kieltää ja kertovat, että heillä ja vain heillä on aito pyhän hengen voima. He ovat ylentäneet itsensä. Kaikkea ei kannata uskoa, mitä puhutaan. Pysy Kristuksessa ja hae tukea sieltä.
Tässä aluksi.
-
Terve kummajainen.
Tässä toinen, vaikkakin nimimerkki on eri. :-\
Voisit kysyä niiltä karismaatikoilta, kuinka pyhiksi ja hyviksi he ovat tulleet niissä koulutuksissa.
Itse olen tässä vuosia tutkinut ja hutkinut asioita ja en sen pyhemmäksi ole tullut. Päinvastoin Jumalan edessä ihan armokerjäläisen tasolla.
Jossain Siionin virressä on hyvät sanat, jotenkin että lyö särö omaan vanhurskauteeni. Voi olla toisinkin, mutta ajatus on toi.
Toivottavasti löydät armollisen Jumalan jolle kelpaa syntinen ja vajavainen ihminen.
Oudoksuttaa kyllä rukousklinikka nimi.
Ensin siis kouluttaudutaan ja sitten nämä koulutetut pyhimykset rukoilee ja he ovat jotenkin edellä muita rukouksissaan Jumalalle?
Pelottaa tuollaiset klinikat. :-\
-
ARGH! Kirjoitin pitkästi ja sitten loppui koneesta virta ja kaikki katosi. GRRR! :017:
Kiitos kuitenkin teille! On siitä vaan uskomaton apu, kun joku ottaa kopin ajatuksesta ja heittää sen takaisin työstettäväksi!
-
Hei Kummajainen!
Tervetuloa minunkin puolestani. Minua ainakin tökkii mainitsemassasi asiassa se, että rukousklinikkatoiminta on noussut ystävyyssuhteesi kynnyskysymykseksi. Semmoinen ei ole tervettä! Parempi menettää sellainen "ystävä" kuin seota itse toiminnasta, jota vierastaa.
Todellinen ystävä saa olla eri mieltä.
toivoo Pirska
(http://cosgan.de/images/more/flowers/017.gif)
-
Tervehdys, Kummajainen!
Tervetuloa palstoille juttelemaan!
Viime päivinä olen pohtinut heränneitten rukousklinikkaa, koska Siilinjärven pappi Eero Holma kirjoitti viikolla tulleessa Hengellisessä Kuukauslehdessä tästä asiasta lehden takasivulla (tsekkaa lehden takasivu).
Alatien kulkijat Kristus paimentaa rukousklinikalleen kahdella keinolla, joista veisataan Siionin virressä: "Hän lyö sekä tukee, Hän riisuu ja pukee. Vaan hetkeksi kadotessaan, vie autuuden teitä, näin tyhjentää meitä. Vaan huonolle, heikolle lahjoittaen, suo armonsa rikkauden. Hän kasvonsa peittää, ja murheeseen heittää, vaan antaa taas virvoituksen!"
Ollaan kuin ohran ohranjyvät, ehkä idämme ja kasvamme - jos ei meitä kaiveta pois maasta kasvututkimuksia varten!
miettii Mauno
-
Hei Kummajainen, tervetuloa foorumille! :039:
Minä olen vasta vähän aikaa ollut körttiläisyyden tuntumassa ja taustaltani tavallinen luterilainen, joskin viidesläistä ym. vaikutusta elämässäni kokenut. Jonkin verran karismaattisia ystäviä minullakin on ja olen heidänkin piireissä käynyt.
Itse en enää lähde mukaan mihinkään, mitä en koe omaksi jutukseni. Olen tarpeeksi repinyt itseäni erilaisissa tuulissa ja tuiverruksissa. En enää suostu tanssimaan toiseten pillin mukaan. Me ihmiset olleen niin erilaisia, että jotkut tuntuvat tavitsevan klinikan rukouksensa tueksi ja se suotakoon heille. Minä uskon, että Jumala kuulee pienetkin huokaukset ja vastaa niinkuin parhaaksi katsoo.
-
Rukousklinikka, ihan uusi asia minulle. Näytti pika-googlettaen olevan paikka, jonne kristityt voivat kokoontua rukoilemaan (jonkun ihmisen) parantumista.
Ei minusta ole paha tai väärin, jos rukoillaan parantumista tai jotain muuta. Mutta jos lopputuloksena pitäisi taudin häipyä, muttei häivykään, ja sitten syytetään esirukoiltavan heikkoa uskoa, niin huh huh.
Eikä tarvitse osallistua mihinkään, mitä ei koe omakseen ja oikeaksi. Voihan erinäisiä juttuja katsella, kuunnella ja joskus jopa kokeilla, mutta usein on viisasta jättää sikseen, ihan omaksi parhaakseen.
-
Herännyttä ihmistä Kristus houkuttelee rukoukseen elämän koettelemusten kautta. Arki muuttuu raskaaksi ja juhlapyhä äkkiä murheeksi - porukat ympärillä harvenevat ja ovat hämmentyneitä. Ei jaksa lähteä klinikoille eikä kokouksiin, vaan täytyy luottaa, että Kristus tekee edelleen kotikäyntejä kaikkein väsyneimpien tykönä. Siihen uskon.
-
Terkkuja Kummajaiselle.
Rukous on.
Rukoukseen ei tarvita klinikkaa eikä kliinista osaamista. :003:
Rukous on viesti Jumalalle.
Tärkeintä rukouksessa on sisältö.
Jumala ymmärtää myös äänettömät rukoukset.
Äänetön rukous on yhtä tehokas kuin ääneen mumistu.
Ei siis klinikoita vaan, jos on tarvis, niin kotisohvan päälle makaamaan, kädet ristiin ja rukoilemaan. :023:
-
En usko että tuollaisella "klinikalla" niinkään mielletään taivaaseenpääsyä tekojen kautta, vaan siinä on, kuten yleensäkin vastaavanlaisessa toiminnassa kysymys siitä harhakuvitelmasta että jonkun tai jonkinlainen rukous on parempaa/pätevämpää kuin toisen. Vaikka eivät sitä suoraan ehkä näin mielläkään, niin kuitenkin; -miksi perustaa moisia "klinikoita" jos sillä ei uskota olevan jotain lisä/erityishyötyä kuulluksi tulemisessa?
Loppujen lopuksi siis kuitenkin, tiedostamatta tai tiedostaen viesti on se, että juuri tässä Jumala kuulee meitä paremmin kun oikein "panostamme" asiaan.
Kaikkihan tietävät ja tajuavat että se on harhakuvitelma. Rukousklinikka ei ole pelkästään turhaa, se on myös vahingollista ja Jumala-suhdetta vääristävää epätervettä vouhottamista, ylihengellisyyttä!
Lisään vielä, että ihmiset jotka tuollaisiin osallistuvat, ovat tavallisesti ylikierroksilla käyviä, juurtumattomia ja hengellisesti ymmärtämättömiä henkilöitä joilla on ylikuumenemisensa takia tarve kaiken aikaa "touhuta" jotain hengellistä. Heille ei riitä armonkerjäläisenä eli armahdettuna syntisenä oleminen, eivätkä he tajua että arkisen askareen toimittaminen on otollisinta jumalanpalvelusta. He harrastavat ns. "itsevalittua" jumalanpalvelusta touhuamalla ja hääräämällä sitä minkä itse järjellään kuvittelevat kauhean ihmeellisen kiiltäväksi ja ihailtavaksi jumalanpalvelukseksi. Kannattaa pysyä mahdollisimman kaukana moisesta toiminnasta!
-
Tervehdys, Kummajainen!
Tervetuloa palstoille juttelemaan!
Viime päivinä olen pohtinut heränneitten rukousklinikkaa, koska Siilinjärven pappi Eero Holma kirjoitti viikolla tulleessa Hengellisessä Kuukauslehdessä tästä asiasta lehden takasivulla (tsekkaa lehden takasivu).
Alatien kulkijat Kristus paimentaa rukousklinikalleen kahdella keinolla, joista veisataan Siionin virressä: "Hän lyö sekä tukee, Hän riisuu ja pukee. Vaan hetkeksi kadotessaan, vie autuuden teitä, näin tyhjentää meitä. Vaan huonolle, heikolle lahjoittaen, suo armonsa rikkauden. Hän kasvonsa peittää, ja murheeseen heittää, vaan antaa taas virvoituksen!"
Ollaan kuin ohran ohranjyvät, ehkä idämme ja kasvamme - jos ei meitä kaiveta pois maasta kasvututkimuksia varten!
miettii Mauno
Olipa viisaasti kirjoitettu varsinkin tuo viimeinen lause.
-
Herännyttä ihmistä Kristus houkuttelee rukoukseen elämän koettelemusten kautta. Arki muuttuu raskaaksi ja juhlapyhä äkkiä murheeksi - porukat ympärillä harvenevat ja ovat hämmentyneitä. Ei jaksa lähteä klinikoille eikä kokouksiin, vaan täytyy luottaa, että Kristus tekee edelleen kotikäyntejä kaikkein väsyneimpien tykönä. Siihen uskon.
:023:
:026:
-
Vanhoista hyvistä ystävistä mielellään pitää kiinni. :)
Tuo mainittu klinikan rukoukseen tuoma "lisähyöty" minua askarruttaa. Ajatellaanko siellä, että rukous on pontevampi klinikalla vai onko sen ulkopuolella olevan tulkinta asiasta. En tiedä. Tämä on minulle semmoista harmaan alueen asiaa, josta mielelläni pysyn erossa.
Näihiin kuviin, näihin tunnelmiin: saunan kautta nukkumaan! Hyvää yötä!
-
Vanhoista hyvistä ystävistä mielellään pitää kiinni. :)
Tuo mainittu klinikan rukoukseen tuoma "lisähyöty" minua askarruttaa. Ajatellaanko siellä, että rukous on pontevampi klinikalla vai onko sen ulkopuolella olevan tulkinta asiasta. En tiedä. Tämä on minulle semmoista harmaan alueen asiaa, josta mielelläni pysyn erossa.
Niin, eli ystävien vieraantumnen on aika suuri murheen aihe. Mutta jollakin tapaa minulla on tutina että jompi kumpi mahdollisesti pettyy, ja tarvitsee silloin sinua ja rauhallisempaa menoa lohdukseen. Enhän minä voi tietää käykö niin, mutta jos.
Jos "lisähyöty" toisaalta askarruttaa ja on toisaalta seikka josta haluaa pysyä kaukana niin se yhtälö toteutuu vaikeasti, minä luulen. Siinähän joutuu koko ajan torjumaan mielestään jompaa kumpaa vaihtoehtoa: Vetää puoleensa/Parasta pysyä loitolla. Silloin kai täytyy ajatuksissaan mennä kohti ja ajatella loppuun.
Kai sitä sitten on ajateltava, olisiko ja mihin tarkoitukseen jokin lisähyöty mahdollinen. Millä perusteella olisi ? Missä kaksi tai kolme on koolla - siihenkö vedotaan? Vai onko sielllä koolla joitakin erityisillä armolahjoilla varustettuja henkilöitä? En muista manitun rukousta niiden joukossa, kylläkään. Mitä ne kaverit kertoo ja miten ne perustelee sen autuutta? Tulin kyllä jo uteliaaksi. Ja tuollainen nimi viittaa kyllä parantamiseen, sitähän klinikoilla yritetään tehdä - siis mikä paranee ja mistä vaivasta?
Vai kuinka se on perusteltu? Mitä klinikka lupaa? Ovatko ne kaverit muuttuneet - tai tämä on huono kysymys, sillä alkuhurmiossa mennään kyllä vuosikin... Mutta miksi juuri klinikka - mitä ne fiksaa siellä? :026:
-
Olet valinnut hyvän tahon jakaa ajatuksiasi, Kummajainen :)
Minäkin olen vasta hetken täällä ollut ja saanut tervetulleen foorumin!
Esimerkkejä on useita, mutta tuli mieleeni verkostomyynti, jonka vuoksi meinasin erään ystäväni kerran menettää: minä aloin olla ystävän sijaan "kohde", josta hyödytään taloudellisesti. Kaikki yhteydenotot koskivat enää pelkästään niiden tavaroiden myyntiä ja esittelytilaisuuksia. Petyin kun tajusin homman. Sanoin ystävälleni suoraan, että en lähde tuohon mukaan, mutta ystäviä voidaan silti olla. Onneksi suurimman innon laannuttua ystäväni osoitti haluavansa olla tekemisissä kanssani ilman markkinointia.
Ajattelen niin, että ystävyyttä täydentää erilaisuus. Jokainen kokeilkoon uusia juttuja, kunhan ei painosta/pakota ystäväänsä samaan. Kuten jo muutkin ovat todenneet, mikä tuntuu itsestä pahalta ja väärällä tavalla vieraalta, ei voi olla hyvä juttu.
ps. Mä oon nyt vasta oppinu, että rukoilla voi myös mielessään. Ajattelin ennen, että vähintään kädet pitää laittaa ristiin :)
-
Kaikeahan sattuu. Eräs ystäväni sai ateismiherätyksen, ja sen jälkeen hän ilmoitti ettei enää olla kavereita. Olen rikkaan, ihmisiä riistävän ja valheita levittävän instituution kannattaja. Itkin parit itkut --- mutta eihän tuollaiselle mitään mahda. Ajattelin että saattaahan käydä niin jotta tuollainen äkkikäännös jonakin päivänä, ehkä parin vuoden kuluttua, jotenkin sitten kääntyy toiseen suuntaan. En viitsinyt siinä ruveta riitelemään ja tuo tulikin hieman yllättäen. Kysyin sähköpostitse olinko jollakin tapaa loukannut tai jotakin - ei, kyse oli vain tästä ja tässä on tarpeeksi syytä..
Eli sattuuhan sitä. Odotellaan nyt. Ihmisillä on elämässään jos jonkinlaista kiemuraa, jista ei itse edes tiedä elleivät kerro, ja varsin usein nämä nopeat heilahdukset sinne ja tänne kai edstavat jonkinlaista tasapainon hakemista muuten keikkuvalla pohjalla. Saatan saada josks tetää mitä (muuta) oli tapahtunut tai oliko. Tai sitten en. Ei kai tässä muuta voi kuin odotella.
-
Kaikeahan sattuu. Eräs ystäväni sai ateismiherätyksen, ja sen jälkeen hän ilmoitti ettei enää olla kavereita.
Aika lapsellista ja kypsymätöntä käytöstä. :102:
-
ps. Mä oon nyt vasta oppinu, että rukoilla voi myös mielessään. Ajattelin ennen, että vähintään kädet pitää laittaa ristiin :)
Aikanaan yritin kovastikin rukoilla. Huomasin että vaikka miten keskittyi niin jo seuraavan lauseen jälkeen ajatukset oli mummon polkupyörässä. Ollakseni rehellinen itseäni kohtaan, olen pyrkinyt lopettamaan tyhjän hokemisen ja rukoilen vain silloin kun on jotain asiaa ja oikeaa välitöntä halua ja silloinkin mieluusti hyvin lyhyesti koristelematta rukouksen alku-, ja loppupäätä minkäänlaisilla hengellisillä kukkasilla tai muillakaan krumeluureilla. Jos väliä menee vuosi niin eipä sittenkään vielä hätää ole, Jumalanhan sanotaan näkevän ja kuulevan sekä ymmärtävän jokaisen huokauksen ja laskevan hiuksetkin päästämme. Jos minun lapsi minua kiittää joka päivä monta kertaa että voi kun sinä olet hyvä isä niin minä sille sanon pian, että olehan jo hiljaa! Näin se on hengellisyydessäkin että ei pidä yrittää heittäytyä epäaidoksi ja yrittää olla "uskovainen" tai jonkin sortin "rukoilevainen" tai "lukijainen" tai "körttiläinen" (=pitää körttitanttua ja jakausta).
Mistä se oikein johtuu että kaikki edellä mainitut määritteet viittaavat ihmisen tekemiseen? Mietitäänpä sitä!
Parempi olla parhaimmillaankin vain ihan tavallinen ihminen. Ei -läinen eikä -löinen.
-
Kerran pikkupoikana sängyssä tuli rukoiltua ja samalla pääsi aivan yllättävän vahingossa pieru.
Tuli kovin paha omatunto siitä, että tuli piereskeltyä samalla, kun rukoili.
Asia vaivasi minua kovin - ahdisti.
Oli pakko kertoa äidille asia, jotta saisin huojennettua kovin vaivattua mieltäni.
Äiti vapautti minut tuosta huolesta.
Nykyään ei enää omatunto syytä, vaikka päästelisi urut täysillä ilmoja ulos vatsasta samalla, kun yritän yksikseni rukoilla.
-
Oi tämä keskusteluketju on ollut ihana palautus ytimen äärelle!!! :icon_biggrin:
Minua mietityttää se rukousklinikan rukoukseen tuoma lisäarvo siis siitä näkökulmasta, että ajattelevatko klinikkalaiset itse tuovansa rukoukseen jotain lisäpontta sillä, että ovat käyneet kurssit ja "pätevöityneet" ja ovat koolla klinikalla. Tätä en voisi itse hyväksyä. Nyt ajatuksen jo jalostuneena, alan kallistua sille kannalle, että ei se lisäarvo taida pisteiden keruuta itselle olla. Ajatus ehkä on se, että on asiaan sitoutuneita ihmisiä koolla rukoilemassa jonkun puolesta.
Mutta edelleen jää se kysymys, että mikä odotus klinikalle menijällä on. Ja jos odotukset ei täyty?
Ystävien erilaisuudesta: minun ystäväpiirini on pieni, mutta sekalainen sakki. Toki on kaveria ja tuttua ja muuta kulkijaa, mutta tosiystäviä on vain kourallinen. Olen kasvanut heidän kanssaan ja usko on ollut aina läsnä tavalla tai toisella. On oikeastaan jännää, haikeaa, surullista ja iloista seurata polkujamme. Kun tulemme kaikki suunnilleen samasta suunnasta, on polkujen kiemurat aika jännittäviä. Ehkä pelkään sitä, että opilliset kysymykset tulevat vielä joskus meidän väliimme. Olen aika hyvä suodattamaan erilaisia asioita, mutta jossain kohtaa tiedän tulevan tilanteen, jossa on pakko tehdä selkeä linjaus sen suhteen, mitä itse uskoo. Toisaalta, kysymyksessä on ne harvat ihmiset, jotka tietävät ja tuntevat kotini, lapsuuteni asuinympäristön ja kaiken sen, mikä minua on minuksi muokannut. On ihana puhua sellaisten ihmisten kanssa, joille ei tarvitse aina kaikkea selittää alusta. Ehkä se kantaa meidät vaikeiden oppikysymysten yli.
Enkä toki halua, että ystäväni lähtevät mihinkään ihan humpuukihommiin mukaan. Tosin, tiedän monen ajattelevan minun virsien lauluistani samalla tapaa, humpuukihommaa...
No juu, viidenkymmenen vuoden päästä olen viisaampi tämänkin asian suhteen! :icon_lol:
-
Aikanaan yritin kovastikin rukoilla. Huomasin että vaikka miten keskittyi niin jo seuraavan lauseen jälkeen ajatukset oli mummon polkupyörässä. Ollakseni rehellinen itseäni kohtaan, olen pyrkinyt lopettamaan tyhjän hokemisen ja rukoilen vain silloin kun on jotain asiaa ja oikeaa välitöntä halua ja silloinkin mieluusti hyvin lyhyesti koristelematta rukouksen alku-, ja loppupäätä minkäänlaisilla hengellisillä kukkasilla tai muillakaan krumeluureilla. Jos väliä menee vuosi niin eipä sittenkään vielä hätää ole, Jumalanhan sanotaan näkevän ja kuulevan sekä ymmärtävän jokaisen huokauksen ja laskevan hiuksetkin päästämme. Jos minun lapsi minua kiittää joka päivä monta kertaa että voi kun sinä olet hyvä isä niin minä sille sanon pian, että olehan jo hiljaa! Näin se on hengellisyydessäkin että ei pidä yrittää heittäytyä epäaidoksi ja yrittää olla "uskovainen" tai jonkin sortin "rukoilevainen" tai "lukijainen" tai "körttiläinen" (=pitää körttitanttua ja jakausta).
Mistä se oikein johtuu että kaikki edellä mainitut määritteet viittaavat ihmisen tekemiseen? Mietitäänpä sitä!
Parempi olla parhaimmillaankin vain ihan tavallinen ihminen. Ei -läinen eikä -löinen.
Minusta tuossa Jampen jutussa oli paljon asiaa. Jumala on nimenomaan arjessamme ja saamme kääntyä hänen puoleensa ihan milloin vain. Voimme elää ihan normaalia ihmisen elämää eikä tarvitse leikkiä olevansa uskovainen ja luulla olevansa muita parempi. Ainoa kohta missä luonnollisesti sallimme poikkeuksen on olla körttiläinen, kun se täyttää edellä mainitut ehdot.
-
Ajatus ehkä on se, että on asiaan sitoutuneita ihmisiä koolla rukoilemassa jonkun puolesta.
Niin se varmaan jotensakin on. Mutta jos mennään vielä vähän edemmäksi ja kysytään niinpäin, että mitä lisäarvoa tuo korkealle arvostettu "sitoutuminen" tuo rukoukseen ja kuulluksi tulemiseen?
Eikö kuitenkin ole niinkuin raamatussa todetaan että ihmisen uskollisuus on kuin aamukaste joka häviää pian auringon lämmittäessä?
Kuvittelisin että ainoa vaikuttava syy miksi tulisimme rukouksessamme kuulluiksi, on armo! Kyllä Jumala varmasti kuulee ja toteuttaa pyyntömme jos se on Hänelle otollinen ilman että leikimme "sitoutumista" rukouksessamme. Minusta se on pelkkää teatteria koko homma! Meidän on turha esittää mitään "sitoutumisia" Jumalalle. Kuvittelisin että voimme rukoilla ihan sellaisenaan, ilman minkäänlaisia suorituspaineita, sitoutumis-asteen pohtimisia tai muitakaan hengellisiä sirkustemppuja joilla emme huijaa muita kuin itseämme ja toisiamme. Hajamielinen huokauskin on parempi kuin tiukasti kurssien mukaan säännelty hoilaaminen, -ainakin se on aidompi ja teeskentelemättömämpi. En myöskään jaksa uskoa siihen että jos rukoilijoita on enemmän, niin se tulee pätevämmäksi tai että jonkun toisen rukouli on parempi kuin toisen.
-
Jampe, jep! :023:
-
Niin se varmaan jotensakin on. Mutta jos mennään vielä vähän edemmäksi ja kysytään niinpäin, että mitä lisäarvoa tuo korkealle arvostettu "sitoutuminen" tuo rukoukseen ja kuulluksi tulemiseen?
Eikö kuitenkin ole niinkuin raamatussa todetaan että ihmisen uskollisuus on kuin aamukaste joka häviää pian auringon lämmittäessä?
Alkaa olla tutinat että itseltäni on unohtunut koko tuo rukoksen taito tai viimeistään taidokkuus. Ja kun joskus vielä sekoitetaan nämä jutut: Jos ei saanut pyytämäänsä niin Jumala ei kuullut rukousta. Miten niin?
Omasta rukoilemisesta on tullut jopa olisko sitten liiankin arkipäiväistä. On asioita joita ei viitsi koko ajan kaataa ystävien niskaan. Olen jossakin vaiheessa alkanut mielessäni puhua Jumalalle nistä ilman mitään krumelureja edes ja siitä en viitsi tehdä edes ongelmaa kun sillä tavoin päsee joidenkin pikkujärkytysten yli ja ohi. Elämäni päivänä en ole ajatellut että se olisi jokin ihme meriitti - ehei. On asioita joita ei jaksa muuten. Ja kun tämä riittää: Hän kuulee ja kuuntelee.
Onhan minulla tuo "Kristus haudassa"- ikoni, ja yritin ottaa tavaksi käydä sen edessä iltaisin -uskoisin kyllä että tila ja paikka ja säännöllisyys on ihan hyvä - kunnes huomasin esitelmöiväni erityisesti siinä asioista joiden järjestämisestä Herran nyt kannattaisi vähän kysyä minulta eikä sässiä omin päin - tapahtukoon sinun tahtosi perään, kunnes alkoi naurattaa aika hervottomasti .
Bonhoefferilta opin käyttämään Psalmien kirjaa rukouskirjana ja siinä oli järkeä.Hyvät valmiit rukokset. Ja isämeitää on mietitty täälläkin. Siinä on jotain kestojumalallista.
Esirukos on juttu josta en saa otetta, en vain. Tietty joskus on hirveä huoli jostakusta ja kyllä se silloin sujuu, mutta muuten on vähän keinotekoista usein - etenkin kun äh, listalla on väkeä joilla on kaikki ihan ok. Joskus on neuvottu rukoilemaan selaisen puolesta jolle on vaikea antaa anteeksi ja sekin sujuu..on ihan motivoitua... vaikka rehellisyyden nimissä kyllä olisi lisättävä perään että siunaa nyt mtta älä ainakaan mitään sen toiveita täytä.
No niin. Taas tuli turhaa jaaritusta. Kun pitäisi pakata ja tämä on mkavampaa. Anteeksi todella - tämä oli ainakin tyhjänpuhumista. Tai olisin voint miettiä... olkoon. Öitä.
Mutta yhä mietin mistä tuo klinikka on revitty rukouksen yhteyteen?
-
Körttiläisyydessä on vähäisen kokemukseni mukaan just tätä tavallista arjen kristillisyyttä, joka tässä kiehtookin! Jotenkin noi ulkoiset tekijät hämäävät tavallista elämän pohdiskelijaa. Mä ajattelin kauan, etten oo "oikea" kristitty, koska en käy aktiivisesti jumalanpalveluksissa enkä kanna ristiä kaulassani enkä sano puheessani tiettyjä fraaseja jne. Ja nyt koen suurta helpotusta kun voin olla vapaasti ja omana itsenäni vuoropuhelussa Jumalan kanssa, ilman mitään välikäsiä. Ei siis ole suorituspaineita mihinkään suuntaan.
-
Herännäisyys on tullut kaukaa ja säilynyt elinvoimaisena. Se on ankkuroitunut lujasti suomalaiseen hengenmaisemaan. Herännäisyyden ydin on kova. Siksi se on kestänyt. Aikojen vaihteluissa ihmiset ovat voineet turvautua herännäisyyden julistamaan alhaalla liikkuvan Armon totuuteen.
-
Herännäisyys on tullut kaukaa
No jos savo on kaukana niin sitten kai...
-
Muistaakseni esirukouksesta on sanottu, että siinä olisi jotenkin "voimaa". Te paremmat Raamatun tuntijat voisitte löytää siitä hyviä raamatunkohtia.
Asiasta kolmanteen, minulla alkaa tulla jo korvista tuo Bonhoeffer, vaikka hän ihan taatusti on ollut tosi hyvä tyyppi.
-
Kiitos teille tästä ajatusten pompottelusta! Oikeasti kullan arvoista. Olo on ajoittain aika yksinäinen tässä karismaattisen hypetyksen keskellä. Siellä ystäväni "uudessa seurakunnassa" tuntuu kaikki olevan niin paljon paremmin ja hienompaa - ja oikeampaa. Plääh, plääh. :-\
No, ehkä aina välillä on syytä vähän keikutellakin laivaa. Oppii uutta ja ajattelu kehittyy... tai jotain... :icon_rolleyes:
Leenan kysymykseen klinikkasanasta liittyen: mitenhän olisin suhtautunut asiaan, jos klinikan tilalla olisi sana "piiri" tai "kerho". Eli kävikö tässä osittain niin, että toiminnalle annettu nimi alkoi ärsyttää ja siksi alkoi tökkimään kaikki muukin? Tämä nyt on tällaista minulle tyypillistä, aivan turhaa asian vatvomista.
Ja Savohan on tosi kaukana! :icon_lol:
-
Onkohan täällä kukaan tutustunut Pete Greigin lanseeraamaan 24/7-rukoustoimintaan? Eilen tutkailin yön tunteina mielenkiinnosta suomalaista saittia aiheesta. Pistän linkkivinkin, jos sallitte (sen voi poistaa toki, jos on aiheetonta tuubaa..)
http://24-7rukous.fi/
http://24-7rukous.fi/wordpress/wp-content/uploads/2010/04/24-7_rukouspaketti2.pdf
Mie ainakin tykkään ajatuksesta. :)
-
Onkohan täällä kukaan tutustunut Pete Greigin lanseeraamaan 24/7-rukoustoimintaan? Eilen tutkailin yön tunteina mielenkiinnosta suomalaista saittia aiheesta. Pistän linkkivinkin, jos sallitte (sen voi poistaa toki, jos on aiheetonta tuubaa..)
http://24-7rukous.fi/
http://24-7rukous.fi/wordpress/wp-content/uploads/2010/04/24-7_rukouspaketti2.pdf
Mie ainakin tykkään ajatuksesta. :)
On hyvä muistaa mitä Kristus sanoi rukoilemisesta. Ristiriita tähän on hyvin suuri. Tärkeintä on, että kannat huolesi Herralle, vaikka huokauksina.
-
On hyvä muistaa mitä Kristus sanoi rukoilemisesta. Ristiriita tähän on hyvin suuri. Tärkeintä on, että kannat huolesi Herralle, vaikka huokauksina.
Juu, toki. Ajattelin lähinnä, että onko foorumilla ketään kellä ois jo omakohtasta kokemusta tästä toiminnasta? Itte tapaan rukoilla ihan itekseni, lähinnä siirryn nykyään yksin luonnon helmaan, missä "kentät tuntuu olevan paremmat" Jumalankin mua kuulla :)
-
Täysin uusi tuttavuus. Täytyy olla siis varovainen kannanotoissaankin, kun en vilkaissut kuin suomenkielistä... mietin lähinnä, miksi jokin tietty paikka, ja tuo päivystysajattelu. JOnkin tästä irrallisen jutun tiedän. Jokin pieni seurakunta oli sopinut rukoilevansa erään jäsenensä paranemista vaikeasta sairaudesta tällä tavoin, siis, ympäri vuorokauden vai monenko. Rakkaudenosoituksena se oli merkinnyt tälle sairaalle paljon, oma seurakunta uhraamassa yöuniaan hänen takiaan, mutta vähän se on kuin Jumalalta voisi ostaa jotakin, niin, että rukous olisi valuuttaa... toisaalta, neuvotaan rukoilemaan lakkaamatta ja luvataan että missä kaksikin on koolla Jeesuksen nimessä, hän on heidän keskellään.
Niin, eipä tuo parantunut ja pettymys oli ollut raju kokemus.
Juuri nyt oikeastaan on itsellä jokin sellainen tilanne, jossa ajatus Jeesuksesta läsnäolevana riittäisi.
-
Tämä rukoustoiminta -asia on minulle aina vaan vaikeampi ymmärtää. Tämän viestin ja ketjun aloitusviestin välillä on tapahtunut kaikenlaista (väleissä ollaan, hehheh). Olen lukenut Raamattua, etsinyt netistä, kysellyt ihmisiltä ja tehnyt vaikka mitä ymmärtääkseni, miksi tämmöistä joukkorukoushommeli tarvitaan. Joo, voihan olla, että rukous jotenkin täsmentyy porukassa tai ihminen hoksaa jotakin oleellista kuulessaan toisten rukouksia.
En ymmärrä. :102:
-
Uskon, että asian takana olevat ihmiset puuhaavat hyvässä tarkoituksessa. Tosin suhtaudun aina epäillen toimintamuotoihin, joiden verkkosivuilla ei ole toiminnasta vastaavien ihmisten tai järjestöjen nimiä.
Vilkaisin vähän noita ohjeita. Pikainen tulkintani on se, että tarkoilla toimintaohjeilla ja rukousjakson ohjelmoinnilla pyritään saamaan aikaan jotakuinkin jatkuva aktiivinen toiminta. Ja toimintahan lieventää kaikenlaisia ahdistuksia, jotka ovat riesanamme. Hyvä niin.
Vaihtoehtona olisi tietysti hiljaisuus ja passiivisuus. Marianne mainitsikin luonnon helmaan siirtymisen. Hiljaisuudessa ihminen kohtaa itsensä. Siksi seuroissa virren ja puheen, puheen ja virrren väliset tauot ovat usein seurojen järein seurapuhe. Pakoon ei pääse, kun ei voi tehdä mitään, ei kuunnella mitään. Hiljaisuus paljastaa. Kveekareidenkin tilaisuuksissa hiljaisuus puhuu.
Viis työn tuloksesta, koha tuppi heiluu, sanottiin Kannaksella. Kun järjestetään, kasvetaan, menestytään, niin voidaan sitten huokaista tyytyväisenä: kovasti on puserrettu, isolla porukalla ja pitkän aikaa. Ei ole aika hukkaan mennyt.
Entä se, jonka tuppi ei ole heilunut rukoustuvassa? Onko aika valunut hukkaan? Tätä asiaa on pohdittu kutsumusta käsittelevässä viestiketjussa.
Mt
-
--- Siksi seuroissa virren ja puheen, puheen ja virrren väliset tauot ovat usein seurojen järein seurapuhe. Pakoon ei pääse, kun ei voi tehdä mitään, ei kuunnella mitään. Hiljaisuus paljastaa.---
Sopii vain toivoa, että tuolloin ei pieretä :003: .
-
(http://www.cosgan.de/images/midi/ekelig/a062.gif)
-
Aika hämmentävä ketju luettavaksi. Sopiiko täällä sääntöjen kakkospykälästä huolimatta näin mollata toisin ajattelevia tai toimivia? Tai ehkä sääntöjä olennaisempaa on, että koen erinäiset viestit tässä ketjussä yllättävän suvaitsemattomiksi muutenkin.
Itselläni ei ole mitään kokemusta rukousklinikkatoiminnasta enkä Healing Rooms -sivustoon tutututtuani sellaista haluakaan. En kuitenkaan näe mitään perustetta väitteelle, että mukana olijat koettaisivat päästä omilla teoilla taivaaseen. Ja sivustolla nimenomaisesti torjutaan ajatus, että parantumattomuus johtuisi parannettavan uskon puutteesta. Varmasti rukousklinikkatoiminta helposti vääristyy omavanhurskaudeksi, mutta se nyt on missä tahansa uskonharjoittamisen muodossa riskinä.
Esirukous kieltämättä on kinkkinen asia ymmärrettäväksi. Mihin sitä tarvitaan, jos jokaisella on suora yhteys yläkertaan? Silti siihen pipliassa moneen kertaan kehotetaan, ja harjoitamme sitä myös luterilaisessa tavismessussa. Puhtaan psykologiselta kannalta ymmärrän, että voi helpottaa, jos tietää että omasta puolesta rukoilevat muutkin. Tuolla klinikallahan sen kai kokee käytännössäkin.
Joku kokee rakentuvansa seuroissa käymällä, joku toinen rukousklinikalla joko rukoilijana tai rukouksen kohteena - onko siinä nyt jotain olennaista eroa? Yksi juttu sopii yhdelle ja toinen toiselle, ja kumpikin on vaarassa langeta teoillaan pelastautumiseen. (Ja siksi kai tämä vanha aihe minua niin tuohduttaa, kun etsin sitä itselleni sopivaa juttua, enkä arvannut että se voisi olla näin vaarallista tai tuomittavaa.)
-
Jos mikä tahansa uskonnonharjoitus sisältää riskin muuttua omavanhurskaudeksi, minkä tahansa uskonnonharjoituksen kriittinen arviointi sisältää riskin muuttua tuomitsemiseksi ja suvaitsemattomuudeksi. Öppiäinen taitaa olla oikeassa.
-
Mihin sitä tarvitaan, jos jokaisella on suora yhteys yläkertaan?
Tätä minäkin olen ihmetellyt, paitsi etten usko meillä olevan mitään "suoria yhteyksiä" tai kuumaa linjaa yläkertaan. Ehken tuo esirukoilun ajatus perustuu siihen että joku toinen on parempi rukoilija tai että jonkun toisen rukoukset kuullaan paremmin?, -mene ja tiedä...
Muuten olen siinä käsityksessä ettei rukoilusta pidä intaantua liikaa koska kuppi niin helposti läikähtää yli ja on paljon parempi että se on vähän vajaa kuin että se läikkyy yli. On tietenkin hyvä pitää mielessä että kaikki meidän elämisemme ja olemisemme tulee Taivaan Isältä ja Isä meidän pitää jo oikeastaan kaiken sisällään mitä tarvitaan. Siihen lisäksi vielä iltarukous niin siinäpä se on. Enempi riekkuminen on aivan turhaa hengellisyyden näyttelemistä.
Erkoisessa hädässä, kuten sairaudessa, sodassa tms. tietenkin sopii ja tulee rukoilla. Mutta show-luonteisia rukoilemisia/rukoustilaisuuksia kannattaa mielestäni kavahtaa.
-
Asiasta kolmanteen, minulla alkaa tulla jo korvista tuo Bonhoeffer, vaikka hän ihan taatusti on ollut tosi hyvä tyyppi.
Ich komme so gern zu ihnen... wir sollten besser bekannt bleiben... No vakavasti puhuen, hän oli varsin pidättyväinen, eikä juuri ystävyysliittoja solminut. Sinun täytyy sitten vain hypätä :026: hänen ylitseen. Luulisin että Juhanista saisin tässä tajuajan, sillä Lutteerus on hänelle hieman kuin B. minulle, ja Luttteerus oli puolestaan Bonhoefferille esikuva numero yksi, teologialtaan. Jeesus Kristus oli enemmän kuin es8ikuva - maailmankaikkeuden "perimmäinen totuus".
Hän oli erikoislaatuinen ihminen. Mitta jos jokin oli erityistä, oli hänen kristillisyytensä sitä. Jos sitä kuvaisi, olisi se - ei imitatio Christi - vaan identificatio Christi - luulen, että Paavo Ruotsalaisen matka sinne sepän pajalle tulee hyvin, hyvin lähelle - Minun käy kateeksi, valittaen totean, en ole juuri nähnyt samanlaista kaipausta moniaalla, ja olihan se tyrmäävä kokemus, kun yhtäkkiä minun tukkani väri muuttui, ja tämä on tosi. Olen aina ollut vaaleatukkainen ja se vain alkoi kasvaa aika tummanruskeana ulos minun päästäni. Samaan aikaan Kristuksesta alkoi tulla minulle vuosikymmenten kärttämisen jälkeeen hieman todempi - ja seuraavaksi olinkin Herättäjäyhdistyksen jäsen. Hän on minun Johannes Kastajani, oikeastaan. Otti kaiken niin todesta - ja sitten oli Espoon juhlat ja tätä luin ja Kiuruvedellä... kun puhuttiin jotta valaise varjot tiemme, oli synnin varjo edessäni kuin miljoona kilomeria pitkä elämän tärvelijä, mutta ymmärsin, etten voi ehkä Kristusta nähdäkään muutoin, kuin syntieni heittämän varjon lävitse --- minä naulat teroitin, joilla löin sun ristihin... Hän se toi minut körttiläisten joukkoon, niin on... tai Jumala antoi minulle hänessä ajan takaa hengellisen opastajan.
-
Muuten olen siinä käsityksessä ettei rukoilusta pidä intaantua liikaa koska kuppi niin helposti läikähtää yli ja on paljon parempi että se on vähän vajaa kuin että se läikkyy yli.
Onko se sitten niin vaarallista jos vähän läikkyykin?
Vaarallista kai sekin voi olla, jos keskittyy oikein tunnontarkasti välttämään kaikkea omavanhurskautta ja hengellistä suorittamista.
Isä meidän pitää jo oikeastaan kaiken sisällään mitä tarvitaan. Siihen lisäksi vielä iltarukous niin siinäpä se on. Enempi riekkuminen on aivan turhaa hengellisyyden näyttelemistä.
Mutta jos Isän sylissä tuntuu hyvältä viivähtää vähän pidempääkin, niin miksei saisi? Pakkoko sen mitää riekkumista tai näyttelemistä on olla. Jos tekee mieli välillä vaikka vain olla, sen sijaan että lausuisi valmiita (vaikka kuinka hyviä) sanoja?
Kai itse kullekin voi sopia erilainen määrä rukoilemista. Toiset ovat enemmän sylihoidon tarpeessa.
-
Kun rukous on puhumista Jumalalle, eikö se voisi olla myös Jumalan puheen kuuntelemista? Silloin se voisi olla puhelemista Jumalan kanssa. Ihmisen kuulo vain taitaa olla aika huono tällaiseen, ei aina erota Jumalan ääntä omista kuvitelmistaan.
-
Onko se sitten niin vaarallista jos vähän läikkyykin?
Yritän perustella. Pidän sitä siksi vahingollisena että sellainen mielenläikkyminen, jota oikein yritetään aikaansaada joko rukoilemalla, meditoimalla tai jollain muulla tavalla; -on minun mielestäni henkistä itsensä raiskaamista. Kun emme luonnostammekaan ole sellaisia että keikkuu ja läikkyy, vaan ihmisen on terveellisempää olla tavoittelematta moisia olotiloja. Se on ihan eri asia että tottakai joskus elämässä tulee tilanne jossa läikkyy yli, joko vihaa, kiintymystä tai jotain muuta lajia, mutta että tietoisesti pyrkiä aikaansaamaan tilanne jossa endorfiineja, adrenaliineja yms. aineita tulvii aivoihin ja aiheuttaa sekavuustilan; -ei ole mielestäni tarpeellista eikä edes terveellistä psyyken kannalta. Elämässä on otettava vastaan mitä vastaan tulee mutta...
Toiset ovat enemmän sylihoidon tarpeessa.
Yllä olevaan sisältyy varmaankin sellainen käsitys, jonka mukaan rukoillessa oltaisiin jotenkin lähempänä Jumalaa kuin muulloin. Muuten en ymmärrä tuota "sylihoito" -ajatusta. Mutta mistä moinen käsitys kumpuaa ja onko se niin? Minusta ihminen ei VOI eikä pysty lähestymään Jumalaa omin voimin ja keinoin, ei edes rukoilemalla. Asia on niin että Jumala lähestyy ihmistä, ei ihminen Jumalaa.
ja kun asia on niinpäin niin olisi hyvä ottaa huomioon se, että Jumala on JO lähestynyt ihmistä niin paljon ettei sen lähemmäksi voi enää päästä ja on turha pyrkiä edes heittäytymällä/taantumalla pikkulapsen kaltaiseksi olotilaltaan. Kun Jumala Pojassaan Jeesuksessa on tullut ihmistä niin lähelle että on tehty laulukin jonka mukaan "niin alhaalla ei kenkään kulje, ettei siellä Jeesus ois"- niin mitä edustaa parkuminen, kippuroiminen, tunnelmoiminen, kellojen kilistely ja kynttilöiden polttaminen? Ei mitään! Ne ovat vain ihmisten omia keksintöjä kun eivät käsitä että "se in JO täytetty!" -enää ei tarvitsisi siis yrittää pyrkiä, ponnistella, kurotella, itkeä, kieriskellä eikä tehdä kuperkeikkoja tai käsilläseisontaa. JUmala tuli ihmiseksi. Jos ei tätä uskota niin sitten harrastetaan kaikkea edellä olevaa ja mitä vähemmän uskotaan, sen enemmän pyristellään, kurotellaan, vouhotetaan ja ponnistellaan.
Eikö Raamatussa snmota ihan selvään: "Hänessä me elämme, hengitämme ja olemme"? Kuinka joku edes viitsii tehdä mielikuvitusmatkoja Jumalan syliin kun olemme siinä ilmankin ja kaiken aikaa? Jos varpunenkaan ei putoa ja hiukset on laskettu niin mitä vielä tarvitaan muuta kuin että ollaan rauhassa ja levossa hötkyilemättä?
-
Kun rukous on puhumista Jumalalle, eikö se voisi olla myös Jumalan puheen kuuntelemista? Silloin se voisi olla puhelemista Jumalan kanssa. Ihmisen kuulo vain taitaa olla aika huono tällaiseen, ei aina erota Jumalan ääntä omista kuvitelmistaan.
Tätä minä oon miettinyt kohtuullisen paljon. Asia on usein niin että mitä enemmän ihminen toimii, sitä enemmän syntyy hälinää joka estää juuri tuon kuulemisen. Missä kaksi tai useampi on koolla, siinä sitä enemmän turhaa hälinää.
Varmoja kohtia joissa Jumalan ääni on kuultavissa sellaisenaan, on esim. luonto, luomistyöt. Siitähän puhutaan melkein hyvä ettei joka psalmissa että tarkattaisiin Luojaa Hänen töissään. Missä luonto ja luomakunta on alkuperäisimmillään, siellä myös tuo Jumalan puhe kuuluu selvemmin. Voihan sen kuulla jo tuulen huminassa. Myös kansojen vaiheet sisältävät tätä puhetta mutta siitä sitä on vaikeampi erottaa, pitää olla jo aika hyvin perillä asioista ja harjaantunut kuuntelija, mutta kyllä sielläkin puhetta kuulee jos on korvat millä kuulla. Jumalan sanaa pitääkin lukea ja kuunnella mutta ihmisen omat pyrkimiset ja älämölön pitäminen ovat ainoastaan haitaksi.
Jopa niin väkevän sanotaan Raamatussa olevan Jumalan puheen luomakunnan kautta että koska kaikki ovat sitä kuulleet ja pysähtyneet sen edessä, ei yksikään voi puolustaa itseänsä sanomalla ettei ole kuullut näistä asioista mitään. Luetaanpa psalmeja niin ei tarvitse pitkään mennä kun käsketään tarkkaamaan luomakuntaa ja Jumalan puhetta siinä.
-
Eikö Raamatussa snmota ihan selvään: "Hänessä me elämme, hengitämme ja olemme"?
Siellä sanotaan myös ihan selvään: "Rukoilkaa lakkaamatta" (jos nyt Raamatulla ruvetaan toisiamme päähän paukuttamaan). Rukous voi olla hetki, jolloin on kunnolla aikaa tajuta tuo mainitsemasi asia. Se voi nimittäin välillä meinata unohtua, kun muuta tekee.
Ei kai rukouksen tarvitse olla sen kummempaa kuin että välillä tarvitsee lepoa ja välillä tarvitsee jutustelutuokiota? Pikkulapsia olemme ilman heittäytymistäkin, ihan tarpeeksi taantuneita. Pikkulapsen vanhemmat voivat olla koko ajan lähellä ja läsnä, sekä hetkinä jolloin lapsi keskittyy rakennuspalikoihinsa että hetkellä jolloin hän haluaa syliin. Toisina hetkinä lapsi vain on tietoisempi siitä läsnäolosta, ja kummankinlaisia hetkiä lapsi kaipaa ja toivottavasti myös saa.
mitä vielä tarvitaan muuta kuin että ollaan rauhassa ja levossa hötkyilemättä?
Ehkä sinä olet saavuttanut tuon tilan, jossa olet lakkaamatta rauhassa ja levossa, mitä sitten teetkin (eli rukoilet lakkaamatta, vaikket sitä nimitystä asiasta käyttäisikään)? Me kaikki emme ole yhtä pitkällä vielä ja voimme tarvita joskus ihan varta vasten rukousta.
-
Höh moka, piti vain muokata mutta loin uuden viestin.
-
Ehkä sinä olet saavuttanut tuon tilan, jossa olet lakkaamatta rauhassa ja levossa, mitä sitten teetkin (eli rukoilet lakkaamatta, vaikket sitä nimitystä asiasta käyttäisikään)? Me kaikki emme ole yhtä pitkällä vielä ja voimme tarvita joskus ihan varta vasten rukousta.
En ole saavuttanut mitään enkä pyrikään mitään saavuttamaan. Tämä voi vaikuttaa flegmaattiselta mutta pyrin siihen ettei tarvitse yrittää ratkaista pahaa oloa tunnelmoimalla sylikokemuksia tai muitakaan trippejä isän syliin, vaan paha olo ratkaistaa paha-oloilemalla, vihastus hoidetaan vihastumalla, ihastus ihastumalla. Se voi olla ettei usko enää tunnu niin värikkäältä ja eksoottiselta mutta kun miettii että jättämällä tietoisesti oman hötkyilemisen minimiin, saa vastapainoksi -vaikkakin vajaan ja puutteellisen, niin kumminkin tasaisen, turvallisemman ja läikähtelemättömämmän uskon jonka perusta rakentuu ILMOITUKSEN varaan, ei omien hetkellisten olotilojen, niin soisin että joka iikkaa pyrkisi kaikin keinoin tällaiseen "flegmaattisuuteen", jossa tietoisesti perataan pois kristinuskosta aineksia jotka siihen ei ole tarkoitettujakaan alun perin.
Lisäetuna on se, että ihminen saa olla ihan oikeasti oma itsensä. Josku pitäisi ihan jonkun tehdä väitöskirja siitä että mistä ihmeen piipusta kristinuskoon on tullut tällaisia luuloja että pitää "tuntua" joltain ja että vaikka kelloja kilistelemällä pitää väen väkisin yrittää saada aikaan "oikea tunnelma"? Onko siinä sellainen harhaluulo ettei ole uskoakaan ilman tunnelmointia? Onk osiis lopulta kyse siitä että joko Jumalalle tai itselle pitää yrittää kaiken aikaa todistaa jotain?
Ajattelen niin, että vaikkei minulle tulisi seuraavaan kolmeen vuosikymmeneen (jos elän niin kauan) yhtään kristillisä ajatusta mieleen eikä harrasta tunnetilaa, olen silti täsmälleen yhtä lähellä Jumalaa kuin parhainkin ammatti-itkijä ja kahvimyssyssään lontiva suitsukkeen heiluttaja joka muutti luostariin jo sata vuotta sitten.
-
Olet voinut saavuttaa ihan pyrkimättäsi ja huomaamattasi. Ja jos saavutat sen hötkyilemättömän ilmoituspohjaisen uskon, niin saavuttanet senkin ihan pyrkimisestäsi huolimatta?
En jaksa yrittää olla aikuinen, haluan juosta syliin jos sattuu.
On eroa sillä, että pitäisi tuntua joltakin, ja sillä, että saa tuntua joltakin. Minähän en uskosta mitään tiedä, mutta olettaisin, että tunteet eivät ole sen kummemmin uskon tae tai edellytys kuin sen tärvelijäkään. Jumala, joka on ihmiseen tunteetkin luonut, voinee niidenkin kautta toimia siinä kuin muitakin reittejä? Mariakin kuulemma oli valinnut hyvän osan - ei Marttaakaan silti kirottu. Pakkoko kaikkien on samoin toimia?
En ole kohdannut missään sellaista ajattelua, että uskoon pitäisi kuulua jotain tiettyjä tunteita. Sen sijaan monessa paikassa on sanottu, ettei tarvitse tuntea mitään. Onko sinulla päinvastaisia kokemuksia?
-
En ole kohdannut missään sellaista ajattelua, että uskoon pitäisi kuulua jotain tiettyjä tunteita. Sen sijaan monessa paikassa on sanottu, ettei tarvitse tuntea mitään. Onko sinulla päinvastaisia kokemuksia?
Olen ikävä kyllä kuullut, erittäin paljonkin. Lisäksi olen kuullut paljon sellaisen tavallisen "kirkkouskon" halveeraamista ja naureskelemista sille ettei usko kuulemma tunnu missään.
Se, että onko kysymys pitääkö tuntua vaiko saako tuntua- näkökulmasta, on hyvin oleellinen. Mutta tuo "pitää" ei mielestäni tarkoita pelkästään ulkoapäin asetettua vaatimusta. Paljon suurempa vaara ja yleisempi asia on se, että ihminen tuntee ITSE että pitää tuntua joltain. Että uskon pitää näkyä, tuntua, kuulua tai edes maistua joltain. Tämä on mielestäni asia jossa melkein kaikki kristityt ovat epärehellisiä itselleen. Jokaisella on jossain määrin sellaista ajattelua että jos en sitä ja tätä niin tokkopa olen ollenkaan kristitty... ihan jokaisella, myös sinulla ja minulla!
On helppo sanoa ulkoapäin tulevalle vaatimukselle ei, mutta kun itsestä tuntuu että pitäisi sitä ja pitäisi tätä niin moniko uskaltaa silloin sanoa ei? Käsittääkseni suurin motiivi esim. kuulua sinne tai tänne ja juosta siellä ja täälllä esittämässä uskonnollisia menoja muiden joukossa johtuu juuri siitä että on salattu (itseltäkin salattu) tarve tehdä jotain tai toimittava edes jotenkin "tunteakseen" itsensä kristityksi. Tai voi olla sellainen käsitys että jos en rukoile niin en ole kristitty. Minkä kautta kristillisyys ihmisen minäkuvassa määrittyy? Pelkäänpä että ylivoimaisen enemmistön kohdalla enemmän tai vähemmän oman toiminnan kautta.
Kristityksi tullessaan ihmisestä tulee huomaamattaan kone joka toteuttaa kristillisyyttä ollakseen kristitty. Tajuaa sen joko tai sitten ei tajua. Sitäpaitsi olen kyllä sitä mieltä että ihmisellä saa olla tunteita ja niitä onkin jokaisella joka on suht. terve ihminen eikä kivi. Mutta on eri asia kokonaan, kuten aiemmin sanoin että elämässä otetaan vastaan mitä vastaan tulee kuin se että ruvetaan aktiivisesti tekemään tunne-elämän puolella uskonnollisia trippejä.
-
Mutta tuo "pitää" ei mielestäni tarkoita pelkästään ulkoapäin asetettua vaatimusta. Paljon suurempa vaara ja yleisempi asia on se, että ihminen tuntee ITSE että pitää tuntua joltain. Että uskon pitää näkyä, tuntua, kuulua tai edes maistua joltain. Tämä on mielestäni asia jossa melkein kaikki kristityt ovat epärehellisiä itselleen. Jokaisella on jossain määrin sellaista ajattelua että jos en sitä ja tätä niin tokkopa olen ollenkaan kristitty... ihan jokaisella, myös sinulla ja minulla!
On helppo sanoa ulkoapäin tulevalle vaatimukselle ei, mutta kun itsestä tuntuu että pitäisi sitä ja pitäisi tätä niin moniko uskaltaa silloin sanoa ei? Käsittääkseni suurin motiivi esim. kuulua sinne tai tänne ja juosta siellä ja täälllä esittämässä uskonnollisia menoja muiden joukossa johtuu juuri siitä että on salattu (itseltäkin salattu) tarve tehdä jotain tai toimittava edes jotenkin "tunteakseen" itsensä kristityksi. Tai voi olla sellainen käsitys että jos en rukoile niin en ole kristitty. Minkä kautta kristillisyys ihmisen minäkuvassa määrittyy? Pelkäänpä että ylivoimaisen enemmistön kohdalla enemmän tai vähemmän oman toiminnan kautta.
Kristityksi tullessaan ihmisestä tulee huomaamattaan kone joka toteuttaa kristillisyyttä ollakseen kristitty. Tajuaa sen joko tai sitten ei tajua. Sitäpaitsi olen kyllä sitä mieltä että ihmisellä saa olla tunteita ja niitä onkin jokaisella joka on suht. terve ihminen eikä kivi. Mutta on eri asia kokonaan, kuten aiemmin sanoin että elämässä otetaan vastaan mitä vastaan tulee kuin se että ruvetaan aktiivisesti tekemään tunne-elämän puolella uskonnollisia trippejä.
Koko lailla komppaan. On äärettömän lähellä heittäytyä omavanhurskaaksi. Joskus tuntuu että' koko meno on kuin juopon hoipertelua ojasta toiseen; jos ei suorastaan elä pahaa tehden, on äkkiä rähmällään itsensä pelastamisen itsetyytyväisessä ojassa. Kukin rukoilee määrältään paljon, kuka sitä nyt laskemaan tai normittamaan.
Mutta sen näen vaarallisena, että ihmisellä alkaa olla erikseen elämää ja uskonelämää. Hänen tulisi elää tämä yksi annettu elämänsä kristittynä. Se taas on sitä Kristuksen seuraamista ja siitä ajattelen että se olisi identificatio Christi - meininkiä... Sitä ei silloin kylläkään itse huomaa.
Samaten se, mitä kullekin täällä on ristiksi annettu, on kai kannettavaksi tarkoitettua. Mitä taas tuohon Kristukseen samastumiseen tulee, niin se saattaa käydä helpommin jos hänen kanssaan sen verran seuraa pitää, että on tuttu. Ei siis siksi että elättelisi uskonelämäänsä, joka on äkkiä kukkurallaan suoritetta, mutta ei pääse sieltä millään tavoin vaikuttamaan vaikka siihen, kuinka kohtelee lähimmäisiään. Niin, siihen juuri!
-
Pieni kertaus niille, jotka eivät ole seuranneet ketjua alusta asti.
Aloitusviestissä tiedusteltiin näkemyksiä ns. rukousklinikoista, jotka tunnettaneen nykyisin paremmin Healing Room -brändinä. Toimintaa pyörittää Healing Rooms Finland ry (rek. 2006). Hallituksen jäsenten taustayhteisöjä ovat ainakin Espoon Helluntaikirkko, Helsinki Vineyard -srk, Aslan, Suomen Vapaakirkko. Yhdistyksen viiteryhmiä (linkitettyjä) ovat mm. Suomen evankelinen allianssi (http://www.suomenevankelinenallianssi.fi/), Alfa-kurssit (http://www.alfakurssi.fi/fi), Helsingin NMKY:n avioliittokoulutus (http://www.parempiavioliitto.fi), kymmenystoiminta (http://www.kymmenykset.fi/) sekä tiedotusvälineistä Radio Dei ja Tv7.
Toiminnan taustana on amerikkalaisen herätyskristillisen vaikuttajan John G. Laken toiminta:
"Virallisten tietojen mukaan Spokane Washingtonissa oli "maailman tervein kaupunki" vuosina 1915-1920. Se johtui John G. Laken palvelutyöstä. Arkistoista ilmeni, että noin sadan ihmisen puolesta rukoiltiin päivittäin Spokanen parantumishuoneissa."
"---"had such an incredible healing ministry, that according to statistics, the U.S. Government declared his city, Spokane, Washington, to be the healthiest city in America."
Koetin löytää lähdettä tähän huomattavaan kansanterveydelliseen saavutukseen, mutta Spokanen kaupunki (http://www.spokanecity.org/) ei jostain syystä katso aiheelliseksi mainita sitä verkkosivuillaan. Tai sitten en vain osaa etsiä.
Suomen yhdistys kuuluu International Assosiation of Healing Rooms (http://www.healingrooms.com) -järjestöön. IAHR:llä on monipuolista julkaisu- ja koulutustoimintaa, ja sen kautta saa toimintaan liittyvää materiaalia kirjoista ja äänitteistä öljyllä voideltuihin ja asianmukaisella tavalla rukoiltuihin rukousliinoihin (http://healingrooms.com/index.php?src=content&cid=15) ("Our prayer clothes are cut from a bolt of blue flannel. The cloths are anointed with oil and prayed over by our intercessors before we mail them out to you").
Suomen yhdistyksen arvostamiin opettajiin kuuluu kalifornialaisen Bethel Church (http://www.ibethel.org/) -kirkon pastori Bill Johnson (http://www.bjm.org/home.html), jonka kirjoja yhdistys suosittelee.
Yhdystyksen rukoilijatiimiin ei pääse noin vain.
"Rukoilijan tulee olla kristittynä kypsä ja avoin Pyhän Hengen toiminnalle ja uskoa, että Jeesus parantaa tänäkin päivänä sairaita ja eheyttää sisäisesti rikkinäistä."
"Jos haluat tulla mukaan palvelemaan jo toimivaan Healing Roomiin, niin hakeudu Healing Room Finland Ry:n järjestämään Healing Room- koulutukseen (katso: Koulutus (http://www.healingrooms.fi/?sid=10)) ja käy se läpi. On tärkeää ymmärtää, että mahdolliset aiemmat sielunhoidolliset tai ammatilliset koulutukset eivät korvaa edellä mainittua koulutusta."
"Jokainen vastuunkantajaksi haluava vie omalle pastorilleen/papilleen täytettäväksi suosituskirjeen. Pastorisi lähettää sen kirjeessä olevaan osoitteeseen."
(Vaikka sitä ei ole sivuilla mainittu, olen varma, että tiimiläiset saavat tutustua näin muodostuneen henkilörekisterin rekisteriselosteeseen - sisältäähän rekisteri todennäköisesti henkilötietolain 11 § mukaisia arkaluontoisia tietoja, joiden käsittely on kuitenkin 12 § 7. kohdan mukaan mahdollista.)
Toivottavasti nämä tiedot auttavat muodostamaan käsityksen ketjun alkuosassa käsitelystä toiminnasta.
Mt
-
Voi, voi, ko miun on pitänt tääkii kokkee. Miule se olj pelottavvaa ja vastenmielistä pahimmillaa. Ja panin pois kokonaan nää käymisistäin.
Nyt kun kuulen saman tyylistä puhetta jossain niin en saata kuunnella.
Rukous sinällään on yhteyttä Luojamme kanssa. Körttiläisittäin koen niin että kun kuulen jonkun sairastavan tai muuten tarvitsevan tukea, otan ja puhun asiasta Jumalalle, kuin isälle.
-
Tämä on mielestäni asia jossa melkein kaikki kristityt ovat epärehellisiä itselleen. Jokaisella on jossain määrin sellaista ajattelua että jos en sitä ja tätä niin tokkopa olen ollenkaan kristitty...
Onkohan tuota muuten tutkittu - jos ei ihmisten itsearvointia, niin sitä, millaista ihmistä he ovat valmiita kutsumaan kristityiksi? Myönnän kyllä, että sieltä saattaa tulla yhtä jos toista tyyliin "jos ei sitä tai tätä...", missä "se" ja "tämä" ovat jotain puuhastelua.
Koetan ajatella, että koska olen kastettu, olen kristitty. Ja sen ei tarvitse tuntua miltään, se on puhtaasti fakta. Aikaisemmin ajattelin että lisäksi vaadittaisiin jotain uskoa. Varmaan sitä moni vähimmäisvaatimuksena pitääkin, jopa kastetta tärkeämpänä sellaisena.
Käsittääkseni suurin motiivi esim. kuulua sinne tai tänne ja juosta siellä ja täälllä esittämässä uskonnollisia menoja muiden joukossa johtuu juuri siitä että on salattu (itseltäkin salattu) tarve tehdä jotain tai toimittava edes jotenkin "tunteakseen" itsensä kristityksi. Tai voi olla sellainen käsitys että jos en rukoile niin en ole kristitty. Minkä kautta kristillisyys ihmisen minäkuvassa määrittyy? Pelkäänpä että ylivoimaisen enemmistön kohdalla enemmän tai vähemmän oman toiminnan kautta.
Voi tuota motiivia olla, mutta en uskalla sen yleisyyttä mennä arvailemaan. Tuskinpa kenenkään motiivit täysin puhtaita ovat. Toisaalta jos motiivien puhtauden kyttääminen johtaa siihen ettei uskalla tehdä mitään, onko sekään hyvä? Kai minä sanoisin että jos tekee mieli rukoilla niin rukoile ihan rohkeasti vain, silläkin uhalla että pitäisit rukoustasi erinomaisena hengellisenaä suorituksena.
Mitä taas tuohon Kristukseen samastumiseen tulee, niin se saattaa käydä helpommin jos hänen kanssaan sen verran seuraa pitää, että on tuttu. Ei siis siksi että elättelisi uskonelämäänsä, joka on äkkiä kukkurallaan suoritetta, mutta ei pääse sieltä millään tavoin vaikuttamaan vaikka siihen, kuinka kohtelee lähimmäisiään. Niin, siihen juuri!
Itse koen oman "juoksemiseni" (jota tänään viimeksi yritin mutta jota en pysty pitämään uskonnollisten menojen esittämisenä) lähinnä lepäilynä, joka ehkä vaikuttaa siihen, miten suhtaudun lähimmäisiini. Ja se lepäily jo voikin tuntua joltakin, vaikkei kristittynä olemisen tarvitse. -Olisi varmaan ennen tätäkin kirjoitusta kannattanut pitää pikku rukoussessio, jossa kaikessa rauhassa mietin, onko motiivini silkka oikeassa olemisen halu vai jotakin tähdellisempää, ja toimia sen mukaan (eli esim. jättää kirjoittamatta).
Mitä noihin rukousklinikkalaisiin tulee niin voipi niilläkin olla taustallaan vilpitön usko, että eivät he toki itseään toiminnallaan pelasta, mutta parantavat maailmaa. Käsitys keinoista vain on erilainen kuin minulla. Ja sitten se maailmanparannushalun motiivi voi olla sama kuin minulla (eli en tiedä mistä se tulee) tai sitten se voi perustua sellaiseen teologiaan, että on pyrittävä kuuliaisesti noudattamaan sitä mitä Raamatussa sanotaan ja siellä käsketään rukoilla sairaiden puolesta. Tätä teologista näkemystä en jaa, mutta enpä uskalla väittää että he olisivat siinä väärässä ja minä oikeassa.
Jotta huseeratkoon tahollaan vapaasti, kunhan eivät valehtelemaan herkeä. Sitä minä noissa rukouksella parantamis - ja eheytyshommissa pelkään. Eli esitetään (ehkä toiveajattelun sokaisemana) väitteitä parantumisprosenteista, ja lietsotaan parannettavaankin tunne että nyt on parantunut. (Olisikohan Riitta-mummilla tästä lisää kerrottavaa, jollei liian traumaattisia muistoja ole...)
-
Olen tainnut jo kommentoida yli tarpeen, mutta tuosta rukouksella parantamisesta/paranemisesta on laadittu väitöskirja, minulla on se jossakin sotkuisen hyllyni uumenissa. Lyhyesti: Ei minkäänlaista tilastollista eroa, oli asialla sitten mikä putiikki tahansa tai ei mikään. Ihmettelen myös tuota intohimoa parantaa kaikki, sillä emmehän me voi tietää, mitä asiaa Jumalalla sairauden kautta on joko sairaalle tai hänen läheisilleen. Outoa tekstiä lääkäriltä - mutta se puolestaan on minun kutsuni palvella, milloin on "parempi aika" ja se nyt näyttää koittavan yhä harvemmin. Teen silti mitä kykenen. Ja on usein mahdollista lievittää kärsimystä, vaikkei voisikaan parantaa. Jumalan tahto on joka tapauksessa ylin ja määrää sävellajin kunkin elämälle - myös terveyttä koskevan.
Totta ihmeessä pyydän muitakin rukoilemaan, jos vaikka joku lapsista sairastaa, ja kiitän esirukouksesta, ja viimeiseksi kieltäisin Jumalan mahdollisuutta ja kykyä halutessaan parantaa.
Noita tahoja en henkilökohtaisesti pidä luotettavina. Jumala parantaa niin tahtoessaan ilman mitään tuollaisia kummajaisia, eikä ole sidottu ihmisten projekteihin. Tuossa ihminen manipuloi Kaikkivaltiasta, joka tarkoittaa teoillaan jotakin, ja se minun nenääni käryää. Ei ole väärin pyytää terveyttä. Mutta perässä tulisi aina seurata se "jos se on Sinun tahtosi". Joku saattaa jopa vähitellen vakuuttua siitä, että Jumala tarkoittaa myös hänen sairaudellaan jotakin, lopettaa kärttämisen, ja pyytää muuta. Yhä edelleen hyväksymistä - mielensä vapauttamista liiallisesta itseen käpertymisestä - ja sairaus on hyvä opettaja. Jumala ei ole luvannut paljoakaan siitä mitä ihmiset luulottelevat. :kahvi:
-
Leena viittasi väitöskirjatutkimukseen, varmaan Matti A. Miettisen tutkimukseen, josta on keskusteltu foorumissa ketjussa "Körtit ja helluntailaisuus (http://www2.h-y.fi/foorumi/index.php?topic=391.60)".
Viittasin edellisessä viestissäni IAHR:n sivuihin. Siellä on sivulla Testimonials (http://healingrooms.com/index.php?src=testimonies) listattu erittäin suuri määrä sairauksia, arviolta 250-300, ja suluissa tapausten määrä. Näitä linkkejä napsauttamalla pääsee lukemaan kyseistä sairautta koskevan parantumiskertomuksen. Ohessa pieni poiminta listasta:
Anxiety Disorders (9)
Obsessive-Compulsive Disorder (OCD) (1)
Panic Disorder (4)
Phobias (2)
Post-Traumatic Stress Disorder (PTSD) (2)
Arms (127)
Pain/Weakness (47)
Rotator Cuff (11)
Shoulders (59)
Tendonitis (9)
Arthritis (54)
Arthritis (35)
Back (12)
Osteoarthritis (3)
Rheumatoid Arthritis (2)
Asthma (17)
Asthma (17)
Attention Deficit Disorder (1)
Attention Deficit Disorder (1)
Autism (3)
Autism (1)
Tiedot ovat asianomaisten tai asianosaisten itsensä kertomia, ei esim. lääkäreiden raportteja.
Mt
-
Leena viittasi väitöskirjatutkimukseen, varmaan Matti A. Miettisen tutkimukseen, josta on keskusteltu foorumissa ketjussa "Körtit ja helluntailaisuus (http://www2.h-y.fi/foorumi/index.php?topic=391.60)".
Mt
Ei, se oli jokin uudempi, nimi oli toinen mutta mikä kumma? Näitä tehdään näemmä enemmänkin. Koetan hakea sen. Arvelisin muuten, että teologisen tiedekunnan kirjastosta löytyisi materiaalia myös noista affektiivisista elämyksistä, sun muusta. Itsehän mietin toissa kesänä, lähteäkö johonkin ignatiaaniseen retriittiin kokemaan jokin "ihmeellinen seikkailu" "lähemmäs Jumalaa" tai muuta mutta jätin sen. Jumala antaa ajallaan, minkä tarvitsen.
-
Mun on todella vaikeaa nähdä näiden rukousklinikoiden ja muiden kovastirukoilevien hyvyyttä. Olen itse muutamassa vaikeassa elämänvaiheessa "ollut rukoiltavana", en rukousklinikalla mutta erään karismaattisen liikkee rukoustapahtumissa. Kertaakaan en ole saanut niistä muuta kuin pahan mielen. Yleensä tilaisuuden alussa on kuvailtu millä lailla ihmiset tuntevat pyhän hengen vaikutuksen noissa tapahtumissa, kuinka esim. kipeässä jalassa tuntuu lämpöä kun se paranee, kuinka ihmiset tuntevat hengen laskeutuvan päälleen jne. Minä en ole koskaan tuntenut mitään. Kerran tokana opiskeluvuonna lähdin tuollaisesta tilaisuudesta ainoana ajatuksenani jäädä kotimatkalla auton alle. Jotenkin tuntuu, että jos Jumala hoitaisi ihmistä ja rukoilijoilla olisi oikeasti jokin lahja, ei ihmistä tuossa kunnossa päästettäisi tilaisuudesta kotimatkalle.
On tietenkin mahdollista, että on olemassa ihmisiä joilla on rukoilemisen armolahja ja joille Jumala antaa useammin kuin toisille sen mitä pyytävät. On myös mahdollista, että on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat löytäneet tästä harvinaisen kristilliseltä kuulostavan tavan käyttää valtaa.
Itse olen Jumalalle sanonut, että jos hän haluaa jonkun rukoilijarukoilijan rukoilevan puolestani, niin siitä vaan. Itse en lähde enää elämyksiä kalastelemaan. Kerran on vahvemminuskovainen serkkuni soittanut mulle vaikeassa tilanteessa ja sanonut, että hänelle tuli sellainen olo, että piti soittaa. Kun hetken juttelimme, kävi ilmi että tuo olo oli tullut rukouksessa. Hän kuitenkin tunsi minut niin hyvin, että ei aloittanut siitä että "Jumala sanoi mulle että..." Ja saimme juteltua mun pahan olon pois. Tiedän, että serkku varmasti rukoilee puolestani muutenkin, rukoili tuon puhelun aikanakin varmasti hiljaa itsekseen, mutta eipä ollut tyrkyttämässä yhdessä / ääneenrukoilua, kun tietää että se ei oikein mulle sovi. Minusta siinä on armolahja oikeassa käytössään, että sillä ei tehdä väkivaltaa kenellekään.
-
Sarain kirjoitus
Olen hyvin paljon samaa mieltä! Valitettavasti minulla on myös kokemus tuosta kun eräs "ystävä", siitä lähtien kun minua alettiin "luopiona" pitää, -sai silloin tällöin näitä kokemuksia että pitää soittaa minulle. MIlloin hän oli kokenut että nyt minulla on jokin erikoinen hätä eikä meinannut millän uskoa ettei minkäänlaista hätää tms. ole. Hän oli kerran kokenut niin ja kuulemma oli uskottava enemmän Jumalaa kuin minua... -Rasittavaa se on enimmäkseen ollut sillä minulla oli aika paljon tuttuja jotka "kokivat" kaikenlaista ja joilla oli parempia yhteyksiä yläkertaan kun keskivertotallustajalla. Yksikin oli erottelevinaan henkiä ja ajoi itsestään riivaajia ulos...-toisen kotona piru hakkasi kuulemma lämmityspattereita... -on tässä kaikenlaista kuultu ja nähty.
-
:-\ Nojaa, arvaa olenko minä puolestani... Jotain hyvin tutunomaista on... kaikella kunnioituksella kaikkia kohtaan joskin Sadetta näin kerran pelasti henkeni - mutta se oli hyvin outo tapauskulku. Hän siis pelasti ruumiillisen elämäni, ei nähnyt haasteeksi pelastaa lainkaan sieluani - soittaa minulle vain - aivan toisinhan ilmeisesti nämä... hm... etäisesti tutut yrittävät sinun sieluparkaasi,...
. Ja käsitin että serkku auttoi Saraita jonakin syvän surun hetkenä? tai masennuksen, joka kyllä on henkeä uhkaava sekin.
-
Jampe, mullakin on kokemusta myös niistä ihmisistä jotka taitamattomasti tunkevat "tietämistään" tilanteeseen jossa sen paikka ei ole, tai ainakin tavalla joka lähestyy henkistä väkivaltaa.
Tuon tilanteen serkkuni kanssa kerroin esimerkkinä siitä, miten hän vaikka mielestään olikin saanut viestin Jumalalta, oli ilmeisesti saanut sen mukana myös käyttöohjeet eikä minkäänlaista väkisinrukoilun tunnetta tullut. Yritin siis sanoa sitä, että uskon että on mahdollista että joku esim. rukouksessa saa Jumalalta kehoituksen rukoilla jonkun toisen puolesta tai jopa profetian tms. siitä että toisella on jokin asia huonosti. Samalla uskon, että jos Jumala antaa tällaista tietoa, hän antaa myös taidon käyttää sitä oikein. Minun kohdallani serkkuni tiesi että voi luontevasti soittaa minulle ja kysyä mitä kuuluu, ja kuultuaan että ei ihan hirveän hyvin mennyt, uskalsi sanoa aavistelleensa jotain sen suuntaista. Minulla ja serkullani on erittäin läheiset välit, vähän kuin olisimme kaksosia, joten ymmärrämme toisiamme hyvin pienistä vinkeistä. Jossain toisessa tilanteessa jonkun toisen ihmisen kohdalla serkkuni olisi ehkä saattanut vain rukoilla ihmisen puolesta edes kertomatta tälle että epäilee tällä olevan jotain hätänä. Sehän sitten taas on aika turvallinen tapa rukoilla.
Silloin kun ihminen taas saa vastaavaa tietoa ja käyttää sitä väärin, vallan välineenä, herää kyllä kysymys myös siitä mistä lähteestä tieto on peräisin. Valitettavasti.
-
Siinä on Kristus, risti. Tiet risteävät. Ihminen kohtaa.
-
Erilaisia kokemuksia on useita enkä halua niistä monista edes kertoa niin lähellä noituutta ne minusta olivat. Sitten oli sellaisia jossa ihminen halusi olla profeetta. Esimerkki, eräs nainen kuiskutti minulle: Anna Riitta itsesi Herran käyttöön, sinusta tulee jotakin s u u r t a. Arvaatte että
se vaivasi pitkään, että mitä ja miten pitäisi toimia. Ei minusta ole mitään tullut, ei ainakaan suurta. Miksi pitäisikään tulla suurta kun pieni lapsi oli meille esikuvana.
Mutta olen minä esirukouksen kautta saanut parantua astmastani seitsemäksi vuodeksi. Tapahtumapaikka oli kirkon takapenkki. Rukoilija itse halvaantui joitakin vuosia myöhemmin. Ja astmakin palasi.
-
Rukous voi olla myös huokausta ja sydänten tutkija ja tuntija tietää mikä on huokauksien sisältö. :eusa_pray:
-
Esirukouskin on ihmeellinen asia. :eusa_pray: :eusa_angel:
-
Mulla olisi yksi asia, johon toivoisin, että joku huokailisi Jumalalle siitä.
Liittyy vakuutusasiaan ja lisäperukirjan laadintaan.
Siunausta kaikille kirjoittajille.
-
Sekin on suuri Jumalan lahja että saa pyytää esirukousta ja itsekin muistaa toisia ihmisiä kantaa rukoillen Jumalan eteen.
-
Näin se on. Kiitos mallalle ja muille mukana rukoilleille ! Ystäväni Leena on parantunut vaikeasta komplikaatiosta polvileikkauksen jälkeen. Hän on myös terveen kirjoissa syöpäleikkauksiensa jälkeen. Tänään sain iloisen uutisen ja kiitän taas ruokoukset kuullutta Jumalaa.
-
Riitta-mummi, olipa hienoa kuulla tuollaisesta.
Siunausta Sinulle itsellesikin. :eusa_pray:
-
Jampe, mullakin on kokemusta myös niistä ihmisistä jotka taitamattomasti tunkevat "tietämistään" tilanteeseen jossa sen paikka ei ole, tai ainakin tavalla joka lähestyy henkistä väkivaltaa.
Jobin ystäviä?
-
Job joutui vielä lopulta rukoilemaankin noiden "lohduttaja-ystäviensä" puolesta.
-
Psalmi 50:15
Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.
Ajankohtainen rukous monille näinä päivinä.
-
Olen itse muutamassa vaikeassa elämänvaiheessa "ollut rukoiltavana", en rukousklinikalla mutta erään karismaattisen liikkee rukoustapahtumissa. Kertaakaan en ole saanut niistä muuta kuin pahan mielen. Yleensä tilaisuuden alussa on kuvailtu millä lailla ihmiset tuntevat pyhän hengen vaikutuksen noissa tapahtumissa, kuinka esim. kipeässä jalassa tuntuu lämpöä kun se paranee, kuinka ihmiset tuntevat hengen laskeutuvan päälleen jne. Minä en ole koskaan tuntenut mitään.
Sama täällä.
Olen ollut joissakin karismaattisissa kokoukissa/tapahtumissa ja on sairauksienikin puolesta rukoiltu, mutta en ole kokenut mitään enkä saanut mitään - paitsi pettymystä. Uskonelämäni alussa kävin helluntailaistenkin kokouksessa, parantamiskokouksessa. Saarnaaja sai minut kaatumaan kyllä - siten, että painoi peukalollaan lujaa otsaani niin että aloin horjua ja sitten, ryhmäpaineen takia etten erottuisi kaatuilevasta joukosta ainoana pystyyn jääneenä, annoin itseni kaatua. Mitään ylimaallista en siinä kokenut eikä sairauteni ollut moksiskaan mokomasta kaatamisesta.
Enää ei tuollainen kiinnosta.
-
Joku sanoi, ettei tuo kaataminen ole kovin vaikeaa, koska ihmisellä ei ole varpaita taaksepäin.
-
Taisi olla psykiatri Hannu Lauerma, joka tuollaista sanoi - ellen ihan väärin muista.
-
Varpaat ovat kylläkin ortopedin eikä psykiatrin alaa, mutta voit hyvinkin olla oikeassa.
-
Eilen olin tilaisuudessa jossa rukoiltiin lopuksi, muttei kukaan kaatunut, polvistui vain edessä. :eusa_pray:
-
Varpaat ovat kylläkin ortopedin eikä psykiatrin alaa, mutta voit hyvinkin olla oikeassa.
Kyllä Lauerma tuntee ihmisen kiireestä kantapäähän.
Mt
-
Kävin kerran kokeilemassa erään kaataja-evankelistan kokouksessa
jotta kaadunko ja että mitä siinä edessä oikein tapahtuu.
En kaatunu, eikä siinä minulle ainakaan tapahtunut mitään.
-
Ystävät !
Saan välittää Sarain toivomuksesta esirukouspyyntöä hänen paranemisekseen. Hän on sairaalassa. Vauva on kotona isän hoidossa.
Sinä Vapahtaja, joka kärsit tähtemme, auta nuorta äitiä voimaantumaan ja tervehtymään !
-
:eusa_pray: Rukoilen ja huokailen Jumalalle asiaa, jonka Riitta-mummi toi esille edellä.
Siunausta.
-
Minä tarkentaisin tuota huokailua. Ymmärrän esirukouksen mutta voiko joku selittää minulle esihuokailun? Onko kyseessä jokin passiivisempi tai vähemmän tietoinen tyyli rukoilla? Miksi pitää erikseen rukoilla ja huokailla? Onko se samaa kuin jos huokaisee Jumalalle, joten sekin olisi rukoilun tapa?
-
Rukoilu ilman sanoja on huokailua.
-
Ei liity mitenkään alkuperäiseen aiheeseen, mutta siis miten voi rukouksessa muka pyytää jotain kovin tiettyä? Täällä Tampereella nyt myllätään seurakuntarakennetta, ja eikös vain yhden seurakunnan sunnuntain pääjumikseen joku seurakuntalainen kiikuttanut esirukouspyynnön, että oma seurakunta saisi pysyä itsenäisenä? Ja nyt kuulemma Kuopiossa päin Ruokasesta piispaa (jos tulisi niin saisikin ensi töikseen torua moista rukoilleita!), ja muistanpa nuoruudestani kuinka muuan täti mieleiselleen pastorille selitti kovastu rukoilevansa tämän puolesta kirkkoherranvaalissa. Omituista minusta.
-
Minä tarkentaisin tuota huokailua. Ymmärrän esirukouksen mutta voiko joku selittää minulle esihuokailun? Onko kyseessä jokin passiivisempi tai vähemmän tietoinen tyyli rukoilla? Miksi pitää erikseen rukoilla ja huokailla? Onko se samaa kuin jos huokaisee Jumalalle, joten sekin olisi rukoilun tapa?
Hes. 2:10
Ja hän levitti sen minun eteeni, ja katso: se oli kirjoitettu täyteen sisältä ja päältä. Ja siihen oli kirjoitettu itkuvirret ja huokaukset ja voi-huudot.
Ap. t. 15:8
Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
Room. 8:26-27
26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
-
Jeesus sanoo myös näin:
Joh. 4:23
Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. :eusa_pray:
-
Poisto.
Tuli kahteen kertaan kun kone meni jumiin. :eusa_angel:
-
Erään naishenkilön puolesta.
On niin täynnä vihaa, katkeruutta ja ivaa kaikkea uskoon liittyviin asioihin.
Että saisi vapautua painoistaan. :eusa_pray:
-Kiitos ja siunausta.
-
Kyllä Lauerma tuntee ihmisen kiireestä kantapäähän.
Mt
Vakuuttava hän ainakin on, tämä Lauerma! Toki lukenut ja tutkinut myös. Mutta onkohan tällä pallollla 100-prosenttista tuntijaa ja tietäjää? Otaksun, että 2000 vuoteen ei ole ollut. Niitä on kyllä ollut ja on, jotka suuntaa-antavasti ymmärtävät ja tietävät ja tuntevat. :kahvi:
-
Kerran Lauerma kirjoitti meilin, kun arvostelin hänen sanomisiaan jostain uskonasioihin liittyvästä. Oliko lestadiolaisiin liittyvä asia.
Ilmeisesti joutunut ottamaan kantaa useammankin kristityn tekemisiin.
Hänhän on vankilassa psykiatrina mitä olen ymmärtänyt.
Varmaan siinä tulee synkäksi ja maailman kuva taitanee olla aika pessimistinen ja usko ihmiseen aika heikko.
Körttien rukous veisaamalla on kyllä hieno tapa rukoilla.
Mutta ei varmaan ainut ja Raamatussa on paljon erilaisia rukouksia. Jeesuksenkin kerrotaan uhranneen rukouksia kovalla äänellä ja suuressa tuskassa. En muista paikkaa ulkoa, mutta Jeesuksen rukous ei aina ollut Isä meitin tapaan lausuttua tasapaksua toistoa.
Psalmit on minusta hienoja. Kiva huomata että alussa psalmeissa on paljon valitusta ja huutoa Jumalan puoleen pyyntöineen, mutta 100 noin psalmista eteenpäin alkaa olla ylistystä ja kiitosta.
-
Jeesuksen sanoina ei isämeitäkään ollut toistoa. Hän oli se alkuperäinen. Me muut toistamme.
-
Ilmeisesti joutunut ottamaan kantaa useammankin kristityn tekemisiin.
Hänhän on vankilassa psykiatrina mitä olen ymmärtänyt.
Varmaan siinä tulee synkäksi ja maailman kuva taitanee olla aika pessimistinen ja usko ihmiseen aika heikko.
Vuosi - pari sitten lukaisin pikapikaa läpi Lauerman haastattelun jostain "kunnon" lehdestä (tyyliin Suomen Kuvalehti, valitettavasti en muista tarkemmin mistä), ja siitä sain vähän toisenlaisen käsityksen, nimittäin myötätuntoisen ja myös toiveikkaan. En sitä juttua nyt löydä mutta tässä toinen (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/henkilokuvassa-ihmismielen-asiantuntija-hannu-lauerma-pahuus-kiehtoo-se-on-stimuloivaa). Kiireisille poimin siitä yhden lauseen:
”Valtaosaa potilaista voi auttaa, ja heillä on mahdollisuus parempaan elämään".
Itsekin mietin joskus psykiatrin ja psykiatrisen sairaanhoitajan työtä siltä kantilta, että eikö se tunnu toivottomalta, kun samalla potilaalla sairaalajaksot toistuvat ja toistuvat eikä mitään paranemista tapahtu. (Työssäni sairaalanörttinä aina toisinaan laadin listauksia potilaista ja heidän hoitojaksoistaan, tämä siihen ajatukset johti.) Mutta yhtenä yönä tänä vuonna jotenkin valaistuin ja ajattelin että se nyt vain on joidenkin elämää, että välillä eletään kotona ja väillä sairaalassa, ja että yhdessä elämme ja jotkut välillä tarvitsevat tuonlaatuista kantoapua, ei se sen kummempaa. Ettei lääkäri tai hoitaja ole työssään epäonnistunut, jos sama potilas tulee uudelleen hoitoon, vaan - tekee vain työtään, mahdollistaa potilaalle hänen elämänsä. Vaikea kuvata tämän oivalluksen sisältöä paremmin.
Minä nyt olen ihan terve (paitsi päästäni varmasti en) joten minulla ei oikein olisi kanttia sanoa näin, mutta mietin olisiko (vaika rukouksella saavutettavaa) ihmeparanemista suurempi ihme, jos löytyy ympäristö jossa saa olla ja osallistua kaikkine sairauksineen ja vikoineen.
Lauermahan on kirjoittanut myös vääristyneestä uskonnollisuudesta teoksessaan Usko, toivo ja huijaus (http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko,_toivo_ja_huijaus). Itse en ole lukenut, mutta taisin vilkaista muutaman jakson sen pohjalta tehtyä TV-sarjaa. Tämä näin ikään kuin paluuna ketjun alkuperäiseen aihepiiriin.
-
Pitkästä aikaa tätä aihetta, haluan tähän muutaman sanan laittaa, jakaa, pyytää esirukoustakin.
Täällä aikaisemmin on kerrottu kokemuksia mm. kaatumisista tai kaatumattomuuksista. En osaa siihen sen enempää kommentoida, itse olen enemmän hiljainen heikko huokailija.
Yksi aika ikävä kokemus itselläni on, joskus 15-20 vuotta sitten kävin pienen porukan mukana eräässä
kokouksessa, oli ulkomaalainen vieras puhumassa, koin ilmapiirin jotenkin suggeroivana, painostavana.
Monet kaatuivat, itse olin myös menossa eteen, koin että puhuja tuijotti minua tiukasti, ehkä "näki" että
en ollut "läsnä oikeassa hengessä", tai jotain sellaista, lähdin pois, pakenin siitä tilanteesta...
muistan vaan sen vieläkin elävästi vaikka aikaa on kulunut.
-
Pitkästä aikaa tätä aihetta, haluan tähän muutaman sanan laittaa, jakaa, pyytää esirukoustakin.
Täällä aikaisemmin on kerrottu kokemuksia mm. kaatumisista tai kaatumattomuuksista. En osaa siihen sen enempää kommentoida, itse olen enemmän hiljainen heikko huokailija.
Yksi aika ikävä kokemus itselläni on, joskus 15-20 vuotta sitten kävin pienen porukan mukana eräässä
kokouksessa, oli ulkomaalainen vieras puhumassa, koin ilmapiirin jotenkin suggeroivana, painostavana.
Monet kaatuivat, itse olin myös menossa eteen, koin että puhuja tuijotti minua tiukasti, ehkä "näki" että
en ollut "läsnä oikeassa hengessä", tai jotain sellaista, lähdin pois, pakenin siitä tilanteesta...
muistan vaan sen vieläkin elävästi vaikka aikaa on kulunut.
Huh huh, hyvä että lähdit.
-
ommmmmm.... koen että tällä palstalla on vastahenki (=väärähenki). ommmmmm... :opettaa:
-
Rukous on luottamusta ja luottamisen asettamista Kaikkivaltiaaseen ja hyvään Jumalaan.
Ja jäämistä Hänen tahtonsa alle.
-
Ihminen jättää rukouksessa toiminnan Jumalalle.
-
Yhdessä rukoileminen avaa silmät muiden vaikeuksille ja lisää suvaitsevaisuutta heikompia kohtaan.
-
Yhdessä rukoileminen avaa silmät muiden vaikeuksille ja lisää suvaitsevaisuutta heikompia kohtaan.
:023:
-
Yhdessä rukoilemista koin tänään siinä kun kesäjuhlat päättyivät yhteiseen Herran siunaukseen
siten että pidettiin lähellä olevaa ihmistä kädestä kiinni.
-
Yhdessä rukoileminen on mielestäni ihan eri asia kuin kokoontuminen 'esirukoustähden' parannuskokoukseen.
-
Messua kehoitetaan: Rukoilkaamme! Uskon että useat silloin rukoilevat, omien ja yhteisten asioiden puolesta. Minä pidän tästä vanhasta tavasta kirkossa. :eusa_pray:
-
Riita-mummi voitaisiin nimetä körttifoorumin käytännällisen teologian professoriksi. Kristinusko ei ole mitään omakeskeistä, narsisitista ja nationalistista pyyntöjen lähettämistä Jumalan postiosoitteeseen.
-
Kristinusko ei ole mitään omakeskeistä, narsisitista ja nationalistista pyyntöjen lähettämistä Jumalan postiosoitteeseen.
Onhan se tuotakin. Miksei olisi, kun me kristitytkin olemme tuollaisia. Onneksi kristinusko on vielä paljon enemmän. Se on parannuksentekoa, siis opettelemista rakastamaan kaiken maailman lähimmäisiä. Paluupostissa Jumalan osoitteesta tulee asiasta kirjekurssi.
-
Onhan se tuotakin. Miksei olisi, kun me kristitytkin olemme tuollaisia. Onneksi kristinusko on vielä paljon enemmän. Se on parannuksentekoa, siis opettelemista rakastamaan kaiken maailman lähimmäisiä. Paluupostissa Jumalan osoitteesta tulee asiasta kirjekurssi.
Eikö käskyissä pikkuisen kielletä turhaan rämpyttämästä Jumalan ovikelloa?
-
Eikö käskyissä pikkuisen kielletä turhaan rämpyttämästä Jumalan ovikelloa?
... Ja pyhittämään pekkasvapaat.
-
Nyt on raamatuntutkijat päässy vauhtiin.
-
:icon_lol:
-
Oli miten oli, mutta
http://www.youtube.com/watch?v=n66p5Xj1NNA
-
Nyt on raamatuntutkijat päässy vauhtiin.
Joo. Niillä on uusinkäännös kansankielellä menossa?
Mun mielestä saa pyytää ja pitää pyydelläkkin, mutta pitäisi pikkaisen myös miettiä, että Jumala on Jumala ja häntä ei tartte neuvoa ja käskeä, kuten tässä aina välillä tuntuu meikäläinenkin tekevän, vaikkakin rukous elämä taitanee jäädä aika paljon Isä meitin ja Herran siunaksen lukemisiin.
Siunatkaa sillä siihen teidän on kutsuttukkin taitanee olla se oikea suunta asiassa?
-
Yksikin oli erottelevinaan henkiä ja ajoi itsestään riivaajia ulos...-toisen kotona piru hakkasi kuulemma lämmityspattereita... -on tässä kaikenlaista kuultu ja nähty.
On nähty ja kuultu monenlaista. Tuo itsestään riivaajan ajaminen on aika vakavaa. Olen läheltä seurannus tapausta ja tiedän, että ne voivat puhua riivatun suulla ja jopa kielillä. Minusta tuntuu, että sillä puolella toimii jonkinlainen "kaksoisagenttisysteemi". Yksi henki oli sitä mieltä, ettei lähde mihinkään. Mutta kun tarpeeksi kovasti käskettiin (asianomainen siis itse käski), niin lähti ja sanoi mennessään, että minä lähden nyt, kun noin kovasti käsketään, mutta tulen takaisin. Ja se tuli ja siinä on sitten mennyt melkein koko elämä sen talutuksessa.
Kuulin tällaista kielilläpuhumista nuorena ja kun se sama toistui useampaan kertaan ja kuulosti englannilta, niin laitoin ylös ja kysyin englanninopettajaltani, että mitä se tarkoittaa. Paholaisen töistä puhui.
Minulla oli karismaatikkoystävä, jolle sanoin kerran, että olen tullut siihen tulokseen, että 95% kielilläpuhumisista ja profetoinneista on vääristä lähteistä. Ystävän vastaus oli yllätys: "En olisi niin optimistinen."
-
Niin no... väärästä tai oikeasta lähteestä; -sitä en tiedä mennä arvioimaan mutta olen paljon polpotusta kuullut ja nähnyt miten siihen tullaan niin siitä on syntynyt mielipiteeni että se on ihan omatekoista mongerrusta. Todellisena ihmeenä pitäisin kylläkin jos joku ihan oikeasti puhuisi järjellisiä asioita itselleen täysin vieraalla kielellä. Lienet sellainenkin mahdollista mutten ole vielä koskaan kuullut ja olen kyllä nähnyt ja kuullut meleko paljon.
Koko homma kärsii pahoin inflaatiosta. Liikaa tarjontaa => uskottavuus katoaa.
Mitä enemmän ihmisiä - sitä pahempi Mitä vähemmän ihmisiä - sitä parempi! :023:
-
Minäkin tiedän näistä jotakin ja koetan unohtaa sellaisen rukoustoiminnan joka oli nimenomaan t o i m i n t a a eli manipulointia.
On muunlaistakin. Siinä missä kaksi tai kolme kokoontuu Jeesuksen nimessä pyytämään yksinkertaisesti ja hiljentyneinä jonkin asian hoitoon
apua. Loppu on Jumalan johdossa.
Ymmärrän hyvin miksi ei herännäisseuroissa rukoilla yksin eikä joukolla. Yhteinen veisuu on riittävä rukoustoiminta.
... :049: :056: :049:
Meidän mummojen sydämet on kai rakennettu ikääntyessä kantamaan kaikkien hädässä ja tarpeessa olevien asiat Herralle kiitoksen kanssa.
-
Olen ajetellut samaan suuntaan kuin Onesimus noista armolahjoista, tutustuessani aikoinaan karismaattisiin piireihin joissa tuli vain paha olo. Mutta uskon myös että aitojakin armolahjoja voi vielä löytyä.